Suurin tiedekunnista oli tietenkin lainopillinen tiedekunta, sillä se takasi pätevyyden ja aseman mihin virkaan hyvänsä, olipa kysymys veronkannosta, hallinnollisista viroista tai menestymisestä armeijassa. Tähtitieteilijäin ja matemaatikkojen pieni joukko eli omaa hajamielistä elämäänsä luentosalissaan halveksien syvästi kauppalaskennon ja maanmittauksen luennoille rientäviä nousukkaita. Mutta omien muuriensa sisässä temppelin alueella elivät kokonaan omaa elämäänsä Elämän talo ja Kuoleman talo ja niiden oppilaita kohtaan tunsivat kaikki muut temppelin oppilaat pelonsekaista kunnioitusta.
Mutta ennen kuin pääsin jalallani astumaan Elämän taloon, oli minun suoritettava alimman asteen pappistutkinto jumaluusopillisessa tiedekunnassa. Tähän kului minulta kolmatta vuotta, sillä samaan aikaan sain seurata isääni sairaskäynneillä ja oppia hänen kokemuksistaan tulevaa elämänuraani varten. Asuin kotona, vietin aikani kuten ennenkin, mutta joka päivä minun oli oltava läsnä jollakin luennolla. Alimman asteen pappistutkinnon suorittivat lainopilliseen tiedekuntaan pyrkivät usein muutamassa viikossa, jos heillä oli ylhäisiä ystäviä ja suosittelijoita. Siihen kuului kirjoitus ja lukutaidon sekä laskennon alkeiden lisäksi vain ulkoa opeteltuja, pyhiä tekstejä sekä samoin ulkoa luettavia tarinoita pyhistä kolminaisuuksista ja pyhistä yhdeksäisyyksistä, joiden huippuna tietenkin oli aina kaikkien jumalien kuningas Ammon. Mutta koko tämän ulkoaluvun ja koneellisen muistamisen tarkoituksena oli viime kädessä tukahduttaa oppilaiden luonnollinen halu ajatella itsenäisesti ja opettaa heidät sokeasti luottamaan ulkoa luettavien tekstien merkitykseen. Vasta alistuttuaän sokeasti Ammonin valtaan saattoi nuori opiskelija päästä ensimmäisen asteen papiksi. En tiedä, miten kerta kerralta harvenevaa ja vanhenevaa joukkoa opetettiin kolmannella, neljännellä ja viidennellä asteella, sillä ylempien asteiden papeilla oli omat pyhästi varjellut salaismenonsa. Jo toisen asteen papin oli pystyttävä muuttamaan kansanjoukon edessä keppinsä käärmeeksi. Muitakin silmänkääntötemppuja he saivat harjoitella temppelin esipihoilla ja heidän koulutukseensa kuului paastoja ja valvomisia, näkyjen ja unien selittämistä. Mitään varmaa tietoa tästä kaikesta ja sen lopullisesta tarkoituksesta ei kuitenkaan liene muilla kuin papeilla, jotka ovat nämä asteet läpikäyneet. Toisen asteen papit saattoivat joskus mullistusten aikoina lörpötellä, mutta ylimpien asteiden pappien en tiedä milloinkaan paljastaneen jumalien salaisuuksia vihkimättömille.
Minä tutustuin temppeliin ja temppelin mahtavuus ja suunnaton rikkaus teki pojanmieleeni syvän vaikutuksen. Jo esipihoissa ja temppelin halleissa aamusta iltaan tungeksiva kansa oli nähtävyys. Kaikki kansanluokat, kaikki kielet ja ihonvärit saapuivat kunnioittamaan Ammonia, rukoilemaan menestystä itselleen, yrityksilleen ja omaisilleen tai tuomaan Ammonille lahjoja, jotka Ammon oli ansainnut suojelemalla liikeyrityksiä, terveyttä ja kaupallisia juonia. Silmäni tylsistyivät näkemään aarteita, kalliita astioita, norsunluuveistoksia ja musta puisia rasioita. Nenäni tylsistyi tuntemaan suitsukkeiden ja kalliitten pihkojen tuoksua. Korvani tylsistyivät kuulemaan vieraita kieliä ja pyhää ulkolukua, jota kansa ei enää ymmärtänyt. Ammonin mahtavuus lankesi rusentavana ylleni, niin että öisin näin pahoja unia ja valitin unissani.
Alimman asteen pappistutkinnon suorittajat oli jaettu ryhmiin sen mukaan, mitä tutkintoja he myöhemmin aikoivat suorittaa. Me, Elämän talon tulevat oppilaat, muodostimme oman ryhmämme, mutta ainoatakaan läheistä ystävää en tovereitteni joukosta löytänyt. Olin pannut mieleeni Ptahorin viisaan varoituksen ja sulkeuduin itseeni, nöyrästi totellen jokaista käskyä ja heittäytyen tyhmäksi muiden lasketellessa sukkeluuksia ja pilkatessa jumalia poikien tapaan. Joukossa oli ylhäisten erikoislääkärien poikia, joiden isien sairaskäynnit, neuvot ja hoito punnittiin kultana. Oli myös yksinkertaisten maalaislääkärien poikia, usein meitä muita vanhempia, jo täysikasvuisia, jotka kömpelöinä ja ruskeiksi paahtuneina koettivat salata arkuuttaan ja päntätä läksynsä tunnollisesti muistiin. Oli alhaissyntyisiä poikia, joilla oli luontainen jano tietoon ja jotka pyrkivät eroon vanhempiensa ammatista ja sääty luokasta, mutta heitä kohdeltiin ankarimmin ja heiltä vaadittiin eniten, sillä papeilla oli luontainen epäilys niitä kohtaan, jotka eivät tyytyneet entiseen.
