»Babylonialaiset väittävät, että tähtien mukaan uusi maailman vuosi on alkamassa», sanoin heikosti. »Kenties Aton ottaa vallan käsiinsä ja hänen valtansa säilyy, kunnes korppi muuttuu valkoiseksi ja virran vesi alkaa juosta ylävirtaan, kuten hänen pappinsa laulavat Atonin temppelissä.» Niin sanoin, mutta en itsekään uskonut sanojani.
Horemheb joi maljansa pohjaan ja katsoi säälivästi minua, mutta krokotiilinpyrstö virkisti häntä ja hän tuli jälleen hyvälle tuulelle ja sanoi: »Ainakin olemme samaa mieltä siinä, että Ammonin on aika kukistua, mutta jos sen kerran täytyy tapahtua, sen olisi pitänyt tapahtua salaa ja yllättäen ja yön pimeässä ja samalla kertaa kaikkialla maassa ja ylimmän asteen papit olisi pitänyt heti teloittaa ja muut papit lähettää kaivoksiin ja kivilouhoksiin. Mutta hulluudessaan farao tahtoo tehdä kaiken avoimesti ja kansan tieten ja jumalansa valossa, sillä auringonkehrähän on hänen jumalansa, eikö totta, eikä siinä ole sinänsä mitään uutta. Joka tapauksessa tämä on hulluutta ja maksaa paljon verta enkä suostunut tekemään sitä, kun en etukäteen saanut tietää, mitä hän suunnitteli. Sethin ja kaikkien paholaisten nimeen, jos etukäteen olisin saanut tietää asian, olisin suunnitellut sen hyvin ja kaatanut Ammonin niin äkkiä, että hän tuskin itsekään olisi ehtinyt huomata, mitä tapahtui. Mutta nyt tietää asian jo jokainen katupoika Thebassa ja papit yllyttävät kansaa temppelin pihoissa ja miehet katkovat oksia puista aseikseen ja naiset menevät temppeliin pesukartut piilossa vaatteittensa alla. Haukkani kautta, minua itkettää, kun ajattelen faraon hulluutta.»
Hän kallisti päänsä käsiinsä polviini nojaten ja itki Theban tulevien kärsimysten tähden, ja Merit toi hänelle kolmannen krokotiilinpyrstön ja katseli niin ihailevasti hänen vahvaa selkäänsä ja paisuvia lihaksiaan, että käskin äkäisesti hänen mennä tiehensä ja jättää meidät kahden. Yritin kertoa Horemhebille, mitä olin nähnyt ja kuullut hänen käskynsä mukaan Babylonissa ja Khattien maassa ja Kreetassa, kunnes huomasin, että krokotiili oli jo huitaissut häntä pyrstöllään ja hän nukkui sikeästi pää käsien välissä. Tällä tavoin hän nukkui sinä iltana syliini ja suojelin hänen untaan ja kuulin koko yön sotilaiden mellastavan viinituvassa, sillä isäntä ja Kaptah katsoivat velvollisuudekseen huvittaa heitä, jotta he sitä innokkaammin suojelisivat taloa levottomuuksien alkaessa. Siksi ei melu päättynyt koko yönä, vaan viinitupaan haettiin sokeita soittajia ja tanssivia tyttöjä ja luulen, että sotilailla oli hauskaa, mutta minulla ei ollut hauskaa, kun ajattelin, että veitsiä ja sirppejä hiottiin jokaisessa Theban talossa, puukankia teroitettiin ja keittiönuijia vahvistettiin kuparilla. Niin, luulen, ettei monikaan nukkunut Thebassa sinä yönä eikä varmaan faraokaan nukkunut, mutta Horemheb nukkui sikeästi. Kenties tämä johtui siitä, että hän oli syntynyt sotilaaksi.
2
Koko yön valvoivat myös ihmisjoukot Ammonin temppelin pihoissa ja temppelin edustalla ja köyhät lepäsivät yönsä kukkaistutusten viileältä nurmella ja papit uhrasivat määrättömästi Ammonin kaikilla Mittareilla ja jakoivat uhrilihaa, uhrileipää ja uhriviiniä kansalle. He huusivat Ammonia korkealla äänellä ja lupasivat ikuisen elämän jokaiselle, joka uskoi Ammoniin ja pani henkensä alttiiksi Ammonin edestä. Papit olisivat näet voineet estää verenvuodatuksen, jos olisivat tahtoneet. Heidän ei olisi tarvinnut muuta kuin luopua ja alistua, niin farao olisi päästänyt heidät rauhassa menemään eikä olisi vainonnut heitä, koska hänen jumalansa inhosi vainoa ja vihaa. Mutta valta ja rikkaus oli noussut Ammonin pappien päähän, niin ettei kuolemakaan enää säikyttänyt heitä, kun he huusivat Ammonia avukseen, ja mahdollista on, että moni heistä tänä viimeisenä yönään uskoi jälleen eikä sen tähden pelännyt kuolemaa. He tiesivät näet hyvin, ettei kanna eivätkä Ammonin harvalukuiset vartijat voineet vastustaa aseistettua, taisteluun tottunutta armeijaa, vaan armeija tulisi lakaisemaan kansan tieltään niin kuin tulviva virta lakaisee tieltään kuivat oljet. Mutta he tahtoivat saada veren Ammonin ja Atonin väliin ja tehdä faraon murhaajaksi ja rikolliseksi, joka antoi likaisten neekerien vuodattaa Egyptin puhdasta verta. He tahtoivat uhreja Ammonilleen, jotta heidän Ammoninsa eläisi ikuisesti uhrien veren höyrystä, vaikka hänen kuvansa kaadettaisiin ja hänen temppelinsä suljettaisiin.
