Laiva toisensa jälkeen seurasi häntä ja hän keräsi rakennusmesta¬rinsa ja arkkitehtinsa ja osoitti heille pääkatujen suunnan ja kultaisen talonsa paikan ja Atonin temppelin paikan, ja sitä mukaa kuin hänen suosikkinsa seurasivat häntä hän osoitti jokaiselle hänen talonsa pai¬kan pääkatujen varrella. Rakentajat karkottivat paimenet lampai¬neen ja hajottivat heidän kaislamajansa ja rakensivat laitureita ran¬taan. Myös rakentajille farao Ekhnaton osoitti heidän kaupunkinsa paikan oman kaupunkinsa ulkopuolella, ja ensimmäiseksi he saivat rakentaa savesta omat talonsa, viisi katua pohjoisesta etelään ja viisi katua idästä länteen ja jokainen talo oli samankorkuinen ja jokaisessa talossa oli kaksi samanlaista huonetta ja jokaisen talon keittokuoppa oli samassa kohdassa ja jokaisella ruukulla ja matolla oli sama paik¬kansa jokaisessa talossa, sillä farao tahtoi hyvää ja halusi tehdä jokai¬sen rakentajan samanarvoiseksi, jotta he eläisivät onnellisina omassa kaupungissaan faraon kaupungin ulkopuolella ja siunasivat Atonin nimeä.
Mutta siunasivatko he Atonin nimeä? Ei, he kirosivat katkerasti häntä ja faraota he kirosivat ymmärtämättömyydessään, koska hän oli siirtänyt heidät omista kaupungeistaan erämaahan, jossa ei ollut katuja eikä oluttupia, vaan vain palanutta ruohoa ja hiekkaa. Eikä ainoakaan vaimo ollut tyytyväinen keittokuoppaansa, vaan he tah¬toivat sytyttää keittotulia majojensa ulkopuolelle vastoin kieltoa ja he siirtelivät mattojaan ja ruukkujaan lakkaamatta, ja ne, joilla oli monta lasta, kadehtivat tilaa niiltä, joilla ei vielä ollut lapsia. Ne, jot¬ka olivat tottuneet multalattiaan, soimasivat savilattioita pölyisiksi ja epäterveellisiksi, ja ne, jotka olivat tottuneet savilattioihin, sanoivat, ettei savi ollut samanlaista Akhetatonissa kuin muualla, vaan epäile¬mättä se oli kirottua savea, koska lattia halkeili pestessä.
Myös he halusivat istuttaa juurikkaansa kadulle talojensa eteen, niinkuin olivat tottuneet tekemään, eivätkä tyytyneet viljelyspalstoi¬hin, palstoihin, jotka farao oli määrännyt heille kaupungin ulkopuo¬lelta, vaan sanoivat, ettei siellä ollut riittävästi vettä, ja väittivät, ettei¬vät jaksaneet kantaa lantaansa niin kauas. He ripustivat kaisianuoransa katujen poikki kuivatessaan vaatteitaan pesun jälkeen ja pitivät huoneissaan vuohia, vaikka farao oli terveydellisistä syistä ja lasten tähden sen kieltänyt, niin etten koskaan ole nähnyt tyytymättömämpää ja riitaisempaa kaupunkia kuin Akhetatonin rakentajien kaupun¬ki oli uutta pääkaupunkia pystytettäessä. Minun on kuitenkin myön¬nettävä, että he ajan kuluessa tottuivat ja alistuivat kaikkiin kiusoihin eivätkä enää sättineet faraota, vaan muistivat vain huokaillen entisiä kotejaan haluamatta enää tosissaan palata niihin. Vuohia vaimot joka tapauksessa pitivät piilossa huoneissaan, sillä siitä ei faraokaan voinut heitä estää.