Varovaisuuteni oli minulle hyödyksi, sillä pian saatoin havaita, että papeilla oli vakoilijansa ja käskyläisensä joukossamme. Varomaton sana, julki sanottu epäilys tai pilkka toveripiirissä tuli pian pappien tietoon ja syyllinen kutsuttiin tutkittavaksi ja rangaistavaksi. Oli poikia, jotka saivat alistua kepinlyönteihin, ja myös sellaisia, jotka karkotettiin temppelistä ja joilta Elämän talo niin Thebassa kuin muualla Egyptin maassa sulkeutui iäksi. Jos heissä oli tarmoa, he saattoivat päästä siirtomaihin varuskuntain säärenkatkaisijain apulaisiksi tai luoda itselleen tulevaisuuden Kushin maassa tai Syyriassa, sillä Egyptin lääkärien maine oli levinnyt kautta maailman. Mutta useimmat heistä suistuivat radaltaan ja jäivät mitättömiksi kirjureiksi, jos olivat jo ehtineet oppia kirjoitustaidon.
Kirjoitus ja lukutaitoni antoi minulle hyvän etumatkan monista vanhemmistakin tovereistani. Olin mielestäni jo aika kypsä astumaan Elämän taloon, mutta vihkimykseni viipyi eikä minulla ollut rohkeutta kysyä, mistä tämä johtui, sillä se olisi leimattu uppiniskaisuudeksi Ammonia kohtaan. Aikani kului hukkaan jäljentäessäni kuolemantekstejä, joita myytiin esihalleissa. Siksi kapinoin mielessäni ja kävin alakuloiseksi. Monet lahjattomammat toverini olivat jo päässeet aloittamaan opintonsa Elämän talossa. Mutta kenties sain isäni ohjaamana paremman alkuopetuksen kuin he. Jälkeenpäin olen ajatellut, että Ammonin papit olivat minua viisaampia. He näkivät lävitseni, he aavistivat uhmani ja epäilykseni ja siksi koettelivat minua.
Alakuloisuuteni kasvoi, uneni olivat levottomia ja usein iltaisin pyrin yksinäisyyteen Niilin rantaan katselemaan päivänlaskua ja tähtien syttymistä. Minulla oli tunne, kuin olisin ollut sairas. Tyttöjen nauru kadulla kiusasi ja suututti minua. Kaipasin jotakin, mitä en tiennyt, ja satujen ja runojen myrkyllinen hunaja vuoti mieleeni tehden sydämeni heikoksi ja kohottaen kyyneleitä silmiini, kun olin yksin. Isäni katsoi minua toisinaan itsekseen hymyillen ja Kipa alkoi entistä kiihkeämmin kertoa minulle tarinoita petollisista naisista, joiden miehet olivat matkoilla ja jotka pyysivät kauniita nuorukaisia iloitsemaan kanssaan.
Vihdoin minulle ilmoitettiin, että vuoroni oli tullut valvoa temppelissä. Jouduin viikoksi asumaan temppelin sisähuoneisiin eikä minulla ollut lupa sinä aikana poistua temppelin alueelta. Minun oli puhdistauduttava ja paastottava ja isälleni tuli kiire leikata pojankiharani ja kutsua naapurit pitoihin juhlimaan täysiikäisyyteni päivää. Minut oli näet tästä lähtien katsottava täysiikäiseksi, koska olin kypsä saamaan papiksivihkimyksen, niin mitätön ja merkityksetön toimitus kuin se todellisuudessa olikin. Mutta sellaisenakin se kohotti minut lähinaapurien ja ikäisteni yläpuolelle.
Kipa oli tehnyt parhaansa, mutta hunajaleivät eivät maistuneet suussani ja naapurien ilo ja karkeat pilapuheet eivät huvittaneet minua. Illalla naapurien mentyä tarttui alakuloisuuteni myös Senmutiin ja Kipaan. Senmut alkoi kertoa minulle syntymäni tarinaa, Kipa auttoi häntä muistelemaan ja minä katselin heidän vuoteensa yläpuolella riippuvaa kaislavenettä. Sen mustuneet, murtuneet korret saivat sydämeni kivistämään. Todellista isää ja äitiä ei minulla ollut maailmassa. Olin yksin tähtien alla suuressa kaupungissa. Kenties olin vain kurja muukalainen Kemin maassa. Kenties syntyperäni oli häpeällinen salaisuus.
Minulla oli haava sydämessä, kun menin temppeliin mukanani Kipan huolella ja rakkaudella varustamat vihkimysvaatteet.