Tämän pitkän puheen jälkeen Kaptah alkoi sopertaa ja itki ja painoi päänsä syliini ja syleili käsillään polviani syvän liikutuksen vallassa ja tuntuvasti humaltuneena. Kohotin väkisin hänet hartioista jäileen istumaan ja sanoin hänelle: »Totisesti, uskon hyvin, ettet olisi voinut keksiä soveliaampaa ammattia vanhuutesi turvaksi, mutta yhtä asiaa vain en ymmärrä. Jos kerran kapakanisäntä tietää kapakkansa niin edulliseksi ja omistaa krokotiilinpyrstön salaisuuden, niin miksi hän suostuu myymään sen sinulle eikä pidä itse voittoaan?»
Kaptah katsoi minuun moittivasti ainoa silmä kyynelissä ja sanoi: »Enkö tuhannesti ole sanonut, että sinulla on ihmeellinen taito myrkyttää kaikki iloni järjelläsi, joka on koiruohoa karvaampi. Eikö riitä, kun sanon niinkuin hän, että olemme olleet ystäviä nuoruudesta asti ja rakastamme toisiamme kuin veljet ja siksi tahdomme jakaa keskenämme ilomme ja voittomme. Mutta silmistäsi huomaan, ettei se riitä sinulle, kuten se ei riittänyt minullekaan, ja siksi myönnän, että tietysti tähänkin kauppaan on shakaali haudattuna. Huhutaan näet suurista levottomuuksista, joita tulee syntymään Ammonin ja faraon jumalan taistellessa vallasta keskenään, ja kuten hyvin tiedät, levottomuuksien aikana kapakat joutuvat ensimmäiseksi kärsimään ja niiden luukut murretaan auki ja isännät piestään ja viskataan jokeen ja ruukut kaadetaan ja kalustus rikotaan ja pahimmassa tapauksessa tuikataan lopuksi tuleen koko talo, kun ruukut on juotu tyhjiksi. Näin käy sitä varmemmin, jos omistaja sattuu olemaan väärällä puolella, ja tämä isäntä on Ammonin mies ja kaikki tietävät sen, niin ettei hän enää ehdi vaihtaa nahkaansa. Hän on näet alkanut epäillä Ammonin asiaa kuultuaan Ammonin myyvän maata ja minä olen tietenkin sopivasti lietsonut hänen epäilystään, vaikka ihminen, joka etukäteen pelkää tulevaisuutta, voi yhtä helposti luiskahtaa hedelmänkuoreen kadulla tai kattotiili voi pudota hänen niskaansa tai hän voi jäädä härkien vetoreen alle. Unohdat, herrani, että meillä on kuoriainen enkä epäile, että hän voi ohimennen varjella myös Krokotiilinpyrstöä, vaikka hänellä on tietenkin paljon vaivaa suojellessaan sinun lukuisia etujasi.»
Mietin kauan ja sanoin lopuksi: »Oli, miten oli, Kaptah, minun on tunnustettava, että olet ehtinyt saada aikaan paljon yhdessä ainoassa päivässä.» Kaptah torjui kuitenkin kiitokseni ja sanoi: »Unohdat, herrani, että nousimme laivasta jo eilen. Silti voin sanoa, ettei ruoho ole ehtinyt kasvaa jalkojeni alle, ja niin uskomattomalta kuin se sinusta varmaan kuulostaa, minun on myönnettävä, että kielenikin on väsynyt, koska yksi ainoa krokotiilinpyrstö saa sen kangertamaan.»
Niinpä nousimme lähteäksemme ja hyvästelimme isäntää ja Merit saattoi meidät ovella hopearenkaat helisten ranteissaan ja nilkoissaan. Oviaukon hämärässä laskin käteni hänen kupeelleen ja tunsin hänet lähelläni, mutta hän irroitti päättävästi käteni ja työnsi sen pois sanoen: »Kosketuksesi voisi olla miellyttävä, mutta en halua kosketuksiasi, kun krokotiilinpyrstö liian selvästi puhuu kämmenistäsi.» Nolostuneena kohotin käteni ja katselin niitä ja totisesti ne muistuttivat niin elävästi krokotiilinkäpäliä, että menimme suoraan kotiin ja levitimme mattomme ja nukuimme hyvin sikeästi sen yön.
7
Näin alkoi elämäni köyhien kaupunginosassa Thebassa kuparinvalajan entisessä talossa. Sain paljon potilaita, kuten Kaptah oli ennustanut, enkä ansainnut paljon, vaan menetin enemmän kuin ansaitsin, sillä parantaakseni tarvitsin monesti kalliita lääkkeitä eikä minun hyödyttänyt parantaa nälkäisiä, elleivät he saaneet kylliksi rasvaa ja puuroa tullakseen taas voimiinsa. Lahjat, joita sain, eivät olleet arvokkaita, mutta ne tuottivat minulle iloa ja vielä enemmän iloa minulle tuotti, kun kuulin, että köyhät ihmiset alkoivat siunata nimeäni. Joka ilta syttyi punertava hehku Theban taivaalle keskikaupungin palavista lampuista, mutta olin työstä uupunut ja ajattelin iltaisinkin potilaitteni vaivoja ja myös Atonia, faraon jumalaa, ajattelin.
Kaptah palkkasi talouttamme hoitamaan vanhan naisen, joka ei häirinnyt minua ja joka oli suuresti kyllästynyt elämään ja miehiin, minkä näki hänen kasvoistaan. Mutta hän valmisti hyvää ruokaa ja oli vaitelias eikä soimannut köyhien hajua kuistikolla eikä karkottanut heitä luotani häijyin sanoin. Totuin häneen nopeasti eikä hän häirinnyt minua, vaan hänen läsnäolonsa oli kuin varjo, niin etten enää huomannut hänen läsnäoloaan. Hänen nimensä oli Muti.
