Suuri kuninkaallinen äiti hihitti hiljaa itsekseen samalla tavoin kuin sataman pesuakat hihittävät olutta juodessaan, kun heillä on hyvin hauskaa, ja hihittäen hän jatkoi:
»Nämä neekerini ovat näet suuria ja taitavia lääkäreitä, Sinuhe, vaikka kansa sanoo heitä noidiksi, mutta tämä on pelkkää tietämättömyyttä ja sinullakin olisi varmaan oppimista heidän taidostaan, jos voittaisit ennakkoluulosi heidän väriään ja hajuaan kohtaan ja jos he suostuisivat opettamaan sinulle taitonsa, mitä kuitenkaan en usko, sillä he ovat hyvin mustasukkaisia taidostaan. Heidän värinsä on lämmin ja musta eikä heidän hajunsa ole vastenmielinen, kun siihen tottuu, vaan heidän hajunsa on iloinen ja kiihdyttävä, niin että siihen totuttuaan ei enää osaa elää ilman sitä. Sinulle, Sinuhe, voin kertoa, koska olet lääkäri etkä sen tähden voi kavaltaa minua, että toisinaan myös iloitsen heidän kanssaan, sillä he määrävät sen minulle lääkäreinä ja jotakin iloa täytyy kai minun kaltaisellani vanhalla vaimolla olla. Mutta tätä en suinkaan tee kokeakseni jotakin uutta, kuten turmeltuneet hovinaiset, jotka nauttivat neekereistä samalla tavoin kuin kaiken muun maistanut ja kaikkiin makuihin kyllästynyt väittää sopivasti mädännyttä lihaa parhaaksi ravinnoksi. Ei, tästä syystä en suinkaan rakasta neekereitäni, sillä minun vereni on nuori ja punainen eikä kaipaa keinotekoisia ärsykkeitä ja neekerit ovat minulle salaisuus, joka vie minut lähemmäksi lämpimän elämän lähteitä, lähemmäksi multaa, aurinkoa ja eläimiä. Soisin kuitenkin, ettet kertoisi tätä tunnustustani muille, mutta jos kerrot, ei siitä koidu minulle mitäänvahinkoa, koska aina voin sanoa sinun valehtelevan. Kansa taas uskoo kaiken, mitä minusta kerrotaan ja enemmänkin, niin ettei kansan suhteen enää maineeni voi enempää vahingoittua ja siksi on samantekevää, mitä kerrot kansalle, mutta soisin kuitenkin sinun olevan kertomatta, koska olet hyvä ihminen, mitä minä en suinkaan ole.»
Hän synkkeni huomattavasti eikä enää juonut oluttakaan, vaan alkoi solmia jälleen kaislamattoa kirjavista kaisloista ja tuijotin hänen tummia sormiaan hänen solmiessaan kaisloja, sillä en rohjennut katsoa häntä silmiin. Koska olin vaiti enkä luvannut mitään, hän jatkoi vielä:
»Hyvyydellä ei ihminen voita mitään, vaan ainoa mikä maailmassa merkitsee jotakin on valta. Mutta ne, jotka syntyvät valtaan, eivät käsitä itse vallan arvoa, vaan vallan arvon käsittää vain sellainen, joka on syntynyt sontaa varpaiden välissä kuten minä. Totisesti, Sinuhe, minä käsitän vallan arvon, ja kaiken minkä olen tehnyt olen tehnyt vallan tähden ja säilyttääkseni vallan pojalleni ja hänen pojalleen, jotta minun vereni eläisi faraoiden kultaisella istuimella, enkä ole kaihtanut mitään tekoa tämän saavuttaakseni. Kenties tekoni ovat pahoja jumalien edessä, mutta totta puhuen en suurestikaan välitä jumalista, koska faraot ovat jumaliakin ylempänä eikä viime kädessä ole hyviä tai pahoja tekoja, vaan hyvää on se mikä onnistuu ja pahaa se mikä epäonnistuu ja joutuu ilmi. Siitä huolimatta tärisee joskus sydämeni ja sisälmykseni muuttuvat vedeksi, kun ajattelen tekojani, sillä olen vain nainen ja kaikki naiset ovat taikauskoisia, mutta tässä asiassa toivon neekerieni voivan auttaa minua. Erikoisesti minua tärisyttää nähdessäni Nefrititen synnyttävän tyttären toisensa jälkeen, sillä neljä kertaa peräkkäin hän on jo synnyttänyt tyttären ja joka kerta on minulla ollut tunne, kuin olisin viskannut kiven taakseni tielle ja löytäisinkin sen edestäni tiellä, enkä osaa tätä selittää, vaan pelkään teoillani synnyttäneeni kirouksen, joka hiipii edelläni.»
