Niin näin jälleen virralta idän taivasta vasten kolme vuorenhuippua, kolme Theban ikuista vartijaa. Asutus kävi runsaaksi, köyhien kylät savimajoineen vuorottelivat rikkaitten kaupunginosien kanssa, kunnes muurit nousivat näkyviin mahtavina kuin vuoret ja näin suuren temppelin katon ja pylväät ja lukemattomat rakennukset temppelin alueella ja pyhän järven. Lännessä levisi rannattomana vuoriin asti kuolleitten kaupunki ja faraoiden kuolintemppelit hehkuivat valkoisina keltaisia vuoria vasten ja suuren kuningattaren temppelin pylväiköt kannattivat yhä kukkivien puiden merta. Vuorten takana oli kielletty laakso käärmeineen ja skorpioneineen ja sen hiekassa suuren faraon haudan suulla lepäsivät isäni Senmutin ja äitini Kipan kuivuneet ruumiit häränvuotaan neulottuina säilyen ikuisesti. Mutta etäimpänä etelässä virran rannassa kohosi kevyenä ja sinervänä puutarhainsa ja muuriensa keskellä faraon kultainen talo. Ihmettelin, mahtoiko ystäväni Horemheb asua siellä.
Laiva laski tuttuun kivilaituriin virran rannassa, kaikki oli niinkuin ennen eikä montakaan kadunkulmaa ollut siihen paikkaan, missä olin elänyt lapsuuteni aavistamatta, että mieheksi tultuani tuhoisin vanhempieni elämän. Ajan hiekka katkerien muistojeni yllä alkoi liikahdella sitä ajatellessani ja minut valtasi halu piiloutua ja peittää kasvoni, enkä tuntenut iloa, vaikka suurkaupungin sataman kohu ympäröi jälleen minut ja ihmisten silmissä, kiireessä ja levottomissa liikkeissä vaistosin jälleen Theban kiihkon. En ollut valmistanut mitään suunnitelmia paluuni varalta, vaan olin päättänyt jättää kaiken riippuvaiseksi Horemhebin tapaamisesta ja hänen asemastaan hovissa. Mutta jalkojeni koskiessa laiturin kiviä oli äkkiä suunnitelma selvänä mielessäni eikä se enteillyt minulle lääkärinmainetta, rikkautta ja suuria lahjoja kaiken keräämäni tiedon ansiosta, kuten aikaisemmin olin kuvitellut, vaan se tiesi yksinkertaista elämää, maineettomuutta ja köyhiä potilaita. Kuitenkin outo rauha täytti mieleni, kun ilmestyksenä tunsin tulevaisuuteni, ja tämä osoittaa jälleen, miten vähän ihminen tuntee sydäntään, vaikka luulin jo perinpohjin tuntevani sydämeni. Kertaakaan aikaisemmin en näet ollut mitään sellaista ajatellut, mutta kenties kaiken kokemani päätöksenä tämä oli tietämättäni kypsynyt mielessäni. Kuullessani Theban kohinan ympärilläni ja jalkojeni koskiessa päivänpaisteesta kuumiin laiturinkiviin olin jälleen olevinani lapsi ja katselevani totisin, uteliain silmin isäni Senmutin työtä hänen Ottaessaan vastaan potilaita työhuoneessaan. Siksi karkotin kantajat, jotka hälisten ja keskenään tapellen tunkivat kimppuuni, ja sanoin Kaptahille:
»Jätä tavaramme laivaan ja mene kiireesti ja osta minulle talo, mikä hyvänsä, lähellä satamaa, köyhien kaupunginosassa, lähellä sitä paikkaa, missä sijaitsi isäni talo, kunnes se revittiin. Tee se pian, jotta jo tänään voin muuttaa talooni ja huomenna aloittaa ammattini harjoittamisen.»
Kaptahin leuka putosi ja hänen naamansa valahti aivan tyhjäksi, sillä hän oli uskonut meidän aluksi sijoittuvan parhaaseen majataloon orjien palveltavaksi. Mutta kerrankin kävi niin, ettei hän sanallakaan vastustanut minua, vaan katsottuaan minua kasvoihin sulki suunsa ja meni tiehensä pää kumarassa. Samana iltana muutin entiseen kuparinvalajan taloon köyhien kaupunginosassa ja tavarani kannettiin sinne laivasta ja levitin mattoni savilattialle. Köyhien kujien savimajojen edessä paloivat jälleen keittotulet ja rasvassa paistettujen kalojen käry levisi yli koko likaisen, kurjan, sairaan kaupunginosan, kunnes lamput sytytettiin ilotalojen oville, syyrialainen musiikki alkoi rämistä kapakoissa sekaantuen juopuneiden merimiesten kiljahduksiin ja taivaan Theban yllä värjäsi punertava hehku keskikaupungin lukemattomista valoista. Olin kotona jälleen kuljettuani päähän asti monta eksyttävää tietä ja paettuani itseäni tietoa keräten monissa maissa.
4
Seuraavana aamuna sanoin Kaptahille: »Hanki lääkärinmerkki taloni ovelle, mutta yksinkertainen, ilman maalauksia ja koristuksia. Ja jos joku minua kysyy, älä puhu maineestani ja tiedoistani, vaan sano vain, että lääkäri Sinuhe ottaa vastaan potilaita, myös köyhiä, vaatien kultakin lahjan vain hänen varojensa mukaan.»
»Myös köyhiä?» sanoi Kaptah vilpittömästi kauhistuneena. »Voi, herrani, et kai vain ole sairas? Et kai vain ole juonut suovettä vai onko skorpioni sinua pistänyt?»
