Mutta hän sanoi itsepintaisesti: »Mene käskyni mukaan. Farao on puhunut.»
Olin kuitenkin nähnyt pakolaiset palatsin pihassa. Olin nähnyt heidän silvotut suunsa ja puhkaistut silmänsä ja kädentynkänsä. Sen tähden en suinkaan aikonut matkustaa Syyriaan, vaan menin talooni paneutuakseni vuoteeseeni ja heittäytyäkseni sairaaksi, kunnes farao olisi unohtanut tämän päähänpistonsa. Mutta mennessäni talooni tuli palvelijani minua vastaan ja sanoi minulle kummissaan:
»Oli hyvä, että tulit, herrani Sinuhe, sillä Thebasta on juuri saapunut laiva ja laivassa saapui nainen, jonka nimi on Mehunefer, ja hän sanoo olevansa ystäväsi. Hän odottaa sinua talossasi ja hän on pukeutunut kuin morsian ja koko talo lemuaa hänen hajuvoiteiltaan.»
Silloin käännyin äkkiä ja palasin juoksujalkaa kultaiseen taloon ja sanoin faraolle: »Olkoon, niinkuin sanot. Minä lähden Syyriaan, mutta tulkoon vereni sinun päällesi. Kuitenkin, jos lähden, tahdon lähteä heti ja anna kirjurien sen tähden viipymättä kirjoittaa kaikki tarpeelliset savitaulut, jotka todistavat arvoni ja valtani, sillä Aziru pitää savitauluja suuressa arvossa.»
Kirjurien kirjoittaessa savitauluja pakenin Thotmesin työpajaan, ja hän oli ystäväni eikä hylännyt minua hädässäni. Hän oli juuri saanut valmiiksi Horemhebin patsaan, jonka hän oli veistänyt ruskeaan hiekkakiveen otettuaan Horemhebin kasvot kipsiin Horemhebin vieraillessa Akhetatonissa, kuten olen aikaisemmin kertonut. Tämä patsas oli veistetty uuden taiteen mukaan ja se oli erittäin elävä ja teki oikeutta Horemhebille, vaikka minusta Thotmes hieman liioitteli hänen käsivarsiensa lihasten paksuutta ja rintansa leveyttä, niin että Horemheb patsaassaan oli paremmin painijan kaltainen kuin kuninkaallinen vartijain päällikkö ja hallitusmies. Mutta uuden taiteen tapana oli liioitella kaikkea, minkä silmät näkevät, aina rumuuteen asti.koska se uuden taiteen mielestä oli totta ja vanha taide oli salannut ihmisen rumuuden ja nähnyt ihmisen hänen parhaalta puoleltaan ja pehmentänyt hänen heikkouksiaan, kun taas uusi taide näki ihmisen hänen rumimmalta puoleltaan, jottei totuus olisi unohtunut. En kuitenkaan tiedä, onko erikoisen totuudellista liioitella ihmisen rumuutta, mutta Thotmes uskoi sen tietävänsä enkä tahtonut sanoa häntä vastaan, koska hän oli ystäväni. Hän pyyhki patsaan märällä rievulla näyttääkseen, miten kauniisti hiekkakivi hohti Horemhebin lihaksissa ja miten hyvin kivien väri vastasi hänen ihonsa väriä, ja sanoi minulle:
»Luulen matkustavani kanssasi Hetnetsutiin asti ja otan patsaan mukaani nähdäkseni, että se pystytetään temppelissä paikkaan, joka vastaa Horemhebin arvoa ja myös minun arvoani kivenveistäjänä. Totisesti, lähden kanssasi, Sinuhe, ja annan virran tuulen puhaltaa Akhetatonin viinihöyryt päästäni, sillä käteni vapisevat taltan ja vasaran painosta ja kuume kuluttaa sydäntäni.»
Kirjurit toivat savitaulut ja kullan matkaani varten sekä farao Ekhnatonin siunauksen Thotmesin työpajaan ja annoimme kantaa Horemhebin patsaan faraon laivaan ja lähdimme viipymättä virtaa alas. Mutta palvelijani käskin sanoa Mehuneferille, että olin lähtenyt sotaan Syyriaan ja kuollut siellä, enkä lainkaan valehdellut näin saneessani, sillä pelkäsin todella kuolevani julman kuoleman tällä matkalla. Myös käskin palvelijani toimittaa Mehuneferin kaikin tarpeellisin kunnianosoituksin johonkin Thebaan menevään laivaan ja toimittaa hänet vaikka väkisin laivaan. Sillä, sanoin, jos vastoin kaikkia odotuksiani palaisin ja palatessani löytäisin Mehuneferin talostani, antaisin ruoskia kaikki palvelijani ja orjani ja leikkauttaisin heiltä korvat ja nenän ja lähettäisin heidät kaikki eliniäkseen kaivoksiin. Palvelijani katsoi minua silmiin ja näki minun tarkoittavan totta. Siksi hän pelästyi suuresti ja lupasi toteuttaa käskyni. Siten saatoin keventynein mielin lähteä virtaa alas faraon laivassa yhdessä Thotmesin kanssa, ja koska uskoin matkaavani varmaan kuolemaan Amorin miesten ja heettiläisten käsissä, emme säästäneet viiniä matkallamme. Myös Thotmes sanoi, ettei ollut tapana säästää viiniä, kun joku oli matkalla sotaan, ja hän varmaan tiesi sen, koska oli syntynyt sotilaiden talossa.
