Hän katsoi minuun ja hän oli yhä silmissäni solakka ja kaunis ja tuttu minulle ja hänen silmiensä pohjassa kyti hymy ja suru kuin veden musta pinta syvän kaivon pohjassa. Hän koski poskeani kädellään ja sanoi: »Puhut kauniisti, Sihuhe, ystäväni. Miksi en minäkin tunnustaisi sinulle, että sydämeni on suuresti kaivannut sinua ja että käteni ovat ikävöineet käsiäsi levätessäni yksin öisin matollani, ja joka kerta miesten krokotiilinpyrstön voimasta alkaessa puhua tyhmyyksiä minulle olen muistanut sinua ja tullut surulliseksi. Mutta faraon kultaisessa talossa on varmaan paljon kauniita naisia ja hovilääkärinä olet arvatenkin käyttänyt joutilaan aikasi tunnollisesti parantaaksesi heitä.»
Totta on, että olin iloinnut muutamien hovinaisten kanssa, jotka ikävissään tulivat kysymään neuvoani lääkärinä, sillä heidän ihonsa oli sileä kuin hedelmänkuori ja pehmeä kuin untuva ja nimenomaan talvisin oli kahden lämpimämpi maata kuin yksin. Mutta tämä kaikki oli niin merkityksetöntä ja turhaa, etten ole edes viitsinyt siitä mitään kirjoittaa kirjaani, koska se ei jättänyt jälkeä minuun. Siksi sanoin hänelle: »Merit, joskin on totta, etten aina ole nukkunut yksin, sinä olet silti yhä ainoa nainen, joka on ystäväni.» Krokotiilinpyrstö alkoi vaikuttaa minuun ja ruumiini kävi yhtä nuoreksi kuin sydämeni ja suloinen tuli juoksi pitkin suoniani ja sanoin hänelle: »Totisesti ontänä aikana varmaan moni mies jakanut mattosi, mutta teet parhaiten varoittaessasi heitä minusta, niin kauan kuin Thebassa viiv^ii, sillä suuttuessani olen raju mies ja taistellessani khabireja vastaan nimittivät Horemhebin sotilaat minut Villiaasin pojaksi.»
Hän kohotti kätensä muka pelästyneenä ja sanoi: »Juuri tätä olen suuresti pelännyt ja Kaptah on kertonut minulle lukuisista kiistoista ja rajuista tappeluista, joihin kiivas luonteesi saattoi sinut monissa maissa ja joista vain hänen mielenmalttinsa ja uskollisuutensa pelasti sinut pää ehjänä. Sinun on kuitenkin muistettava, että isälläni on istuimensa alla piilossa patukka eikä hän salli minkään häiriön tapahtuvan tässä talossa.»
Mutta kuullessani Kaptahin nimen ja arvatessani kaikki hänen julkeat valheensa, jotka hän oh syöttänyt Meritille minusta ja elämästäni vieraissa maissa, sydämeni suli liikutuksesta ja kyynelet tulvahtivat silmiini ja huusin: »Missä on Kaptah, entinen orjani ja palvelijani, jotta saisin syleillä häntä, sillä sydämeni on suuresti kaivannut häntä, vaikka tämä ei sovikaan arvolleni, koska hän on vain entinen orja?»
Merit sanoi minua hilhten: »Huomaan tosiaan, ettet ole tottunut krokotiilinpyrstöä juomaan, ja näen isäni jo katselevan vihaisesti tänne päin ja koettelevan istuimensa alustaa, koska pidät pahaa melua. Mutta Kaptahia et näe ennen iltaa, sillä hänen aikansa kuluu suurissa liikeasioissa viljakauppiaiden pörssissä ja viinituvissa, joissa suuret viljakaupat solmitaan, ja luulen sinun suuresti hämmästyvän nähdessäsi hänet, sillä hän tuskin muistaa enää olleensa orja ja kantaneensa sandaaleitasi kepistä olallaan. Siksi on parempi, että vien sinut ulos vilvoittelemaan, jotta krokotiilinpyrstö haihtuu päästäsi ennen hänen tuloaan, sillä haluat varmaan nähdä, millaiseksi Theba on muuttunut ollessasi poissa, ja saamme myös siten olla kahden.»
Hän kävi vaihtamassa pukua ja voiteli kasvonsa kalliilla voiteella ja koristautui kullalla ja hopealla, niin että vain käsistä ja jaloista hänet olisi voinut erottaa ylhäisestä naisesta, joskin oli totta, että vain harvalla ylhäisellä naisella oh yhtä kirkas ja varma katse ja yhtä ylpeä suu kuin hänellä. Annoin orjien kantaa meidät pitkin oinasten kujaa eikä Theba vieläkään ollut entisensä, vaan kukkaistutukset oU tallattu ja puiden oksat törröttivät yhä katkaistuina ja muutamien katujen varrella rakennettiin yhä uusia taloja tulipaloissa tuhoutuneiden tilalle. Mutta istuimme lähekkäin kantotuolissani ja hengitin hänen voiteittensa tuoksua ja se oli Theban tuoksu, kirpeämpi ja huumaavampikuin Akhetatonin kaikkien kalliiden voiteiden tuoksu. Pidin hänen kättänsä kädessäni eikä sydämessäni enää ollut yhtä ainoata pahaa ajatusta, vaan oli kuin olisin tullut kotiin pitkän matkan jälkeen.
