Vasta laskiessamme alamaan suureen satamaan ymmärsin, miten sanomattoman kyllästynyt olin näkemään kirjavia, leveitä vaatteita, kähäriä partoja ja paksuja vartaloita. Kantajien kapeat kyljet, heidän lannevaatteensa, heidän ajellut leukansa, heidän alamaan murteensa, heidän hikensä haju, mudan haju, kaislan haju, sataman haju, kaikki oli toisenlaista kuin Syyriassa, kaikki oli tuttua, ja ruumistani kietovat syyrialaiset vaatteet alkoivat ahdistaa minua eikä ruumiini enää osannut hengittää niissä. Selviydyttyäni sataman kirjureista ja kirjoitettuani nimeni moneen paperiin menin sen tähden viipymättä ostamaan itselleni uudet vaatteet ja kaiken villan jälkeen oli ohuin pellava jälleen suloinen ihoani vasten. Mutta Kaptah päätti yhä esiintyä syyrialaisena, sillä hän pelkäsi, että hänen nimensä oli yhä karanneiden orjien luettelossa, vaikka olinkin Simyran viranomaisilta hankkinut savitaulun, joka todisti hänen syntyneen orjana Simyrassa sekä minun ostaneen hänet laillisesti siellä.
Tämän jälkeen nousimme tavaroinemme jokilaivaan matkustaaksemme ylävirtaan. Päivät kuluivat matkustaessamme ja totuimme jälleen Egyptiin ja pellot kuivuivat joen molemmin puolin ja hitaat härät kiskoivat puisia auroja ja maanviljelijät astuivat vakoja pitkin pää kumarassa kylväen siementä pehmeään mutaan. Pääskyset sujahtelivat yli laivan ja hitaasti virtaavan veden levottomasti kirkuen hävitäkseen pian virran pohjaan ja kaivautuakseen mudan peittoon vuoden kuumimmaksi ajaksi. Kaartuvina kohosivat palmut Niilin rannoilla, kylien matalia savimajoja varjostivat suuret sykomorit, laiva laski pienten ja suurten kaupunkien laitureihin eikä ollut sitä rantakapakkaa, johon Kaptah ei olisi kiirehtinyt ensimmäisenä kostuttamaan kurkkuaan egyptiläisellä oluella, esiintymään mahtailevasti ja kertomaan matkoistaan ja minun taidostani mitä kummallisimpia valheita, joita sataman työläiset kuuntelivat nauraen ja pilaillen ja kutsuen jumalia avukseen. Niin kiire oli Kaptahilla, että hän usein oli laiturilla jo ennen kuin laivan kiinnitysköydet oli sidottu, mutta kun soimasin häntä tästä hän sanoi:
»Herrani, vasta nyt olen huomannut, miten tavattoman ja tyhjentymättömän janon olen hankkinut itselleni kaikkien matkojemme aikana. On kuin kaikkien maiden ja teiden ja kaupunkien pöly yhä kirvelisi kurkkuani enkä vielä ole löytänyt olutlaatua, joka parhaiten pyyhkisi sen pois. Siksi sinun ei suinkaan tule soimata minua, vaan paremminkin ylistää minua, koska näin uutterasti ja vaivojani säästämättä tutkin jokaisen kapakan löytääkseni oluen, joka parantaisi vaivani, koska tämä vaiva ajan mittaan saattaisi käydä varsin kalliiksi sinulle, herrani. Vain sinun etusi tähden näin teen äläkä suinkaan soimaa minua kiireeni tähden, sillä kuta kauemmaksi ehdimme ylävirtaan, sitä kauheammaksi yltyy janoni tuska, niin että minua toisinaan peloittaa sen ajatteleminen. Myös sinun on muistettava, että levitän mainettasi edelläsi kertoessani kaikenlaisista ihmeellisistä parannuksistasi, joita olet suorittanut kaukaisissa maissa, joiden niiniäkään nämä hölmöt eivät koskaan ole kuulleet. Vielä joudun tällä tavoin tutustumaan lukuisiin jumaliin, sillä totisesti en olisi uskonut, että Egyptissä on näin paljon jumalia. Joka päivä näet kuulen ainakin yhdestä tai kahdesta varsin huomattavasti jumalasta, joiden niiniäkään en aikaisemmin ole kuullut, vaikka sitä en tietenkään näille hölmöille ilmaise. Kaikki kunnia tietenkin kuoriaiselle, mutta silti ei olisi lainkaan pahitteeksi, jos löytäisimme jonkin sopivan jumalan, jota voisimme palvella, niin että tulisimme hurskaiksi ja saisimme hyvän maineen.»
»Tiedät, mitä ajattelen jumalista», sanoin hänelle, »enkä usko, että jumalilla, joita löydät erivärisistä olutruukuista, on paljonkaan arvoa. Sitä paitsi en muista, että janossasi olisi ollut mitään vikaa matkustaessamme kaukaisissa maissa, vaan päinvastoin sinulla on janosi puolustukseksi ollut joka maassa yhä uudet selitykset, joten älä ihmettele, jos joskus kyllästyn lörpötykseesi.»