Mutta kertoakseni matkastani virtaa alas ja Syyriaan ja kaikesta, mikä sen jälkeen tapahtui, minun on aloitettava uusi kirja.
KAHDESTOISTA KIRJA
Vesikello mittaa aikaa
1
Tällä tavoin toteutui siis Kaptahin toivomus, jonka hän oli esittänyt lähettäessäni hänet hankalalle matkalle jakamaan viljaa Atonin uudisasukkaille, ja se toteutui pahemmalla tavalla kuin olin voinut kuvitella, sillä enhän joutunut vain luopumaan talostani ja mukavasta vuoteestani kuten hän, vaan minun oli antauduttava myös kokemaan sodan kauhut faraon tähden. Siten huomasin, että ihmisen on paras harkita tarkoin toivomuksia, jotka hän lausuu ääneen, sillä ääneen lausutuilla toivomuksilla on paha taipumus toteutua ja helpoimmin ne toteutuvat, jos toivoo pahaa toiselle ihmiselle. Tarkoitan, että toivoessa pahaa toiselle ihmiselle tämä paha toteutuu huomattavasti helpommin kuin jos toivoisi hänelle hyvää.
Tätä kaikkea ajattelin ja puhuin matkustaessamme virtaa alas faraon laivassa ja juodessani viiniä yhdessä Thotmesin kanssa. Mutta Thotmes käski minun olla vaiti ja piirteli lentävien lintujen kuvia papereihinsa. Myös minun kuvani hän piirsi eikä lainkaan mairitellut minua piirtäessään, niin että soimasin häntä ja sanoin, ettei hän voinut olla todellinen ystäväni, koska piirsi minut tuolla tavoin. Mutta hän sanoi, ettei taiteilija saanut olla piirtäessään ja maalatessaan kenenkään ystävä, vaan taiteilijan oli toteltava vain omaa silmäänsä. Kiivastuin ja sanoin hänelle: »Jos niin on, on myös silmäsi noiduttu, koska näet kaiken rumana ja naurettavana ja alhaisena ja minutkin teet naurettavaksi piirtäessäsi. Vain Nefritite on silmissäsi yhä kaunis, vaikka hänen kaulansa on pitkä ja laiha ja hänen poskensa ovat kaventuneet ja hän rumenee päivä päivältä raskautensa tähden.»
Thotmes viskasi viinimaljastaan viinin kasvoilleni ja huusi: »Älä puhu minulle Nefrititestä.» Mutta hän leppyi kohta ja katui suuresti juopuneen tekoaan ja pyyhki viinin kasvoistani ja sanoi nöyrästi: »En tarkoittanut pahaa, mutta kenties tuo nainen tosiaan on noitunut silmäni, kuten sanot, koska enää en voi nähdä ketään muuta kauniina kuin hänet ja rumimpana ja vastenmielisimpänä näen farao Ekhnatonin, vaikka minun pitäisi rakastaa häntä kaiken sen tähden mitä hän on tehnyt hyväkseni.»
Sanoin hänelle ystävänä: »Unesi ovat pahoja eikä Nefritite voisi antaa sinulle sen enempää kuin mitättömin orjatyttö voi sinulle antaa.» Mutta viisauteni ei lainkaan lohduttanut häntä, vaan sai hänet uudelleen kiihtymään. Siksi joimme innokkaasti yhä enemmän viiniä, koska viini, vaikka nostattaakin riitoja ja toraa, myös sulattaa kaikki riidat ja torat ja lujittaa ihmisten ystävyyden eikä ole niin pahaa riitaa, mitä viini ei voisi sulattaa, jos vain juo kyllin paljon viiniä.
Tällä tavoin saavuimme Hetnetsutiin ja tämä oli pieni kaupunki virran rannassa ja niin pieni, että lampaita ja karjaa kävi laitumella sen kaduilla ja temppeli oli rakennettu savitiilistä. Kaupungin hallitusmiehet ottivat meidät vastaan suuresti kunnioittaen meitä ja Thotmes pystytti Horemhebin patsaan temppeliin, joka aikaisemmin oli ollut Horuksen temppeli, mutta joka Ekhnatonin tähden oli pyhitetty Atonille. Tämä ei millään tavoin häirinnyt kaupungin asukkaita, sillä he palvelivat temppelissään yhä Horusta, haukanpäistä, vaikka hänen kuvansa olikin poistettu sieltä. He iloitsivat suuresti saadessaan temppeliinsä Horemhebin kuvan ja otaksuin, että he piankin yhdistäisivät hänet Horukseen ja palvelisivat häntä Horuksena ja uhraisivat hänelle, koska Atonilla ei ollut kuvaa eikä monikaan kaupungin asukkaista osannut lukea.