Mutta seuraavana päivänä soudin jälleen nahattomin kämmenin eivätkä soutajat enää nauraneet minulle, vaan kehoittivat minua lopettamaan ja sanoivat: »Sinä olet herramme ja me olemme orjiasi. Älä souda enää, muuten nousee lattia katoksi päämme päälle ja kävelemme takaperin jalat ylöspäin. Älä toki enää souda, rakas herramme Sinuhe, jottet läkähtyisi, sillä jokin järjestys täytyy olla kaikessa ja jokaisella ihmisellä on paikkansa, jonka jumalat ovat määränneet, eivätkä soutajan jalansijat ole sinun paikkasi.»
Mutta Thebaan asti soudin heidän rinnallaan ja ruokani oli heidän leipänsä ja puuronsa ja juomani oli orjien karvas olut ja päivä päivältä jaksoin soutaa kauemmin ja päivä päivältä kävivät jäseneni notkeammiksi ja päivä päivältä iloitsin enemmän elämästäni, kun huomasin, etten enää läkähtynyt soutaessani. Mutta palvelijani olivat huolissaan tähteni ja sanoivat toisilleen: »Skorpioni on varmaan pistänyt herraamme tai hän on tullut hulluksi, kuten kaikki tulevat hulluiksi Akhetatonissa, koska hulluus tarttuu, ellei pidä suojelevia noitakaluja kaulassaan. Emme kuitenkaan pelkää häntä, sillä meillä on Ammonin sarvi piilossa vaatteittemme alla.» En kuitenkaan ollut hullu, sillä en suinkaan aikonut soutaa kauemmaksi kuin Thebaan asti enkä suinkaan aikonut jäädä soutajaksi koko iäkseni, sillä tämä ammatti oli minulle aivan liian rasittava.
Tällä tavoin pääsimme Thebaan ja jo kaukana virralla tulvi vastaamme Theban tuoksu eikä ole ihanampaa tuoksua ihmiselle, joka on Thebassa syntynyt, vaan tämä tuoksu on hänen sieraimissaan myrhan tuoksua suloisempi. Annoin palvelijaini voidella kämmeneni parantavilla voiteilla ja pestä minut ja pukea ylleni parhaat vaatteeni ja lannevaate oli väljä ylläni, sillä soutaessa oli osa vatsaani sulanut, niin että heidän oli neuloilla kiristettävä vaate vyötäisilleni ja he valittivat surkeasti ja sanoivat: »Herramme on sairas, sillä hän on menettänyt vatsansa, joka on ylhäisyyden merkki, niin että häpeämme muiden ylhäisten palvelijain rinnalla, koska herrallamme ei enää ole vatsaa.» Mutta nauroin heille ja lähetin heidät entiseen kuparinvalajan taloon ilmoittamaan Mutille saapumisestani, koska en uskaltanut enää ilmoittamatta astua talooni. Soutajille jaoin hopeaa ja kultaakin jaoin heille ja sanoin: »Atonin tähden, menkää ja syökää, niin että vatsanne pullistuvat, ja ilahduttakaa sydäntänne makealla oluella ja iloitkaa Theban kauniiden tyttöjen kanssa, sillä Aton on ilon jakaja ja rakastaa yksinkertaista iloa ja rakastaa köyhiä enemmän kuin rikkaita, koska heidän ilonsa on yksinkertaisempi kuin rikkaitten ilo.»
Mutta tämän kuullessaan soutajani synkistyivät ja kaapivat varpaillaan laivan kantta ja hypistelivät hopeaani ja kultaani sormissaan ja sanoivat minulle: »Emme suinkaan tahdo loukata sinua, herramme, mutta ei kai hopeasi suinkaan ole kirottua hopeaa ja ei kai kultasi vain ole kirottua kultaa, koska puhut meille Atonista. Kirottua hopeaa emme suinkaan voi ottaa vastaan, sillä se polttaa kätemme, ja jokainen tietää, että se muuttuu saveksi sormissamme.» Mutta tätä he eivät koskaan olisi sanoneet minulle, ellen olisi soutanut heidän rinnallaan. niin että he luottivat minuun.
Rauhoitin heitä ja sanoin: »Menkää toki kiireesti ja vaihtakaa olueen kultanne ja hopeanne, jos sellaista pelkäätte. Mutta olkaa huoletta, kultani ei ole kirottua kultaa eikä hopeani ole kirottua hopeaa, vaan leimoista näette, että se on vanhaa, aitoa kultaa ja hopeaa, johon ei ole sekoitettu Akhetatonin kuparia. Minun on kuitenkin sanottava, että olette tyhmiä miehiä ettekä älyä omaa parastanne, kun pelkäätte Atonia, sillä Atonissa ei ole mitään pelkäämistä.» He vastasivat ja sanoivat: »Emme suinkaan pelkää Atonia, sillä kuka pelkäisi voimatonta jumalaa, vaan tiedät hyvin, ketä pelkäämme, herramme, vaikka emme rohkene ääneen sanoa hänen nimeään faraon tähden.»
