»Luulin totisesti sinun rauhoittuneen ja oppineen elämään siivosti, kun olet saanut elää kuninkaallisten kanssa, mutta mitään et nähtävästi ole oppinut, vaan olet yhtä kuriton kuin ennenkin, vaikka luulin lukevani kasvoistasi rauhaa ja tyyneyttä, kun eilen näin sinut. Myös iloitsin sydämestäni nähdessäni poskiesi pyöristyneen, sillä lihoessaan mies rauhoittuu eikä totisesti tule olemaan minun vikani, jos laihdut Thebassa viipyessäsi, vaan vika on oleva oman hurjan luontosi, sillä kaikki miehet ovat samanlaisia ja kaikki paha maailmassa on lähtöisin siitä pienestä kapineesta, mitä miehet pitävät piilossa esivaatteensa alla, koska häpeävät sitä, enkä suinkaan ihmettele, että he häpeävät sitä.»
Tällä tavoin hän puhui ja jankutti lakkaamatta, niin että muistin äitiäni Kipaa ja olisin varmaan alkanut itkeä liikutuksesta, ellen lopuksi olisi tiuskaissut hänelle: »Suu kiinni, vaimo, sillä puheesi häiritsee ajatuksiani ja on kuin kärpästen surinaa korvissani.» Silloin hän vaikeni heti ja oli hyvin mielissään, koska oli saanut minut huutamaan hänelle ja tunsi siten parhaiten, että hänen isäntänsä oli palannut kotiin.
Hän oli valmistanut taloni kauniisti ottamaan minua vastaan ja kukkaseppeleitä sidottu kuistikon pylväisiin ja piha oli lakaistu ja katukin pihan edessä oli lakaistu ja kissanraato oli viskattu pois taloni edestä naapuritalon eteen. Lapsiakin hän oli palkannut kadulle huutamaan: »Siunattu olkoon päivä, joka tuo herramme kotiin.» Mutta tämän hän teki, koska häntä suuresti harmitti, ettei minulla ollut omia lapsia, ja hän olisi mielellään suonut, että minulla olisi ollut lapsia, kunhan olisin hankkinut nämä lapset ilman vaimoa, mutta miten se olisi käynyt päinsä, sitä en osaa selittää. Niin hän kuitenkin ajatteli ja annoin lapsille kuparia ja Muti jakoi heille hunajaleivoksia ja he poistuivat suuresti iloiten. Myös Merit saapui kauniisti pukeutuneena ja kukkia hiuksissaan ja hänen hiuksensa kiilsivät voiteista, niin että Muti nyyhkytti ja pyyhki nenäänsä kaataessaan vettä käsillemme. Hänen valmistamansa ruoka oli suloinen suussani, sillä se oli Theban ruokaa ja olin Akhetatonissa unohtanut, ettei missään muualla ruoka ole Theban ruoan veroista. Mutta kenties nälkäni johtui Meritistä, sillä hän oli nuorentanut minut ja sydämeni oli jälleen yhtä nuori kuin ruumiini. Mutta tarjotessaan ruokia Muti puhutteli meitä molempia lakkaamatta ja sanoi:
»Varmaan kiroat minut kokonaan, herrani, sillä tämä lintu paistui liikaa enkä ole lainkaan tyytyväinen kastikkeeseen. Joko maistoit, Merit, tätä palmun kevätversojen ydintä, jonka olen muhentanut munuaisen kera. Usein olen onnistunut valmistamaan sen hyvin, mutta tänään se tietysti on kiehunut liikaa. Etkä sinä, herrani, lainkaan tiedä, miten monta kertaa olen keskustellut tämän kauniin ja kunniallisen naisen kanssa, ja lakkaamatta olen varoittanut häntä sinusta ja todistanut hänelle, miten epävakainen ja häilyvä on mielesi jamiten luonnostasi tyhmä ja hullu olet, mutta hän ei usko sanojani enkä käsitä, mitä hän luulee sinussa näkevänsä, kun olet jo kaljukin. Mutta nuorina naiset ovat yhtä hulluja kuin miehet ja heidät lumoaa tuo pieni kapine, jota miehet —, niin, en välitä tällä kertaa puhua siitä, mutta tiedät hyvin, mitä tarkoitan ja luulen Meritinkin sen tietävän, sillä aivan nuori hän ei enää ole. Kuitenkin kokemus on yhtä hyvä naiselle kuin miehellekin ja naiselle vielä tärkeämpi, sillä se opettaa hänet pitämään varansa miesten suhteen ja olemaan uskomatta heidän petollisia sanojaan. Nämä pienet kalat olen sitä paitsi itse säilyttänyt öljyssä kreetalaiseen tapaan enkä usko kreetalaisten tekevän sitä paremmin, vaikka kalat tietysti juuri tällä kertaa ovat härskiintyneet.»
Kiittelin Mutia ja ylistin hänen taitoaan ja hän oli suuresti mielissään, vaikka koe trikin rypistellä otsaansa ja niisku telia nenäänsä, ja myös Merit ylisti häntä. Enkä tiedä, oliko tässä päiväateriassa entisessä kuparin valajan talossa mitään erikoista tai muistettavaa, mutta olen kertonut sen itseni tähden, koska juuri silloin tunsin olevani onnellinen ja sanoin: »Pysähdy vesikello juoksustasi ja vesi lakkaa virtaamasta, sillä tämä hetki on hyvä enkä soisi enää ajan kuluvan, jotta tämä hetki ei koskaan menisi ohitse».
