Kävin uteliaaksi ja utelin häneltä hänen salaisuuttaan, mutta hän ei halunnut kertoa sitä minulle, vaan koski suullaan poskiani ja pani kätensä kaulaani ja itki hiukan. Lopuksi hän sanoi: »Jos jäät Thebaan, olet pääsemättömissä tuosta naisesta ja Mehunefer on kiihkollaan vainoava sinua päivästä päivään, kunnes elämäsi käy sietämättömäksi, sillä olen nähnyt samanlaisia naisia ja tiedän, miten kauheita he saattavat olla. Myös on vikaa sinussa, koska olet uskotellut hänelle kaikenlaista ja tehnyt sen liian taitavasti. Siksi sinun lienee parasta palata Akhetatoniin, koska olet jo suorittanut tarpeelliset kallonpuhkaisut eikä sinulla enää ole täällä välttämätöntä tekemistä. Mutta varminta on, että kirjoitat hänelle kirjeen ennen lähtöäsi ja vannotat häntä jättämään sinut rauhaan, muuten hän vielä tulee jäljessäsi ja särkee ruukun kanssasi, kun et osaa puolustautua, enkä soisi sinulle sellaista kohtaloa.»
Hänen neuvonsa oli hyvä ja panin Mutin sullomaan tavaroitani ja käärimään niitä mattoihin ja lähetin orjat keräämään soutajani sataman olutkapakoista ja ilotaloista. Tällä välin kirjoitin kirjeen, mutta koska en halunnut loukata Mehuneferiä, kirjoitin hyvin kohteliaasti hänelle ja kirjoitin seuraavasti:
»Kuninkaallinen kallonporaaja Sinuhe tervehtii Mehuneferiä, neulakotelon hoitajaa Theban kultaisessa talossa. Ystäväni, kadun suuresti, jos kiihkoni on houkutellut sinut väärään käsitykseen sydämestäni, sillä en voi sinua enää koskaan tavata, koska tapaamisesi saattaisi houkutella minut syntiin ja sydämeni on jo sidottu. Siksi matkustan pois enkä koskaan enää aio tavata sinua, vaan toivon sinun muistavan minua vain ystävänä ja lähetän sinulle tämän kirjeen mukana ruukullisen krokotiilinpyrstönimistä juomaa, jonka toivon hevittävän mahdollista suruasi, vaikka vakuutan sinulle, ettei minussa suinkaan ole mitään suremista, vaan olen vanha ja veltto ja kyllästynyt mies, josta kaltaisellasi naisella tuskin voi enää olla iloa. Iloitsen suuresti varjellessani tällä tavoin meidät molemmat synnistä enkä koskaan enää aio tavata sinua. Tätä toivoo hartaasti uskollinen ystäväsi Sinuhe, kuninkaallinen lääkäri.»
Merit luki kirjoittamani kirjeen ja ravisti päätään sanoen, että sen sävy oli Hian pehmeä. Hänen mielestään minun olisi pitänyt kirjoittaa jyrkemmin ja sanoa, että Mehunefer oli silmissäni ruma, vanhaakka ja että lähdin pakoon hänen vainoaan vapautuakseni hänestä. Tällaista en kuitenkaan voinut kirjoittaa naiselle, ja jonkin aikaa väiteltyämme Merit salli minun kääriä kirjeen kokoon ja sinetöidä sen, vaikka yhä ravistelikin pahaenteisesti päätään. Lähetin orjani viemään kirjettä kultaiseen taloon ja kirjeen mukana lähetin viiniruukun ollakseni varma, ettei hän ainakaan sinä iltana enää pystyisi vainoamaan minua. Tällä tavoin luulin päässeeni eroon Mehuneferistä ja huokasin helpotuksesta, mutta luulo ei ole tiedon veroinen.
Olin ollut niin kokonaan hätääntymiseni vallassa, että olin unohtanut Meritin ja ikäväni häneen, mutta kirjeen mentyä ja Mutin kääriessä lippaitani ja arkkujani mattoihin matkaa varten katselin Meritiä ja sanomaton haikeus vuoti sydämeeni ajatellessani, että oman tyhmyyteni takia menetin hänet, vaikka olisin vielä jonkin aikaa varsin hyvin voinut viipyä Thebassa. Myös Merit vajosi mietteisiin ja kysyi äkkiä minulta: »Pidätkö lapsista, Sinuhe?»
Hänen kysymyksensä hämmensi minut kokonaan ja hän katsoi minua silmiin ja hymyih alakuloisesti ja sanoi: »Oh, älä suinkaan pelästy, Sinuhe. En toki aio synnyttää lapsia sinulle. Mutta minulla on ystävätär, jolla on nelivuotias poika, ja hän puhuu usein, miten ihanaa olisi, jos poika pääsisi purjehtimaan laivassa virtaa pitkin ja näkisi vihreitä niittyjä ja lainehtivia peltoja ja vesilintuja ja karjaa Theban pölyisten kivikatujen ja kissojen ja koirien sijasta.»
