Vielä minun on kerrottava, että kuninkaallinen perhe jakaantui Akhetatonin tähden, sillä suuri kuninkaallinen äiti kieltäytyi seuraa¬masta poikaansa erämaahan. Theba oli hänen kaupunkinsa, ja faraon kultaisen talon, joka hehkui sinisenä ja kullanpunaisena puutarhojensa ja muuriensa keskellä virran rannassa, oli farao Amenhotep pys¬tyttänyt rakkaudelleen, sillä kuninkaallinen äiti Teje oli alkuaan vain köyhä linnunpyydystäjä alamaan kaislikoissa. Sen tähden Teje ei tahtonut luopua Thebasta ja myös prinsessa Baketaton jäi äitinsä kanssa Thebaan ja pappi Eje hallitsi siellä käyräsauvan kantajana ku¬ninkaan oikealla puolella ja istui oikeutta kuninkaan istuimella nahkakääröjen edessä, niin että kaikki oli Theban kannalta kuten ennen, vain väärä farao oli poissa eikä Theba suinkaan kaivannut häntä.
Myös kuningatar Nefritite palasi Thebaan synnytyksensä ajaksi, sillä hän ei uskaltanut synnyttää ilman Theban lääkäreitä ja neekerinoitia, ja hän synnytti kolmannen tyttären, jonka nimeksi tuli Ankhsenaton ja josta oli tuleva kuningatar. Mutta myös hänen päänsä oli synnytyksen helpottamiseksi noitien avulla venytetty pitkäksi ja ka¬peaksi ja prinsessain kasvaessa hovinaiset ja kaikki naiset koko Egyp¬tissä, jotka tahtoivat olla hienoja ja jäljitellä hovin pukeutumista, al¬koivat käyttää irtotakaraivoja pidentääkseen päälakeaan. Mutta prin¬sessat pitivät päänsä paljaaksi ajeltuina, sillä he ylpeilivät päänsä hie¬nosta muodosta. Myös taiteilijat ihailivat heitä ja veistivät kuvia heis¬tä ja piirsivät ja värjäsivät lukuisia kuvia heistä aavistamatta, että tä¬mä kaikki tapahtui neekerien noituuden tähden.
Mutta synnytettyään tyttären kuningatar Nefritite palasi Akhetatoniin ja asettui asumaan palatsiin, joka tällä välin oli valmistunut asuttavaan kuntoon. Hän jätti Thebaan myös faraon naistalon, sillä hän oli varsin ärtynyt synnytettyään jo kolmannen tyttären eikä ha¬lunnut faraon kuluttavan miehuutensa voimia muiden vaimojen ma¬toilla. Ekhnatonilla ei myöskään ollut mitään tätä vastaan, sillä hän oli suuresti kyllästynyt velvollisuuksiinsa naistalossa eikä kaivannut muita naisia, minkä jokainen hyvin ymmärsi nähdessään Nefrititen kauneuden, sillä kolmaskaan synnytys ei ollut rumentanut häntä, vaan hän oli nuorempi ja kukoistavampi kuin koskaan ennen. Mutta johtuiko tämä muutosta Akhetatonista vain neekerien noituudesta, sitä en tiedä.
Tällä tavoin kohosi erämaasta Akhetatonin kaupunki yhdessä ai¬noassa vuodessa ja palmujen ylpeät latvat huojuivat sen valtateiden varsilla ja granaattiomenat kypsyivät punaisiksi sen puutarhoissa ja lootukset kukkivat ruusuisina sen kalalammikoissa. Eikä tämä kau¬punki ollut muuta kuin kukkivaa puutarhaa, sillä sen talot kohosivat puisina ja kevyinä sirosti kuin huvimajat ja niiden palmu ja kaislapylväät olivat kevyitä ja kirjaviksi maalattuja. Talojen sisään asti ulottuivat puutarhat, sillä seiniin maalattuina huojuivat palmut ja sykomorit ikuisessa kevättuulessa ja lattiat kasvoivat kaisloja ja monenväriset kalat uivat lattioissa ja sorsat kohosivat värikkäin siivin len¬toon kaislikoista. Eikä tästä kaupungista puuttunut mitään, mikä voi ilahduttaa ihmisen sydäntä, vaan kesyt gasellit käyskentelivät sen puutarhoissa ja kaduilla vetivät kevyitä vaunuja virmat hevoset kamelikurjensulat huojuen ja kirpeät mausteet kaikesta maailmasta tuoksuivat sen keittiöissä.
Tällä tavoin valmistui Taivaankorkeuden kaupunki, ja kun syksy tuli jälleen ja pääskyset kaivautuivat mudasta sujahdellen taas levot¬tomina parvina paisuvan virran yllä, vihki farao Ekhnaton tämän maan ja kaupungin Atonille. Hän vihki tämän maan rajakivet kaikis¬sa neljässä ilmansuunnassa, ja jokaisessa rajakivessa siunasi Aton sä¬teillään häntä ja hänen perhettään ja jokaisen rajakiven kirjoituksessa hän vannoi, ettei enää koskaan astuisi jalkaansa pois Atonin maasta. Tätä vihkimistä varten rakensivat rakentajat kivetyt tiet kaikkiin neljään ilmansuuntaan, niin että farao saattoi kultaisissa vaunuissaan ajaa rajaki vien luokse ja hänen kuninkaallinen perhee'nsä seurasi hän¬tä vaunuissa ja kantotuoleissa ja hänen hoviväkensä seurasi häntä vaunuissa ja kantotuoleissa kukkia sirotellen huilujen ja kielisoittimien soidessa Atonin ylistystä.
