Mutta Aziru vastusteli ja sanoi: »Puheesi on varsin hupsua, sillä heettiläiset ovat hyviä ystävilleen, mutta vihamiehinä he ovat peloittavia. Mikään liitto ei silti sido minua heettiläisiin, vaikka he lähettävät minulle kauniita lahjoja ja loistavia rintakilpiä muurikruunuineen, joten aina voin harkita rauhaa heettiläisistä riippumatta. Heettiläiset ovat myös vastoin selvää sopimusta vallanneet Kadeshin ja käyttävät Bybloksen satamaa kuin omaa satamaansa. Toiselta puolen taas he ovat lähettäneet minulle kokonaisen laivanlastin aseita, jotka on taottu uudesta metallista ja jotka tekevät mieheni voittamattomiksi taistelussa. Joka tapauksessa rakastan rauhaa ja rakastan enemmän rauhaa kuin sotaa ja käyn sotaa vain saavuttaakseni kunniallisen rauhan. Siksi teen mielelläni rauhan, jos farao luovuttaa minulle takaisin Ghazan, jonka kavaluudella on vallannut, ja riisuu aseista erämaan rosvojoukot ja korvaa viljalla ja öljyllä ja kullalla kaikki vahingot, joita Syyrian kaupungit ovat kärsineet tämän sodan takia, sillä yksinomaan Egypti on syypää tähän sotaan, kuten varmaan hyvin tiedät.»
Hänen silmänsä tarkastelivat julkeasti minua ja hän hymyili kouraansa, mutta puhuttelin häntä kiivaasti ja sanoin: »Aziru, senkin roisto ja karjanvaras ja viattomien pyöveli. Etkö tiedä, että kautta koko alamaan taotaan jokaisessa pajassa keihäänkärkiä ja Horemhebin. sotavaunujen luku on jo suurempi kuin kirppujen luku leirissäsi ja nämä kirput tulevat kipeästi puremaan sinua, kunhan sato kypsyy. Tämä Horemheb, jonka maineen tunnet, sylki jalkoihini, kun puhuin hänelle rauhasta, mutta jumalansa tähden farao haluaa rauhaa eikä tahdo vuodattaa verta. Siksi tarjoan sinulle viimeisen tilaisuuden, Aziru. Ghaza jää Egyptille ja erämaan rosvojoukot saat itse hajoittaa, sillä Egypti ei suinkaan ole vastuussa heidän teoistaan, vaan oma julmuutesi on saanut Syyrian miehet pakenemaan erämaahan käydäkseen sotaa sinua vastaan ja tämä on Syyrian sisäinen asia. Myös sinun on vapautettava kaikki egyptiläiset vangit ja korvattava vahingot, joita egyptiläiset kauppiaat ovat kärsineet Syyrian kaupungeissa, ja palautettava heidän omaisuutensa.»
Mutta Aziru repäisi vaatteensa ja kiskoi karvoja parrastaan ja huusi katkerasti: »Hullu koirako sinua on purrut, Sinuhe, kun puhut noin mielettömiä. Ghaza luovutettakoon Syyrialle ja Egyptin kauppiaat korvatkoot itse vahinkonsa ja vangit myydään orjiksi, kuten hyvä tapa vaatii, mutta tämä ei tietenkään estä faraota ostamasta heitä vapaiksi, jos hänellä on riittävästi kultaa tähän tarkoitukseen.»
Sanoin hänelle: »Jos saat rauhan, voit rakentaa kaupunkiesi muurit korkeiksi ja tornit mahtaviksi, niin ettei sinun enää tarvitse pelätä heettiläisiä, ja Egypti tukee sinua. Totisesti, kaupunkiesi kauppiaat rikastuvat käydessään kauppaa Egyptin kanssa maksamatta veroa Egyptille, eivätkä heettiläiset voi kauppaasi häiritä, koska heillä ei ole sotalaivoja. Kaikki etu on puolellasi, Aziru, jos teet rauhan, sillä faraon ehdot ovat kohtuulliset enkä voi niistä tinkiä.»
Tällä tavoin keskustelimme ja hieroimme kauppaa rauhasta päivästä päivään ja lukuisia kertoja Aziru repäisi vaatteensa ja sirotti tuhkaa hiuksiinsa sanoen minua häpeämättömäksi rosvoksi ja itkien poikansa kohtaloa, koska tämä varmaan kuolisi kerjäläisenä ojaan Egyptin köyhdyttämänä. Kerran myös minä poistuin hänen teltastaan ja huusin kantotuolia ja kutsuin saattajia matkustaakseni Ghazaan ja ehdin jo kantotuoliin, ennen kuin Aziru kutsui minut takaisin. Mutta luulen, että hän syyrialaisena nautti suuresti tästä kaupanteosta ja tinkimisestä ja luuli päivästä päivään pettävänsä minua ja voittavansa etuja itselleen tehdessäni myönnytyksiä. Eihän hän voinut aavistaa, että farao oli määrännyt minut ostamaan rauhan mihin hintaan hyvänsä, vaikka Egypti olisi köyhtynyt rauhan tähden.
