Eikä sinä päivänä tapahtunut enää muuta, vaan päälliköt vetivät joukkonsa loitommaksi muureista ja ruumiskasoista ja antoivat ajaa kuormaston esiin, jotta neekerit saisivat ruokaa. Shardanat, jotka olivat neekereitä viisaampia eivätkä pitäneet päivänpaisteesta, valtasivat kaikki talot temppelin läheisyydessä ja karkoittivat niiden asukkaat ja ryöstivät niiden viiniluolat, sillä ne olivat rikkaiden ja ylhäisten taloja. Tällä välin turposivat ruumiit torilla ja ensimmäiset korpit ja ruumiskotkat lensivät vuorilta Thebaan, missä niitä ei ollut miesmuistiin nähty.
Silloin minä olin jo aikaa hylännyt Horemhebin, sillä pieni poika nenä veressä kulki ohitsemme koettaen raahata mukanaan voihkivaa isäänsä, jonka yli hyökkäysvaunut olivat ajaneet katkaisten hänen jalkansa. Autoin häntä ja sen jälkeen autoin muita, jotka pakenivat haavoittuneina, ja kuulin jälleen nuolten vihaisen vihinän korvissani, mutta en pelännyt, sillä harjoitin lääkärinammattia ja sydämeni vapisi kaiken sen tähden, mitä oli tuleva, sillä olin nähnyt Atonin ottavan vallan käsiinsä. Siksi olisin mieluummin kuollut ajatellessani, miten kansa sokaisi omat silmänsä näkemästä hyvää, jota farao sille tarjosi jumalansa tähden. Mutta nuolet väistivät minua ja koko sen päivän revin vaatteita ja sidoin siteitä ja illan tullen otin vastaan potilaita talossani, sillä köyhien kaupunginosassa ei ollut montakaan taloa, jossa sinä iltana ei ollut vamman saanutta. Pestessäni ja neuloessani heidän haavojaan moitin heitä ja sanoin:
»Oletteko mielettömiä, sillä farao tahtoo teille hyvää ja hän on luvannut jakaa kaiken Ammonin maan niille, joilla ei mitään ole? Tästä päivästä lähtien Ammonin puistot ovat teidän puistojanne ja saatte kalastaa lihavia kaloja Ammonin pyhästä järvestä.» Mutta he sanoivat: »Väärä farao tahtoo karkottaa meidät köyhistä kodeistamme, jotka ovat meille rakkaat, ja pakottaa meidät peltotyöhön ja maan orjiksi, vaikka emme suinkaan ole syntyneet sontaa varpaiden välissä. Tiedät myös hyvin, että Ammonin kaloissa on pistävät ruodot ja ne tarttuvat ihmisen kurkkuun ja tukehduttavat hänet, sillä ne ovat pyhiä kaloja.»
He alkoivat katsoa epäilevästi minuun ja sanoivat: »Et kai vain ole Atonin miehiä, sinä, Sinuhe, jota olemme oppineet kunnioittamaan. Jos niin on, emme kaipaa apuasi, sillä silloin veitsesi myrkyttää haavamme ja siteesi tarttuvat ihoomme ja polttavat sen kuin tuli.» Siksi huomasin, että minun oli parempi olla puhumatta heille mitään ja vain auttaa heitä, sillä Ammonin kiihko oli sokaissut heidät.
Myös kannettiin pihaan nuori mies, jonka hiukset kiilsivät hyvästä öljystä, mutta hänen kurkussaan oli haava, josta vesi juoksi, kun hän koetti juoda. Olisin voinut parantaa hänet, mutta potilaat, joiden haavat jo olin sitonut, näkivät, että hänen kadun pölyn ja veren tahrimaan kaulukseensa oli kirjailtu rivi elämän ristejä. Siksi he karkasivat hänen kimppuunsa ja tappoivat hänet, ennen kuin ehdin estää heitä. Eivätkä he lainkaan ymmärtäneet, miksi itkin ja soimasin heitä, sillä he tahtoivat vain poistaa pahan keskeltään ja kaikki paha oli lähtöisin Atonista. »Ennen Atonia olimme köyhiä, mutta onnellisia», he sanoivat, »sillä nälässämme ja kurjuudessammekin Ammon siunasi meitä ja meillä oli mahdollisuus päästä lännen maahan hänen avullaan. Mutta kirotun Atoninsa tähden farao riistää meiltä Ammonin siunauksen ja olemme yhä köyhiä ja onnettomia, sillä neekerit lyövät meidät haavoihin ja rutto ja nälkä seuraavat faraon Atonia, jos Ammon meidät hylkää, sillä Ammon on kaikkien jumalien kuningas.»
Siksi he viskasivat nuorukaisen ruumiin kadulle ja koirat tulivat nuolemaan hänen vertaan ja nuolivat hyvän voiteen hänen hiuksistaan.