Vihdoin nousi pitkän yön jälkeen Atonin auringonkehrä idän kolmen vuoren takaa ja kesäpäivän hehkuva kuumuus karkotti hetkessä yön viileyden. Silloin puhallettiin torviin kaikissa kadunkulmissa ja toreilla ja faraon kuuluttajat lukivat faraon kirjan, jossa hän julisti Ammonin vääräksi jumalaksi ja kaatoi Ammonin ja kirosi hänet hamaan iankaikkisuuteen, niin että hänen kirottu nimensäkin oli hakattava pois kaikista kirjoituksista ja muistomerkeistä ja haudoistakin se oli hakattava pois. Kaikki Ammonin temppelit ylä ja alamaassa, kaikki Ammonin maaalueet, karja, orjat, rakennukset, kulta, hopea ja kupari lankesivat faraon ja hänen jumalansa omistukseen ja farao lupasi avata hänen temppelinsä julkisiksi kävely paikoiksi ja julisti hänen puistonsa julkisiksi puutarhoiksi ja hänen pyhät järvensä julkisiksi järviksi, joissa köyhät saivat uida kuumina päivinä ja joista köy hät saivat noutaa vettä miten paljon mielivät. Kaiken Ammonin maan hän lupasi jakaa niille, joilla ei mitään ollut, jotta he viljelisivät maata Atonin nimeen.
Aluksi kansa kuunteli ääneti faraon kirjaa, kuten hyvä tapa vaatii, mutta lopulta kohosi kaikista kadunkulmista, toreilta ja temppelin edestä kansan kumea huuto: »Ammon, Ammon.» Tämä huuto oli niin valtava, että oli kuin katukivetkin ja talojen seinät olisivat huutaneet. Silloin neekerisotilaat alkoivat epäröidä ja heidän valkoisin ja punaisin juovin maalatut kasvonsa kävivät harmaiksi ja silmät pyörivät valkoisina heidän harmaissa kasvoissaan ja he katselivat ympärilleen ja huomasivat, että heitä suuresta lukumäärästään huolimatta oli vähän tässä valtavassa kaupungissa, jonka he näkivät ensimmäisen kerran elämässään. Eikä kansan huutaessa enää monikaan kuullut, että farao poistaakseen omasta nimestään Ammonin kirotun nimen muutti nimensä tästä päivästä lähtien Ekhnatoniksi, Atonin suosikiksi.
Tähän huutoon heräsi myös Horemheb Krokotiilinpyrstön takahuoneessa ja venytti jäseniään ja sanoi minulle silmät ummessa hymyillen: »Sinäkö se olet, Baket, Ammonin rakastama, prinsessani? Sinäkö kutsut minua?» Mutta kun sysäsin häntä kylkeen, hän avasi silmänsä ja hymy valahti hänen kasvoistaan kuin vanha vaate ja hän koetti käsin päätään ja sanoi: »Sethin ja kaikkien paholaisten nimeen, juomasi oli voimallinen, Sinuhe, ja näin varmaan unta.» Sanoin hänelle: »Kansa huutaa Ammonia.» Silloin hän muisti kaiken, hänelle tuli kiire ja menimme viinitupaan kompastellen makaavien sotilaiden ja tyttöjen paljaihin koipiin. Horemheb sieppasi seinältä leivän ja tyhjensi ruukullisen olutta ja kiirehdimme ulos ja lähdimme rientämään temppeliä kohden pitkin katuja, jotka olivat autiommat kuin koskaan ennen. Matkan varrella Horemheb peseytyi oinaskujen suihkulähteessä ja upotti päänsä veteen ja pärskyi raskaasti, sillä krokotiilinpyrstöt jyskyttivät yhä hänen päässään.
Tällä välin tuo pieni, lihava rotukissa, jonka nimi oli Pepitamon, järjesti joukkonsa ja hyökkäysvaunut temppelin edustalle. Saatuaan tietää, että kaikki oli järjestyksessä ja jokainen ryhmä tiesi tehtävänsä, hän nousi seisomaan kultaisessa kantotuolissaan ja huusi kimeällä äänellä: »Egyptin sotilaat, Kushin pelottomat miehet ja urheat shardanat! Menkää ja kaatakaa kirotun Ammonin kuva faraon käskyn mukaan ja palkkanne on oleva suuri.» Tämän sanottuaan hän luuli tehneensä kaiken, mitä häneltä vaadittiin, ja istuutui tyytyväisenä kantotuolin pehmeille pieluksille ja antoi orjien leyhytellä ilmaa ympärilleen, sillä oli jo hyvin kuuma.