Hän vahvisti kieltään viinillä eikä se suinkaan mennyt solmuun, vaan hän jatkoi puheliaasti: »Kaikki, jotka jotakin tietävät, tietävät kuitenkin, että Tejen ohranjyvä oli kotoisin Heliopoliista, mutta tästä asiasta on paras olla puhumatta mitään enempää. Joka tapauksessa Teje eli suuressa tuskassa Tadukhipan raskauden aikana ja koetti parhaansa mukaan tuhota hänen raskautensa, kuten hän teki lukuisille naisille faraon naistalossa neekerinoitiensa avulla. Kaksi vastasyntynyttä poikaa hän oli lähettänyt aikaisempina vuosina kaislaveneissä virran mukana, mutta näillä ei ollut suurtakaan väliä, sillä he oliv^at vähäpätöisten jalkavaimojen poikia ja vaimot pelkäsivät suuresti Tejeä ja hän hyvitti heidät lukuisilla lahjoilla, niin että he tyytyivät osaansa löytäessään tyttären pojan sijasta viereltään. Mutta Mitannin prinsessa oli vastustajana vaarallisempi, sillä hän oli kuninkaallista sukua ja hänellä oli ystäviä, jotka suojelivat häntä ja toivoivat hänestä Tejen sijaan suurta kuninkaallista puolisoa, jos hän synnyttäisi pojan.Kuitenkin Tejen valta oli niin suuri ja hänen kiihkonsa niin peloittava ohranjyvän viheriöidessä hänelle, ettei kukaan rohjennut vastustaa häntä, ja myös Eje, jonka hän toi mukanaan Heliopoliista, seisoi hänen rinnallaan. Siksi Mitannin prinsessan synnyttäessä hänen ystävänsä lähetettiin pois hänen luotaan ja neekerinoidat ympäröivät hänet muka helpottaakseen hänen kipujaan, ja kun hän tahtoi nähdä poikansa, hänelle näytettiin kuollutta tyttölasta, mutta hän ei uskonut Tejeä. Myös minä, Mehunefer, tiedän, että hän synnytti pojan ja poika eli ja lähti kaislaveneessä virtaa alas samana yönä.»
Nauroin äänekkäästi ja kysyin: »Miten juuri sinä voisit sen tietää, kaunis Mehunefer?»
Hän kiivastui ja kaatoi viiniä leualleen maljasta juodessaan ja tiuskaisi: »Kaikkien jumalien tähden, keräsin kaislat omin käsin, kun Teje ei halunnut kahlata vedessä raskautensa tähden.»
Kauhistuin hänen sanojaan ja kavahdin seisomaan ja vuodatin viinin maljastani lattialle ja hieroin sen jalallani mattoon osoittaakseni kammoani. Mutta Mehunefer tarttui käsiini ja veti väkisin minut istumaan viereensä ja sanoi: »En suinkaan aikonut kertoa tätä ja teen itselleni suuren vahingon kertoessani tämän, mutta en tiedä, mikä sinussa vaikuttaa niin suuresti minuun, ettei sydämelläni ole ainoatakaan salaisuutta sinun edessäsi, Sinuhe. Siksi tunnustan: Mini juuri leikkasin kaislat ja Teje solmi veneen niistä, sillä hän ei luottanut palvelijoihin ja minut hän oli sitonut itseensä noituudella ja omien tekojeni avulla, sillä olin nuoruuteni tyhmyydessä tehnyt tekoja, joiden tähden minut olisi ruoskittu ja karkotettu kultaisesta talosta, jos olisin joutunut ilmi, mutta kukapa ei olisi tehnyt sellaisia tekoja kultaisessa talossa enkä huoli nyt kertoa niistä sinulle. Joka tapauksessa hän oli sitonut minut itseensä ja kahlasin veteen ja leikkasin kaislat ja hän sitoi veneen pimeässä ja nauroi itsekseen ja puhui jumalattomia asioita sitoessaan venettä, sillä hän oli tyytyväinen voittaessaan tällä tavoin Mitannin prinsessan. Mutta minä rauhoitin sydäntäni ajattelemalla, että joku varmaan löytäisi lapsen, vaikka tiesin, ettei sellaista voinut tapahtua, sillä lapset, jotka menevät kaislaveneissä virtaa alas, kuolevat päivän paahteeseen tai krokotiilit ja petolinnut sieppaavat heidät. Mitannin prinsessa ei kuitenkaan tyytynyt kuolleeseen tyttöön, jonka noidat panivat hänen viereensä, sillä sen ihonvärikin oli toisenlainen kuin hänen ja sen pään muoto oli toisenlainen kuin hänen eikä hän uskonut synnyttäneensä sitä. Mitannin naisten iho onnäet sileä kuin hedelmän kuori ja savun tai vaalean tuhkan värinen ja heidän päänsä ovat pienet ja sirot. Siksi hän alkoi suuresti valittaa ja itkeä ja repi hiuksiaan ja syytti noitia ja Tejeä, kunnes Teje antoi lääkärien syöttää hänelle huumaavia lääkkeitä ja sanoi hänen menettäneen järkensä surusta synnyttäessään kuolleen lapsen. Ja farao uskoi miesten tapaan mieluummin Tejeä kuin Tadukhipaa. Tämän jälkeen Tadukhipa alkoi riutua ja kuoli, mutta ennen kuolemaansa hän yritti useita kertoja paeta kultaisesta talosta lähteäkseen etsimään poikaansa ja kaikki uskoivat sen tähden hänen järkensä pimentyneen.»