Mutta tällä välin neekerit joivat olutta toreilla ja kaduilla temppelin ympärillä ja shardanat joivat viiniä rosvoamissaan taloissa eivätkä aliupseerit voineet estää heitä eivätkä halunneetkaan, vaan joivat itsekin. Ulan tullen eivät lamput enää syttyneet valtakaduille ja taivas oli pimeä Theban yllä, mutta neekerit ja shardanat karkasivat leiripaikoistaan ja sytyttivät soihtuja ja murtivat auki ilotalojen ovet ja rosvosivat taloja ja kulkivat kadulta kadulle kysyen jokaiselta vastaantulijalta: »Ammon vai Aton?» Jos joku ei vastannut heille, niin he pieksivät hänet ja rosvosivat hänen kukkaronsa. Ja jos joku pelois saan vastasi heille: »Aton olkoon siunattu», niin he huusivat: »Valehtelet, koira, meitä et suinkaan petä, thebalainen!» Sen jälkeen he puhkaisivat hänen kurkkunsa ja iskivät keihäänsä hänen vatsaansa ja rosvosivat hänen vaatteensa ja kukkaronsa. Nähdäkseen paremmin he sytyttivät taloja palamaan katujen varrella, ja puoliyön jälkeen oli Theban taivas jälleen punainen joka puolella tulipalojen roihusta eikä ylhäisimmänkään henki ollut turvassa sinä yönä Thebassa eikä kukaan voinut paeta sieltä, sillä maantiet oli suljettu ja virtakin oli suljettu ja vartijat käännyttivät takaisin jokaisen, joka yritti paeta, sillä heidät oli määrätty valvomaan, ettei Ammonin kultaa ja kalleuksia yritettäisi salaa viedä pois kaupungista.
En tiedä mitä farao ajatteli sinä yönä nähdessään tulipalojen loimun Theban taivaalla, mutta luulen, että häneltä salattiin paljon ja että hän tahtoi uskoa sen, mitä hänelle sanottiin, sillä sydämessään hän ei rakastanut Thebaa, joka oli Ammonin pyhä kaupunki. Eikä Pepitaton menettänyt päällikkyyttään, vaan farao antoi hänelle suosionsa merkiksi kissankuvin koristetun kultaisen ketjun, koska hän ensimmäisenä oli muuttanut nimensä faraon esimerkkiä noudattaen hävittääkseen nimestään Ammonin kirotun nimen, jota enää ei saanut ääneen mainita. Eikä ketään rangaistu tapahtuneen tähden, vaan farao määräsi vain, että temppeliä oli piiritettävä, kunnes papit antautuisivat nälän vuoksi tai tulisivat järkiinsä, eikä ketään saanut enää surmata taistelussa. Mutta tämä oli kaikista järjettömin määräys, sillä temppelin varastoissa oli viljaa ja talleissa karjaa ja puistoissa laitumia karjalle, ja vaikka temppelin pihoihin oli kerääntynyt sata kertaa sata Ammonille uskollista, niin nälkää he eivät joutuneet kärsimään, vaan nälän uhriksi joutui paremminkin itse kaupunki, kun tiet ja virta oli suljettu.
Mutta pahinta mikä tapahtui oli ruumiiden jättäminen makaamaan ja mätänemään torille temppelin eteen, sillä kukaan ei ollut tietävinään ruumiista välttääkseen faraon vihan, koska faraolle oli sanottu, että vain muutamat olivat saaneet surmansa. Eikä omaisten sallittu korjata pois rakkaittensa ruumiita torilta, vaan vain rikkaimmille myivät shardanat muutamia ruumiita ensimäisenä päivänä, mutta seuraavana päivänä pakenivat shardanatkin torilta löyhkän tähden. Siksi ruumiiden makea lemu myrkytti kaupungin ja joen vesikin myrkyttyi eikä kulunut monta päivää, ennen kuin taudit alkoivat raivota kaupungissa eikä niitä voinut torjua, sillä Elämän talo lääke varastoineen oli temppelin muurien sisäpuolella.
Joka yö roihusi tulipaloja kaupungissa ja taloja ryöstettiin ja maalatut neekerit joivat viiniä kultaisista maljoista ja shardanat lepäsivät yönsä pehmeissä vuoteissa vuodekatosten alla. Mutta yötä päivää huusivat papit temppelin muureilta kirousta väärälle faraolle ja kirousta kaikille, jotka kielsivät Ammonin. Pimennoistaan nousi kaikki kaupungin roskaväki, kaikki varkaat, haudanryöstäjät ja katurosvot, jotka eivät pelänneet jumalia eivätkä Ammoniakaan. He siunasivat hurskaasti Atonia ja menivät hänen temppeliinsä, joka kiireesti oli puhdistettu, ja ottivat vastaan henkiinjääneiden pappien käsistä elämän ristin ja sitoivat sen kaulaansa suojelevana taikakaluna voidakseen ryöstää, murhata ja raiskata mielensä mukaan pimeinä öinä. Eikä näiden päivien ja öiden jälkeen Theba enää moneen vuoteen palannut ennalleen, vaan valta ja rikkaus vuotivat siitä kuin veri lihavan ruumiin lukuisista haavoista.