Nefritite hymyili uneksivasti ja tuijotti kauas kovin, kirkkain silmin. Hän kallisti hitaasti maljaa kädessään ja antoi lopun viinin vuotaa maahan maljastaan ja katseli, miten viini vuoti lattian tomuun. Sitten hän pani maljan pois ja nousi ja astui Thotmesin luokse, pyyhki hikiset hiukset hänen otsaltaan ja koski suullaan hänen otsaansa hengähtäen hiljaa. Eikä hän ollut pahoillaan tämän keskustelun tähden, vaan se tuotti hänelle suurta mielihyvää ja vielä mennessään pois hän värisi keskustelumme tähden. Mutta hänen mentyään sanoin Thotmesille:
»Silmäsi kiiltävät kuin kuumeisen ja hikoilet liikaa. Luulen, että pieni matka tekisi sinulle hyvää ja virkistäisi sinua. Atonin tähden, tekisit viisaasti, jos seuraisit Horemhebia Memfikseen ja veistäisit siellä hänen kuvansa, jotta hän saisi pystyttää sen kotikaupunkiinsa Hetnetsutiin, kuten olet luvannut. Memfiissä on myös kauniita tyttöjä ja sen viinejä sanotaan hyviksi.»
Mutta Thotmes sanoi: »Puhut tyhmästi kuin vanha akka, Sinuhe, sillä minulla on täällä lukemattomia töitä kesken ja luomisen tahto kihisee minussa kuin mahla puussa. Horemhebin voin hyvin veistää täällä, kunhan ensin piirrän hänet ja saan hänen vartalostaan tukipisteet ja otan hänen kasvonsa kipsiin.»
Horemheb sekaantui keskusteluun ja sanoi: »Matkoista puhuen, Sinuhe tekisi viisaasti, jos matkustaisi Thebaan ja katselisi matkustaessaan ympärilleen, sillä täällä sokkojen ja untanäkeväin kaupungissa ette kuitenkaan uskoisi, jos kertoisin mitä Egyptissä tapahtuu ja mitä ihmiset puhuvat toisilleen. Totisesti, Sinuhen pitäisi matkustaa Thebaan ja palata ja kertoa faraolle näkemänsä, sillä farao uskoo sanasi, Sinuhe, ja kuuntelee sinua.»
Hän sylki maahan ja hieroi syljen jalallaan lattiaan ja sanoi: »Tämä Nefritite tuskin lienee miellyttävä vuodetoveri, vaikka häntä mielellään katseleekin, sillä hänen älynsä pistää kuin veitsi ja hänen suunsa on täynnä myrkyllisiä ampiaisia enkä epäile, että on vain ajan kysymys, milloin hän alkaa iloita vieraiden miesten kanssa, mikäli lainkaan naaraita tunnen.»Thotmes vimmastui suuresti näistä sanoista, mutta rauhoitin häntä ja sanoin: »Minun olisi tosiaan jo aika käydä Thebassa tapaamassa Kaptahia, mutta vuoteeni on mukava ja olen tottunut keittäjäni ruokiin ja jäseneni ovat käyneet pehmeiksi eikä ruumiini enää siedä laivan keinuntaa. Sitä paitsi en lainkaan tiedä, rohkenenko kertoa faraolle, mitä näen, sillä hän haluaa kuulla vain lihavista lapsista ja hymyilevistä vaimoista ja miehistä, jotka kiroi levätkin A tönin nimeen, kun taas sinun sanoistasi voin päätellä, että joutuisin kertomaan hänelle sellaista, mikä pahoittaa hänen mielensä. Myös olen kuullut, Horemheb, että krokotiilit todistivat viisautensa seuratessaan sinua Memfikseen, sillä järjestysmiehesi ja vartijasi ruokkivat niitä tiheään ja säännöllisesti, joskaan saalis ei ole yhtä suuri kuin kerran Thebassa.»
Horemheb joi maljansa tyhjäksi ja täytti maljansa ja joi sen uudelleen kiivaasti tyhjäksi ja sanoi: »Totisesti, toivoisin olevani krokotiili ajatellessani Egyptin tulevaisuutta. Olkoon niin. Jos Sinuhekaan ei halua minua auttaa, ei minulla liene muuta tehtävää kuin juoda itseni känniin kuten ennenkin joka kerta ajatellessani Egyptin tulevaisuutta farao Ekhnatonin hallitessa.»
