Tällä tavoin ajoimme koko päivän ja yövyin rehusäkkien päälle enemmän kuolleena kuin elävänä kiroten katkerasti syntymäni päivän. Seuraavana päivänä yritin seisoa rattailla pidellen kiinni Jujun vyötäisistä, mutta jonkin ajan kuluttua vaunut ajoivat kiveen ja lensin korkeassa kaaressa vaunuista ja putosin päälleni hiekkaan ja piikkikasvit repivät kasvoni. Tällä ei kuitenkaan enää ollut paljonkaan väliä minulle. Yöpyessämme jälleen Juju oli huolissaan tilani johdosta ja valeli päätäni vedellä, vaikka ei vettä säästääkseen antanut sotilaittensa juoda kylliksi. Hän piteli kiinni käsistäni ja lohdutti minua kertomalla, että matkamme oli onnistunut hyvin ja että, jos seuraavanakaan päivänä vapaajoukot eivät yllättäisi meitä, kohtaisimme kenties jo neljäntenä päivänä Azirun tiedustelijoita. Lohduttaakseen minua hän kertoi minulle kokemuksiaan sodasta ja sanoi:
»Totta puhuen, ei ole mitään yksitoikkoisempaa kuin sota, sillä sota on lakkaamatonta odottamista. Sota on turhaa vihollisen odottamista, sillä vihollinen myöhästyy aina eikä koskaan ole siellä, missä sen odotetaan olevan. Sota on myös turhaa ateriain odottamista, sillä sodassa ateria myöhästyy aina eikä ole mitään niin kirottua kuin kuormaston hitaus. Sota on turhaa siirtymistä paikasta toiseen ja marssimista takaisin samaan paikkaan, mistä on lähtenyt, ja marssimista edestakaisin, kunnes kieli tarttuu kitalakeen ja jalat ovat kuin kuolleet pölkyt. Mutta juuri tämä on sotataitoa, ja oppiakseen sen on upseerin käytävä sotakouluja ja osattava lukea ja kirjoittaa. Kaikkea tällaista on sota, ja sitten vihollinen tulee aina juuri silloin, kun kukaan ei sitä odota. Myös vihollinen hyökkää aina toisella tavoin kuin on opetettu vihollisen hyökkäävän ja toisessa järjestyksessä, eikä taistelun aikana päällikkö tiedä miehistään eivätkä miehet päälliköstään, vaan jokainen huutaa minkä jaksaa ja lyö ja sohii jokaista, jonka näkee. Jos tällöin vihollinen pakenee, saa päällikkö suurta kunniaa ja hänen taitoaan ylistetään ja farao heittää hänelle kultaisen ketjun parvekkeeltaan. Mutta jos itse pakenemme, kiittää jokainen onneaan säilyessään hengissä ja kirjoitetaan lukuisia papereita ja henkiin jääneitä ruoskitaan ja päällikkö ripustetaan muurille pää alaspäin. Jos päällikkö kuitenkin on kyllin ylhäinen, saattaa tapahtua, että hänelle tappiosta huolimatta heitetään kultainen ketju faraon parvekkeelta ja hänen tappionsa julistetaan voitoksi ja hakataan kiveen säilymään ikuisesti. Tällaista siis on sota, kuninkaallinen Sinuhe, niin että älä vaikeroi vaivojasi, vaan kiitä onneasi, ettei sinun tarvitse käydä sotaa.»
Tällä tavoin hän lohdutti minua, kunnes nukuin, mutta keskellä yötä heräsin kauheihin huutoihin ja kavioitten töminään ja rattaitten ryskeeseen. Sytytettyämme soihtuja näimme, että molemmat yövartijat makasivat maassa kurkku poikki leikattuna ja vuotaen viljalti verta. Muuan hyökkäysvaunu hevosineen oli varastettu ja muut vaunumme ja hevosemme olivat yhtensä ainoana villinä mylläkkänä aisat, valjaat ja pyörät toisiinsa sotkeutuneina. Selvitettyämme ne toisistaan jatkoimme matkaa, vaikka vielä oli pimeä, enkä valittanut enää matkan vaivoja, sillä yölliset hyökkääjät olivat varmaan hakemassa apuvoimia karatakseen kimppuumme ja vallatakseen meiltä hevosemme ja hyökkäysvaunumme ja vetemme. Juju näet sanoi, että hevoset ja hyökkäysvaunut ja vesi olivat vapaajoukoille kalliimmat kuin kulta. Siksi vapaajoukot karkasivat myös egyptiläisten kimppuun varastaakseen hevosia ja hyökkäysvaunuja.
