Kaptah siristi viekkaasti näkevää silmäänsä ja sanoi: »Ostajat väittävät, että alamaassa on keksitty uusi menetelmä säilyttää kaloja vedessä ja suolassa, mutta olen ottanut selvän asiasta ja tiedän, että nämä ruukut menevät Syyriaan. Suuria ruukkulasteja on purettu Taniksessa ja karavaanit noutavat ne sieltä Syyriaan ja myös Ghazassa on purettu ruukkuja ja kuljetettu sieltä Syyriaan, mutta mitä syyrialaiset tekevät tyhjillä ruukuilla, sitä ei kukaan ihminen voi ymmärtää, vaikka olen esittänyt tämän arvoituksen monelle viisaalle miehelle. Mutta kukaan ei käsitä, miten heidän kannattaa maksaa käytetyistä ruukuista yhtä paljon kuin uusista ja mitä he näillä tyhjillä ruukuilla tekevät.»
Kaptahin kertomus ruukuista oli yllättävä, mutta en vaivannut sillä päätäni, koska kysymys viljasta oli minulle tärkeämpi. Kuultuani loppuun Kaptahin tilinteon sanoin sen tähden hänelle: »Myy kaikki mitä sinulla on, jos niin tarvitaan, ja osta viljaa, Kaptah, osta viljaa varastoon, niin paljon kuin saat, äläkä välitä hinnasta. Mutta älä osta viljaa, joka vielä ei ole itänyt maassa, vaan osta ainoastaan viljaa, jonka näet silmilläsi ja jonka voit päästää vuotamaan sormiesi välitse. Myös on sinun harkittava, voisitko ostaa Syyriasta takaisin viljaa, joka sinne on laivattu, sillä joskin rauhansopimuksen mukaan faraon on toimitettava viljaa Syyriaan, saa Syyria viljaa myös Babylonista eikä tarvitse kaikkea tätä viljaa. Totisesti, ensi syksynä hiipii nälkä Kemin maahan ja sen tähden olkoon se mies kirottu, joka myy viljan faraon aitoista Syyriaan kilpailemaan Babylonin viljan kanssa.»
Sanottuani tämän ylisti Kaptah jälleen viisauttani ja sanoi: »Puhut oikein, herrani, sillä tulet olemaan Egyptin rikkain mies, kun nämä kaupat on onnellisesti päätetty. Uskon näet vielä saavani ostetuksi viljaa, vaikka minun on maksettava siitä kiskurien hinnat. Mutta mies, jota kiroat, on tuo tyhmä pappi Eje, joka myi faraon viljan Syyriaan viljan ollessa vielä halpaa rauhanteon jälkeen ja tyhmyydessään hän myi Syyriaan niin paljon viljaa, että se riittäisi tyydyttämään Syyrian viljatarpeen moneksi vuodeksi. Tämän hän teki, koska Syyria maksoi viljan heti ja kultana ja hän tarvitsi määrättömästi kultaa faraon kolmikymmenvuotisjuhlaa varten. Eivätkä syyrialaiset halua enää myydä takaisin tätä viljaa, vaikka viljakauppiaat ovat tiedustelleet sitä, vaan he ovat laivanneet viljansa talven aikana eivätkä myy jyvääkään. Syyrialaiset ovat näet ovelia kauppamiehiä ja uskon heidän odottavan, kunnes viljanjyvä punnitaan kullalla Egyptissä. Sitten vasta he myyvät meille takaisin oman viljamme ja keräävät arkkuihinsa kaiken kullan Egyptistä, tarkoitan kultaa, jota me emme jaksa kerätä, sinä ja minä, herrani.»