2
Mutta Horemhebin palattua Memfikseen hänen sanansa alkoivat vaivata mieltäni ja syytin itseäni, että olin huono ystävä hänelle ja huono neuvonantaja faraolle. Mutta vuoteeni oli mukava ja pehmeä ja nukuin yöni katoksen varjossa ja keittäjäni säilöi minulle pieniä lintuja hunajaan eikä antiloopinpaistia puuttunut pöydästäni ja vesikelloni vesi juoksi nopeasti. Myös faraon tyttäristä toiseksi vanhin, Meketaton, sairastui hivuttavaan tautiin ja sai kuumetta ja alkoi yskiä, niin että kuumeiset täplät hehkuivat hänen lapsenposkissaan ja hän laihtui, niin että solisluut kohosivat näkyviin nahan alta. Koetin vahvistaa häntä lääkkeillä ja myös liuotettua kultaa juotin hänelle ja kirosin kohtaloani, kun faraon taudinkohtausten lakattua hänen tyttärensä täytyi sairastua, niin ettei minulla ollut rauhaa yöllä eikä päivällä. Myös farao kävi levottomaksi, sillä hän rakasti suuresti tyttäriään ja molemmat vanhimmat tyttäret, Meritaton ja tämä Meketaton, saivat seurata häntä vastaanottopäivinä kultaisen talon parvekkeelle javiskellä sieltä kunniamerkkejä ja kultaisia ketjuja niille, joille farao syystä tai toisesta tahtoi osoittaa suosiotaan.
Sellainen on myös ihmisen luonto, että sairauden tähden juuri tämä sairas tytär kävi farao Ekhnatonille rakkaimmaksi hänen neljästä tyttärestään, niin että hän lahjoitti tyttärelleen palloja, jotka olivat hopeaa ja norsunluuta, ja osti hänelle pienen koiran, joka seurasi hänen jokaista askeltaan ja suojeli hänen untaan nukkuen hänen vuoteensa jalkapäässä. Mutta farao itse valvoi ja laihtui levottomuudesta ja nousi monta kertaa joka yö kuuntelemaan sairaan tyttärensä hengitystä ja jokainen hänen yskähdyksensä koski faraon sydämeen.
Niin outo on myös ihmisen luonto, että tämä sairas, pieni tyttö merkitsi minulle enemmän kuin omaisuuteni Thebassa ja Kaptah ja katovuosi Egyptissä ja kaikki ne ihmiset, jotka näkivät nälkää ja kuolivat Syyriassa Atonin tähden. Kaiken tietoni ja taitoni tuhlasin häneen laiminlyöden ylhäiset potilaani, jotka sairastivat ylensyömisen ja kyllästyksen aiheuttamia vaivoja ja nimenomaan päänsärkyä, koska faraotakin vaivasi päänsärky. Hemmottelemalla heidän päänsärkyään olisin voinut kerätä paljon kultaa, mutta olin kyllästynyt kultaan ja kumarruksiin ja siksi olin usein töykeä potilailleni, niin että ihmiset sanoivat: »Kuninkaallisen lääkärin arvo on mennyt Sinuhen päähän ja kuvitellessaan faraon kuuntelevan sanojaan hän unohtaa, mitä muut hänelle puhuvat.»
Mutta ajatellessani Thebaa ja Kaptahia ja Krokotiilinpyrstön viinitupaa mieleeni vuoti haikeus ja sydämeni kävi nälkäiseksi, ikään kuin minun aina olisi ollut nälkä eikä mikään ravinto voinut tätä nälkääni tyydyttää. Myös huomasin hiusten hiljakseen lähtevän päästäni, niin että päälakeni alkoi paljastua tekotukan alla, ja minulle tuli päiviä, joina unohdin tehtäväni ja näin unta avoimin silmin ja vaelsin jälleen Babylonin teillä ja tunsin kuivan viljan tuoksun savisilla puimalattioilla. Huomasin lihoneeni ja uneni oli raskaansikeä öisin ja hengästyin kävellessäni pieniäkin matkoja, vaikka ennen en ollut pitkilläkään matkoilla hengästynyt, niin että kantotuoli kävi minulle välttämättömäksi.
Myös sydämeni oli veltto ja sanoi minulle: »Sinun on hyvä olla, Sinuhe, ja vuoteesi on mukava eikä sinun tarvitse kuninkaallisena kallonporaajana huolehtia leivästäsi. Sinulla on ystäviä, jotka mielellään juottavat viiniä sinulle ja kunnioittavat sanojasi ja pitävät sinua viisaana. Silmäsi iloitsevat uuden taiteen kauneudesta ja monet taiteilijat ovat maalanneet huoneittesi seiniin ihmeellisiä ja eläviä kuvia, kun olet parantanut heidän kätensä tutisemasta viinin aiheuttaman kohmelon tähden. Myös on farao antanut hakata sinulle haudan idän vuoriin ja haudan seinissä elät ikuisesti faraon ja hänen tyttäriensä siunaamana. Miksi huolehtisit huomisesta päivästä, koska jokainen huominen päiväsi on oleva samanlainen kuin tämä päivä. Ellei taas niin olisi, et voi sitä muuksi muuttaa, koska olet vain ihminen, ja aivan kylliksi olet jo ollut ilon turmelija ja koiruohon sekoittaja Atonin riemun maljaan. Miksi hankkisit harmia itsellesi ja tuottaisit silmillesi murhetta, sillä mikä lisää tietoa, se lisää myös murhetta, eikä ole tämän todempaa sanaa.»