Niin tuli päivä jälleen ja päätäni alkoi särkeä auringonpaisteesta ja hiekka kirveli silmiäni ja kieli tarttui kitalakeeni. Kunnes erämaan polttava tuuli toi savun ja veren hajun sieraimiimme ja hevoset alkoivat pärskyä ja ajajat kiinnittivät viikatteet vaunuihinsa. Kierrettyämme muutamia punaisia kukkuloita näimme lähteen ja palaneet majat sen ympärillä ja paljaaksi ryöstettyjä ruumiita, joiden veri oli valunut hiekkaan ja joiden silmiä korpit nokkivat. Meitä vastaan juoksi keihäsmiehiä ja muutamia nuolia ammuttiin meitä kohden, mutta vapaajoukko, joka oli taistellut täällä — Azirun miestenkö vai paimenten vai jonkun toisen vapaajoukon kanssa, sitä en koskaan saanut tietää — huomasi parhaaksi väistyä verrattuaan lukumäärämme ja sotavaunujamme omaan lukumääräänsä. He tyytyivät huutelemaan meille matkan takaa monenlaisia herjauksia ja uhkauksia ja sohivat keihäillään ilmaa, mutta sivuutimme heidät ja jatkoimme matkaa, vaikka Jujun miehet mielellään harjoituksen vuoksi olisivat ajaneet heidät kumoon sotavaunuillaan.
Seuraavana yönä näimme nuotiotulien tai palavien talojen kajastusta taivaanrannassa. Juju sanoi meidän lähestyvän erämaan laitaa Syyrian puolella ja kuun valossa jatkoimme varovasti matkaa syötettyämme hevoset, kunnes lopen uupuneena nukuin vaunuihin rehusäkkien päälle. Aamun koitteessa heräsin siihen, että Juju viskasi kovakouraisesti minut vaunuista hiekkaan. Savitauluni ja matkalippaani hän viskasi jäljessäni ja käänsi hevosensa uskoen minut Egyptin jumalien huomaan ja huudellen minulle rohkaisevia sanoja. Hän ajoi tiehensä täyttä laukkaa rattaanpyörät iskien tulta kivistä ja muut vaunut seurasivat häntä.
Hierottuani hiekan silmistäni näin, että minua vastaan ajoi vuorten välistä ryhmä syyrialaisia sotavaunuja viireineen järjestäytyen ajaessaan viuhkan tavoin taisteluun. Nousin seisomaan muistuttaen arvoni mieleeni ja aloin molemmin käsin huiskuttaa rauhan merkiksi vihreätä palmunoksaa pääni yllä, vaikka palmunoksa olikin ehtinyt kuivua ja käpertyä kokoon matkan aikana. Mutta sotavaunut ajoivat ohitseni välittämättä minusta, niin että vain yksi nuoli suhahti vihaisesti kuin ampiainen korvani ohitse upoten taakseni hiekkaan. Sotavaunut ajoivat takaa Jujun sotavaunuja, mutta näin Jujun ja hänen miestensä viskaavan pois rehusäkit vaunuistaan ja vesisäkkinsäkin he viskasivat pois keventääkseen vaunujaan. Tällä tavoin näin heidän pääsevän pakoon ja vain yhdet ainoat vaunut jäivät jälkeen hevosten kompastuttua kiviin ja hyökkääjät ajoivat vaunut nurin ja kaatoivat hevoset ja surmasivat miehet lennähtäessään täydessä vauhdissa heidän ohitseen.
Turhan takaaajon jälkeen Azirun sotavaunut palasivat luokseni ja ajajat laskeutuivat vaunuistaan. Huusin heille selittäen arvoni ja näytin heille käsissäni faraon savitauluja. Mutta he eivät välittäneet huudoistani, vaan tulivat välinpitämättömästi luokseni ja muutamat olivat työntäneet vöihinsä käsiä, joista yhä tippui veri. He ryöstivät minut ja avasivat lippaani ja veivät kultani ja riisuivat vaatteeni sitoen minut sitten ranteistani hyökkäysvaunujen taakse, niin että jouduin juoksemaan heidän hyökkäysvaunujensa jäljessä ja heidän ajaessaan luulin läkähtyväni ja hiekka hieroi nahan polvistani, eivätkä he välittäneet huudoistani, vaikka uhkailin heitä Azirun vihalla. Tämän kaiken sain kärsiä farao Ekhnatonin tähden.
Tällä matkalla olisin varmasti kuollut, ellei Azirun leiri olisi ollut heti vuorten takana solan toisella puolella. Näin siellä soennein silmin lukuisia telttoja, ja hevosia kävi laitumella telttojen luona ja hyökkäysvaunuista ja härkien reistä oli kasattu muuri leirin ympärille. Sen jälkeen en nähnyt enää mitään, vaan heräsin vasta orjien kaataessa vettä kasvoilleni ja hieroessa öljyllä jäseniäni, sillä lukutaitoinen upseeri oli nähnyt savitauluni ja sen jälkeen minua kohdeltiin kaikella kunnioituksella ja vaatteeni annettiin minulle takaisin.