Joskin minua kohdeltiin kunnioittavasti Elämän talossa arvoni tähden, kaihtoivat vanhat lääkärit minua eivätkä rohjenneet puhua luotta vasti kanssani, koska tulin Akhetatonista ja he olivat yhä väärän jumalan vallassa pelkonsa tähden. En puhunut heille Atonista, vaan puhuimme keskenämme vain asioista, jotka koskivat lääkärin ammattia. Päivästä päivään he tunnustelivat mieltäni ja nuuhkivat minua, niinkuin koira nuuhkii maata jotakin etsien, kunnes aloin ihmetelläheidän käytöstään. Vihdoin kolmannen kaJlonpuhkaisuni jälkeen tuli luokseni erittäin viisas ja taitava veitsenkäyttäjä ja sanoi minulle:
»Kuninkaallinen Sinuhe, olet varmaan nähnyt, että Elämän talo on tyhjempi kuin ennen eikä taitoamme kaivata kuten ennen, vaikka Thebassa on sairaita yhtä paljon ja enemmänkin kuin ennen. Olet matkustanut monessa maassa, Sinuhe, ja nähnyt monenlaisia parannuksia, mutta luulen, ettet koskaan ole nähnyt sellaisia parannuksia, mitä salassa tapahtuu nykyään Thebassa, sillä niihin ei tarvita veistä eikä tulta, ei lääkkeitä eikä kääreitä. Minulle on annettu tehtäväksi kertoa sinulle näistä parannuksista ja kysyä sinulta, haluatko olla niiden todistajana. Mutta sinun on luvattava, ettet hiisku kenellekään siitä, minkä tulet näkemään. Myös sinun on annettava sitoa silmäsi, kun sinut viedään pyhään parannuspaikkaan, jotta et saisi tietää, missä se sijaitsee.»
Hänen puheensa oli minulle epämieluinen, sillä pelkäsin joutuvani selkkauksiin faraon edessä tämän asian tähden. Kuitenkin uteliaisuuteni oli suuri ja siksi sanoin: »Olen tosiaan kuullut, että Thebassa nykyään tapahtuu monenlaisia ihmeellisiä asioita. Miehet kertovat satuja ja naiset näkevät näkyjä, mutta parannuksista en ole mitään kuullut. Lääkärinä epäilen myös suuresti parannuksia, jotka suoritetaan ilman veistä ja tulta, ilman lääkkeitä ja kääreitä. Siksi en halua sekaantua huijaukseen, jottei nimeäni käytettäisi väärin todistamassa sellaista, mitä ei ole eikä tapahdu.»
Hän vastusti minua innokkaasti ja sanoi: »Luulimme, ettei sinulla ole ennakkoluuloja, kuninkaallinen Sinuhe, matkustettuasi monessa maassa ja kerättyäsi niistä tietoa, jota Egyptissä ei tunneta. Tyrehtyyhän myös veren juoksu ilman pihtejä ja hehkuvaa rautaa. Miksi siis ei voisi parantaa ilman veistä ja tulta? Nimeäsi ei sekoiteta asiaan, sen lupaamme, siliä haluamme erinäisistä syistä juuri sinun näkevän kaiken, jotta tietäisit, ettei näissä parannuksissa tapahdu petosta. Olet yksinäinen, Sinuhe, ja puolueeton todistaja, siksi tarvitsemme juuri sinua.»
Hänen puheensa kummastutti minua ja herätti uteliaisuuteni. Myös lääkärinä halusin kartuttaa tietoani. Siksi suostuin hänen ehdotukseensa ja pimeän tultua hän haki minut talostani kantotuolissaan ja kantotuolissa hän sitoi vaatteella silmäni, jotten näkisi, mihin suuntaan minut kannettiin. Kantotuolin pysähdyttyä hän talutti minua käsivarresta ja kuljetti minua pitkin lukuisia käytäviä ja ylös ja alasportaita, kunnes kyllästyin ja sanoin, etten enää halunnut olla mukana tässä ilveilyssä. Mutta hän rauhoitti minua ja riisui siteen silmiltäni ja vei minut saliin, jossa paloi lukuisia lamppuja ja jonka seinät olivat kivestä. Salin lattialla lepäsi paareilla kolme sairasta ja luokseni tuli pappi, jonka pää oli ajeltu ja kasvot kiilsivät pyhästä öljystä. Hän puhutteli minua nimeltä ja kehoitti minua tarkkaan tutkimaan potilaat, jotta huomaisin, ettei mitään petosta tapahtunut. Hänen äänensä oli luja ja lempeä ja hänen silmänsä olivat viisaat. Siksi noudatin hänen kehoitustaan ja tutkin potilaat ja Elämän talon veitsenkäyttäjä auttoi minua tutkimuksessani.
