Horemheb sanoi: »Minä heitän veteni hänen savitauluilleen, sillä ne ovat yhtä sontaisia ja petollisia kuin hän itse. Mutta jos vakaa päätöksesi on hajoittaa armeija, salli minun ainakin vahvistaa rajavar¬tio joukko ja, sillä nyt jo ajavat eteläiset heimot karjalaumansa kitu¬millemme Kushin maassa ohi rajakivien ja polttavat mustien liitto¬laistemme kyliä, mikä onkin helppoa, koska nämä kylät on rakennet¬tu oljista.»
Ekhnaton sanoi: »En usko heidän tarkoittavan pahaa, jos köyhyys ajaa heidät laitumillemme. Sen tähden jakakoot liittolaisemme laitu¬met eteläisten heimojen kanssa ja lähetän näillekin elämän ristin. En usko heidän tahallaan polttavan kyliä, vaan kuten itse sanoit oljesta rakennetut kylät syttyvät kovin helposti eikä muutaman tulipalon takia maksa tuomita kokonaisia heimoja. Mutta jos tahdot, vahvista vain rajavartiojoukkoja Kushin maassa ja Syyriassa, silla sinun asiasi on huolehtia maan turvallisuudesta, kunhan pidät näitä vain rajavar¬tiojoukkoina etkä säännöllisenä armeijana.»
Horemheb sanoi: »Joka tapauksessa, hullu ystäväni Ekhnaton, si¬nun on sallittava minun järjestää uudelleen vartijajoukot koko maas¬sa, sillä vapautetut sotilaat rosvoavat köyhyydessään taloja ja varastavat talonpoikain verovuodat ja lyövät heitä kepeillään.»
Farao Ekhnaton sanoi opettavaisesti: »Tästä näet, Horemheb, mi¬tä seuraa, kun et kuunnellut minua. Jos olisit puhunut sotilaillesi enemmän Atonista, he eivät tekisi mitään tällaista, mutta nyt heidän sydämensä ovat pimeät ja ruoskasi jäljet kirvelevät heidän takapuo¬lissaan eivätkä he tiedä, mitä tekevät. Oletko muuten huomannut, että molemmat tyttäreni kävelevät jo yhdessä ja Meritaton taluttaa kädestä pienempää ja heillä on mitä sievin gaselli leikkitoverinaan? Sitä paitsi, eihän mikään estä sinua palkkaamasta vapautettuja sotilai¬ta vartijoiksi ympäri maata, kunhan pidät heitä vain vartijajoukkoina etkä suinkaan säännöllisenä armeijana sotaa varten. Mielestäni olisi myös täysi syy särkeä ja romuttaa kaikki sotavaunut, sillä epäilys herättää epäilystä ja meidän on saatava kaikki naapurimme vakuuttu¬maan, ettei Egypti ryhdy sotaan, mitä hyvänsä tapahtuukin.»
»Eikö olisi vielä yksinkertaisempaa myydä sotavaunut Azirulle tai heettiläisille, silla he maksavat sotavaunuista ja hevosista hyviä hinto¬ja», sanoi Horemheb ivallisesti. »Ymmärrän, ettei sinun kannata pi¬tää kunnollista armeijaa, kun upotat suohon ja tiiliin kaikki Egyptin rikkaudet.»
Tällä tavoin he kinastelivat päivästä päivään, kunnes Horemhebista itsepintaisuutensa ansiosta tuli rajavartiojoukkojen ja kaikkien kaupunkien vartijain ylin päällikkö, mutta vartijain aseistukseksi fa¬rao määräsi vain puukärkiset keihäät, vaikka jättikin heidän luku¬määränsä Horemhebin harkintaan. Niinpä Horemheb kutsutti piiri¬kuntien vartijapäälliköt Memfikseen, koska se oli keskellä Egyptiä ja molempien valtakuntain rajalla, ja aikoi itsekin matkustaa sinne, mutta hänen aikoessaan nousta sotalaivaansa pikasoutu toi koko jou¬kon hälyttäviä kirjeitä ja savitauluja Syyriasta, niin että toivo heräsi jälleen Horemhebin sydämessä. Nämä kirjeet ja savitaulut todistivat vakuuttavasti, että kuningas Aziru kuultuaan levottomuuksista Thebassa oli katsonut ajan otolliseksi ja ylläköllä valloittanut pari Amo¬rin maan naapurikaupunkia. Myös Megiddossa, joka oli Syyrian avain, raivosi kapina ja Azirun joukot piirittivät linnoitusta, johon egyptiläinen varuskunta oli sulkeutunut pyytäen pikaista apua faraolta. Mutta farao Ekhnaton sanoi:
»Uskon, että kuningas Azirulla on pätevät syyt menettelyynsä, sillä tiedän, että hän on kiivas mies, ja kenties lähettilääni ovat lou¬kanneet häntä. Siksi en voi tuomita häntä, ennen kuin hän saa tilaisuuden puolustaa tekojaan. Mutta jotakin voin tehdä ja on vaarin, etten aikaisemmin ole ajatellut sitä. Koska mustassa maassa kohoaa parhaillaan Atonin kaupunki, on minun rakennettava Atonin kau¬punki myös punaiseen maahan, Syyriaan ja Kushiin. Totisesti Kushiin on pystytettävä Atonin kaupunki ja myös Syyriaan on pystytet¬tävä Atonin kaupunki, joka on oleva kaiken hallinnon keskus. Megiddo on karavaaniteiden risteys ja siksi sopivin paikka Atonin kau¬pungiksi, mutta epäilen, että siellä on parhaillaan liian levotonta ra¬kennustöiden aloittamiseksi. Mutta olet kertonut minulle Jerusale¬mista, johon pystytit Atonin temppelin käydessäsi sotaa khabireja vastaan, mitä en koskaan voi antaa itselleni anteeksi. Se tosin ei ole keskellä Syyriaa kuten Megiddo, vaan etelämpänä, mutta ryhdyn heti tarpeellisiin toimiin pystyttääkseni Atonin kaupungin Jerusale¬miin, niin että siitä tulee Syyrian keskuskaupunki, vaikka se nyt on vain hökkelikylä.»