Mutta syödessämme oli pihaani kerääntynyt väkeä ja köyhien kaupunginosan ihmiset olivat pukeutuneet parhaisiinsa ja voidelleet kasvonsa kuin pyhänä päivänä ja tulivat tervehtimään minua ja valittamaan minulle vaivojaan ja kipujaan. He sanoivat: »Olemme suuresti kaivanneet sinua, Sinuhe, sillä viipyessäsi keskellämme emme antaneet sinulle kylliksi arvoa, vaan lähdettyäsi vasta huomasimme miten paljon hyvää olit meille tietämättämme tehnyt ja miten paljon menetimme menettäessämme sinut.»
He toivat minulle lahjoja, vaikka heidän lahjansa olivatkin vähäisiä ja vaatimattomia, sillä he olivat köyhempiä kuin koskaan ennen farao Ekhnatonin jumalan tähden. Mutta joku toi minulle mitan ryynejä ja joku toi minulle heittopuulla pudottamansa linnun ja joku toi kuivia taateleita ja joku toi kukan, koska hänellä ei ollut muuta tuomista, niin että nähdessäni kukkien määrän pihassani en enää ihmetellyt, miksi oinasten kujan istutukset olivat paljaat ja rosvotun näköiset. Heidän joukossaan oli vanha kirjuri, joka kulki pää vinossa kaulakyhmynsä tähden ja ihmeekseni oli yhä hengissä. Heidän joukossaan oli myös orja, jonka sormet olin parantanut, ja hän näytti minulleylpeänä sormiaan ja liikutti niitä nähteni ja hän juuri toi ryynit, sillä hän työskenteh edelleen myllyssä ja saattoi varastaa sieltä. Heidän joukossaan oli äiti, joka näytti minulle poikaansa, ja poika oli kasvanut kauniiksi ja vahvaksi, niin että hänen silmänsä oli lyöty mustaksi ja hänellä oli naarmuja säärissään ja hän kerskasi ylpeänä pehmittävänsä kenen hyvänsä kokoisensa pojan naapuristossa. Heidän joukossaan oli vield ilotyttö, jonka silmät kerran olin parantanut ja jonka takia olin ollut pääsemättömissä, koska hän lähetti luokseni kaikki ilotalon tytöt, jotta olisin leikannut veitselläni rumentavat syntymämerkit ja syylät heidän nahastaan. Myös hän oli menestynyt, sillä hän oli ammatillaan säästänyt varoja ja ostanut maksullisen käymälän torin varrella ja myi siellä muun lisäksi hajuaineita ja välitti torikauppiaille nuorten, ennakkoluulottomien tyttöjen osoitteita. He kaikki toivat minulle lahjoja ja sanoivat: »Älä halveksi lahjojamme, Sinuhe, vaikka oletkin kuninkaallinen lääkäri ja asut kuninkaan kultaisessa talossa, sillä silti sydämemme iloitsevat nähdessämme sinut, kunhan vain et taas ala puhua meille Atonista.»
Enkä puhunut heille Atonista, vaan otin heidät vastaan yhden kerrallaan heidän vaivojensa mukaan ja kuuntelin heidän valituksiaan ja kirjoitin lääkkeitä heidän vaivoihinsa ja paransin heidät. Ollakseen minulle avuksi Merit riisui kauniin pukunsa, jottei se olisi tahriintunut, ja auttoi minua työssäni pesten heidän paiseitaan ja puhdistaen tulessa veitsiäni ja sekoittaen huumaavaa juomaa niille, joilta oli kiskottava kipeä hammas. Joka kerta katsoessani häntä iloitsin, ja katselin häntä usein kesken työni, sillä hän oli kaunis katsella ja hänen vartalonsa oli täyteläinen ja solakka ja hänen ryhtinsä oli kaunis eikä hän hävennyt, vaikka riisuutui tehdäkseen työtä, kuten kansannaiset riisuutuvat työskennellessään, eikä kukaan potilaani kummastunut siitä, sillä heillä oli kylliksi ajattelemista omissa vaivoissaan.
Näin kului aikani ottaessani vastaan potilaita kuten ennen ja puhutellessani heitä ja iloitsin tiedostani ja taidostani voidessani auttaa heitä ja iloitsin katsellessani kesken työni Meritiä, joka oli ystäväni, ja monta kertaa hengähdin syvään ja sanoin: »Pysähdy vesikello vuotamasta ja vesi lakkaa virtaamasta, sillä näin kauniina ei hetkeni voi enää kauan jatkua.» Tällä tavoin en lainkaan muistanut, että minun oli käytävä kultaisessa talossa ja että tuloni oli ilmoitettu suurelle kuninkaalliselle äidille. Mutta luulen, etten muistanut sitä, koska en tahtonut sitä muistaa ollessani onnellinen.Vihdoin varjojen pidentyessä pihani tyhjeni ja Merit kaatoi vettä käsilleni ja auttoi minua puhdistautumaan ja minä autoin häntä puhdistautumaan ja tein sen mielelläni ja pukeuduimme yhdessä. Mutta kun tahdoin koskea käsilläni hänen poskiaan ja suullani hänen suutaan, hän työnsi minut pois ja sanoi: »Joudu jo noitasi luokse, Sinuhe, äläkä vitkastele, jotta ehdit palata ennen yön tuloa, sillä luulen mattoni odottavan maltittomasti sinua. Juuri niin, minulla on tunne kuin matto huoneessani kovin kärsimättömästi odottaisi sinua enkä lainkaan ymmärrä, miksi niin on, sillä jäsenesi ovat kovin pehmeät, Sinuhe, ja lihasi on veltto enkä sanoisi hyväilyjäsikään varsin taitaviksi, mutta siitä huolimatta olet minulle erilainen kuin kaikki muut miehet ja siksi ymmärrän hyvin mattoani.»