Näin, että nämä kolme sairasta olivat todella sairaita eivätkä pystyneet omin voimin nousemaan paareiltaan. Muuan heistä oli nuori nainen, jonka jäsenet olivat kuivettuneet ja laihat ja täysin elottomat, niin että vain silmät liikkuivat tummina ja pelästyneinä hänen laihoissa kasvoissaan. Toinen oli poika, jonka koko ruumis oli hirveän ihottuman peittämä ja täynnä vetisiä rupia. Kolmas oli vanha mies, jonka jalat olivat halpaantuneet, niin ettei hän päässyt kävelemään, eikä tämä ollut teeskentelyä, sillä pisteiin neulalla hänen jalkojaan eikä hän tuntenut kipua niissä. Siksi sanoin lopuksi papille: »Olen tutkinut nämä kolme sairasta kaikella taidollani, ja jos olisin heidän lääkärinsä, en voisi tehdä muuta kuin lähettää heidät Elämän taloon. Naista ja vanhusta tuskin Elämän talokaan voi parantaa, mutta pojan kärsimyksiä saattaisi kenties jokapäiväisillä rikkikylvyillä lievittää.»
Pappi hymyili ja kehoitti meitä molempia lääkäreitä istuutumaan istuimille varjoon salin takaosaan ja odottamaan kärsivällisesti. Sen jälkeen hän haki saliin orjia ja orjat nostivat sairaat paareineen alttarille ja sytyttivät palamaan huumaavia suitsukkeita suitsutusastioihin. Käytävästä alkoi kuulua laulua ja ryhmä pappeja tuli saliin laulaen Ammonin pyhiä lauluja. He ryhmittyivät sairaiden ympärille ja alkoivat rukoilla ja hyppiä ja huutaa. He hyppivät ja huusivat, kunnes hiki alkoi vuotaa heidän kasvoistaan, ja he viskasivat pois olkavaatteensa ja heiluttivat kulkusia käsissään ja haavoittivat terävillä kivillä rintaansa, niin että veri juoksi. Samanlaisia menoja olin nähnyt Syyriassa ja katselin lääkärinä kylmäverisesti heidän kiihkoaan, kunnes he alkoivat huutaa entistä enemmän ja hakkasivat nyrkeillään kiviseinään ja kiviseinä avautui ja lamppujen valossa kohosi peloittavana ja mahtavana Artimonin pyhä kuva heidän eteensä. Samassa hetkessä papit vaikenivat ja äänettömyys oli peloittava kaiken melun jälkeen.Ammonin kasvot hehkuivat taivaallista valoa pimeästä holvijta meitä vastaan ja äkkiä papeista korkein astui sairaiden eteen ja Imusi heitä jokaista nimeltä ja sanoi: »Nouskaa ja kävelkää, sillä suuri Ammon on teidät siunannut, koska uskotte häneen.»
Silloin näin omin silmin, miten sairaat, kaikki kolme, alkoivat haparoiden kohottautua vuoteiltaan tuijottaen Ammonin kuvaan. Vapisevin jäsenin he kohottautuivat polvilleen ja seisomaan ja koettelivat epäuskoisesti jäseniään, kunnes puhkesivat itkuun ja alkoivat rukoilla ja siunata Ammonin nimeä. Mutta kiviseinä ummistui jälleen, papit poistuivat ja orjat veivät pois suitsutuksen ja sytyttivät useita kirkkaita lamppuja, jotta lääkäreinä saisimme tutkia sairaita. Tutkimme heidät ja nuori nainen saattoi liikuttaa jäseniään ja kävellä muutamia askeleita taluttaessamme häntä, vanhus käveli omin voimin ja ihottuma oli hävinnyt pojan ihosta, niin että hänen ihonsa oli puhdas ja sileä. Kaikki tämä oli tapahtunut muutaman vesimitan aikana enkä koskaan olisi uskonut, että sellaista voi tapahtua, ellen olisi nähnyt sitä omin silmin.
Pappi, joka oli ottanut meidät vastaan, tuli luoksemme ja hymyili voitonvarmasti ja kysyi: »Mitä nyt sanot, kuninkaallinen Sinuhe?» Katsoin häntä pelkäämättä silmiin ja sanoin: »Ymmärrän, että naista ja vanhusta vaivasi noituus, joka oli kytkenyt heidän tahtonsa, ja noituus voitetaan noituudella, jos noidan tahto on heidän noiduttua tahtoaan väkevämpi. Mutta ihottuma on ihottumaa eikä sitä paranneta noituudella, vaan kuukausien aikana pitkällisellä hoidolla ja lääkekylvyillä. Siksi myönnän, etten koskaan ennen ole nähnyt mitään tähän verrattavaa.»