He sanoivat: »Puhumme avoimesti sinulle, Sinuhe, koska tiedämme, että olet tyhmä ja yksinkertainen mies, kun parannat meidät pyytämättä lahjoja, etkä tahtoisi pahaa kärpäsellekään. Siksi et varmaan anna ilmi puheitamme. Mutta käsitit väärin puheemme, sillä ymmärrämme itsekin, että ihmisten on tehtävä työtä käsillään, mutta miksi juuri me synnyimme orjiksi ja palvelijoiksi ja miksi muut syntyvät loistokatosten alle juomaan kultaisista maljoista, sitä emme ymmärrä ja tahdomme siihen selityksen. Muuten alamme uskoa, että tämä kaikki on väärin ja erehdys ja että tähän kaikkeen on shakaali haudattuna. Kenties kerran kaivamme shakaalin haudastaan ja syötämme sen rikkaille ja ylhäisille ja niille, jotka nyt lyövät meitä kepeillään.»
Heidän julkeutensa tyrmistytti minua, mutta heidän julkeudessaan oli totuutta takana ja mietin pääni ympäri voidakseni vastata heille, mutta kaikki tietoni ei riittänyt vastaamaan heille ja siksi sanoin vain: »Ihminen on orja, jos hän tuntee itsensä orjaksi, mutta sydämessään on jokainen ihminen vapaa.» Tämän kuultuaan he nauroivat ivallisesti minulle ja sanoivat: »Tuntisitpa kerran kepiniskut selässäsi, niin et puhuisi noin.» Ja vielä he sanoivat: »Pidämme sinusta, Sinuhe, koska olet tyhmä ja yksinkertainen mies ja parannat meidät pyytämättä lahjoja meiltä. Tule sen tähden satamaan luoksemme, niin piilotamme sinut tyhjään kaislakoriin ja suojelemme sinua, kun suuri shakaalinmetsästys alkaa. Luulemme näet sen pian alkavan, koska mittamme vähenee vähenemistään ja öljymme käy haisevaksi eikä meillä enää ole mitään menettämistä.»
Minua ei kuitenkaan kukaan rohjennut vainota, koska olin kuninkaallinen lääkäri ja kaikki ihmiset sataman köyhien kaupunginosassa tunsivat minut ja tiesivät tekoni. Sen tähden ei ristejä ja häpeällisiä kuvia piirretty taloni seiniin eikä raatoja viskelty pihalleni ja humalaiset räyhääjätkin väistivät taloani karjuessaan iltaisin pitkin katuja ääneen Ammonin nimeä vartijain kiusaksi. Niin syvälle veriin oli näet kansaan vielä syöpynyt kunnioitus niitä kohtaan, jotka kantoivat faraon merkkejä, vaikka papit tekivät kaikkensa saadakseen kansan uskomaan, että farao Ekhnaton oli väärä farao.
Mutta eräänä kuumana päivänä palasi pieni Thot leikeistään kotiin lyötynä ja piestynä ja veri vuoti hänen pienestä nenästään ja hammas oli lyöty hänen suustaan, vaikka hänellä ei suinkaan ollut varaa menettää hampaita, koska hän parhaillaan vaihtoi hampaitaan ja hänen suunsa oli muutenkin hullunkurisen näköinen. Hän palasi kotiin nyyhkyttäen, vaikka koetti olla kovin urhoollinen, ja Muti kauhistui suuresti ja alkoi itkeä vihasta pestessään hänen kasvojaan. Pestyään hänen kasvonsa Muti ei enää voinut hillitä mieltään, vaan sieppasi luisevaan kouraansa pesukartun ja huusi: »Ammon tai Aton, samantekevää, mutta tämän saavat kaislanpunojan pennut maksaa.» Hän meni, ennen kuin ehdin hillitä häntä, ja jonkin ajan kuluttua alkoi kadulta kuulua poikien parkunaa ja ison miehen kirouksia ja hätähuutoja ja Thot ja minä katselimme kauhistuneina talon portilta Mutin jälkeen ja näimme hänen pieksevän Atonin nimeen kaislanpunojan kaikki viisi poikaa ja hänen vaimonsa ja hänet itsensäkin, niin että hän turhaan koetti suojella päätään käsillään ja veri alkoi vuotaa hänen nenästään.
Tämän tehtyään Muti palasi yhä vihasta puuskuttaen, ja kun yritin soimata häntä ja selittää vihan synnyttävän pelkkää vihaa ja koston kylvävän kostoa, hän oli vähällä lyödä myös minua pesukartulla. Kuitenkin päivän kuluessa hänen tuntonsa alkoi vaivata häntä ja hän pani koriin hunajaleivoksia ja ruukullisen olutta ja vei käyttämättömän vaatteen kaislanpunojalle ja teki rauhan hänen ja hänen vaimonsa ja poikiensa kanssa ja sanoi: »Pidä kurissa penikkasi, kuten minä pidän omani, tarkoitan herrani poikaa. Eihän sovi, että hyvät naapurit alkavat rähjätä keskenään sarvista ja risteistä, sillä totisesti minä paljastan takapuoleni jokaiselle jumalalle, joka haavoittaa poikaani ja saa hänen nenänsä vuotamaan verta.»
