Atonin voima oli näet ihmeekseni suuresti kasvanut Thebassa kuluneen vuoden aikana enkä ensin voinut ymmärtää, mistä tämä johtui. Mutta paljon uudisviljelijöitä oli paennut takaisin Thebaan ja kaiken menetettyään, köyhempinä kuin koskaan ennen, he katkeruudessaan toivat Atonin mukanaan ja alkoivat syyttää pappeja, jotka myrkyttivät heidän viljansa, ja ylhäisiä, jotka tukkivat heidän kasteluojansa ja sotkivat heidän peltonsa karjallaan. Myös monet, jotka olivat oppineet uuden kirjoituksen ja käyneet Atonin kouluja, kiivailivat Atonin puolesta, kuten nuoruus aina kiivailee vanhuutta vastaan. Samoin orjat ja sataman kantajat kerääntyivät yhteen ja sanoivat toisilleen: »Mittamme on vähentynyt puoleen entisestä eikä meillä ole mitään menettämistä. Atonin edessä ei ole herroja ja orjia, isäntiä ja palvelijoita, mutta Ammonille meidän täytyi maksaa kaikesta.»
Mutta eniten kiivailivat Atonin puolesta varkaat, hautarosvot ja pettäjät, jotka olivat suuresti rikastuneet ilmiantajina ja pelkäsivät kostoa. Samoin pitivät kiinni Atonista kaikki, jotka saivat leipänsä Atonista tavalla tai toisella ja tahtoivat pysyä faraon suosiossa. Tällä tavoin jakaantui Theban kansa, kunnes rauhalliset ja kunnialliset ihmiset kyllästyivät kaikkeen eivätkä enää uskoneet jumaliin, vaan valittivat haikeasti: »Ammonitai Aton, samantekevää. Tahdomme vain rauhassa tehdä työmme, kunhan saamme mittamme täytenä, mutta meitä revitään puolelta toiselle, niin ettemme enää tiedä, seisommeko jaloillamme vai päällämme.» Tänä aikana oli näet huonoimmassa asemassa ihminen, joka tahtoi säilyttää silmänsä avoimina ja antoi jokaisen pitää uskonsa. Hänen kimppuunsa näet karkasivat kaikki syytellen ja solvaten häntä veltoksi ja välinpitämättömäksi, tyhmäksi ja paatuneeksi, kovakorvaiseksi ja luopioksi, kunnes hän kiusaantuneena repi vaatteensa ja ummisti silmänsä ja otti ristin tai sarven sen mukaan, miten laski tästä itselleen olevan vähimmin harmia.
Siten oli monilla taloilla merkkinsä ja kokonaisilla kaupunginosilla oli merkkinsä ja viinituvilla ja olutkapakoilla ja ilotaloillakin oli merkkinsä, niin että sarvet joivat viiniä omissa viinituvissaan ja ristit joivat olutta omissa kapakoissaan ja ilotytöt, jotka harjoittivat ammattiaan muurien juurella, vaihtoivat ristin tai sarven kaulaansa sen mukaan, miten se miellytti heidän asiakastaan. Mutta joka ilta lähtivät sarvet ja ristit viinistä ja oluesta päihtyneinä samoilemaan kaduille ja särkivät lamppuja ja sammuttivat soihtuja ja ryskyttivät talojen ikkunaluukkuja ja löivät haavoja toisiinsa enkä tosiaan enää voinut sanoa, kummat olivat pahempia, ristit vai sarvet, vaan molemmat kauhistivat minua.
Myös Krokotiilinpyrstön oli ollut pakko valita merkkinsä, vaikka Kaptah ei suinkaan olisi halunnut valita merkkiä, vaan olisi halunnut pysyä jokaisen puolella, jolta saattoi nyhtää hopeaa. Tämä ei kuitenkaan enää riippunut hänen valinnastaan, vaan elämän risti piirrettiin kapakan seiniin joka yö ja rivoja kuvia piirrettiin sen ympärille. Tämä oli varsin luonnollista, sillä viljakauppiaat vihasivat katkerasti häntä, koska hän oli köyhdyttänyt heidät jakamalla viljaa uudisasukkaille, eikä auttanut, vaikka hän veroluetteloihin oli antanut merkitä kapakan Meritin nimiin. Myös väitettiin, että Ammonin pappeja oli pahoinpidelty hänen viinituvassaan. Sen vakinaisia asiakkaita olivat kaikki sataman epäilyttävät rikkaat, jotka eivät valinneet keinojaan rikkauden keräämisessä, ja hautarosvojen päälliköt olivat mielellään nauttineet krokotiilinpyrstöjä siellä ja myyneet takahuoneissa hautojen saalista salaisen tavaran kauppiaille. Kaikki nämä olivat kääntyneet Atonin puoleen, koska Aton rikastutti heidät ja he saattoivat Atonin nimeen tuhota kilpailijansa ja lähettää kilpailijansa kaivoksiin todistaen väärin tuomarien edessä. Myös hautarosvot saattoivat puolustaa tekojaan selittämällä, että he olivat tunkeutuneet hautoihin uskonsa innossa Atonin tähden hävittääkseen kirotun jumalan nimen hautojen seinistä.
