Mutta farao ei loukkaantunut häneen, vaan katsoi vain säälivästi häntä ja myös minua hän katsoi säälivästi, sillä hän tiesi oman totuu¬tensa meitä molempia väkevämmäksi. Kirkastuen hän sanoi: »Vanha Ptahor on kuollut eikä Elämän talo ole vielä asettanut ehdolle ketään hänen seuraajakseen. Siksi nimitän sinut, Sinuhe, kuninkaalliseksi kallonporaajaksi ja saat Koirantähden päivästä lähtien lukea hyväk¬sesi kaikki tämän aseman tuottamat edut ja tulot, ja tarkan tiedon tästä kaikesta saat Elämän talosta. Mutta Elämän talon lääkärit eivät enää halua suorittaa mitään leikkauksia, koska Am, sen kirotun ju¬malan tuli on sammunut ja he ovat tottuneet puhdistamaan veitsensä ja pihtinsä hänen tulessaan. Sano minulle, eikö Atonin pyhä tuli kel¬paa yhtä hyvin ja paremminkin puhdistamaan heidän veitsensä?»
»Tuli on tulta», sanoin, »ja matkustaessani monissa maissa olen lainannut tulen niin Baalien kuin Mardukin alttarilta eikä kukaan potilas ole vielä tullut valittamaan leikkaushaavojensa sen tähden märkineen. Mutta nyt on pahin mätäkuu ja Am, sille kirotulle us¬kolliset lääkärit voivat käyttää sitä hyväkseen ja peloitella kansaa. Jos tahdot, menen Elämän taloon ja pidän tästä asiasta luennon oppilail¬le, sillä minulla ei ole mitään menettämistä, koska olen vain köyhien lääkäri, eikä tietoni vähene, vaikka he pyyhkisivät nimeni pois Elä¬män kirjasta.»
»Tee se», sanoi farao mielistyen ja koski kapean kätensä pitkillä sormilla olkapäätäni, ja hänen sormistaan lähti voima minuun kuin tuli olisi koskettanut olkapäätäni ja tiesin, että olin rakastava häntä hänen kuolemansa päivään asti, niin hullu kuin hän olikin. »Tee se», hän sanoi, »niin palkkasi on oleva suuri, Sinuhe, ja olet istuva oikealla puolellani.» Mutta en tahtonut lahjoja häneltä, vaan tahdoin vain tuottaa hänelle hyvää mieltä ja nyt vasta ymmärsin, miksi kaikki, jotka rakastivat häntä, parhaansa mukaan salasivat häneltä totuuden, vaikka hän itse tahtoi elää vain totuudesta.
Tämän jälkeen Horemheb vei minut pitosaliin, jonne vieraat oli¬vat kokoontuneet ja jossa hoviväki toisiaan kadehtien kilpaili par¬haista paikoista lähimpänä faraon pöytää. Horemhebin seurassa jou¬duin istumaan lähimpänä kuninkaallista perhettä faraon oikealla puo¬lella ja ihmeekseni näin, että kuninkaalliseen perheeseen luettiin myös pappi Eje, kunnes muistin, että hänen tyttärensä Nefritite oli suuri kuninkaallinen puoliso pienen Mitannin prinsessan jälkeen, jo¬ka oli kuollut kohta Egyptiin saavuttuaan.
Unohtaen syömisen ja viinin katselin kuninkaallista pöytää, jonka ääressä farao Ekhnaton säteili ylimaallista totuuttaan, ja ihmettelin, miten monta peloittavaa salaisuutta sen ääressä istujat kätkivät sileittcn otsiensa taakse. Kuninkaallinen äiti Teje oli vanhentunut ja käy¬nyt pyyleväksi ja vanhentuessa olivat hänen kasvojensa neekerinpiirtcet käyneet entistä selvemmiksi, niin että ihmettelin, oliko kenties faraon totuus kaikkien kansojen ja ihonvärien samanarvoisuudesta syntyisin hänen äitinsä sydämestä. Prinsessa Baketamon oli faraon tavoin muuttanut nimensä Baketatoniksi ja hänen kasvonsa olivat kauniit ja maalatut kuin veistoksen. Mutta faraon rinnalla istui ku¬ningatar Nefritite enkä nähdessäni hänet ihmetellyt, miksi farao oh' sisarensa sivuuttaen kohottanut hänet suureksi kuninkaalliseksi puo¬lisoksi. Hän oli synnyttänyt kuninkaalle jo kaksi tytärtä, mutta mi¬tään synnyttämisen vaivoista ei näkynyt hänen vartalostaan, vaan hänellä oli kypsyneen naisen ylpeä ryhti eikä hän arkaillut paljastaa vatsaansa nähtäväksi muiden hovinaisten tapaan. Hänen kasvojaan ovat runoilijat ylistäneet kylliksi monenlaisin vertauksin, siksi sanon vain, ettei hänen yllään ollut ainoatakaan korua ja että hän tällaisena oli ylhäisempi ja kauniimpi ainoatakaan näkemääni naista ja että hänen kasvonsa ohuen jäntevän kaulan päässä olivat sirot ja kauniit eikä korkea kruunu painanut hänen päätään kumaraan, vaan vain korosti hänen ryhtiään. Mutta hänen silmänsä olivat hyvin kovat ja hänen ohuiden, kauniiden huultensa heikko hymy oli liian harkitseva. Hä¬nen silmänsä olivat yhtä kovat kuin Neferneferneferin eikä niiden lävitse nähnyt hänen sydämensä salaisuuksia.