Pelästyin suuresti ja sanoin: »Et kai vain tarkoita, että ottaisin laivaani jonkun ystävättäresi kurittoman pikkupojan, jotta rauhani menisi minulta ja koko matkan ajan saisin sydän kurkussa vartioida, ettei hän putoaisi veteen tai työntäisi käsiään krokotiilin kitaan?»
Merit katsoi minuun hymyillen, mutta suru tummeni hänen silmiensä pohjassa ja hän sanoi: »En tietenkään halua tuottaa sinulle häiriötä, mutta matka virtaa pitkin tekisi pojalle hyvää ja olen itse kantanut hänet sylissäni ympärileikattavaksi, joten minulla on velvollisuuksia häntä kohtaan, kuten hyvin ymmärrät. Tietysti aioin itse seurata pojan mukana vartioidakseni, ettei hän putoa veteen, ja tällä tavoin minulla olisi ollut täysi syy seurata sinua matkallasi, mutta en suinkaan tee mitään vastoin tahtoasi ja unohtakaamme siis tämä asia.»
Tämän kuullessani huusin ilosta ja löin käteni yhteen pääni yläpuolella ja sanoin: »Jos niin on, voit tuoda mukanasi vaikka temppelin koko lastentarhan. Totisesti, tämä on minulle suuren ilon päivä, sillä olen niin hölmö, etten edes tullut ajatelleeksi, että voisit saattaaminut Akhetatoniin. Eikä maineesikaan joudu vaaraan täiiteni, jos sinulla on lapsi mukanasi ja siten syy ja aihe matkaan virralla.»
»Juuri niin, Sinuhe», hän sanoi hymyillen ärsyttävästi, kuten naiset hymyilevät asioille, joita miehet eivät älyä. »Juuri niin, maineeni ei joudu vaaraan, kun minulla on lapsi mukanani ja sinä olet turvanani. Itse sen sanoit. Ah, millaisia hölmöjä miehet ovat, mutta annan sen sinulle anteeksi.»
Lähtömme oli kiireinen, koska pelkäsin suuresti Mehuneferiä, ja lähdimme aamun koitteessa taivaan käydessä valkoiseksi ennen auringonnousua. Siksi Merit haki lapsen ja toi hänet laivaan nukkuvana ja peitteisiin käärittynä eikä hänen äitinsä saattanut häntä, vaikka olisin mielelläni nähnyt naisen, joka rohkeni antaa pojalleen nimen Thot, sillä ihmiset uskaltavat vain harvoin antaa lapsilleen jumalien nimiä. Thot on lisäksi kirjoitustaidon ja kaiken inhimillisen ja jumalallisen tiedon jumala, joten tuon naisen julkeus oli sitä suurempi. Mutta poika nukkui viattomasti Meritin sylissä tuntematta nimensä painoa ja heräsi vasta, kun olimme kaukana virralla ja Theban vartijat hävisivät näköpiiristä ja aurinko paahtoi kuumana ja kultaisena virtaa. Hän oli kaunis, lihava ja ruskea poika ja hänen otsakiharansa oh musta ja silkinhieno eikä hän suinkaan pelännyt minua, vaan tuli syliini ja pitelin häntä mielelläni sylissäni, siliä hän oli rauhallinen lapsi eikä potkinut ja rimpuillut sylissäni, vaan katseli minua tummin, mietteliäin silmin, ikään kuin olisi jo pienessä päässään miettinyt tiedon kaikkia arvoituksia. Mielistyin suuresti häneen hänen rauhallisuutensa tähden ja sidoin hänelle pieniä veneitä kaisloista ja annoin hänen leikkiä lääkärinvälineilläni ja haistella kaikkia erilaisia lääkkeitä, sillä hän piti lääkkeiden hajusta ja työnsi mielellään nenänsä jokaiseen ruukkuun.
Eikä poika ollut häiriöksi meille laivassa eikä hän pudonnut veteen eikä työntänyt pieniä käsiään krokotiilin kitaan eikä katkonut kirjoitusruokojani, vaan matkamme oli kirkas ja onnellinen, sillä matkustin Meritin kanssa ja joka yö hän lepäsi matolla vieressäni ja pieni poika hengitti unessa lähellämme. Tämä matka oli onnellinen matka ja kuolemani päivään asti muistan kaislojen suhinan tuulessa ja illat, jolloin karja ajettiin juomaan virran rantaan. Oli hetkiä, jolloin sydämeni paisui onnesta, kuten halkeava hedelmä pursuu mehunsa paljoutta, ja sanoin Meritille: