Myös vieraat nousivat ja alkoivat liikkua pöydästä pöytään tava¬takseen tuttaviaan ja vaihtaakseen hovin juoruja keskenään. Luokse¬ni tuli kuninkaalliseen pellavaan pukeutunut, lyhyt, leveäkasvoinen mies, jonka kaulassa ja ranteissa oli kultaa. Vasta hänen ruskeista, kujeilevista silmistään tunsin hänet Thotmesiksi ja huusin ilosta ja nousin syleilemään häntä. Kerroin etsineeni häntä 'Syyrialaisesta ruukusta', mutta hän sanoi:
»Arvolleni ei enää sovi seurustella alhaisissa viinituvissa, vaan mi¬nulla on kylliksi puuhaa, jos ehdin juoda kaiken, minkä ylhäiset ystä¬väni ja suosijani tarjoavat minulle taloissaan. Hän, kirkastettu, on näet nimittänyt minut kuninkaalliseksi kivenveistäjäksi, kuten voit lukea ketjustani. Minä näet piirsin hänelle Atonin päivänkehrän ja lukemattomat kädet, jotka kurkottuvat päivänsäteistä tarjoamaan elämän ristiä jokaiselle, joka vain haluaa sen ottaa vastaan.»
»Thotmes, ystäväni», sanoin. »Sinäkö olet veistänyt kuninkaan Atonin suuren temppelin pylväihin, sillä sellaista en vielä koskaan aikaisemmin ole nähnyt?»
Hän vastasi vältellen ja sanoi: »Faraon palveluksessa on monta ku¬vanveistäjää ja työskentelemme yhdessä ja ainoa lakimme on oma silmämme. Emmekä suinkaan häpäise faraota, vaan rakastamme hän¬tä ja tahdomme ilmaista hänen oikean olemuksensa veistoksissamme. Totisesti, ystäväni Sinuhe, tänä päivänä istumme kultaisen talon is¬tuimilla ja juomme viiniä kallisarvoisista maljoista me, jotka väärän jumalan aikana kärsimme vainoa ja pilkkaa ja sammutimme janomme happamella oluella. Me näimme Kreetan taiteen vapauden ja löysim¬me oman vapautemme ja olet vielä ihmettelevä kaikkea minkä tulet näkemään, sillä kivi elää jo meidän käsissämme, vaikka meillä onkin vielä paljon oppimista.»
Sanoin hänelle: »Puvussasi on elämän risti.» Hän hymyili leveästi ja sanoi: »Entä sitten? Se merkitsee vapautta väärän jumalan vallasta ja elämää valossa ja totuudessa.»
»Mitä muuta se merkitsee sinulle, joka elätit itseäsi piirtämällä rik¬kaitten lapsille vapisevia kissoja hiirien piirittäminä?» kysyin. Hän nauroi muistaessaan köyhyytensä päiviä ja kohotti käteensä maljani ja katseli sitä ihailevasti ja sanoi: »Jumalallisista asioista varon puhu¬masta, koska minulle riittää tämä kaunis elämä, kaikki sen värit ja ihmeelliset muodot, ja elämä on käsilleni kuin viiniruukku, joka ei koskaan tyhjene, ja elämä on silmilleni kuva, jota koskaan ei voi kat¬soa loppuun. Ei, Sinuhe, jumalallisista asioista en halua puhua kanssa¬si, koska ne muuttuvat ja vaihtuvat joka päivä hänen näkyjensä mu¬kaan, ja mikä eilen oli oikein, saattaa jo tänään olla väärin, sillä hän repii hunnun toisensa jälkeen totuutensa edestä ja yhä niitä näyttää riittävän, mitä en lainkaan ihmettele. Myös olet ikävä, Sinuhe, kun alat pitopöydän ääressä puhua Atonista, koska meillä on kylliksi puu¬haa seuratessamme hänen innoitustaan selvinkin päin. Ei, Sinuhe, ilahduttakaamme sydäntämme viinillä, sillä Aton on ilon antaja ja suosikeilleen hän jakaa kultaisia maljoja ja korkeita istuimia. Jättä¬käämme jumalalliset asiat faraon huoleksi, sillä hän ymmärtää ne par¬haiten, vaikka ne usein aiheuttavat hänelle pahemman päänsäryn kuin sekoitettu viini minulle.»
Iloni oli suuri nähdessäni Thotmesin, ja myös Horemheb iloitsi nähdessään hänet, vaikka hänen arvolleen ei sopinut kovin selvästi osoittaa iloaan. Mutta Thotmes katseli häntä tarkasti ja sanoi veistä¬vänsä kuvan hänestä Atonin temppeliin, koska hän oli vapauttanut Theban väärän jumalan vallasta ja koska hänen kasvonsa ja ryhtinsä olivat kiitolliset kuvattavaksi, mikäli farao myöntäisi kultaa tätä työ¬tä varten ja sopivan kiven. Horemheb oli varsin mairiteltu tästä, sillä hänestä ei vielä koskaan ollut veistetty kuvaa, mutta hän sanoi:
»Luulet varmaan tekeväsi minulle palveluksen, jos veistät minut säilymään ikuisesti, mutta luulen nimeni säilyvän muutenkin omien tekojeni ansiosta. Myöskään en missään tapauksessa halua seisoa tol¬jottamassa kuin hölmö verettömiä uhreja Atonin alttarilla, koska en sotilaana ymmärrä hölynpölyä koko hommasta. Sen sijaan soisin, että kuvani pystytettäisiin Horuksen temppeliin synnyinkaupungissani Hetnetsutissa sillä Horuksen kanssa Aton ei vielä toistaiseksi ole rii¬dassa ja soisin sikäläisten saavan jauhoja kurkkuunsa, sillä he nauroi¬vat minulle ja keihäälleni, kun olin poika.»
