Tällaisia keskusteluja kävin sydämeni kanssa, mutta äkkiä minulle kävi vastenmieliseksi ajatus, että jokainen päivä seuraisi toista samanlaisena kuin tämä päivä eikä elämässäni enää tapahtuisi mitään muuta kuin mitä tänä päivänä tapahtui. Niin mieletön on ihmisen sydän eikä se koskaan tyydy osaansa, vaan tekee kaiken häiritäkseen ihmisen rauhaa ja kylvääkseen levottomuutta hänen mieleensä, niin että suuresti kyllästyin sydämeeni. Mutta syksyn taas tullessa ja tulvan kohotessa ja pääskysten kaivautuessa jälleen esiin virran mudasta ja sujahdellessa ilmassa levottomin siivin kävi faraon tyttären terveys paremmaksi ja hän osoitti toipumisen merkkejä ja hymyili tuntematta enää kipuja rinnassaan. Sydämeni seurasi pääskysten lentoa ja nousin laivaan matkustaakseni ylävirtaan ja nähdäkseni jälleen Theban, ja farao salli minun lähteä ja tervehti minussa kaikkia uudisvilj eli joitä virran rannalla, jotka olivat jakaneet keskenään väärän jumalan maat. Myös perustamiaan kouluja hän tervehti minussa ja toivoi minulla olevan paljon hyvää kerrottavana palatessani.
Sen tähden annoin laivani usein laskea maihin kylien kohdalla ja sallin kylänvanhimpain tulla luokseni puhutellakseni heitä eikä matkani tuottanut sellaisia hankaluuksia kuin olin pelännyt, sillä laivani mastossa liehui faraon viiri ja vuode laivamajassani oli mukava eikä tulvan laskeutuessa virralla ollut lainkaan kärpäsiä. Keittiölaivassa seurasi myös mukana keittäjäni ja kaikista kylistä kannettiin hänelle lahjoja, niin ettei ravintoni tuoreus kärsinyt. Mutta uudisasukkaat tulivat luokseni ja heidän miehensä olivat laihoja kuin luurangot ja heidän vaimonsa katselivat pelokkain silmin ympärilleen jokaista ääntä peläten ja heidän lapsensa olivat sairaita ja heillä oli väärät sääret. He näyttivät minulle viljahinkalonsa eivätkä ne olleet edes puolillaan viljaa ja heidän viljansa oli täynnä punaisia pilkkuja, kuin verta olisi satanut siihen. Ja he sanoivat minulle:
»Luulimme ensin, että vahinkomme johtuivat puuttuvasta taidosta, kun emme ennen olleet viljelleet maata. Luulimme, että itsemme tähden satomme jäi pieneksi ja karjamme kuoli, mutta nyt tiedämme, että maa, jonka farao jakoi meille, on kirottu maa, ja myös se, joka sitä viljelee, on kirottu. Sillä öisin sotkevat näkymättömät jalat peltomme ja öisin katkaisevat näkymättömät kädet istuttamamme hedelmäpuut ja karjamme kuolee syyttä ja kastelukanavamme tukkeutuvat ja löydämme raatoja kaivoistamme, niin ettei meillä ole edes juomavettä. Monet ovat jo hylänneet maansa ja palanneet kaupunkeihin vielä köyhempinä kuin ennen ja kiroten faraon nimeä ja hänen jumalaansa. Mutta me olemme kestäneet tähän asti toivomme tähden ja luottaneet faraon meille lähettämiin taikaristeihin ja kirjeisiin, joita farao meille lähettää ja jotka ripustamme seipäisiin keskelle peltojamme torjuaksemme heinäsirkat. Mutta Ammonin noituus on faraon noituutta väkevämpi, eikä auta, vaikka miten uutterasti huutaisimme faraon jumalaa avuksemme. Siksi uskomme horjuu emmekä kestä enää kauan, vaan aiomme hylätä kirotun maan, jotta emme kaikki kuolisi, kuten monien vaimot ja lapset ovat kuolleet.»