Mutta pian unohdin viljan ja puutteen, joka uhkasi Egyptiä, ja tulevaisuuden, joka peittyi pimeään päivänlaskun heitettyä viimeisen verisen loistonsa Akhetatonin ylle, sillä katsoin Meritiä silmiin ja sydämeni joi itsensä kylläiseksi hänen kauneudestaan ja hän oli viini suussani ja voide hiuksissani. Erosimme Kaptahista ja hän levitti mattonsa maatakseni enkä empinyt enää sanoa häntä sisarekseni, vaikka joskus olin kuvitellut, etten koskaan enää voisi sanoa ketään naista sisarekseni, vaan kaiken nuoruuteni kiihkon ja pettymyksen jälkeen Meritin ystävyys oli minulle kuin leipä ja viini, joka tekee nälkäisen kylläiseksi ja sammuttaa janoavan janon, ja hänen suunsa kosketus päihdytti minut kaikkia vuorten ja sataman viinejä väkevämmin. Mutta tyydytettyäni nälkäni häneen ja sammutettuani janoni hänestä hän piti käsiäni käsissään yön pimeässä ja hengitti kaulaani vasten ja puhuimme keskenämme eikä sydämelläni ollut hänelle mitään salaisuutta, vaan puhuin hänelle ilman petosta ja vilppiä. Hänen sydämensä säilytti kuitenkin salaisuutensa minulta, vaikka en aavistanut sitä, mutta se oli varmaan kirjoitettu tähtiin jo ennen syntymäni päivää enkä tahdo sen tähden olla katkera hänen muistolleen.
Tällä tavoin rakkauteni päihdytti minut ja tunsin miehuuteni väkevämmäksi nuoruuttani, sillä nuoruus on harhaileva ja sen rakkaus on täynnä tuskaa tietämättömyyden tähden eikä nuoruus tunne omaa voimaansa, vaan pitää voimaansa luonnollisena ja itsestään selvänä tietämättä, että voima valuu vuosi vuodelta miehen jäsenistä, kun vanhuus tulee. Tästä huolimatta vanhuuteni päivinä ylistän kuitenkin nuoruuttani miehuuden rinnalla, sillä kenties nälkä on kylläisyyttä parempi ja kenties jano antaa tulen ihmisen ajatuksiin paremmin kuin viinin tyydyttämä mieli. Joka tapauksessa kuvittelin tänä aikana Thebassa viipyessäni miehuuttani nuoruutta väkevämmäksi, mutta kenties se oli vain kuvitelmaa, johon elämä kietoo ihmisen silmät. Tämän kuvitelman tähden kaikki oli kaunista silmissäni enkä tahtonut pahaa kenellekään, vaan tahdoin hyvää kaikille ihmisille. Levätessäni Meritin rinnalla en tuntenut enää olevani muukalainen maailmassa, vaan hänen sylinsä oli koti minulle ja hänen suunsa suuteli pois yksinäisyyteni, mutta myös kaikki tämä oli vain pakenevaa harhaa, joka minun oli koettava, jotta saisin mittani täytenä.
Krokotiilinpyrstössä näin jälleen myös pienen Thotin ja hänen näkemisensä lämmitti sydäntäni ja hän kiersi käsivartensa kaulaani ja sanoi minulle: Isä, niin etten voinut olla heltymättä hänen hyvän muistinsa tähden. Merit kertoi hänen äitinsä kuolleen ja ottaneensa hänet luokseen asumaan, koska oli kantanut hänet sylissään ympärileikattavaksi ja siten hyvän tavan mukaan sitoutunut huolehtimaan hänen kasvatuksestaan, jos omat vanhemmat eivät siihen pystyneet. Thot olikin kotiutunut Krokotiilinpyrstöön ja viinituvan vieraat hellivät häntä ja toivat hänelle lahjoja ja leikkikaluja miellyttääkseen Meritiä. Mutta myös minä miellyin häneen ja viipyessäni Thebassa otin hänet luokseni entiseen kuparinvalajan taloon, mikä ilahdutti suuresti Mutia, ja katsellessani hänen leikkejään sykomoripuun juurella ja kuullessani hänen leikkivän ja riitelevän kadun lasten kanssa muistin omia poikavuosiani Thebassa ja kadehdin pientä Thotia. Hän kotiutui siinä määrin talooni, että vietti yönsäkin siellä ja huvikseni opetin häntä, vaikka hänen ei vielä ollut aika mennä kouluun. Havaittuani, että hän oli viisas poika ja oppi nopeasti kirjoituksen kuvat ja merkit, päätin kustantaa hänet Theban parhaaseen kouluun, jota ylhäisten lapset kävivät, ja Merit iloitsi suuresti päätöksestäni. Eikä Muti kyllästynyt leipomaan hänelle hunajaleivoksia ja kertomaan hänelle satuja, sillä Muti oli saanut tahtonsa lävitse, niin että talossani oli poika ilman vaimoa, joka olisi häirinnyt häntä ja viskellyt kuumaa vettä hänen jaloilleen, kuten vaimot tekevät palvelijoille riideltyään miestensä kanssa.
