Sydämeni sanoi, että he kenties tässä asiassa olivat oikeassa, enkä halunnut kauempaa kinastella heidän kanssaan, vaan jatkoin matkaa laivassani. Mutta sydämeni oli raskas faraon tähden ja ihmettelin, miksi kaikki, mihin Ekhnaton koski, tuotti kirousta, niin että ahkerat muuttuivat laiskoiksi hänen lahjojensa tähden ja vain kurjimmat kerääntyivät Atonin ympärille kuin kärpäset haaskan kimppuun. Mutta muistin myös, mitä itse olin ajatellut matkatessani virtaa alas ennen Akhetatonin rakentamista, ja olin ajatellut: minulla ei ole mitään menettämistä, miksi en siis seuraisi Atonia. Oliko siis minulla oikeutta moittia laiskoja, ahneita ja kurjia, joilla ei ollut mitään menettämistä, jos he seurasivat Atonia tuoden laiskuutensa, kurjuutensa ja ahneutensa mukanaan. Sillä mitä olin tehnyt näinä kuluneina vuosina muuta kuin elänyt syöttiläänä ja loisena faraon kultaisessa talossa ja yhdessä ainoassa kuukaudessa olin Theban köyhäin lääkärinä tehnyt enemmän ihmisten hyväksi kuin kaikkien näiden vuosien kuluessa kultaisina ja kylläisinä Akhetatonin kaupungissa.
Myös valtasi sydämeni peloittava ajatus: Farao tahtoo, että tulee aika, jolloin ei enää ole köyhiä eikä rikkaita, vaan kaikki ihmiset ovat samanlaisia. Mutta jos niin on ja tämä on kaiken tarkoitus, silloin kansa, joka tekee työtä käsillään, on pääasia ja kaikki muu on vain kultaista kuorta sen pinnalla. Kenties on niin, että farao itse ja hänen kultainen talonsa väki ja rikkaat ja ylhäiset, jotka elävät joutilaina, ja minä itsekin viimeisinä vuosinani olemme vain loisia ja elämme loisina kansan hartioilla, kuten kirput elävät koiran turkissa. Kenties kirppu koiran turkissa luulee olevansa pääasia ja koiran elävän vain pitääkseen sen lihavana. Kenties myös farao ja hänen Atoninsa ovat vain kirppu koiran turkissa ja tuottavat koiralle pelkkää hankaluutta saamatta aikaan mitään hyvää, sillä koira eläisi hyvin ja paremminkin ilman kirppuja.Tällä tavoin sydämeni heräsi jälleen kuin pitkästä unesta ja hylkäsi Akhetatonin kaupungin ja katsoin ympärilleni uusin silmin eikä mikään ollut hyvää, minkä näin ympärilläni. Mutta kenties tämä kaikki johtui siitä, että Ammonin noituus hallitsi salassa koko Egyptiä ja hänen kirouksensa käänsi silmäni nurin ja Taivaankorkeuden kaupunki oli ainoa paikka Egyptissä, mihin hänen valtansa ei ulottunut. Mikä tässä kaikessa oli totuus, sitä en tosiaan voi sanoa, sillä joskin on ihmisiä, jotka ajattelevat aina samalla tavoin ja vetävät päänsä kuoren sisään kuin kilpikonnat nähdessään jotakin uutta, niin minun ajatukseni ovat aina uudistuneet sen mukaan, mitä olen nähnyt ja kuullut ja ymmärtänyt, ja moni asia, jonka olen nähnyt tai kuullut, on myös vaikuttanut ajatuksiini, vaikka en ole sitä ymmärtänyt.
Niin näin jälleen kolme vuorta taivaanrannassa, Theban kolme ikuista vartijaa, ja temppelin katto ja muurit kohosivat silmieni eteen, mutta obeliskien kärjet eivät enää säihkyneet tulen lailla päivävalossa, koska kukaan ei ollut uudistanut niiden kultausta. Kuitenkin tämä näky oli sydämelleni suloinen ja kaadoin maljastani viiniä Niilin veteen, kuten merimiehet tekevät palatessaan kotiin pitkältä matkalta, vaikka merimiehet kaatavatkin veteen olutta eikä viiniä, koska heidän kuparinsa ei riitä viiniin, vaan he juovat viininsä mieluummin itse, jos sitä saavat palatessaan kotiin pitkältä matkalta. Näin jälleen Theban suuret kivilaiturit ja tunsin sieraimissani Theban sataman tuoksun, mädänneen viljan ja pilaantuneen veden, ryytien ja mausteiden ja pien tuoksun, joka oli sydämelleni sangen suloinen.
Mutta nähdessäni jälleen entisen kuparin valajan talon sataman köyhien kaupunginosassa oli tämä talo silmissäni kovin pieni ja ahdas ja kuja sen edessä likainen ja haiseva ja täynnä kärpäsiä. Eikä sykomori sen pihassa ilahduttanut silmiäni, vaikka itse olin istuttanut sen ja se oli kasvanut korkeaksi viipyessäni poissa. Tällä tavoin Akhetatonin rikkaus ja ylellisyys oli turmellut minut ja häpesin itseäni ja sydämeni kävi surulliseksi, kun en enää osannut iloita kotini tähden.