Tämän kuultuaan Horemheb taittoi ruoskaansa ja viskasi sen faraon jalkoihin ja nousi sotalaivaansa ja lähti Memfikseen järjestääk¬seen maan vartijajoukot uudelleen. Mutta hänen oleskelustaan Aknetatonissa oli se hyöty, että sain rauhassa pitkinä iltoina kertoa hänelle kaiken, mitä olin nähnyt ja kuullut Babylonissa, Mitannissa, Khattien maassa ja Kreetassa. Hän kuunteli minua vaiti nyökytellen silloin tällöin päätään, ikään kuin kertomani ei olisi ollut hänelle uutta, ja hypisteli käsissään heettiläisten satamapäällikön minulle antamaa veistä. Toisinaan hän teki minulle lapsekkaita kysymyksiä kuten esi¬merkiksi: »Aloittavatko Babylonin sotilaat marssin komennosta va¬semmalla jalalla, kuten egyptiläiset, vai oikealla jalalla, kuten heetti¬läiset?» Tai hän kysyi: »Juoksuttavatko heettiläiset käyttäessään ras¬kaita sotavaunuja varahevosta muiden hevosten vieressä vai vaunujen jäljessä?» Tai hän kysyi: »Montako puolaa on heettiläisten sotavau¬nujen pyörissä ja onko ne vahvistettu metallilla?»
Tällaisia lapsekkaita kysymyksiä hän teki minulle varmaan siksi, että hän oli sotilas, sillä sotilaita kiinnostavat tällaiset asiat, joilla ei ole mitään merkitystä, samalla tavoin kuin lapset yrittävät laskea, mon¬tako jalkaa on tuhatjalkaisella. Mutta kaiken, minkä kerroin hänelle teistä, silloista ja virroista, hän antoi kirjoittaa muistiin, ja myös kaik¬ki nimet, jotka kerroin, hän antoi kirjoittaa muistiin, niin että kehoitin häntä tässä asiassa kääntymään Kaptahin puoleen, joka oli yhtä lapsekas kuin hän itse kaiken tarpeettoman muistamisessa. Sen sijaan hän ei lainkaan innostunut, kun kerroin hänelle maksan lukemisesta ja luettelin hänelle kaikki maksan tuhat eri porttia ja käytävää ja kaivoa, eikä hän suinkaan kirjoittanut niiden nimiä muistiin.
Joka tapauksessa hän lähti vihoissaan Akhetatonista ja farao iloitsi suuresti hänen lähdöstään, sillä keskustelut Horemhebin kanssa kiu¬sasivat häntä niin suuresti, että hän sai päänsäryn jo nähdessään Ho¬remhebin lähestyvän. Mutta minulle hän sanoi miettivästi:
»Voi olla, että Aton tahtoo Egyptin menettävän Syyrian, ja jos niin on, mikä olen minä kapinoimaan hänen tahtoaan vastaan, vaan se tapahtuu Egyptin parhaaksi. Sillä Syyrian rikkaus on syönyt Egyp¬tin sydäntä ja Syyriasta on tullut kaikki ylellisyys, velttous, paheet ja huonot tavat. Jos menetämme Syyrian, on Egyptin pakko palata yk¬sinkertaiseen elämään ja elämään totuudessa, ja silloin se, mikä tapah¬tuu, on parasta, mikä Egyptille voi tapahtua. Uuden elämän täytyy alkaa Egyptistä voidakseen levitä kaikkeen maailmaan.»
Mutta sydämeni kapinoi hänen puhettaan vastaan ja sanoin: »Simyran varuskunnan päällikön pojan nimi on Ramses ja hän on vilkas poika, jolla on suuret, ruskeat silmät ja joka mielellään leikkii kirja¬villa kivillä. Paransin hänet kerran vesirokosta. Myös Megiddossa asuu muuan egyptiläinen vaimo, joka tuli luokseni Simyraan kuul¬tuaan maineestani, sillä hänen vatsansa oli turvonnut ja leikkasin hä¬net auki veitselläni ja hän jäi henkiin. Hänen ihonsa oli pehmeä kuin villakangas ja hän käveli kauniisti kuten kaikki Egyptin naiset, vaik¬ka hänen vatsansa oli turvonnut ja kuume kiilsi hänen silmistään.»