»Tee, niinkuin käsken, jos haluat jäädä luokseni», sanoin. »Mutta ellei tämä yksinkertainen talo houkuttele sinua ja jos köyhien haju vaivaa Syyriassa hienostunutta nenääsi, olet minun puolestani vapaa menemään ja tulemaan, niinkuin tahdot. Arvaan sinun varastaneen minulta kylliksi, jotta voit ostaa oman talon ja ottaa vaimon, jos haluat. En suinkaan estä sinua.»
»Vaimon?» vastusti Kaptah vielä kauhistuneempana. »Totisesti olet sairas, herrani, ja pääsi on kuuma. Miksi ottaisin vaimon, joka sortaisi minua ja haistelisi henkeäni palatessani kaupungilta ja aamulla herätessäni pää kipeänä seisoisi vieressäni keppi kädessä ja kita täynnä häijyjä sanoja. Totisesti, miksi ottaisin vaimon, kun vähäisinkin orjatyttö ajaa saman asian, mutta siitä olen sinulle jo puhunut. Epäilemättä jumalat ovat lyöneet sinut hulluudella, enkä lainkaan ihmettele sitä, kun tiedän, mitä ajattelet jumalista, mutta sinä olet herrani ja sinun tiesi on minun tieni ja sinun rangaistuksesi on myös minun rangaistukseni, vaikka luulin vihdoin pääseväni lepoon ja rauhaan kaikkien kauheiden rasitusten jälkeen, mihin minut olet pakottanut puhumatta merimatkoista, joita en halua edes ajatella jälkeenpäin. Jos kaislamatto kelpaa sinulle makuusijaksi, niin kai se kelpaa minullekin, ja onhan tässä kurjuudessa ainakin se hyvä puoli, että oluttuvat ja ilotalot ovat käden ulottuvissa eikä Krokotiilinpyrstö, josta sinulle olen kertonut, sijaitse kaukana täältä. Toivon sinun suovan anteeksi, jos menen sinne tänään ja juon itseni humalaan, sillä tämä kaikki on ollut minulle suuri järkytys ja minun on jollakin tavoin toivuttava siitä. Tosin aina katsellessani sinua aavistan pahaa enkä koskaan etukäteen voi tietää, mitä sanot tai teet, koska ajattelet ja teet kaiken juuri päinvastoin kuin järkevät ihmiset, mutta tätä en sentään sinulta odottanut. Vain hullu piilottaa jalokiven tunkiokasaan, mutta samalla tavoin sinä hautaat roskaan taitosi ja tietosi.»
»Kaptah», sanoin. »Jokainen ihminen syntyy alastomana maailmaan eikä sairaudessa ole eroa köyhällä ja rikkaalla, egyptiläisellä ja syyrialaisella.»
»Kenties ei, mutta heidän antamillaan lääkärinlahjoilla on suuri ero», sanoi Kaptah varsin järkevästi. »Kuitenkin ajatuksesi on kaunis eikä minulla olisi mitään sitä vastaan, jos joku toinen ryhtyisi sitä toteuttamaan etkä juuri sinä, kun vihdoin kaiken vaivan jälkeen olisimme päässeet keikkumaan kultaiselle oksalle. Tämä ajatuksesi on f »remminkin orjana syntyneen ajatus ja sellaisena ymmärrettävä, silä joskus nuorempana ajattelin itse samanlaisia ajatuksia, kunnes keppi opetti minut järkevämmäksi.»
»Jotta tietäisit kaiken», sanoin vielä, »kerron sinulle, että jonkin ajan kuluttua, jos tielleni osuu hylätty lapsi, aion ottaa hänet omakseni ja kasvattaa hänet poikanani.»
»Miksi se olisi tarpeen?» kysyi Kaptah ällistyneenä. »Onhan temppelissä koti hylätyille lapsille ja muutamista kasvatetaan alempia pappeja ja toisista tehdään kuohilaita ja he saavat osakseen faraon ja ylhäisten naistaloissa loistavamman elämän kuin heidän äitinsä koskaan ovat osanneet uneksia. Toiselta puolen, jos kaipaat poikaa, mikä sinänsä on ymmärrettävää, ei mikään ole yksinkertaisempaa, kunhan et vain tyhmyyksissäsi mene rikkomaan ruukkua jonkun vieraan naisen kanssa, josta meille olisi pelkkää harmia. Ellet halua ostaa naisorjaa, voit aina vietellä jonkun köyhän tytön ja hän tulee olemaan vain iloinen ja kiitollinen, jos otat lapsen omaksesi ja vapautat siten hänet häpeästä. Mutta lapsista on paljon hankaluutta ja harmia ja heidän tuottamaansa iloa varmaan suuresti liioitellaan, vaikka tästä asiasta en ole pätevä sanomaan mitään, koska en koskaan ole nähnyt lapsiani, vaikka minulla on täysi syy otaksua, että heitä on kasvamassa eri tuulensuunnissa koko joukko. Viisaimmin tekisit, jos jo tänä päivänä ostaisit jonkun nuoren naisorjan, josta minullekin olisi apua, sillä jäseneni ovat kankeat ja käteni vapisevat kaikkien kokemieni rasitusten tähden, etenkin aamuisin, ja tämän talon hoitamisessa ja ruoan valmistamisessa sinulle minulla on liiaksi puuhaa, kun minun kaiken lisäksi on valvottava omaisuutesi sijoittamista.»