Näin olisin saattanut olla onnellinen, mutta kiihko oli suuri Thebassa tänä aikana enkä voinut ummistaa silmiäni näkemästä sitä. Ei näet kulunut päivää, jona ei olisi tapeltu kaduilla ja toreilla ja ihmiset löivät haavoja toisiinsa ja halkoivat toistensa päät kiivaillen keskenään Ammonista ja Atonista. Faraon vartijoilla oli paljon työtä ja tuomareilla oli paljon työtä ja joka viikko kerättiin satamaan kaislaköysin sidottuja miehiä ja vaimoja, vanhuksia ja lapsiakin, jotka riistettiin kodeistaan ja lähetettiin pakkotyöhön faraon pelloille ja kivilouhoksiin, ja kaivoksiinkin lähetettiin joitakuita Ammonin tähden. Mutta he eivät suinkaan lähteneet orjien ja rikollisten kaltaisina, vaan kansa kerääntyi laitureille heitä saattamaan ja täytti laiturit valkoisiksi ja tervehti huudoilla heitä ja viskeli kukkia heidän päälleen vartijoista välittämättä. He kohottivat sidotut kätensä ja huusivat: »Me palaamme pian.» Ja muutamat miehistä ravistelivat kiivaasti sidottuja käsiään ja huusivat katkerasti: »Totisesti me palaamme pian ja maistamme Atonin verta.» Näin he huusivat eivätkä vartijat rohjenneet hillitä heitä kansan tähden, vaan löivät heitä kepeillä vasta laivojen lähdettyä alavirtaan.
Tällä tavoin jakaantui Theban kansa ja poika erosi isästään ja vaimo miehestään Atonin tähden. Samalla tavoin kuin Atonin palvelijat kantoivat elämän ristiä vaatteissaan tai kaulassaan, samalla tavoin oli Ammonin sarvi Ammonin palvelijain tunnuksena, josta he tunsivat toisensa, ja he kantoivat Ammonin sarvea näkyvissä vaatteissaan ja kaulassaan eikä kukaan voinut heitä siitä estää, koska sarvi kaikkina aikoina oli ollut luvallinen koriste vaatteissa ja koruissa. Mutta miksi he pitivät sarvea merkkinään, sitä en tiedä. Kenties tämä sarvi oli Ammonin oinaansarvi, mutta myös muuan Ammonin lukuisista jumalallisista nimistä kirjoitettiin samalla tavoin kuin sana: sarvi, ja papit olivat etsineet tämän nimen unohduksista ja antaneet sen merkiksi kansalle. Joka tapauksessa sarven kantajat kaatoivat kalakauppiaiden koreja ja särkivät talojen ikkunaluukkuja ja löivät haavoja vastaantulijoihin huutaen: »Puskemme sarvin, puhkomme sarvin Atonin.» Mutta Atonin palvelijat alkoivat kantaa vaatteittensa alla veitsiä, jotka oli taottu ja valmistettu elämän ristin muotoisiksi. Näillä veitsillä he puolustivat itseään huutaen: »Totisesti, ristimme on sarvea terävämpi ja elämän ristillä iskemme teihin ikuisen elämän.» Totta onkin, että he näillä veitsillään toimittivat Kuoleman taloon monta valmistettaviksi elämään ikuisesti. Eivätkä vartijat suinkaan vainonneet heitä, vaan suojelivat heitä, vaikka he monesti nähdessään yksinäisen sarven karkasivat hänen kimppuunsa ja murhasivat hänet ja riisuivat hänen ruumiinsa paljaaksi kadulle.