Vastustin häntä ja sanoin: »Et suinkaan voi käydä sotaa, Horemheb, koska farao on sen kieltänyt eikä farao anna sinulle kultaa sotaa varten.»
Mutta Horemheb sanoi: »Heitän veteni hänen kullalleen. Totisesti olen joka taholta lainannut itseni köyhäksi varustaakseni armeijan Tanikseen. Tosin nämä ovat kurjia joukkoja ja heidän hyökkäysvaununsa kömpelöitä ja hevosensa ontuvia, mutta yhdessä vapaajoukkojen kanssa he saattavat olla keihäänkärki, joka iskee Syyrian sydämeen ja Jerusalemiin ja Megiddoonkin asti, kun minä heitä johdan. Etkö käsitä, Sinuhe, että olen lainannut kultaa kaikilta Egyptin rikkailta, jotka paisuvat yhä rikkaammiksi ja pullistuvat kuin sammakot kansan kärsiessä puutetta ja huokaillessa verojen raskautta. Olen lainannut heiltä kultaa ja ilmoittanut jokaiselle määrän, jonka heiltä tarvitsen, ja he ovat lainanneet minulle mielellään kultaa, koska olen luvannut heille viidenneksen korkoa vuodessa, mutta tahtoisinpa nähdä heidän kasvonsa, jos he joskus uskaltavat vaatia minulta korkojaan ja kultaansa, sillä kaiken tämän olen tehnyt pelastaakseni Egyptille Syyrian ja viime kädessä juuri rikkaimmat tulevat hyötymään siitä, koska rikkaimmat hyötyvät aina eniten sodasta ja saaliista ja ihmeellisintä on, että rikkaimmat hyötyvät, vaikka kärsisin tappionkin. Siksi en suinkaan sääli heidän kultaansa.»
Horemheb nauroi makeasti ja läiskytteli sääriään kultaisella ruoskalla ja pani kätensä olkapäälleni ja sanoi minua ystäväkseen. Mutta kohta hän kävi jälleen vakavaksi ja synkistyi ja sanoi: »Haukkani tähden, Sinuhe, et suinkaan aio pilata kaikkea ja matkustaa Syyriaan rauhantekijänä?» Mutta selitin hänelle, että farao oli puhunut ja kirjoittanut minulle kaikki tarpeelliset savitaulut rauhantekoa varten. Silti minun oli hyödyllistä tietää, että myös Aziru kaipasi rauhaa, jos oli totta, mitä Horemheb sanoi, sillä siinä tapauksessa Aziru oli varmaan valmis myymään rauhan halvalla.
Tämän kuullessaan Horemheb vimmastui ja potki nurin istuimensa ja huusi: »Totisesti, jos ostat rauhan Azirulta Egyptin häpeäksi, annan nylkeä sinut elävältä ja syötän sinut krokotiileille, kun palaat, vaikka oletkin ystäväni, sen vannon. Puhu sinä Azirulle Atonista ja heittäydy hölmöksi ja sano, että farao käsittämättömässä hyvyydessään haluaa armahtaa hänet. Tosin Aziru ei usko sinua, sillä hän on ovela mies, mutta hän miettii päänsä ympäri, ennen kuin lähettää sinut pois, ja tinkii sinut väsyksiin, kuten vain syyrialainen voi tinkiä, ja uhkailee henkeäsi ja valehtelee suusi ja silmäsi täyteen. Missään tapauksessa älä kuitenkaan luovuta hänelle Ghazaa ja selitä myös, ettei farao voi vastata vapaajoukoista ja näiden rosvouksista. Vapaajoukot eivät näet missään tapauksessa tule laskemaan aseitaan, vaan sontivat faraon savitauluille. Siitä minä pidän huolen. Tätä sinun ei tietenkään tarvitse sanoa Azirulle. Sanot hänelle vain, että vapaajoukot ovat lempeitä ja kärsivällisiä miehiä, jotka suru on sokaissut, mutta jotka varmaan rauhan tultua omasta aloitteestaan vaihtavat keihäänsä paimensauvoihin. Mutta Ghazaa älä luovuta tai nyljen sinut elävältä omin käsin. Niin monta tuskaa olen kärsinyt, niin paljon kultaa olen heittänyt hiekkaan, niin monta parasta vakoojaani olen uhrannut, ennen kuin sain auki Ghazan portit Egyptille.»
Viivyin useita päiviä Memfiissä neuvotellen Horemhebin kanssa rauhanehdoista ja väitelien hänen kanssaan. Tapasin Kreetan lähettilään ja Babylonin lähettilään ja myös Mitannista paenneita ylhäisiä tapasin. Heidän puheistaan hahmottui eteeni kaikki, mitä oli tapahtunut, ja kunnianhimo ja ymmärtämisen kiihko valtasi minut ja ensimmäisen kerran tunsin olevani tärkeä tekijä suuressa pelissä, jossa panoksina olivat kaupunkien ja kansojen kohtalot.
Horemheb oli oikeassa: Rauha oli tällä hetkellä Azirulle suurempi lahja kuin Egyptille, mutta kaiken sen mukaan, mitä maailmassa parhaillaan tapahtui, tämä rauha saattoi olla vain välirauha, sillä vakautettuaan olot Syyriassa Aziru kääntyisi jälleen Egyptiä vastaan. Syyria oli näet maailman avain eikä Egypti voinut turvallisuutensa tähden sallia Syyrian joutuvan häilyvän ja vihamielisen ja kullalla ostettavan liittokunnan valtaan heettiläisten tuhottua Mitannin. Nyt riippui tulevaisuus siitä, kääntyisivätkö heettiläiset, vakautettuaan valtansa Mitannissa, Babylonin vai Syyrian kautta Egyptiä vastaan. Mutta järki sanoi, että he kääntyisivät siihen suuntaan, missä Vastarinta oli heikoin, ja Babylon varustautui jo, mutta Egypti oli heikko ja aseeton. Khattien maa oli epäilemättä epämieluinen liittolainen kenelle hyvänsä, mutta heettiläisten liittolaisena Azirulla oli voima takanaan, kun taas Egyptin liittolaisena heettiläisiä vastaan Azirua odotti varma tuho, niin kauan kuin farao Ekhnaton hallitsi Egyptiä ja hänellä siten oli vain hiekkaa selkänsä takana.
Tämän kaiken ymmärsin, ja kylmäverisen ymmärtämisen rinnalla kaikki sodan kauhut väistyivät etäisiksi enkä ajatellut enää palavien kaupunkien savua ja ihmiskalloja, jotka vaalenivat taistelukentillä, enkä ajatellut pakolaisia, jotka kerjäsivät leipää Memfiin kujilla, enkä välittänyt Mitannin ylhäisistä, jotka kaupittelivat korujaan ja jalokiviään voidakseen juoda viiniä ja hypistellä siroilla sormillaan Naharanin rasvaista multaa, jota he olivat tuoneet mukanaan kangasmyttyihin sidottuna. Horemheb kertoi minun tapaavan Azirun jossakin Taniksen ja Ghazan välillä, missä hän kävi sotavaunuineen sotaa vapaajoukkoja vastaan. Hän kertoi minulle myös Simyran oloista ja luetteli minulle taloja, jotka olivat palaneet piirityksen aikana, ja ylhäisten nimiä, jotka olivat saaneet surmansa kapinassa, niin että ihmettelin suuresti hänen kaikkia tietojaan. Silloin hän kertoi minulle vakoojistaan, jotka menivät Syyrian kaupunkeihin ja seurasivat Azirun joukkoja miekannielijöinä, temppuilijoina ja ennustajina, oluen kaupustelijoina ja orjakauppiaina. Mutta hän sanoi, että samalla tavoin Azirun vakoojat saapuivat Memfikseen asti ja seurasivat vapaajoukkoja ja rajavartiojoukkoja temppujentekijöinä ja oluen kaupustelijoina ja saaliin ostajina. Myös Astarten neitsyitä Aziru oli palkannut vakoojikseen ja nämä olisivat olleet vaarallisia, sillä he saivat paljon tärkeitä tietoja huvittaessaan Egyptin upseereita, mutta onneksi he eivät ymmärtäneet kylliksi sotaa koskevia asioita ollakseen vaarallisia. Myös oli vakoojia, jotka palvelivat sekä Horemhebia että Azirua, ja Horemheb myönsi, että nämä olivat viisaimpia, koska eivät joutuneet vaaraan kummallakaan puolella, vaan säilyttivät henkensä ja ansaitsivat runsaasti kultaa.
Kuitenkin pakolaiset ja Horemhebin upseerit kertoivat minulle erittäin peloittavia tarinoita Amorin miehistä ja Egyptin vapaajoukoista, niin että lähtöni hetken lähestyessä sydämeni alkoi vavista ja polveni muuttuivat vedeksi. Horemheb sanoi:
»Voit itse valita, matkustatko meritse vai maitse. Jos matkustat meritse, suojelevat kenties Kreetan sotalaivat laivaasi Ghazaan asti, mutta yhtä hyvin on mahdollista, että ne eivät suojele laivaasi, vaan pakenevat nähdessään Sidonin ja Tyroksen sotalaivat, jotka vartioivat merta Ghazan edustalla. Tässä tapauksessa laivasi upotetaan, jos taistelet urheasti, ja hukut veteen. Ellet taistele urheasti, vallataan laivasi ja sinut otetaan soutajaksi Syyrian sotalaivoihin ja kuolet muutamassa päivässä ruoskaniskuihin ja päivänpaahteeseen. Mutta olet egyptiläinen ja ylhäinen ja siksi on luultavampaa, että he nylkevät sinut ja ripustavat nahkasi kuivumaan kilpiensä päälle valmistaakseen nahastasi torilaukkuja ja kukkaroita. En kuitenkaan millään tavoin halua peloitella sinua, vaan mahdollista on, että pääset turvassa perille Ghazaan, sillä viimeksi pääsi aselaivani sinne, vaikka viljalaiva upotettiin. Mutta miten pääset piiritetystä Ghazasta Azirun puheille, sitä en tosiaankaan osaa sanoa.»