Muistin näet jälleen pelon, jolla Ammon kahlitsi ihmisten sydämiä tukahduttaen tiedonjanon ja estäen ketään kysymästä: Miksi? Muison myös Kreetan kuolleen jumalan, joka kellui mädässä vedessä ja jonka uhrit opetettiin tanssimaan härkien edessä, jotta he olisivat tuottaneet huvia meren härälle. Kaikkea tätä ajatellessani valtasi mieleni viha entisiä jumalia kohtaan ja Atonin valo ja kirkkaus kävi huikaisevaksi mielessäni kaiken entisen rinnalla, sillä Aton vapautti ihmisen pelosta ja Aton oli jokin, joka oli minussa ja minun ulkopuolellani ja tietoni ulkopuolella, ja Aton oli elävä jumala, kuten luonto eli ja hengitti minussa ja ulkopuolellani ja auringon loistavat säteet lämmittivät multaa ja multa puhkesi kukkimaan. Mutta Aton oli kirkas sydämessäni vain kaukana farao Ekhnatonista, sillä eläessäni hänen lähellään näin hänet ihmisenä, koska olin hänen lääkärinsä, ja elämä hänen lähellään oli sietämätön ihmiselle, joka tahtoi pitää sydämensä vapaana, sillä farao Ekhnaton tahtoi pakottaa Atoninsa jokaiselle ihmiselle ja pakko teki Atonin ihmisille vastenmieliseksi ja vieroitti heidät Atonista, niin että he palvelivat Atonia pelon tähden eikä Aton sen tähden ollut heille Ammonia parempi.
Kaiken tämän ymmärsin matkustaessani virtaa ylös sinisenä hehkuvan taivaan alla auringon lämpimissä säteissä ja maan kukkiessa ympärilläni. Kaiken tämän ymmärsin, sillä mikään ei kirvoita ja vapauta ihmisen mieltä paremmin kuin pitkä matka ilman tärkeitä tehtäviä ja eroaminen vanhasta ympäristöstä ja yksinäisyys. Ajatellessani itseäni häpesin itseäni, sillä Akhetatonissa rikkauteni oli turmellut minut liian kylläiseksi ja matkani Syyriaan oli turmellut minut pöyhkeileväksi ja itsetietoiseksi, niin että uskoin ymmärtäväni, miten valtakuntia hallitaan ja kansat ohjataan liittoihin keskenään. Myös Babylonin suurlähettilään seura oli turmellut minut täyteen maista viisautta, sillä ajatellessani nyt häntä verhot putosivat silmistäni ja tiesin, että hänen viisautensa ja Babylonin viisaus oli maallista viisautta ja sen tarkoitus oli maallinen.
Eivät he näet lukeneet lampaanmaksasta jumaluutta ihmisessä, vaan he lukivat ihmisen teot ja menestyksen ja avioliitot ja lasten määrän ja ihmisen rikokset, mutta ihmisen sydäntä he eivät lukeneet. Tähdet kiersivät taivaankantta heidän tarkkojen laskujensa mukaan ja he kohtasivat tähdet laskemissaan kohdissa tahtonsa mukaan ja lukivat tähdistä sadon runsauden ja tulvat ja kuninkaiden hallitusajat ja valtakuntien kukistumiset, mutta jumaluutta ihmisessä he eivät lukeneet tähdistä eikä heidän taitonsa sen tähden ollut jumalallinen. Kaikkea tätä ajatellessani matka ylävirtaan teki minut nöyräksi jälleen ja kumarsin pääni sen jumaluuden edessä, joka eli minussa ja jokaisessa ihmisessä ja jota farao Ekhnaton nimitti Atoniksi ja sanoi ainoaksi jumalaksi. Mutta minulla ei ollut hänen tahtoaan ja rohkeuttaan. Sen tähden kumarsin pääni oman tutkimattoman sydämeni edessä ja tunnustin, että jumalia oli yhtä monta kuin ihmissydämiä oli maailmassa. Silti uskoin, että oli ihmisiä, jotka vaelsivat syntymästä hautaan tuntematta koskaan jumalaa sydämessään. Eikä tämä jumala ollut tieto ja ymmärrys, vaan hän oli enemmän kuin tieto ja ymmärrys.
Näin uskoin sen mitä toivoin ja iloitsin suuresti sydämessäni ajatusteni tähden tuntien itseni hyväksi ihmiseksi ja paremmaksi ihmiseksi kuin monet muut. Jos olen rehellinen itselleni ja tahdon elää totuudessa, on minun tunnustettava, että tunsin sydämessäni itseni jopa paremmaksi ihmiseksi kuin farao Ekhnatori, koska en tahallani tuottanut pahaa kenellekään ihmiselle enkä pakottanut uskoani kenellekään ja olin hoitanut köyhiä nuoruuteni päivinä pyytämättä siitä lahjoja. Sillä purjehtiessani ylävirtaan ja laskiessani iltaisin maihin yöpyäkseni laivassani näin kaikkialla farao Ekhnatonin jumalan jäljet. Vaikka oli paras kylvön aika, lepäsivät puolet Egyptin pelloista kyntämättä ja kylvämättä ja siementä vailla ja rikkaruohot ja ohdakkeet puhkesivat pelloille ja tulva oli täyttänyt mudalla kasteluojat eikä kukaan puhdistanut niitä.