Hän mutisi muutamia loitsuja paksujen huultensa välitse ja liikutteli levottomasti leveitä jalkojaan lattialla, mutta koko ajan hänen sormensa solmivat taitavasti värillisiä kaisloja matoksi ja tuijotin hänen tummia sormiaan ja kylmä karsi sydäntäni. Sillä hän solmi linnunpyydystäjän solmuja kaislamattoon ja tunsin nämä solmut. Totisesti, tunsin nämä solmut, sillä ne olivat alamaan harvinaisia solmuja ja poikana olin katsellut niitä isäni talossa nokisessa kaislaveneessä, joka riippui äitini vuoteen yläpuolella. Kun tämän tajusin, halpaantuikieleni ja jäseneni jähmettyivät, sillä syntymäni yönä puhalsi vieno länsituuli ja kaislavene oli tullut virtaa alas tulvan aikana ja tuuli oli painanut sen rantaan isäni talon läheisyydessä. Ajatus, joka minussa syntyi katsellessani kuninkaallisen äidin sormia, oli niin hirveä ja järjetön, etten tahtonut ajatella sitä, vaan sanoin itselleni, että linnunpyydystäjän solmuja saattoi käyttää kuka hyvänsä solmiessaan kokoon kaislaveneen. Mutta linnunpyydystäjät harjoittivat ammattiaan alamaassa enkä Thebassa ollut nähnyt kenenkään solmivan samanlaisia solmuja. Siksi poikana olin usein tuijottanut tuota nokista kaislavenettä ja sen murtuneita olkia ihmetellen solmuja, jotka pitivät sen koossa, vaikka silloin en vielä edes tiennyt, miten tuo kaislavene kytkeytyi kohtalooni.
Mutta suuri, kuninkaallinen äiti Teje ei huomannut jähmettymistäni eikä kaivannut vastauksia, vaan vajosi omiin ajatuksiinsa ja muistoihinsa ja sanoi: »Kenties olen mielestäsi paha ja vastenmielinen nainen, Sinuhe, kun puhun sinulle näin avoimesti, mutta älä tuomitse minua liian ankarasti tekojeni tähden, vaan koeta ymmärtää minua. Ei näet ole helppo köyhän linnustajatytön tulla faraon naistaloon, jossa jokainen halveksii häntä hänen tumman nahkansa ja leveiden jalkojensa tähden ja häntä pistellään tuhannella neulalla eikä hänellä ole pelastuksenaan muuta kuin faraon oikku ja oman ruumiinsa kauneus ja nuoruus. Et kai ihmettele, etten kysynyt keinoja kiinnittäessäni faraon sydämen itseeni ja yö yöltä totuttaessani hänet mustien outoihin tapoihin, kunnes hän ei enää voinut elää ilman hyväilyjäni ja minä hallitsin hänessä Egyptiä. Tällä tavoin voitin kaikki kultaisen talon juonet ja väistin kaikki ansat ja revin rikki kaikki verkot, joita punottiin tielleni, enkä häikäillyt kostoani, jos minulla oli syytä kostaa. Siten lukitsin pelolla kaikkien kielet ympärilläni ja hallitsin kultaista taloa tahtoni mukaan ja tahtoni oli, ettei kukaan vaimo saanut synnyttää faraolle poikalasta, kunnes minä synnyttäisin hänelle pojan. Siksi ei kukaan vaimo faraon talossa synnyttänyt faraolle poikalasta ja tyttäret, jotka syntyivät hänelle, naitin ylhäisille kohta heidän synnyttyään. Niin väkevä oli minun tahtoni, mutta itse en silloin vielä uskaltanut synnyttää, jotten olisi rumentunut hänen silmissään, sillä alussa hallitsin häntä vain ruumiillani, kunnes olin ehtinyt kietoa hänen sydämensä tuhanteen verkkoon. Hän alkoi kuitenkin käydä vanhaksi ja hyväilyt, joilla hallitsin häntä, heikensivät häntä, niin että kauhukseni synnytin hänelle tyttären, kun katsoin ajan kypsäksi synnytystä varten. Kuitenkin tästä tyttärestä kasvoi Baketaton enkä ole naittanut häntä kenellekään, vaan hän on yhä nuoli viinessäni, sillä viisas pitää monta nuolta viinessään eikä luota vain yhteen. Kului vielä aikaa ja elin suuressa tuskassa, kunnes vihdoin synnytin hänelle pojan, vaikka minulla on pojastani ollut vähemmän iloa kuin toivoin, koska hän on hullu, ja siksi kiinnitän toivoni hänen poikaansa, vaikka tämä ei vielä ole syntynyt. Niin suuri oli kuitenkin valtani, ettei ainoakaan vaimo faraon naistalossa synnyttänyt hänelle poikaa kaikkina näinä vuosina, vaan he synnyttivät vain tyttäriä. Etkö lääkärinä myönnä, Sinuhe, että tämä taitoni ja noituuteni on ollut merkillinen?»