Tällä tavoin kului kuukausi toisensa jälkeen ja levottomuus kävi yhä suuremmaksi Thebassa eikä Horemhebia kuulunut palaavaksi. Päivä paahtoi pihat keltaisiksi ja kesän kuumin aika oli lähellä. Joskus kaipasin vaihtelua ja seurasin Kaptahia Krokotiilinpyrstöön ja laskin leikkiä Meritin kanssa ja katsoin häntä silmiin, vaikka hän vielä oli vieras minulle ja sydäntäni kivisti katsellessani häntä silmiin. Mutta enää en juonut voimallista juomaa, josta kapakka oli saanut nimensä, vaan tyydyin kuumana aikana kylmään olueen, joka virkisti päihdyttämättä ja teki mielen kevyeksi istuessani viileiden savimuurien sisässä. Kuuntelin viinitupaan saapuvien vieraiden keskusteluja ja huomasin pian, ettei kuka tahansa saanut istuinta ja maljaa tässä talossa, vaan vieraat olivat valittuja, ja joskin joku heistä oli kenties ansainnut kultansa hautarosvona ja töinen eli kiristäjän elämää, niin viinituvassa he unohtivat ammattinsa ja käyttäytyivät säädyllisesti. Uskoin Kaptahia, kun hän sanoi, että tässä talossa tapasivat toisiaan vain sellaiset ihmiset, joista oli toisilleen hyötyä. Vain minä olin poikkeus, sillä minusta ei hyötynyt kukaan ja olin muukalainen täälläkin, vaikka minua siedettiin eikä läsnäoloani arkailtu, koska olin Kaptahin ystävä.
Kuulin täällä paljon ja kuulin faraota sekä kirottavan että ylistettävän, mutta hänen uudelle jumalalleen pääasiassa naurettiin. Kunnes jonakin iltana viinitupaan tuli suitsukkeiden kauppias, joka oli repinyt vaatteensa ja sirottanut tuhkaa hiuksiinsa. Hän tuli vaimentamaan murhettaan krokotiilinpyrstöllä ja huusi ja sanoi: »Totisesti, olkoon kirottu hamaan iankaikkisuuteen tämä väärä farao, tämä äpärä ja valheperijä, sillä enää ei pidä häntä aisoissa kukaan ja hän tekee kaiken oman päänsä mukaan ja tuhoaa rehellisen ammattini. Olen näet tähän asti saanut parhaan voittoni suitsukkeista, jotka tuodaan Puntin maasta, eivätkä nämä merimatkat itäisellä merellä ole lainkaan vaarallisia, sillä joka kesä on varustettu laivat kauppamatkaa varten ja seuraavana vuonna on kymmenestä laivasta palannut aina vähintään kaksi eivätkä ne ole myöhästyneet sen enempää kuin vesikello, vaan olen voinut hyvin etukäteen laskea voittoni ja sijoitukseni. Mutta oletteko mokomampaa kuulleet? Laivaston varustautuessa jälleen lähtöön oli farao tarkastusmatkalla satamassa. Miksi Sethin nimeen hänen pitää nuuskia jokaista asiaa kuin hyeena? Sitä vartenhan hänellä on kirjurinsa ja neuvonantajansa, jotta nämä pitäisivät huolen, että kaikki tapahtuu lain ja hyvän tavan mukaan, niinkuin ennenkin on tapahtunut. Joka tapauksessa farao näki merimiesten parkuvan laivoissaan ja näki heidän vaimojensa ja lastensa itkevän rannassa haavoittaen kasvojaan terävillä kivillä, kuten hyvä tapa vaatii miehen valmistautuessa merimatkaa varten, sillä jokainenhan tietää, että paljon on merille menneitä, vähän takaisin palanneita. Kaikki tämä kuuluu asiaan laivaston lähtiessä Puntiin, ja niin on ollut suuren kuningattaren päivistä asti, mutta uskokaa tai älkää, tämä nuori tolvana, tämä kirottu farao, kielsi laivaston lähdön ja on julistanut, ettei koskaan enää varusteta laivoja Puntiin. Ammon varjelkoon, jokainen rehellinen kauppias tietää, mitä tämä merkitsee. Se merkitsee tuhoa ja vararikkoa lukemattomille miehille ja se merkitsee köyhyyttä ja nälkää merimiesten vaimoille ja lapsille. Eihän Sethin nimeen kukaan mies joudu merille, ellei hän ole omilla teoillaan tätä kohtaloa ansainnut ja hänet tuomitaan meripalvelukseen vain tuomarien edessä laillisten paperien nojalla eikä kovinkaan usein tapahdu, että miehiä väärin ja väkisin määrätään laivoihin, vaan näin tapahtuu ainoastaan parhaina viljavuosina, jolloin rikollisuus vähenee, mutta rikollisuutta on tämän faraon hallitessa totisesti yllin kyllin Egyptinmaassa, kun ihmiset eivät enää pelkää jumalia, vaan jokainen elää kuin viimeistä päivää. Ajatelkaa varoja, jotka on sijoitettu laivoihin ja kauppavarastoihin, lasihelmiin ja saviastioihin. Ajatelkaa egyptiläisiä kaupanedustajia, jotka nyt jäävät ainaisiksi ajoiksi Puntin maan olkimajoihin jumaliensa hylkääminä. Sydämeni vuotaa verta, kun ajattelen heitä ja heidän itkeviä vaimojaan ja lapsia, jotka koskaan enää eivät näe isäänsä, vaikka totta onkin, että monet siellä ovat perustaneet uusia perheitä ja siittäneet lapsia, joiden sanotaan syntyvän iholtaan kirjavina.»