Siksi säilytin itsevarmuuteni ja voitin neuvotteluissa suuria etuja faraolle ja aika teki työtä puolestani, sillä eripuraisuus kasvoi Azirun leirissä ja joka päivä lähti sieltä miehiä omiin kaupunkeihinsa eikä hän voinut estää heitä, koska hänen valtansa ei vielä ollut kyllin vahvaksi muurattu. Tällä tavoin pääsimme niin pitkälle, että hän viimeisenä ehtoonaan esitti seuraavan ratkaisun: Ghazan muurit oli revittävä ja hän asettaisi Ghazan kuninkaan, mutta kuninkaan rinnalla olisi faraon asettama neuvonantaja ja sekä Syyrian että Egyptin laivat saivat purjehtia Ghazaan ja harjoittaa kauppaa siellä maksamatta veroa. Mutta tähän en tietenkään voinut suostua, koska ilman muureja Ghaza oli Egyptille arvoton ja kokonaan hänen vallassaan.
Kun tiukasti sanoin, etten voinut suostua siihen, ja vaadin saattojoukkoa lähteäkseni Ghazaan, hän vimmastui suuresti ja karkotti minut teltastaan ja viskeli kaikki savitauluni jäljessäni ulos teltasta. Mutta poiskaan hän ei sallinut minun lähteä ja kulutin aikaani leirissä parantamalla sairaita ja ostamalla vapaiksi egyptiläisiä vankeja, jotka olivat kärsineet suuresti kantajina ja kuormarekien kiskojina. Myös muutamia naisia ostin vapaiksi, mutta eräille annoin lääkettä, joka salli heidän kuolla, sillä kuolema oli heille elämää parempi heettiläisten heitä kiusattua. Tällä tavoin kului aikaa ja aika kului minun hyväkseni, sillä minulla ei ollut mitään menettämistä, kun taas Azirulla oli päivä päivältä yhä enemmän menettämistä, niin että hän maltittomuudessaan repi hopeaverkon parrastaan ja kiskoi mustia tukkuja hiuksistaan taipumattomuuteni tähden ja nimitteli minua rumilla nimillä.
Minun on mainittava, että Aziru antoi tarkasti vartioida jokaista askeltani ja vakoilla minua mitaten minua oman itsensä mukaan ja peläten minun juonittelevan hänen ylhäistensä ja päälliköittensä kanssa hänen päänsä menoksi. Tämä olisikin ollut helppo tehtävä, mutta ajatus ei edes juolahtanut mieleeni, koska minulla oli lampaan sydän ja hän oli ystäväni. Tästä huolimatta tunkeutui jonakin yönä kaksi salamurhaajaa Azirun telttaan ja haavoitti häntä veitsillään, mutta hän säilyi hengissä ja tappoi toisen ja hänen poikansa heräsi ja pisti pienellä miekallaan toista selkään, niin että toinenkin kuoli.
Seuraavana päivänä Aziru kutsutti minut telttaansa ja syytteli minua kauhein sanoin ja peloitteli minua, mutta suostui sen jälkeen rauhaan ja faraon nimessä tein rauhan hänen kanssaan ja Syyrian kaikkien kaupunkien kanssa ja Ghaza jäi Egyptille ja vapaajoukkojen kukistaminen jäi Azirun asiaksi ja faraolle jäi etuoikeus ostaa vapaiksi egyptiläiset vangit ja orjat. Tällaisin ehdoin annoimme kirjoittaa savitauluihin ikuisen ystävyydensopimuksen Egyptin ja Syyrian välillä ja vahvistimme sen kaikkien Egyptin tuhannen jumalan ja kaikkien Syyrian tuhannen jumalan sekä lisäksi myös Atonin nimeen. Aziru kirosi kauheasti ja kutsui kaikkia jumalia avukseen kieritellessään sinettiään savessa, ja myös minä revin vaatteeni ja itkin katkerasti painaessani egyptiläisen sinettini saveen, mutta lopuksi olimme molemmat tyytyväisiä ja Aziru antoi minulle lukuisia lahjoja ja myös minä lupasin lähettää hänelle ja hänen pojalleen ja vaimolleen lukuisia lahjoja ensimmäisten laivojen mukana, jotka purjehtisivat rauhan vallitessa Egyptistä Syyrian kaupunkeihin.
Erosimme siis sovussa ja Aziru jopa syleili minua ja sanoi minua ystäväkseen ja lähtiessäni nostin hänen kauniin poikansa syliini ja ylistin hänen urheuttaan ja koskin suullani hänen ruusuisia poskiaan. Mutta sekä Aziru että minä tiesimme sydämessämme, että sopimus, jonka olimme solmineet kestämään ikuisesta ikuiseen, ei ollut edes sen saven arvoinen, mihin se oli kirjoitettu, vaan hän teki rauhan, koska hänen oli pakko tehdä rauha, ja Egypti teki rauhan, koska farao Ekhnaton tahtoi niin. Rauha jäi keinumaan ilman varaan ja tuulten kuljetettavaksi, sillä kaikki riippui siitä, mihin heettiläiset kääntyisivät Mitannista, ja paljon riippui myös Babylonin rohkeudesta ja Kreetan sotalaivoista, jotka turvasivat kaupan merellä.