Myöskään ei Kaptah ollut talossani, vaan ainoastaan keittäjäni Muti tuli minua vastaan ja nähdessään minut hän sanoi katkerasti: »Siunattu olkoon päivä, joka tuo herrani kotiin, mutta huoneita ei ole siivottu ja liinavaatteet ovat pesussa ja tulosi tuottaa minulle paljon harmia ja huolta, vaikka en yleensä odotakaan iloa elämältä. Mutta en lainkaan hämmästy äkillisen tulosi johdosta, sillä tämä juuri on miesten tapaista eikä miehistä ole koskaan koitunut mitään hyvää.»Rauhoitin häntä ja sanoin yöpyväni laivassani ja tiedustelin Kaptahia, mutta hän tiuski portaille ja pensaille pihassa ja kcittokuopalleen ja oli suuresti harmissaan tuloni johdosta, koska tuotin hänelle vaivaa ja hän oli jo vanha. Siksi jätin hänet ja annoin kantaa itseni Krokotiilinpyrstöön ja Merit tuli minua ovella vastaan eikä varmaan tuntenut minua ylhäisten vaatteitteni ja kantotuolini takia, vaan kysyi: »Oletko tilannut istuimen illaksi, sillä ellet ole tilannut istuinta, en voi päästää sinua sisään.»
Hän oli hieman lihonut eivätkä hänen poskipäänsä enää kohonneet yhtä terävinä kasvoista kuin ennen, mutta hänen silmänsä olivat samat kuin ennen katsoessani niihin, vain niiden ympärille oli tullut useampia hienoja ryppyjä kuin ennen. Siksi sydämeni lämpeni ja laskin käteni hänen kupeelleen ja sanoin: »Ymmärrän, ettet enää muista minua lämmitettyäsi matollasi lukuisia muita yksinäisiä ja surullisia miehiä, mutta uskoin kuitenkin löytäväni istuimen talossasi ja maljan jäähdytettyä viiniä, vaikka mattoasi en rohkenekaan ajatella.»
Hän huusi ääneen hämmästyksestä ja sanoi: »Sinuhe, sinäkö se olet?» Ja vielä hän sanoi: »Siunattu olkoon päivä, joka tuo herrani kotiin.» Hän laski lujat, kauniit kätensä hartioilleni ja katseli minua arvostelevasti ja sanoi: »Sinuhe, Sinuhe, mitä olet tehnyt itsellesi, sillä jos yksinäisyytesi ennen oli leijonan yksinäisyyttä, niin yksinäisyytesi on nyt lihavan sylikoiran yksinäisyyttä ja sinulla on talutusnuora kaulassasi.» Hän otti tekotukan päästäni ja silitti ystävällisesti kädellään kaljua päälakeani ja sanoi: »Istu toki, Sinuhe, niin tuon sinulle jäähdytettyä viiniä, sillä olethan aivan hikinen ja hengästynyt hankalan matkasi jälkeen.» Mutta varoitin häntä hätäisesti ja sanoin: »Alä suinkaan vain tuo krokotiilinpyrstöä minulle, sillä vatsani ei varmaan enää siedä sitä ja pääni voi tulla kipeäksi.»
Hän koski kädellään poskeani ja sanoi: »Niinkö vanha ja lihava ja ruma minäkin jo olen, että ajattelet ensimmäiseksi vatsaasi nähdessäsi minut vuosien jälkeen? Ennen et suinkaan pelännyt pääsi tulevan kipeäksi seurassani, vaan ahnehdit liiaksikin krokotiiUnpyrstöjä, niin että minun oli sinua hillittävä.»
Masennuin hänen sanoistaan, sillä hän puhui totta ja totuus masentaa usein ihmistä. Siksi sanoin hänelle: »Voi, Merit, ystäväni, olen jo vanha eikä minusta ole mihinkään.» Mutta hän sanoi: »Kuvittelet vain itseäsi vanhaksi, sillä silmäsi eivät suinkaan ole vanhat katsoessasi minuun ja se ilahduttaa suuresti minua.» Silloin sanoin hänelle: »Merit, ystävyytemme tähden, tuo minulle nopeasti pyrstöllinen, sillä muuten pelkään tulevani vallattomaksi sinun suhteesi eikä arvolleni kuninkaallisena kallonporaajana sovi esiintyä vallattomasti, kaikkein vähimmin Thebassa ja sataman kapakassa.»
Hän toi minulle juotavaa ja laski kämmenelleni näkinkuorimaljan ja kohotin kämmeneni ja join siitä ja krokotiilinpyrstö poltti kurkkuani, joka oli tottunut pehmeihin viineihin, mutta tämä polte oli suloinen, sillä toista kättäni pidin yhä Meritin kupeella. Sanoin hänelle: »Merit, kerran sanoit minulle, että valhe saattaa olla suloisempi kuin totuus, jos ihminen on yksin ja hänen ensimmäinen keväänsä on jo kukkinut loppuun. Siksi sanon sinulle, että sydämeni on yhä nuori ja kukkii sinut nähdessäni ja vuodet, jotka erottavat meitä, ovat olleet pitkiä vuosia eikä näiden vuosien aikana ole kulunut ainoatakaan päivää, jona en olisi kuiskannut tuuleen nimeäsi, ja jokaisen pääskysen mukana olen lähettänyt tervehdykseni sinulle pääskysten lentäessä ylävirtaan ja joka aamu olen herännyt unesta kuiskaten sinun nimeäsi.»