Myös kävin katsomassa heidän koulujaan ja nähdessään vaatteissani Atonin ristin panivat opettajat hurskaasti piiloon keppinsä ja tekivät käsillään Atonin merkit ja lapset istuivat jalat ristissä puimalattioilla sievissä riveissä ja tuskin malttoivat pyyhkiä vuotavia neniään katsellessaan minua. Opettajat sanoivat: »Tosin tiedämme, ettei ole mielettömämpää ajatusta kuin että jokainen lapsi oppisi lukemaan ja kirjoittamaan, mutta mitä emme tekisi, koska rakastamme faraota ja hän on isämme ja äitimme ja kunnioitamme häntä hänen jumalansa poikana. Kuitenkin olemme oppineita miehiä eikä arvollemme sovi istua puimalattioilla pyyhkimässä sontaisten kakarain neniä ja piirtelemässä rumia kirjainmerkkejä hiekkaan, koska meillä ei ole edes kirjoitustauluja eikä ruokokyniä käytettävänä eivätkä nämä uudet kirjaimet voi lainkaan kuvastaa sitä oppia ja tietoa, minkä suurella vaivalla ja kustannuksin olemme itsellemme hankkineet. Myös on palkkamme epäsäännöllinen ja vanhemmat maksavat meille mittamme vajaana ja heidän oluensa on laihaa ja hapanta ja öljy on härskiä ruukuissamme. Mutta tämän kaiken teemme todistaaksemme faraolle, että kaikkien lasten on mahdoton oppia lukemaan ja kirjoittamaan jaettä lukemaan ja kirjoittamaan oppivat vain parhaat, joiden pää on kyllin pehmeä. Myös on mielestämme hullutusta, että tytöt oppisivat kirjoittamaan, sillä sellaista ei ole koskaan tapahtunut ja arvasimme, että faraon kirjuri tässä asiassa oli tehnyt virheen kirjoittaessaan, mikä sekin osoittaa, miten kelvoton ja epätäydelHnen tämä uusi kirjoitustapa on.»
Koettelin heidän taitoaan eikä heidän taitonsa ilahduttanut minua ja vielä vähemmän ilahduin katsellessani heidän turvonneita kasvojaan ja vältteleviä silmiään, sillä nämä opettajat olivat hunningolle joutuneita kirjureita, joita ei enää kukaan huolinut palvelukseensa. Heidän taitonsa oli vähäinen ja he olivat ottaneet vastaan Atonin merkin vain pelastaakseen leipänsä, ja jos joku poikkeus oli heidän joukossaan, jota saatoin ylistää, niin yksi kärpänen ei voinut tehdä talvesta kesää. Myös uudisasukkaat ja kylien vanhimmat vannoivat katkerasti Atonin nimeen ja sanoivat:
»Herramme, Sinuhe, puhu faraolle, että hän ainakin ottaisi pois meiltä näiden koulujen taakan, sillä muuten emme jaksa enää elää, kun poikamme tulevat kotiin kepinlyöntien siniset jäljet selässään ja otsakiharat revittyinä ja nämä kauheat opettajat syövät meidät köyhiksi kyllästymättöminä kuin krokotiilit eikä mikään ole heille kylliksi hyvää, vaan he halveksivat leipäämme ja oluttamme ja kiristävät meiltä viimeisen kuparimme ja nautojemme vuodat voidakseen ostaa viiniä ja mentyämme pelloille he menevät taloihimme ja iloitsevat vaimojemme kanssa sanoen, että se on Atonin tahto, koska ei ole eroa miehellä ja miehellä eikä vaimolla ja vaimolla.»
Mutta farao oli antanut minulle vain vallan tervehtiä heitä nimessään enkä voinut auttaa heidän hätäänsä. Kuitenkin sanoin: »Kaikkea ei farao voi tehdä puolestanne, vaan vikaa täytyy olla myös teissä itsessänne, koska Aton ei siunaa teitä ja peltojanne. Myös tiedän, että olette ahneita miehiä ettekä sallisi lastenne käydä koulua, koska tarvitsette heitä peltotöihin ja panisitte poikanne kaivamaan kastelusuojia maatessanne itse laiskoina. Vaimojenne siveyttä en myöskään voi auttaa, sillä heistä itsestään riippuu, kenen kanssa he haluavat iloita. Siksi häpeän suuresti faraon tähden katsellessani teitä, sillä hän antoi teille suuren tehtävän ja täydet kädet suorittaaksenne sen, jotta suuri muutos tapahtuisi maailmassa. Mutta sen sijaan olette pilanneet Egyptin viljavimmat pellot ja teurastaneet ja myyneet pappien vaivalla jalostaman karjan.»Mutta he huusivat ääneen ja sanoivat: »Totisesti, emme kaivanneet mitään muutosta elämäämme, sillä joskin kaupungissa olimme köyhiä, niin joka tapauksessa olimme onnellisia ja joka päivä näimme jotakin uutta, mutta täällä emme näe muuta kuin savisia ojia ja ammuvia lehmiä. Oikeassa olivat ne, jotka varoittivat meitä ja sanoivat: Varokaa jokaista muutosta, sillä köyhälle jokainen muutos on muutos pahempaan päin, ja mikä hyvänsä maailmassa muuttuukin, voitte olla varmat, että samalla köyhän Viljamitta vähenee ja öljy laskee hänen ruukussaan.»