»Voi, herrani», sanoi Kaptah ja kävi surulliseksi. »Sinulla on ihmeellinen ja uskomaton taito vain muutamin sanoin esittää niin monta väärää todistusta, että minulta kuluisi kokonainen päivä kumotessani niitä. Ensinnäkin, mitä tulee ajatuksiisi jumalista, en halua sekaantua niihin, vaan yritän yksin hoitaa nämä jumaluusopilliset asiat eduksesi, jotta et vain saisi harhaoppisen mainetta, mikä ajan mittaan vahingoittaisi ammattisi harjoittamista. Mitä taas tulee jumaliin, joita löydän olutruukuista tai paremminkin niiden ympäriltä, niin en halua kiistellä kanssasi heidän arvostaan, mutta sinunkin on tunnustettava, että heidän joukossaan on varsin mielenkiintoisia jumalia, joihin tutustuminen ei ole lainkaan vahingoksi. Niinpä esimerkiksi eilen löysin jumalan, joka turvaa naisen hedelmöitymisen vaaralta, milloin nainen ei sellaista halua erinäisistä syistä, joita minun ei tässä kannata ruveta luettelemaan. Tämä on perin ihmeellinen asia, sillä yleensähän jumalat kilpailevat keskenään päinvastaisista ansioista ja papit kerskailevat jumaliensa auttavan naisia saamaan lapsia. Siksi en lainkaan ensin halunnut uskoa tällaisen jumalan olemassaoloon, mutta nainen, joka minulle kertoi hänestä, oli niin varma asiastaan, että vasta väitteitteni ärsyttämänä näytti minulle taikakalua, jota kantoi kaulassaan, ja kehoitti minua itse koettamaan, auttoiko se vai ei. Hän vei minut majaansa ja tein parhaani saadakseni todistuksia asiasta, mutta varmuuteen en tietenkään päässyt, koska laivamme jatkoi jo iltapäivällä matkaa, enkä siis voinut jäädä odottamaan nähdäkseni, saako hän lapsen vai ei. Sen vain tiedän, että hän vei kaiken kuparin, mikä minulla oli mukanani.»
»Kaptah», varoitin, »Kaptah, olen jo sanonut, että en halua kuunnella typeryyksiäsi.» Mutta hän jatkoi kuitenkin: »Tämä jumalista, enkä lainkaan kadu kuparini tähden, sillä nainen oli yksinkertainen ja ystävällinen eikä lainkaan hullumpi muodoltaan. Mutta mitä tulee janooni, johon niin suuresti olet pahastunut, niin sinulla, herrani, pitäisi olla suurin syy kiittää janoani, sillä ilman sitä olisit köyhä mies ja kenties korpit kalvaisivat kalloasi jossakin maantien varrella. Sinun on muistettava, että janoni on erehtymättömästi ohjannut minut sellaisten ihmisten pariin, joilta olen kuullut lukemattomia sinulle hyödyllisiä asioita, aivan samalla tavoin kuin kapteenin laivamajan jumala ohjaa laivan merellä erehtymättömästi satamaan. Siksi sinun ei suinkaan pidä herjata janoani, vaan jos olisit luonteeltasi hurskaampi, saattaisit kenties nähdä myös janossani jotakin jumalallista.»
Käänsin selkäni Kaptahille ja menin pois hänen luotaan, sillä hänen kanssaan ei hyödyttänyt väitellä. Laivamme purjehti pitkin autiota virran osaa ja hiekkasärkällä rannassa makasivat vanhat krokotiilit hievahtamattomina päivän paisteessa ja pienet linnut hypähtelivät pelottomasti niiden avonaisissa kidoissa poimien ruoanjätteitä niiden hampaista. Sinä yönä kuulin myös uneni läpi virtahevosten mylvivän kaislikossa ja aamulla täyttivät lukemattomat ruusunpunaiset linnut ilman laivan ympärillä. Olin jälleen Egyptissä, kotimaassani, mutta totuttuani tähän ajatukseen, Niilin joka päivä yhtä määrättömän mahtavana vyöryessä laivan ohitse, tunsin jälleen, että olin yksin ja muukalainen maailmassa, ja sydämeni valtasi outo lamaannus ja turhuuden tunto, niin että menin kannen alle ja makasin siellä matollani haluamatta enää katsella ympärilleni ja haluamatta enää puhella kiihkeästi ihmisten kanssa, kuten matkan ensimmäisinä päivinä. Tiesin jo, ettei paluu Thebaan toisi mitään ratkaisua sydämeni ongelmaan, ja samantekevää olisi ollut, vaikka olisin jäänyt mihin hyvänsä kaupunkiin virran varrella, ostanut sieltä talon ja alkanut harjoittaa ammattiani. Mutta minun oli tavattava Horemheb ja tämä syy oli yhtä hyvä kuin mikä tahansa muu syy jatkaakseni matkaa Thebaan asti.