Tällä tavoin saavuimme temppelin luokse ja mustat linnut lentelivät ja kirkuivat aution temppelin yläpuolella, sillä ne eivät olleet palanneet vuorille, vaan jäivät asumaan Thebaan eikä temppelin alueella kukaan niitä häirinnyt, sillä temppelin alue oli kirottu maa ja kansa vältti sitä kammoksuen. Nousimme kantotuolista ja kävelimme autioiden esipihain lävitse emmekä nähneet väkeä muualla kuin Elämän talon ja Kuoleman talon edustalla, sillä niiden siirtäminen muualle olisi tuottanut liian suurta hankaluutta ja kustannuksia. Mutta Merit kertoi, että ihmiset karttoivat myös Elämän taloa ja siksi yhä useammat lääkärit olivat siirtyneet harjoittamaan ammattiaan itse kaupunkiin ja kilpailivat keskenään potilaista. Kävelimme myös temppelin puistossa, mutta sen käytävillä kasvoi nurmea ja sen puut oli hakattu ja varastettu ja pyhästä järvestä oli keihästetty kaikki ikivanhat kalat, ja jos jonkun näimme tässä puistossa, jonka farao oli määrännyt kansan kävelypaikaksi ja lasten ilokentäksi, niin hän oli ryysyinen ja pelokas ja likainen kulkija, joka katseli väijyen meitä.
Yhä autiommaksi kävi mieleni kävellessäni aution temppelin alueella ja väärän jumalan varjo lankesi painavana ylleni, sillä kaikki tämä todisti, ettei hänen valtansa ollut kaatunut hänen kuviensa mukana, vaan hän hallitsi yhä pelolla ihmisten sydämiä. Menimme myös suureen temppeliin, ja ruoho oli puhjennut kivien välistä sen lattioissa eikä kukaan estänyt meitä astumasta kaikkein pyhimpään ja pyhät kirjoitukset seinissä olivat rumat ja häväistyt kivenhakkaajien huolimattomasti hakattua pois väärän jumalan nimet ja kuvat kirjoituksista. Merit sanoi:
»Tämä on paha paikka ja vilu karsii sydäntäni, kun viet minut tänne, mutta varmaan tuo A tönin risti suojelee sinua, vaikka soisinkin, että poistaisit sen kauluksestasi, sillä joku voi viskata sinua kivellä ja yksinäisessä paikassa joku voi työntää veitsen vatsaasi nähdessään sinulla Atonin ristin. Viha on näet yhä suuri Thebassa.»
Hän puhui totta, sillä palatessamme jalkaisin käsi kädessä aukealle temppelin eteen ihmiset sylkivät maahan nähdessään Atonin ristin kauluksessani. Hämmästyin myös suuresti nähdessäni jonkun Ammonin papin kävelevän julkeasti ihmisten seassa pää yhä ajeltuna faraon kiellosta huolimatta ja valkoisiin pukeutuneena. Hänen kasvonsa olivat rasvasta kiiltävät ja hänen vaatteensa oli hienointa pelbvaa eikä mikään hätä tai puute näyttänyt ahdistavan häntä, vaan ihmiset väistyivät kunnioittavasti hänen tieltään. Koska varmuus on paras, aloin pitää kättä rinnallani peittääkseni Atonin ristin näkyvistä, sillä en halunnut aiheuttaa turhaa hälinää. En näet tarpeettomasti tahtonut loukata ihmisten tunteita, koska päinvastoin kuin farao tahdoin sallia jokaiselle hänen uskonsa, ja kenties halusin välttää häiriötä myös Meritin tähden.
Tällä tavoin jäimme muurin luokse kuuntelemaan sadunkertojaa, joka istui maassa sadunkertojain tapaan sadunkertojan matolla ja tyhjä ruukku edessään, ja ihmiset seisoivat piirissä hänen ympärillään ja köyhimmät istuivat maassa hänen ympärillään, koska heidän ei tarvinnut varoa vaatteensa likaantumista. Mutta tätä satua en koskaan aikaisemmin öUut kuullut, sillä se kertoi väärästä faraosta, joka oli elänyt ammoin sitten ja jonka Seth oli hedelmöittänyt neekerinoidan kohdussa. Tämä noita oli näet noidankeinoillaan voittanut hyvän faraon rakkauden. Sethin tahdosta tämä väärä farao tahtoi tuhota Egyptin kansan luovuttaakseen sen orjuuteen neekereille ja raakalaisille ja tätä varten hän kaatoi Raan patsaat, niin että Raa kirosi maan eikä maa enää kantanut hedelmää ja tulvat hukuttivat kansaa ja heinäsirkat söivät sadon pelloilta ja lammikot muuttuivat haisevaksi vereksi ja sammakot hyppivät ihmisten makuusijoille ja taikinaruukkuihin. Mutta väärän faraon päivät olivat luetut, sillä Raan voima oli Sethin voimaa väkevämpi, vaikka väärä farao yritti nimitellä Sethin voimaa väärillä nimillä. Sen tähden väärä farao kuoli surkean kuoleman ja myös noita, joka hänet synnytti, kuoli surkean kuoleman ja Raa löi maahan kaikki ne, jotka olivat luopuneet Raasta, ja jakoi heidän talonsa ja tavaransa ja maansa niille, jotka koettelemusten keskellä olivat pitäneet kiinni Raasta ja uskoneet hänen palaavan.