Ammon koetteli näet valtaansa ihmisten sydämiin ja karkotti uudisasukkaat entisiltä mailtaan ja kirosi myös faraon pellot, niin että orjat ja kyntäjät pakenivat faraon pelloilta piiloutuakseen kaupunkeihin peläten Ammonin kirousta. Mutta muutamat uudisasukkaat elivät vielä majoissaan pelokkaina ja katkerina ja puhuin heille ja sanoin: »Mielettömät, miksi ette kynnä ja kylvä peltojanne, sillä muuten kuolette nälkään talven tullen?»
Mutta he katsoivat vihamielisesti minuun, koska vaatteet ylläni olivat hienointa pellavaa, ja vastasivat: »Miksi kylväisimme, koska leipä, joka pelloistamme kasvaa, on kirottu leipä ja tappaa syöjänsä, kuten pilkullinen vilja on jo tappanut lapsemme.» Niin kaukana oli näet Akhetaton todellisesta elämästä, että vasta uudisasukkailta kuulin pilkullisen viljan surmaavan lapsia. Tällaisesta taudista en ollut ennen kuullut, mutta se oli tarttunut lapsesta lapseen ja lasten vatsat olivat turvonneet ja lapset olivat kuolleet surkeasti valittaen eivätkä lääkärit voineet heitä auttaa eivätkä edes noidat voineet heitä auttaa, vaikka maalaiset olivat tapansa mukaan turvautuneet noitiin. Kuitenkin arvelin, ettei tämä tauti voinut johtua viljasta, vaan uskoin sen johtuneen tulvavedestä, josta johtuvat kaikki tarttuvat talven taudit, vaikka tässä taudissa oli harvinaista, ettei se surmannut lainkaan aikuisia vaan vain lapsia. Mutta katsellessani näitä aikuisia, jotka eivät uskaltaneet kylvää peltojaan, vaan alistuivat mieluummin kuolemaan nälkään, näin, että tauti oli surmannut heidän sydämensä. Enkä syyttänyt enää farao Ekhnatonia tätä kaikkea katsellessani, vaan syytin Ammonia, joka myrkytti pelolla ihmisten elämän, niin että kuolema oli heille elämää parempi.
Purjehtiessani ylävirtaan kohden Thebaa näin kaiken avoimin silmin, ja lihavissa maissa, missä peltoja kynnettiin ja kylvettiin ja siemen poljettiin mutaan, näin orjien kiroavan herrojaan ja palvelijain napisevan isäntiään vastaan otsat hikeä vuotaen ja selissä kepiniskujen jäljet. Eikä sydämessäni tämä vääryys ollut sen parempi kuin Atonin kylvämättömien peltojen vääryys ja ohdakkeiden vääryys hedelmällisillä pelloilla. Mutta maltittomuus ajoi minua eteenpäin ja kiirehdin matkaa ja hiki vuoti soutajieni otsasta ja he näyttivät minulle moittivasti kämmeniään, jotka paisuivat ja kohosivat täyteen rakkoja kiirehtiessäni matkaa. Tahdoin parantaa hopealla heidän haavansa ja sammutin oluella heidän kurkkunsa janon, koska tahdoin olla hyvä. Mutta heidän soutaessaan kyljet vinoina kuulin heidän puhuvan keskenään ja he sanoivat toisilleen: »Miksi soudamme tätä lihavaa sikaa, jos kerran kaikki ihmiset ovat samanarvoisia hänen jumalansa edessä. Soutakoon hän itse kerran, niin tietää, miltä soutu maistuu. Kuivukoon hänen kurkkunsa ja paisukoot hänen kämmenensä ja yrittäköön hän sitten parantaa kämmenensä hopealla, jos osaa.»
Keppini kutsui minua maltittomasti vieressäni, mutta sydämeni oli täynnä hyvyyttä, koska olin matkalla Thebaan. Siksi ajattelin heidän sanojaan ja ymmärsin, että he puhuivat totta, ja laskeuduin heidän luokseen ja sanoin heille: »Soutajat, antakaa minullekin airo.» Tämän jälkeen soudin seisoen heidän rinnallaan ja airon kova puu sai kämmeneni paisumaan ja hieroi rakkoja kämmeniini ja hieroi rakot haavoiksi kämmenissäni. Selkäni painui vinoksi ja jokainen niveleni poltti kuin tulessa ja luulin selkärankani katkeavan ja hengitys teki kipeää rinnassani. Mutta sanoin sydämelleni: »Luopuisitko kesken tästä työstä, jonka itse valitsit, jotta orjasi nauraisivat sinulle ja pilkkaisivat sinua? Tämän ja paljon enemmän he saavat kestää joka päivä. Maista siis pohjaan asti heidän hikensä ja paisuneet kämmenensä, jotta tietäisit, millainen on soutajan elämä. Sinä, Sinuhe, näet pyysit kerran maljasi täytenä.» Siksi soudin, kunnes läkähdyin ja palvelijat kantoivat minut vuoteelleni.