Tämän tapauksen jälkeen kaislanpunoja alkoi suuresti kunnioittaa Mutia ja käytti lahjavaatettaan pyhinä päivinä ja hänen poikansa tulivat Thotin ystäviksi ja näpistelivät hunajaleivoksia keittiöstämme ja tappelivat tasapuolisesti sekä sarvien että ristien poikien kanssa, jotka eksyivät kadullemme kiusantekoon, ja Thot tappeli heidän rinnallaan, niin ettei itse Sethkään enää olisi pystynyt ottamaan selvää, oliko hän sarvi vai risti. Mutta sydämeni vapisi pienen Thotin puolesta joka kerta hänen mennessään kadulle leikkimään. Silti en tahtonut estää häntä, sillä hänen oli opittava pitämään puolensa ja saatava mittansa täytenä. Kuitenkin sanoin hänelle joka päivä: »Sana on väkevämpi kuin nyrkki, Thot. Tieto on tietämättömyyttä väkevämpi, usko minua.»
5
Minulla ei enää ole paljon kertomista tästä oleskelustani Thebassa, mutta viivyn kuitenkin yhä Thebassa, koska minulla tämän jälkeen on enää vain pahaa kerrottavana. Siksi kerron, että minun oli faraon käskystä käytävä myös kultaisessa talossa, vaikka Mehuneferin tähden suuresti pelkäsin sinne menoa ja puikkelehdin vartijain ja hovimiesten välitse kuin jänis pensaitten keskellä raatelevaa kotkaa peläten. Tapasin siellä valtikankantaja Ejen ja hän oli erittäin synkkä ja huolissaan ja puhui avoimesti minulle ja sanoi:
»Sinuhe, kaikki luistaa käsistäni ja pelkään, että huominen päivä on vielä tätä päivää pahempi. Koeta saattaa farao järkiinsä, jos voit, ja ellet muuta voi, juota hänelle huumaavia lääkkeitä, niin että hän pysyy horroksissa ja unohtaa unensa, sillä hänen jokainen kiskynsä on entistä mielettömämpi enkä usko hänen enää lainkaan ymmärtävän, mitä on tapahtumassa. Totisesti, vallan maku käy katkeraksi suussani ja myös tuo kirottu Horemheb juonittelee minua vastaan ja pysähdyttää Memfiissä viljalasteja, jotka olen lähettänyt Syyriaan rauhansopimuksen mukaisesti ja saadakseni kultaa. Tuo Horemheb käy julkeammaksi päivä päivältä eikä enää tottele käskyjäni, vaan hallitsee Memfiissä, ikään kuin olisi siellä faraon sijainen, vaikka tietää hyvin, että minä täällä olen faraon sijainen. Mutta totisesti käyräsauva on pian voimaton käsissäni eikä ruoskani enää tehoa, sillä farao on kieltänyt kuolemanrangaistuksen eikä ketään rikollista saa enää piestä kepeillä. Miten hän kuvittelee kansan voivan kunnioittaa lakeja, kun varkaalta ei enää katkaista kättä muille varoitukseksi eikä keneltäkään leikata nenää tai korvia, sitä en lainkaan ymmärrä, sillä niin on tapahtunut kaikkina aikoina ja niin pitäisi edelleenkin tapahtua, jotta kunnioitus lakeja kohtaan säilyisi. Mutta miten voisi kunnioitus lakeja kohtaan säilyä, kun lakeja muutetaan joka päivä faraon oikkujen mukaan, ja paperikääröt valtaistuimeni edessä kuluvat ohuiksi ja niihin tulee reikiä, kun tekstejä lakkaamatta täytyy raaputella ja korjata.»
Hän valitti katkerasti ja sanoi: »Ammonin papit ovat kuin pistiäiset niskassani ja he ovat järkeviä miehiä ja kunnioittavat entisiä tapoja ja ovat valmiit sovintoon ja rauhaan kohtuullisin ehdoin ja sallisivat Atonin hallita Ammonin rinnalla, sillä hekin ovat pelästyneet, kun kansa ei enää kunnioita mitään jumalaa, vaan ihmiset elävät kuin viimeistä päivää sanoen: Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme eikä kuoleman jälkeen meitä enää ole. Usko minua, Sinuhe, tämä kaikki päättyy suureen kauhistukseen, ellei farao tule järkiinsä, ja ellei hän suostu tulemaan järkiinsä, on hänen kallonsa puhkaistava ja siihen tarvitsemme sinua, Sinuhe. Eikä sinun tarvitse lainkaan pelätä lääkärin vastuuta, sillä muut jakavat vastuun kanssasi ja olen jo kerännyt lukuisia todistuksia täkäläisen Elämän talon kallontutkijoilta ja veitsenkäsittelijöiltä ja he todistavat yhtäpitävästi, että farao Ekhnatonin sairaus on kehittynyt kyllin pitkälle, jotta kallonpuhkaisu on paikallaan hänen alinomaisen päänsärkynsä parantamiseksi. Myös hänen reitensä turpoavat turpoamistaan pöhöttyen muodottomiksi, kuten tiedät, niin ettei hän pian enää pääse liikkumaan. Monet etevät lääkärit arvelevat veden, joka häntä pöhöttää kohonneen myös hänen päähänsä, niin että se pitäisi juoksuttaa pois hänen päästään.»