3
Ollessani poissa oli faraon päänsärky palannut ja levottomuus kalvoi hänen sydäntään, koska hän tunsi kaiken epäonnistuvan, mihin hänen kätensä kajosi, ja hänen ruumiinsa poltti ja hehkui hänen näkyjensä tulesta, niin että hän kuihtui ja kalpeni levottomuutensa tähden. Rauhoittaakseen häntä oli pappi Eje päättänyt järjestää sinä syksynä kolmikymmenvuotisjuhlan elonkorjuun jälkeen tulvan alkaessa nousta. Eikä ollut väliä, vaikka farao Ekhnaton ei vielä ollut hallinnut läheskään kolmeakymmentä vuotta, sillä jo kauan oli ollut tapa, että farao saattoi viettää kolmikymmenvuotisjuhlansa, milloin itse halusi. Niinpä hänen isänsä oli viettänyt useita kertoja kolmikymmen vuotisjuhlan eikä tämän juhlan viettäminen siten loukannut farao Ekhnatonin totuutta.
Kaikki enteet olivat suotuisat tätä juhlaa varten, sillä sato oli ollut kohtalainen, vaikka vilja yhä pysyi täplikkäänä, ja köyhät olivat saaneet mittansa täytenä. Minä palasin tuoden rauhan mukanani ja kaikki kauppiaat iloitsivat kaupan avautuessa jälleen Syyriaan. Mutta tulevaisuuden kannalta oli tärkeintä, että Babylonin suurlähettiläs saapui tuoden farao Ekhnatonille vaimoksi yhden kuningas Burraburiashin lukuisista sisarpuolista ja pyytäen samalla faraon tytärtä kuninkaansa puolisoksi. Tämä merkitsi näet, että Babylon pyrki pysyvään liittoon Egyptin kanssa peläten suuresti heettiläisiä.
Monen mielestä ajatuskin faraon tyttären lähettämisestä Babylonin kuninkaan naistaloon oli häväistys Egyptiä kohtaan, koska faraon pyhä veri ei saanut sekaantua muukalaiseen vereen. Mutta farao Ekhnaton ei nähnyt tässä mitään loukkaavaa. Hän suri kuitenkin tyttäriensä puolesta ja hänen sydämensä vapisi hänen ajatellessaan pientä tytärtään yksin lukemattomien vaimojen joukossa vieraassa maassa ja hän muisti Mitannin prinsessoja, jotka olivat kuolleet Theban kultaisessa talossa. Mutta Burraburiashin ystävyys oli hänelle niin arvokas, että hän suostui antamaan nuorimman tyttärensä Burraburiashin vaimoksi. Tämä tytär oli kuitenkin vasta parin vuoden ikäinen ja sen tähden farao lupasi vihkiä hänet Babylonin kuninkaaseen hänen lähettiläänsä nimissä ja lähettää tyttärensä Babyloniin vasta lapsen kasvettua täyteen naisen ikään. Suurlähettiläs tyytyi mielellään tähän ratkaisuun, ja hän olisi varmaan tyytynyt, jos hänelle olisi prinsessana annettu kuka hyvänsä Egyptin ylhäisistä tytöistä. Mutta selittäessäni tämän ei farao kuullut sanojani, koska tällainen menettely ei ollut hänen totuutensa mukaista.
Kaikkien näiden hyvien uutisten elvyttämänä farao unohti päänsärkynsä ja vietti kolmikymmenvuotisjuhlansa Akhetatonissa, ja tämän juhlan oli Eje järjestänyt niin komeaksi kuin suinkin saattoi. Niinpä faraon eteen tuli lähettiläitä Kushin maasta taluttaen mukanaan juovikkaita aaseja ja täplikkäitä kirahveja, kantaen sylissään pieniä marakatteja ja kohottaen käsissään kirjavia papukaijoja hänen nähtäväkseen. Orjat kantoivat lahjoina faraolle norsunluuta ja kultahiekkaa, strutsinsulkia ja mustapuisia lippaita, eikä lahjoista puuttunut mitään, mitä Kushin maa kaikkina aikoina oli lähettänyt veroina Egyptiin. Eikä monikaan tiennyt, että Eje oli ottanut lahjat faraon omista aitoista ja että punotut korit, joissa kultahiekkaa kannettiin, olivat sisältä onttoja. Ainakaan farao ei sitä tiennyt, sillä hän iloitsi suuresti nähdessään kaikki nämä runsaat lahjat ja ylisti Kushin uskollisuutta. Myös Babylonin kuninkaan lahjat kannettiin hänen eteensä ja Kreetan lähettiläs kannatti hänen eteensä ihmeellisiä maljoja ja lukuisia ruukkuja täynnä hienointa öljyä, ja Azirukin lähetti faraolle lahjoja, koska hänelle oli luvattu runsaita vastalahjoja, jos hän suostuisi sen tekemään, ja koska hänen lähettiläällään samalla oli tilaisuus vakoilla Egyptiä ja faraon tahtoa.
Tällä tavoin keskittyi näinä syksyn päivinä viljankorjuun jälkeen Akhetatonin kaupunkiin kaikki Egyptin muinainen loisto ja rikkaus ja itse Taivaankorkeuden kaupunki valossaan ja väreissään oli kuin hehkuva unelma tämän loiston ja rikkauden kehyksenä. Kaikki mikä Egyptissä oli ylhäistä, ylisti farao Ekhnatonia näinä päivinä ja jokainen kilpaili keksiäkseen yhä ylistävämpiä sanoja hänen kunniakseen. Myös kaupungin vartijajoukot olivat komea ja peloittava näky astuessaan saattueina vasen jalka edellä täsmällisin askelin ja heidän keihäittensä kärjet hehkuivat punaisina valossa ja niiden varret paistoivat sinisinä eikä etäältä kukaan voinut havaita, että keihäitten kärjet olivat vain maalattua puuta, vaan muukalaiset luulivat niiden olevan kuparia ja ihmettelivät suuresti faraon valtaa.
