Vasta saatuaan kämmenelleen kolmannen krokotiilinpyrstön suitsukekauppias rauhoittui ja vaikeni ja pyysi nopeasti anteeksi, jos surunsa kiihkossa oli tullut sanoneeksi häpäiseviä sanoja faraosta. »Mutta», hän sanoi, »luulin kuningatar Tejen, joka on viisas ja ymmärtäväinen nainen, pitävän poikansa kurissa ja myös pappi Ejeä luulin järkeväksi mieheksi, mutta he kaikki tahtovat vain kaataa Ammonin ja antavat siksi hänen riehua vapaana hulluine päähänpistoineen. Ammonparka! Mies tulee useimmiten järkiinsä särjettyään ruukun naisen kanssa ja mentyään naimisiin, mutta tämä Nefritite, tämä suuri kuninkaallinen puoliso, hän ajattelee vain vaatteitaan ja ruokottomia kuoseja. Uskokaa tai älkää, hovin naiset maalaavat nykyään silmänympäryksensä vihreiksi malakiitilla ja kävelevät vaatteet auki vyötäisistä alaspäin paljastaen napansa miesten nähtäväksi.»
Kaptah kävi uteliaaksi ja sanoi: »Tällaista kuosia en vielä ole nähnyt missään muussa maassa, vaikka olenkin paljon eriskummallisuuksia joutunut näkemään nimenomaan naisten pukeutumisessa. Tarkoitatko tosiaan, että he pitävät häpynsä paljaana, kuningatarkin?»
Suitsukekauppias loukkaantui ja sanoi: »Minä olen hurskas mies ja minulla on vaimo ja lapsia. Siksi en laskenut katsettani napaa alemmaksi enkä kehoittaisi sinuakaan tekemään mitään niin sopimatonta.»
Merit sekaantui keskusteluun ja sanoi ilkeästi: »Oma suusi on häpeämätön eivätkä suinkaan nämä uudet kesäkuosit, jotka ovat varsin vilpoisia ja saattavat täysiin oikeuksiinsa naisen kauneuden, jos hänellä vain on kaunis ja hyvinmuodostunut vatsa eikä taitamaton kätilö ole turmellut hänen napaansa. Aivan huoletta olisit voinut laskea katseesi alemmaksi, sillä avoimen vaatteen alla on tarpeellisessa kohdassa kapea lannevaate ohuimmasta pellavasta eikä se voi loukata hurskaimmankaan silmää, jos nainen vain antaa huolellisesti nyppiä pois ihokarvansa, kuten jokainen säädyllinen nainen tekee.»
Suitsukekauppias olisi mielellään vastannut hänelle, mutta ei voinut enää, sillä kolmas krokotiilinpyrstö oli hänen kieltään voimallisempi. Sen tähden hän laski päänsä käsiinsä ja itki katkerasti hovin naisten pukeutumista ja Puntin maahan jääneiden egyptiläisten kurjaa kohtaloa. Sen sijaan sekaantui puheeseen vanhahko Ammonin pappi, jonka lihavat kasvot ja ajeltu päälaki kiilsivät tuoksuvasta öljystä. Hän löi kämmenensä pöytään krokotiilinpyrstön yllyttämänä ja huusi ääneen ja sanoi:
»Tämä menee liian pitkälle! En tarkoita naisten pukeutumista, sillä Ammon hyväksyy minkä kuosin hyvänsä, kunhan ihminen pyhinä päivinä pukeutuu valkoisiin, ja kuka hyvänsä katselee mielellään kauniin naisen napaa ja pyöreätä vatsaa. Mutta liikaa on, jos farao näin julkealla tavalla vedoten muka merimiesten säälittävään kohtaloon haluaa estää kaikkien hyvänhajuisten puulajien tuonnin Puntista, sillä Ammon on tottunut niiden suloiseen lemuun ja lannallako sen jälkeen poltamme uhrimme. Tämä on häpeällistä kiusantekoa ja tahallista usuttamista enkä ihmettele, jos tämän jälkeen jokainen kunniallinen mies sylkäisee vasten naamaa sellaista, joka kantaa vaatteisiinsa kirjailtuna elämän ristiä sen kirotun jumalan merkiksi, jonka nimellä en tahdo saastuttaa pyhää suutani. Totisesti, kustantaisin monta krokotiilinpyrstöä sille miehelle, joka tänä yönä menisi temppeliin, jonka hyvin tiedätte, ja tekisi tarpeensa alttarille, sillä temppeli on avoin eikä siellä ole muureja ja luulen, että taitava mies voisi helposti eksyttää vartijat. Totisesti tekisin sen itse, ellei arvoni olisi esteenä ja ellei Ammonin maine joutuisi kärsimään, jos minä sen tekisin.»