Katselin käsiäni ja käteni olivat vaaleat Mehuneferin marakatinsormien rinnalla ja käsieni iho oli savunvärinen. Järkytykseni ja pelkoni oli niin suuri, että kysyin aivan hiljaa: »Kaunis Mehunefer, voitko^ vielä sanoa, milloin kaikki tämä tapahtui?»
Hän siveli tummilla sormillaan niskaani ja sanoi kiemailevasti: »Oi, suloinen poika, miksi kulutat aikaasi tällaisiin vanhoihin asioihin, vaikka voisit käyttää aikasi paremmin. Mutta koska en voi kieltää sinulta mitään, sanon, että kaikki tämä tapahtui suuren faraon hallittua kaksikymmentäkaksi vuotta ja se tapahtui syksyllä tulvan ollessa korkeimmillaan. Jos ihmettelet, miten niin hyvin tämän kaiken muistan, voin selitykseksi sanoa, että farao Ekhnaton syntyi samana vuonna, vaikka hän syntyikin vasta seuraavana keväänä koirantähden noustua kylvön aikaan. Siitä sen muistan.»
Hänen sanansa jähmettivät minut kauhusta, niin etten osannut puolustautua enkä edes tuntenut mitään, kun hän koski viinistä märällä suullaan poskiani ja värjäsi suustaan ja poskistaan poskeni tiilenvärisiksi. Myös hän pani käsivartensa ympärilleni ja likisteli minua kiihkeästi ja nimitteli minua pieneksi häräkseen ja koiraskyyhkykseen. Torjuin häntä vain hajamielisesti ja ajatukseni kuohuivat kuin meri ja kaikki minussa nousi väkivaltaisesti tätä kauheaa tietoa vastustamaan, sillä jos oli totta, mitä hän kertoi, virtasi suonissani kenties suuren faraon veri ja olin farao Ekhnatonin velipuoli ja kenties minusta olisi voinut tulla farao ennen häntä, ellei Tejen kavaluus olisi voittanut kuolleen äitini rakkautta. Tuijotin eteeni ja luulin ymmärtäväni, miksi aina olin ollut yksin ja muukalainen maan päällä, sillä kuninkaallinen veri on yksin ihmisten seassa. Myös luulin ymmärtäväni, miksi Mitannin maassa olin tuntenut oloni oudoksi ja miksi mielestäni kuoleman varjo lepäsi tuon kauniin maan yllä.
Mutta Mehuneferin tungetteleva käytös saattoi minut jälleen tajuihini ja sain ponnistaa kaiken tahtoni voidakseni sietää hänen hyväilyjään ja puheitaan, sillä hänen kätensä ja sanansa kauhistivat minua, kuten kaikki kultaisessa talossa nyt kauhisti minua. Kuitenkin järki pakotti minut sietämään häntä ja panin hänet juomaan lisää viiniä, jotta hän juopuisi entistä enemmän ja unohtaisi kaiken mitä minulle oli kertonut. Mutta juopuessaan hän kävi vallan kauheaksi, niin että minun lopulta täytyi sekoittaa hänen viiniinsä unikkojen mehua saadakseni hänet nukkumaan ja päästäkseni eroon hänestä.
Poistuessani vihdoin hänen huoneestaan ja naistalosta oli jo yö ja kultaisen talon palvelijat ja vartijat osoittivat minua sormella ja tirskuivat keskenään, mutta luulin tämän tapahtuvan vain siksi, että jalkani horjuivat ja silmäni tuijottivat ja vaatteeni oli rypistynyt. Mutta Merit odotti minua talossani valvoen ja levottomana viipymiseni tähden kuullakseen kuninkaallisen äidin kuolemasta ja minut nähdessään hän kohotti kätensä suulleen ja myös Muti kohotti kätensä suulleen ja he vaihtoivat katseita keskenään. Lopuksi Muti sanoi Meritille katkeralla äänellä: »Enkö tuhannesti ole sanonut sinulle, että kaikki miehet ovat samanlaisia eikä heihin voi luottaa.»