Eikä farao Ekhnaton halunnut vainajanakaan poistua Akhetatonin kaupungista, vaan kaupungin valmistuttua hän lähetti rakentajansa louhimaan ikuisia hautoja idän vuoriin Atonin maan alueella, niin etteivät he koskaan saaneet palata koteihinsa, vaan heillä oli työtä hautojen rakentamisessa elämänsä iäksi. Mutta rakentajat eivät enää suuresti kaivanneet entisiin kotikaupunkeihinsa, vaan alistuivat ja tyytyivät elämään omassa kaupungissaan faraon.varjossa, sillä heidän Viljamittansa olivat runsaat eikä öljy koskaan loppunut heidän ruu¬kuistaan ja heidän vaimonsa synnyttivät terveitä lapsia.
Mutta päätettyään rakentaa hautansa ja ylhäistensä haudat Akhetatoniin ja lahjoittaa siellä haudan jokaiselle ylhäiselle, joka halusi asua hänen kanssaan Taivaankorkeuden kaupungissa ja uskoi hänen Atoniinsa, farao Ekhnaton rakennutti myös Kuoleman talon kau¬punkinsa ulkopuolelle, jotta niiden ruumiit, jotka Akhetatonissa kuolivat, eivät koskaan häviäisi, vaan säilyisivät ikuisesti. Tätä varten hän kutsui Theban Kuoleman talosta etevimmat ruumiinpesijät ja balsamoijat kysymättä heidän uskoaan, sillä ruumiinpesijöillä ja balsamoijilla ei voi olla mitään uskoa heidän ammattinsa tähden ja vain heidän taitonsa on tärkeä. He saapuivat mustassa laivassa virtaa alas ja tuuli levitti heidän hajuaan, niin että ihmiset piiloutuivat taloihinsa ja kumarsivat päänsä ja antoivat polttaa suitsutusta huoneissaan ja luki¬vat rukouksia Atonille. Mutta useat lukivat rukouksia myös vanhoil¬le jumalille ja tekivät Ammonin pyhät merkit, sillä heidän tunties¬saan ruumiinpesij äin hajun Aton kävi kaukaiseksi heille ja he muisti¬vat vanhoja jumalia.
Ruumiinpesijät ja balsamoijat nousivat laivastaan kaikkine varus¬teineen ja räpyttelivät silmiään, jotka olivat tottuneet Kuoleman ta¬lon pimeään, ja kirosivat katkerasti valoa, joka koski heidän silmiinsä. He menivät nopeasti uuteen Kuoleman taloon eivätkä enää poistu¬neet sieltä, vaan veivät hajunsa mukanaan, niin että se muuttui heille kodiksi. Heidän joukossaan oli myös vanha pihtitaituri Ramose, jon¬ka tehtävänä oli puhdistaa aivot vainajien kalloista, ja kohtasin hänet Kuoleman talossa, sillä Atonin papit kauhistuivat Kuoleman taloa ja sen tähden farao antoi sen minun valvontaani. Kohtasin hänet ja kat¬sottuaan kauan minua hän tunsi minut ja ihmetteli suuresti. Mutta paljastin itseni hänelle tahallani herättääkseni hänen luottamuksensa, sillä epävarmuus kalvoi toukkana sydäntäni ja halusin maltittomasti tietää, millaiseen kukkaan kostoni oli puhjennut Theban Kuoleman talossa. Sen tähden puhuttuamme hänen ammatistaan ja tehtävistään kysyin häneltä:
»Ramose, ystäväni, jouduitko taidollasi käsittelemään muuatta kaunista naista, joka tuotiin Kuoleman taloon Theban kauhunpäivien jälkeen ja jonka nimi luullakseni oli Nefernefernefer?»
Hän katsoi minuun niska kyyryssä räpyttelevin kilpikonnansilmin ja sanoi: »Totisesti, Sinuhe, sinä olet ensimmäinen ylhäinen, joka koskaan on sanonut ruumiinpesijää ystäväkseen. Tämä liikuttaa suu¬resti sydäntäni, ja tieto, jota haluat, on varmaan sinulle tärkeä, koska sanot minua ystäväksesi. Et kai vain sinä ollut se mies, joka toi hänet pimeänä yönä ja oli käärinyt hänet kuoleman mustaan vaippaan, sillä jos olet se mies, et suinkaan voi olla kenenkään ruumiinpesijän ystä¬vä, vaan jos he saavat sen tietää, he pistävät veitsillään sinuun ruumiinmyrkkyä, niin että kuolet peloittavan kuoleman.»
Vapisin hänen sanojensa tähden ja sanoin: »Toipa hänet kuka hy¬vänsä, niin totisesti hän oli ansainnut kohtalonsa, mutta sanojesi täh¬den epäilen, ettei hän ollutkaan kuollut, vaan toipui henkiin ruumiinpesijäin käsissä.»