Hän katsoi haastavasti ympärilleen ja tuokion kuluttua hänen luokseen meni mies, jonka kasvot rutto oli syönyt laikukkaiksi. He alkoivat kuiskailla keskenään ja pappi tilasi kaksi krokotiilinpyrstöä, kunnes rutonkasvoinen kävi äänekkääksi ja sanoi: »Totisesti teen sen enkä tee sitä kullan tähden, jonka minulle lupaat, vaan oman Kaani ja Baani tähden, sillä vaikka olen tehnyt syntisiä tekoja enkä haikaile katkaista kurkkua mieheltä korvasta korvaan viiltäen, jos niin on tarpeen, niin uskon yhä sen, minkä äitini minulle on opettanut, ja Ammon on minun jumalani ja haluan ansaita hänen suosionsa, ennen kuin kuolen, sillä joka kerta kun mahani on kipeä, muistan huolissani monia mustia tekoja, jotka olen tehnyt.»
»Totisesti», sanoi pappi yhtä päihtyneenä. »Tekosi on oleva ansiokas ja olet saava paljon anteeksi sen tähden, ja jos vaara sinua kohtaa Ammonin vuoksi, tiedä, että astut suoraan lännen maahan, vaikka ruumiisi mätänisi muurilla. Samalla tavoin astuvat suoraan lännen maahan manalan soissa rämpimättä merimiehet, jotka hukkuvat Ammonin palveluksessa noutaessaan hänelle kallista puuta ja hyviä suitsukkeita. Siksi farao on rikollinen kieltäessään heiltä mahdollisuuden hukkua Ammonin vuoksi.» Hän löi pöytään näkinkuorimaljansa ja kääntyi kaikkien kapakan vieraitten puoleen ja huusi: »Neljännen asteen pappina minulla on valta sitoa ja päästää Kaanne ja Baanne. Totisesti sanon teille, jokainen teko, minkä teette Ammonin tähden, on teille anteeksi annettu, vaikka se olisi tappo, pahoinpitely, varkaus tai väkisinmakaaminen, sillä Ammon katsoo ihmisten sydämiin ja arvostelee heidän tekonsa heidän sydämensä tarkoituksen mukaan. Menkää ja ottakaa aseita vaippojenne alle ja —.»
Hänen huutonsa katkesi kesken, sillä kapakanisäntä meni rauhallisesti hänen luokseen ja löi häntä nahkapampulla päälakeen, niin että hänen päänsä putosi polvien väliin ja sanat jäivät hänen kurkkuunsa. Kaikki kavahtivat ja rutonkasvoinen veti veitsen vyöstään, mutta kapakanisäntä huomautti tyynesti:
»Tämän tekoni tein Ammonin tähden, ja siksi se on etukäteen annettu anteeksi ja pappi itse myöntää ensimmäisenä tämän todeksi, kunhan selviää. Sillä joskin hän puhui totta Ammonin nimeen, niin samalla hänestä puhui krokotiilinpyrstö, koska hän huusi liian kovaa eikä tässä talossa saa huutaa ja rähistä kukaan muu kuin minä. Luulen, että ymmärrätte kaikki, mitä tarkoitan, jos olette viisaita.»
Kaikki myönsivät, että kapakanisäntä puhui oikein ja totta. Rutonkasvoinen alkoi virvoitella pappia ja muutamat vieraat luikahtivat nopeasti ulos. Myös Kaptah ja minä lähdimme ja ovella sanoin Merirille: »Tiedät, että olen yksinäinen, mutta silmäsi ovat kertoneet minulle, että myös sinä olet yksinäinen. Olen ajatellut paljon sanoja, jotka kerran minulle sanoit, ja uskon, että ehkä joskus valhe on totuutta suloisempi yksinäiselle, kun hänen ensimmäinen keväänsä on sammunut. Sen tähden soisin sinun pukeutuvan tuollaiseen uuteen kesäpukuun, jollaisista kerroit, sillä olet kauniisti kasvanut ja jäsenesi ovat pitkät eikä sinun luullakseni tarvitse lainkaan häpeillä vatsasi takia, kun kävelen rinnallasi oinasten tiellä.» Eikä hän enää työntänyt kättäni pois kupeeltaan, vaan puristi sitä kevyesti ja sanoi: »Ehkä teen, mitä ehdotat.» Mutta hänen lupauksensa ei tuottanut minulle iloa, kun astuin ulos sataman kuumaan iltaan, vaan haikeus täytti mieleni ja jossakin kaukana soi äänettömään iltaan virralta kaksihaaraisen ruokohuilun yksinäinen ääni.