Niin tuli tulva ja talvi, mutta farao ei enää palannut Thebaan, vaan pysyi itsepintaisesti laivassaan asuen siellä ja hoitaen laivastaan maan hallitusta. Jokainen kivi, joka pystytettiin, ja jokainen pylväs, joka kohosi, ilahdutti suuresti hänen mieltään ja hän puhkesi usein naura¬maan vahingonilosta nähdessään kauniiden talojen puusta kevyinä kohoavan katujen varrella, sillä ajatus Thebasta syövytti myrkkynä hänen mieltään. Tähän Akhetatonin kaupunkiin hän kulutti kaiken Ammonilta perimänsä kullan, mutta Ammonin maan hän antoi kai¬kissa piirikunnissa jakaa köyhimmille, jotka halusivat saada maata viijeltäväkseen. Hän antoi pysäyttää kaikki laivat, jotka purjehtivat ylävirtaan, ja osti niiden lastit ja purkautti ne Akhetatoniin tuottaak¬seen harmia Theballe, ja hän kiirehti rakennustyötä niin , että puun ja kiven hinnat nousivat ja mies saattoi tulla rikkaaksi uittaessaan puulautan ensimmäisen putouksen luota Akhetatoniin. Hänen omien rakentajiensa lisäksi tuli paljon muuta työväkeä Akhetatoniin ja he asuivat mutakuopissa ja kaislamajoissa virran rannassa ja tekivät tiiliä ja sotkivat savea. He tasoittivat kadut ja kaivoivat kastelukanavia ja faraon puistoon he kaivoivat Atonin pyhän järven. Myös pensaita ja puita uitettiin laivoissa virtaa pitkin ja istutettiin tulvan jälkeen Tai¬vaankorkeuden kaupunkiin, ja täysikasvuisia hedelmäpuitakin istu¬tettiin sinne, niin että farao jo seuraavana kesänä saattoi poimia ihas¬tuneihin käsiinsä ensimmäiset taatelit, viikuvat ja granaattiomenat, jotka olivat kypsyneet hänen kaupungissaan. Minulla oli lääkärinä paljon työtä, sillä vaikka farao parani ja tervehtyi ja tuli onnelliseksi nähdessään kaupunkinsa kukkivana ja ke¬vyenä kirjavin pylväin kohoavan maasta, raivosi rakentajien keskuu¬dessa tauteja, ennen kuin maa oli kanavilla tervehdytetty, ja raken¬nustyössä sattui kiireen vuoksi lukuisia onnettomuuksia. Ennen laitu¬rien valmistumista ahdistivat krokotiilit lastilaivojen purkajia, joiden oli pakko kahlata vedessä. Heidän huutonsa olivat surkeat kuulla eikä liene hirveämpää näkyä kuin huitova ja parkuva mies poikkipuolin ison krokotiilin leukojen välissä, ennen kuin krokotiili sukeltaa ve¬den onkaloihin ja vie hänet pesäänsä mätänemään. Mutta farao oli niin täynnä omaa totuuttaan, ettei ehtinyt nähdä mitään tästä kaikes¬ta, ja laivamiehet palkkasivat kuparillaan alamaasta krokotiilinpyydystäjiä, jotka vähitellen saivat virran tyhjenemään krokotiileista. Monet väittivät krokotiilien seuranneen faraon laivaa Thebasta asti Akhetatoniin, vaikka tästä en voi mitään sanoa, joskin tiedän, että krokotiili on peloittavan viisas ja viekas kala. Vaikea on kuitenkin uskoa, että krokotiilit olisivat osanneet yhdistää kuninkaan laivan virrassa ajelehtiviin raatoihin, mutta jos niin oli, silloin krokotiili toti¬sesti oli viisas eläin. Viisaus ei kuitenkaan auttanut niitä laivamiesten kuparia ja alamaan pyyntimiesten ansoja vastaan, joten ne katsoivat parhaaksi jättää Akhetatonin rannat rauhaan, mikä myös osoittaa tämän merkillisen ja peloittavan kalan suurta viisautta. Sen sijaan ne laskeutuivat odottavina parvina virtaa alaspäin aina Memfikseen asti, sillä tämän kaupungin oli Horemheb valinnut hallituskaupungikseen.
Minun on nimittäin kerrottava, että tulvan alennettua myös Ho¬remheb saapui hovin ylhäisten mukana Akhetatoniin, vaikka hän ei saapunut jäädäkseen sinne asumaan, vaan vain saadakseen Ekhnatonin luopumaan päätöksestään hajoittaa armeija. Farao oli nimittäin käskenyt häntä vapauttamaan neekerit ja shardanat palveluksesta ja lähettämään heidät kotimaahansa, mutta Horemheb vitkasteli tämän käskyn toteuttamista ja kulutti aikaa erilaisin verukkein, koska hän täysin syystä odotti kapinan puhkeavan Syyriassa ja alkoi siirtää jou¬kot sinne. Theban mellakoiden jälkeen näet vihattiin neekereitä ja shardanoita koko Egyptinmaassa niin katkerasti, että jokainen sylki eteensä ja pyyhki jalallaan syljen tomuun nähdessään neekerin tai shardanan.
Mutta farao Ekhnaton oli leppymätön päätöksessään ja Horemheb kulutti turhaan aikaansa Akhetatonissa. Heidän keskustelunsa sujuivat joka päivä samaan tapaan ja voin kertoa heidän keskustelunsa. Horemheb sanoi:
»Syyriassa vallitsee suuri levottomuus ja Egyptin siirtokunnat siel¬lä ovat heikkoja. Kenties Aziru lietsoo vihaa Egyptiä vastaan enkä epäile, että hän sopivan hetken tullen ryhtyy avoimeen kapinaan.»
Farao Ekhnaton sanoi: »Oletko nähnyt palatsini lattioita, joihin taiteilijat parhaillaan sommittelevat kaislikoita ja lentäviä sorsia kree¬talaiseen tapaan. Sitä paitsi en usko kapinan puhkeavan Syyriassa, koska olen lähettänyt kaikille sen kuninkaille elämän ristin. Nimeno¬maan kuningas Aziru on ystäväni ja hän on ottanut vastaan elämän ristin ja pystyttänyt Amorin maahan temppelin Atonille. Kai kävit jo katsomassa Atonin pylväikköä palatsini vieressä, sillä se on näke¬misen arvoinen, vaikka pylväät ajan voittamiseksi muurataan vain tiilistä. Minulle on myös vastenmielinen ajatus, että orjat raataisivat kivilouhoksissa murtaen kiveä Atonin tähden. Palatakseni Aziruun epäilet syyttä hänen uskollisuuttaan, sillä olen saanut häneltä lukuisia savitauluja, joissa hän innokkaasti tiedustelee yhä uusia asioita Atonista, ja jos haluat, kirjurini voivat näyttää nämä savitaulut sinulle, kunhan saamme arkiston järjestykseen.»