Maltittomuus kyti sydämessäni enkä halunnut kinastella kauempaa heidän kanssaan. Siksi päästin heidät luotani ja he lähtivät satamaan hyppien ja nauraen ja laulaen soutajien lauluja. Myös minun teki mieleni hyppiä ja nauraa ja laulaa, mutta hyppiminen ei sopinut arvolleni ja laulu olisi ollut kurkussani käreää. Siksi kävelin suoraan Krokotiilinpyrstöön malttamatta odottaa kantotuolia. Tällä tavoin näin jälleen pitkän eron jälkeen Meritin eikä hänen näkemisensä pettänyt kaipaustani, vaan hän oli silmissäni kauniimpi kuin koskaan ennen. Minun on kuitenkin myönnettävä, että rakkaus kääntää nurin ihmisen silmät kuten kaikki muukin kiihko, eikä Merit enää ollut aivan nuori, mutta kesänsä kauneimmassa kypsyydessä hän oli ystäväni eikä kukaan maailmassa ollut minulle samalla tavoin läheinen kuin hän. Nähdessään minut hän kumarsi syvään edessäni ja kohotti kätensä, mutta sen tehtyään hän tuli luokseni ja koski käsillään olkapäitäni ja koski käsillään poskiani ja hymyili ja sanoi: »Sinuhe, Sinuhe, mitä sinulle on tapahtunut, kun silmäsi ovat noin kirkkaat ja olet pudottanut vatsasi tielle?»
Vastasin hänelle ja sanoin: »Merit, lemmikkini, silmäni ovat kaipauksesta kirkkaat ja silmäni ovat rakkauden kuumeesta kirkkaat ja vatsani suli ikävästä ja vatsani putosi tielle kiirehtiessäni sinun luoksesi, sisareni.» Hän pyyhki silmiään ja sanoi: »Oi, Sinuhe, miten valhe onkaan suloisempi kuin totuus, kun ihminen on yksin ja hänen keväänsä ovat kukkineet hukkaan. Mutta sinun tullessasi puhkeaa kevät minulle jälleen ja uskon satuja, ystäväni.»
Enkä halua tämän enempää kertoa tapaamisestani Meritin kanssa, sillä minun on kerrottava myös Kaptahista. Hänen vatsansa ei suinkaan ollut sulanut, vaan hän oli entistä mahtavampi ja entistä lukuisammat korut ja renkaat helisivät hänen kaulassaan ja ranteissaan ja kintuissaan ja hän oli antanut kiinnittää jalokiviä kultaiseen levyyn, joka suojeli hänen sokeaa silmäänsä. Minut nähdessään hän alkoi itkeä ja huutaa ilosta ja sanoi: »Siunattu olkoon päivä, joka tuo herrani kotiin.» Hän vei minut suljettuun huoneeseen ja istutti minut pehmeille matoille ja Merit tarjosi meille parasta, mitä Krokotiilinpyrstö saattoi tarjota, ja iloitsimme yhdessä. Kaptah teki minulle tiliä rikkaudestani ja sanoi:
»Herrani, Sinuhe, olet viisaampi kaikkia ihmisiä, koska olet ovelampi viljakauppiaita, sillä heitä ei ole monikaan tähän asti pettänyt, kaan aikonut jäädä soutajaksi koko iäkseni, sillä tämä ammatti oli minulle aivan liian rasittava.
Tällä tavoin pääsimme Thebaan ja jo kaukana virralla tulvi vastaamme Theban tuoksu eikä ole ihanampaa tuoksua ihmiselle, joka on Thebassa syntynyt, vaan tämä tuoksu on hänen sieraimissaan myrhan tuoksua suloisempi. Annoin palvelijaini voidella kämmeneni parantavilla voiteilla ja pestä minut ja pukea ylleni parhaat vaatteeni ja lannevaate oli väljä ylläni, sillä soutaessa oli osa vatsaani sulanut, niin että heidän oli neuloilla kiristettävä vaate vyötäisilleni ja he valittivat surkeasti ja sanoivat: »Herramme on sairas, sillä hän on menettänyt vatsansa, joka on ylhäisyyden merkki, niin että häpeämme muiden ylhäisten palvelijain rinnalla, koska herrallamme ei enää ole vatsaa.» Mutta nauroin heille ja lähetin heidät entiseen kuparinvalajan taloon ilmoittamaan Mutille saapumisestani, koska en uskaltanut enää ilmoittamatta astua talooni. Soutajille jaoin hopeaa ja kultaakin jaoin heille ja sanoin: »Atonin tähden, menkää ja syökää, niin että vatsanne pullistuvat, ja ilahduttakaa sydäntänne makealla oluella ja iloitkaa Theban kauniiden tyttöjen kanssa, sillä Aton on ilon jakaja ja rakastaa yksinkertaista iloa ja rakastaa köyhiä enemmän kuin rikkaita, koska heidän ilonsa on yksinkertaisempi kuin rikkaitten ilo.»