Sen sanottuaan hän nousi ja kumarsi syvään laskien kätensä pol¬vien tasalle, ja myös Thotmes ja minä kumarsimme syvään, sillä ku¬ningatar Nefritite tuli luoksemme ja puhutteli meitä pidellen hennosti kaunista kättään povellaan. Hänen sormissaan ei ollut ainoatakaan sormusta eikä hänen ranteessaan ollut kultaisia renkaita, jotta jokai¬nen olisi voinut nähdä, miten kaunis oli hänen kätensä ja miten hau¬ras oli hänen ranteensa. Myös minua hän puhutteli ja sanoi:
»Ohranjyvä on jälleen alkanut viheriöidä ruumiini vedestä, ja odo¬tukseni on maltiton, sillä farao kaipaa poikaa, valtansa perijää, eikä hänen valtansa ole varma, ennen kuin hänen oma verensä seisoo vä¬kevänä hänen rinnallaan, sillä väärä jumala väijyy yhä pimeässä hä¬nen valtaansa eikä meidän suinkaan tarvitse salata sitä toisiltamme, koska se on totta ja tiedämme kaikki sen hyvin. Sinä, Sinuhe, olet kerännyt tietoa monesta maasta ja minulle on kerrottu, että lääkärinä olet suorittanut ihmeellisiä tekoja. Sano minulle, synnytänkö po¬jan?»
Katselin häntä lääkärin silmin koettaen unohtaa hänen kauneuten¬sa, sillä hänen omasta tahdostaan hänen kauneutensa tulvi minua vas¬taan kuin jokin hänessä olisi huutanut minua ja tämä tapahtui jokai¬selle, johon hän käänsi katseensa ja joka lähestyi häntä. »Nefritite», sanoin, »suuri kuninkaallinen puoliso, itsesi tähden älä toivo poikaa, sillä lanteesi ovat kapeat ja poika tuottaisi sinulle suuremman kivun kuin tytär ja saattaisi henkesi vaaraan.»
Mutta hän katsoi minuun ja hänen silmänsä olivat kirkkaat ja ko¬vat ja hän sanoi kärsimättömästi: »Sinun ei tarvitse puhua minulle sellaista, minkä itse tiedän, sillä Elämän talon taitavimmat synnytyslääkärit venyttivät tyttärieni päät pitkiksi ja kapeiksi jo ennen synty¬mää, jotta he olisivat syntyneet elävinä. Eivätkä he olisi rohjenneet ryhtyä tähän, ellei suuri kuninkaallinen äiti olisi antanut noutaa Kushin maasta noitia, jotka asuvat olkimajoissa ja tuntevat tämän tavan. Siksi älä huolehdi hengestäni tai poikani pään koosta, vaan sano mi¬nulle, mitä minun on tehtävä voidakseni synnyttää pojan.»
Kuultuani tämän ymmärsin täysin, että farao Ekhnaton oli kaik¬kien ennakkoluulojen yläpuolella, ja mielessäni vahvistui ajatus, että suuri kuninkaallinen äiti oli neekerin verta, sillä miten hän muuten olisi hallinnut neekerien salaista tietoa. Mutta lääkärinä ja egyptiläi¬senä tunsin vastenmielisyyttä tätä synnytystapaa kohtaan. Kuitenkin sanoin valiten sanani:
»Vain Aton yksin voi määrätä lapsen sukupuolen äidin kohdussa eikä ihmisellä ole valtaa sen määrämiseen. Tosin olen eri maissa kan¬san keskuudessa kohdannut uskomuksia ja nähnyt taikakaluja, joiden avulla naiset luulevat muka voivansa synnyttää poikia tahtonsa mu¬kaan, mutta yhtä usein he erehtyvät, mikä on ymmärrettävää, koska mahdollisuudet jakaantuvat tasan. Kuitenkin, koska olet synnyttä¬nyt jo kaksi tytärtä, on todennäköisempää, että nyt synnytät pojan kuin tyttären, mutta mitään varmaa en siitä voi sanoa, sillä tahdon olla sinulle rehellinen enkä väärien lääkärien tavoin halua houkutella sinua typerillä taikatempuilla ansaitakseni kultaa.»
Puheeni ei ollut hänelle mieleen eikä hän enää hymyillyt katsoes¬saan minuun kirkkain, ilmeettömin silmin, vaan sanoi: »Puolisoni Ekhnaton syntyi auringosta, kuten tiedät. Hän syntyi suuren kunin¬kaallisen äidin rukoiltua Heliopoliissa ja hänen syntymänsä oli juma¬lallinen salaisuus. Sitä et voine kieltää?»