Kulkueiden ja juhlamenojen jälkeen talutti farao Ekhnaton Atonin temppeliin pienen tyttärensä, joka ei vielä ollut täyttänyt kahta vuotta ja käveli lapsen askelin. Temppelissä hän antoi prinsessan seisoa Babylonin suurlähettilään vieressä ja papit särkivät ruukun heidän välissään tavan mukaan. Tämä oli suuri hetki, sillä se vahvisti ystävyyden ja liiton Babylonin ja Egyptin välillä ja poisti monta peloittavaa varjoa tulevaisuuden tieltä. Ainakin luulimme sen poistavan varjoja, me, jotka tiesimme asioita ja olimme tutkineet viisaissa keskusteluissa kansojen välisiä suhteita. Jos tätä olisimme epäilleet, olisivat Azirun lähettilään ja Khattien maan edustajan happamet ilmeet poistaneet epäilymme ja vahvistaneet ilomme. Mutta sinä päivänä emme kukaan tahtoneet epäillä, vaan uskoimme sen, mitä toivoimme.
Babylonin suurlähettiläs kumarsi syvään kohottaen kätensä pienen prinsessan edessä, sillä tästä hetkestä lähtien prinsessa oli Burraburiashin, hänen herransa, kuninkaallinen puoliso, vaikka olikin vasta pieni lapsi. Kumarrettuaan tällä tavoin prinsessalle ensin egyptiläiseen tapaan hän kumarsi vielä Babylonin tapaan koskien otsaansa ja rintaansa kädellään. Minun on sanottava, että pieni prinsessa käyttäytyi erittäin hyvin tämän juhlallisen toimituksen aikana ja sen päätyttyä hän kumartui ja poimi matolta ruukunsirpaleen pieneen käteensä ja katseli uteliaasti sitä. Tämän tulkitsivat läsnäolijat hyväksi enteeksi.
Pyhän toimituksen jälkeen valtasi raju liikutus farao Ekhnatonin mielen, sillä hän rakasti pieniä tyttäriään ja hänen silmänsä oli sokaissut hänen oman valtansa loisto ja rikkaus, niin että hän entistä lujemmin uskoi näkyjään. Sen tähden hän puhui vieraiden maiden lähettiläille ja Egyptin ylhäisille ja kurjille vartijasotilaille Atonin temppelissä vastoin juhlamenojen ohjelmaa ja hän puhui sydämensä kyllyydestä ja hänen kasvojensa harmaa riutumus ja kipu hälveni ja veri kohosi hänen päähänsä. Hän puhui korkealla äänellä ylistäen Atonia ja sanoi näyissään näkevänsä tämän päivän hehkuvana aamunkoittona maailman yllä, aamunkoittona tietämättömyyden, taikauskon, pelon, vihan ja sodan pitkän yön jälkeen. Kaiken Egyptin vallan ja rikkauden hän vihki Atonin palvelukseen ja kehoitti vieraiden maiden lähettiläitä viemään viestin tästä omiin maihinsa ja omien kuninkaittensa eteen, jotta valo hälventäisi pimeyden heidän mielistään. Niin paljon ja kauniisti hän puhui, että Egyptin ylhäiset alkoivat vaivaantuneesti siirrellä jalkojaan eivätkä vieraiden maiden lähettiläät rohjenneet katsoa enää toisiaan silmiin, sillä kaikki pitivät häntä hulluna hänen käytöksensä tähden, joka oli vastoin hyviä tapoja, ja hänen innostuksensa tähden, joka ei sopinut faraon arvolle, ja hänen sanojensa tähden, jotka heidän korvissaan olivat vain raju mielipuolisuuden purkaus.
Mutta farao Ekhnatonin puhuessa Atonin temppelissä valtasi mieleni katkeruus ja koettelin käsiäni ja polviani, jotka palava piki Ghazan muurien edessä oli polttanut haavoihin eivätkä haavat olleet vielä parantuneet. Ajattelin, että farao Ekhnatonin oh helppo puhua, koska hänen ei ollut tarvinnut haistella ruumiiden löyhkää Ghazan muurien edessä eikä kuunnella rääkättyjen naisten parkaisuja Amorin miesten villateltoissa. Hänen oli helppo puhua, koska hän eli valheessa ja haisteli vain Akhetatonin hyviä hajuja ja hänen korvissaan soi aamusta iltaan pappien veisuu Atonin ylistykseksi. Hänen oli helppo puhua, koska hänen eteensä kannettiin punotuissa koreissa kultahiekkaa ja strutsinsulkia heilutettiin hänen edessään laihtuneen Kansan syödessä täplikästä viljaa ja lasten kuollessa kuume tauteihin ja vatsakipuihin. Sen tähden farao Ekhnatonin puhuessa sammui Akhetatonin lumous silmissäni enkä tahtonut hänelle enää hyvää eikä Egyptin loisto ja rikkaus hänen ympärillään ollut silmissäni aamunkoiton valoa, vaan iltaruskon hehkua, tulipalojen hehkua väkevämpää, sillä painuessaan lännen vuorten taakse ennen yön tuloa luo aurinko maailman ylle hehkuvamman kajastuksen kuin huomenkoitto, mutta tämä kajastus on peloittava ja täynnä verta ja kuolemaa.