Aterianaan farao Ekhnaton söi kultaiselta lautaselta vain maitoon keitettyä puuroa ja hänen kultaisen lusikkansa varteen oli kullan ta¬koja muovaillut antiloopin hennon pään. Puuron syötyään hän tait¬toi kuivaa leipää ja söi sitä eikä hän juonut viiniä, vaan hänen kultai¬seen maljaansa kaadettiin sekoittamatonta vettä. Syötyään hän sanoi äänekkäästi, kasvot kirkkaina ja kiihkeinä:
»Kertokaa kaikelle kansalle, että farao Ekhnaton elää totuudesta ja että hänen ravintonsa on vesi ja leipä ja köyhän puuro eikä hänen ateriansa eroa halvimman maamiehen ateriasta.»
Tämän jälkeen hän ylisti suuresti leipää, jonka Aton oli siunannut, ja halkaistua jyvää, jonka Aton oli siunannut, ja kirkasta vettä, jonka Aton oli siunannut. Ne jotka halusivat olla hänelle mieliksi, kieltäy¬tyivät, kun heille tarjottiin kaislakyyhkysten lihaa, hanhea Theban tapaan ja hunajaleivoksia, ja tyytyivät leipään ja veteen kuten farao jääden varsin nälkäisiksi, sillä juhlaateria kesti kauan, koska sen aika¬na tarjottiin kahtatoista lajia lihaa ja kahdeksaa lajia leivoksia sekä erilaisia jäätelöitä. Heidän paahtuneista kasvoistaan ja käsistään ja ja¬loistaan näki, että he olivat niitä, jotka farao oli kohottanut halvim¬pien joukosta rinnalleen ja neuvonantajikseen erilaisissa valtion asioissa. Enkä epäillyt heidän älyään tai tietojaan, sillä monella heistä oli viisaat silmät ja kaunis otsa, mutta kunnioituksen ei olisi tarvinnut estää heitä syömästä, koska muu hoviväki söi arkailematta kaikkea mitä tarjottiin ja joi viiniä ja kävi iloiseksi ja äänekkääksi ja pilkalli¬seksi.
Myöhemmin sain tietää ja näin itse, ettei farao Ekhnaton suinkaan halveksinut viiniä, vaan ilahdutti sillä sydäntään, kun kaikki kävi hä¬nen mieltään myöten. Eikä hän halveksinut rasvaista hanhea tai antiloopinlihaa, vaan hänet valtasi vastenmielisyys elävien eläinten lihaa kohtaan vain silloin, kun hän tunsi tarvetta puhdistaa ruumiinsa en¬nen näkyjensä näkemistä. Syömisessään ja juomisessaan hän oli hyvin oikullinen ja luulen tämän johtuneen siitä, ettei syöminen ja juomi¬nen merkinnyt hänelle niin paljon kuin muille ihmisille eikä hän suurestikaan kiinnittänyt huomiota siihen, mitä söi ja joi, milloin hänen sydämensä oli täysi ja ajatukset tulvivat hänen mieleensä niin vilkkai¬na, ettei hän täydellisinä ehtinyt sanella niitä kirjureilleen.
Uskon hyvin, että hän olisi saattanut tyytyä maamiehen yksinker¬taiseen ravintoon ollakseen samassa asemassa kuin köyhimmät ala¬maisensa. Mutta illan kuluessa hän nousi istuimeltaan ja astui iloitse¬vana isäntänä vieraittensa luokse ja koski pitkillä sormillaan heidän hartioitaan ja puhutteli heitä, ja seisoessaan heidän vieressään hän sil¬loin tällöin otti heidän lautaseltaan linnunjalan tai hedelmän tai hunajaleivoksen pureskellen hajamielisesti niitä puhuessaan ja varmaankin tietämättä mitä teki, sillä teeskentelijä hän ei suinkaan ollut. Mutta ne, jotka olivat tyytyneet puuroon ja leipään, katselivat ynseinä ja nälkäisesti jokaista suupalaa, joka meni alas hänen pitkästä, ohuesta kurkustaan. Ja tuntiessaan itsensä janoiseksi paljosta puhumisesta hän osoittaakseen erikoista suosiotaan saattoi juoda viiniä samasta maljas¬ta kuin se mies, jota puhutteli. Tämä oli samalla merkkinä, että vieras sai viedä maljan, josta farao oli maistanut, mennessään kotiinsa säilyt¬tääkseen sen kalliina muistona ja näyttääkseen sitä lapsilleen, mikä oli sangen edullista, koska kaikki maljat olivat kauniita ja kallisarvoi¬sia. Tällä tavoin myös minä vein muistona mukanani laakean kulta¬maljan, joka painoi pari debeniä, sillä sen kyljet oli valettu täyteen kultarypäleitä.