Eikä Thebassa viipyessäni enää montakaan sairasta saapunut pihaani pyytämään apuani, vaan ihmiset väistivät minua eivätkä katsoneet minua silmiin ja kohdatessaan minut yksinäisellä paikalla he sanoivat: »Emme suinkaan tahdo pahaa sinulle, Sinuhe, ja monet sairaudet vaivaavat vaimojamme ja lapsiamme, niin että olemme epätoivoiset emmekä tiedä mitä tehdä, sillä parantajana ei kukaan ole sinun veroisesi. Mutta luoksesi emme uskalla enää tulla, koska pelkäämme, että pihasi on kirottu piha, emmekä tahdo tuottaa itsellemme vahinkoa.» Vielä he sanoivat: »Kirousta emme pelkää, sillä olemme jo suuresti kyllästyneet jumaliin ja mittamme on käynyt niin vajaaksi, ettemme enää suurin välitä, elämmekö vai kuolemme. Mutta pelkäämme sarvien tähden, sillä he särkevät majojemme ovet ja lyövät lapsiamme, kun olemme poissa tekemässä työtä. Itsehän hyvin tiedät puhuneesi liiaksi Atonista ja kauluksessasi on tuo ikävä merkki.»
Sanoin heille: »En suinkaan loukkaannu teihin tyhmyytenne tähden, vaan ymmärrän hankaluutenne. Menkää siis Ammonin luokse, koska olen kuullut Ammonin ihmeellisellä tavalla parantavan sairaita.» He sanoivat: »Olet rohkea mies, Sinuhe, kun uskallat lausua ääneen Ammonin nimen vartijoita pelkäämättä. Tosin Ammon on suorittanut monta uskomatonta parannusta, mutta hänen parannuksensa on lyhytaikainen ja pian vaiva uudistuu entistä pahempana. Sen olemme saaneet kokea ja siksi pelkäämme Ammonin pyhiä parannuksia, koska ne sitovat meidät iäksemme sarviin, emmekä suinkaan tahtoisi sitoutua sarviinkaan, vaan tahtoisimme elää vapaina ja ilman pelkoa omaa elämäämme ja tehdä rauhassa työmme. Mutta sitä ei meille sallita. Suo sen tähden anteeksi meille, Sinuhe, jos itsemme tähden ja perheittemme tähden emme enää rohkene tervehtiä sinua ja kumartaa edessäsi julkisesti, kuten arvosi vaatisi.»
Mutta orjat ja sataman kantajat tulivat yhä luokseni ruhjottuaan sormensa myllynkivien välissä ja loukattuaan polvensa ja katkaistuaan käsivartensa taakkojen pudotessa sataman vinttureista. He tutkistelivat arasti mieltäni ja kysyivät minulta: »Onko totta, että tämä Aton, jota emme ymmärrä, koska hänellä ei ole kuvaa, tekee rikkaan ja köyhän samanveroiseksi ja kirvoittaa orjien köydet? Myös me tahtoisimme mielellämme maata loistokatosten varjossa ja juoda viiniä kultaisista maljoista ja antaa muiden tehdä työtä puolestamme. Tiedämme, että kerran on ollut aika, jolloin rikkaat tekivät työtä kaivoksissa ja heidän vaimonsa kerjäsivät katujen kulmissa ja ne, joilla ennen ei mitään ollut, kastoivat leipänsä viiniin ja makasivat yönsä kultaisten katosten varjossa. Jos kerran sellainen aika on ollut joskus ennen, miksi se ei voisi uudelleen palata ja kenties tämä Aton antaa meille sellaisen ajan.» Paransin heidän sormensa ja panin heidän murtuneet jäsenensä paikoilleen ja sidoin heidän polvensa ja sanoin heille: »Totisesti, älkää kysykö tätä minulta, sillä minä en sitä tiedä ja vain farao Ekhnaton hallitsee Atonin viisautta ja Aton on ilmaissut hänelle suunnitelmansa. Mutta tiedän, että Aton asettaa jokaisen ihmisen omalle paikalleen ja antaa hänelle hänen ihonvärinsä ja kielensä. Orjia on aina ollut ja orjia tulee aina olemaan ja ihmisten on tehtävä työtä käsillään, sille emme voi mitään ja siksi tehköön jokainen työnsä taitonsa mukaan. Pelkään, että puheenne ovat vaarallisia puheita ja ajatuksenne ovat peloittavia ajatuksia enkä soisi vartijain niitä kuulevan.»