En ollut halukas keskustelemaan lääketieteestä hänen kanssaan, vaan kysyin ivallisesti: »Joko sarvet ovat valinneet hänen seuraajansa vai sinäkö valitset hänen seuraajansa, pappi Eje?»
Hän synkistyi suuresti ja kohotteli käsiään ja sanoi: »Olisinpa todella edelleen pappi ja eläisin rauhassa Heliopoliissa keräten mehiläisten hunajaa ja voidellen kasvoni pyhällä öljyllä. Mutta tuo kirottu akka toi minut sieltä ja tartutti oman vallanhimonsa vereeni, niin etten enää ole vapaa, ja unissanikin hän vainoaa minua, vaikka on kuollut, ja hänen Kaansa on lukuisia kertoja näyttäytynyt puutarhahuoneessa ja valtaistuinsalissa. Ei, Sinuhe, ken kerran on valtaa maistanut, hän himoitsee yhä enemmän valtaa ja tämä himo on kauhein kaikista ihmisen himoista, mutta sen tyydyttäminen suo myös korkeamman hekuman kuin mikään muu ihmisen himo. Kiitä onneasi, ettet tiedä tätä, Sinuhe, sinä, joka olet yksinäinen. Totisesti, olisinpa herra Egyptinmaassa, niin tietäisin kyllä keinot, miten rauhoittaisin kansan ja palauttaisin kaiken ennalleen, ja faraon valta olisi väkevämpi kuin koskaan ennen Ammonin ja Atonin hallitessa rinnakkain ja kilpaillessa vallasta keskenään. Sitä varten Atonilla pitäisi kuitenkin olla kuva, jotta kansa ymmärtäisi häntä ja älyäisi, ettei hän millään tavoin eroa muista jumalista, sillä farao Ekhnaton on suuresti käsittänyt väärin ja turmellut opetukseni ja aatteeni, jotka syötin häneen, kun hän vielä oli poika. Sinä, Sinuhe, tiedät, miten lääkäri menettelee, kun potilas on raivo ja käy väkivaltaiseksi eikä häntä enää voi hillitä. Eikö ole niin, että lääkäri pistää häntä veitsillään ja upottaa sarvensa hänen niskaansa ja päästää hänen verensä juoksemaan, kunnes hän rauhoittuu. Totisesti, olisipa minulla valta, niin päästäisin veren juoksemaan ja taatusti kansa rauhoittuisi.»
En kuitenkaan halunnut keskustella hänen kanssaan lääketieteestä, koska en olisi voinut parantaa hänen tietämättömyyttään lääketieteellisistä asioista. Sen tähden kysyin uudelleen: »Joko olet valinnut hänen seuraajansa, pappi Eje?»
Hän hermostui suuresti ja kohotteli torjuvasti käsiään ja sanoi: »Pois se minusta, sillä en totisesti ole valtion kavaltaja, vaan olen uskollinen hänelle, kuten tiedät. Joskin neuvottelen pappien kanssa, teen sen hänen parhaakseen ja hänen valtansa säilyttämiseksi. Mutta viisaalla miehellä on aina monta nuolta viinessään eikä hän jättäydy yhden ainoan nuolen varaan. Siksi vihjaan sinulle, että tuo Sekenre on vain poika ja suuri, kuninkaallinen puoliso on ennenkin pukenut kuninkaallisen parran leukaansa ja hallinnut faraon istuimella. Kuten tiedät, olen kuningatar Nefrititen isä ja vereni on siten liittynyt hallitsijan huoneeseen. Muuta en halua sanoa sinulle, mutta vihjaan tämän sinulle, jotta tietäisit, mikä kuuluu etuusi. Olet näet tietääkseni aivan liian hyvä ystävä tuon pöyhkeän ja turhamaisen Horemhebin kanssa, mutta hän istuu vain keihäitten kärjillä ja tällainen istuin on perin epämukava ja hän saattaa pudota äkkiä ja pudotessaan kolauttaa kallonsa kiveen. Vain faraoiden veri sitoo valtaistuimet toisiinsa, ja tämän veren on juostava vuosisadasta vuosisataan pyhänä verenä kultaisessa talossa sitoen kruunut toisiinsa. Mutta tämä veri voi hallita myös naispuolelta, jos faraolla ei ole poikaa.»
Hänen sanansa kauhistivat minua ja kysyin: »Tarkoitatko tosissasi, että Horemheb, ystäväni Horemheb, kohottaisi katseensa tavoittelemaan punaista ja valkoista kruunua? Tämä on mieletöntä puhetta ja hullu koira on varmaan sinua purrut, kun sellaista puhut. Tiedät itse, että hän on syntynyt sontaa varpaiden välissä ja tuli kultaiseen taloon köyhän harmaa vaate hartioillaan.»
Mutta Eje katseli minuun tummat, turvonneet kasvot synkkinä ja hänen leveiden kulmien alle uponneet silmänsä tutkivat epäluuloisesti minua, kun hän sanoi: »Kuka lukee ihmisten sydämet? Vallanhimo on suurin ihmisen himoista, mutta jos hän julkeaa sellaista kuvitella, pudotan hänet hyvin äkkiä istuimeltaan takaisin maan pinnalle.»
Hän päästi minut luotaan ja ajatukset surisivat päässäni kuin mehiläiset, niin etten muistanut enää katsella ympärilleni ja kävellä pitkin seinänvieriä, sillä kaikki mitä hän oli puhunut kuninkaallisesta verestä leimahdutti sydämeni hehkuvaksi. Kuningatar Nefritite ei suinkaan ollut kuninkaallista verta, mutta jos farao Ekhnaton kuolisi, hän saattaisi hallita, kunnes hänen tyttärensä Meritaton kasvaisi täysikasvuiseksi, ja Sekenre saattoi hallita vain Meritatonin puolisona. Meritatonin lisäksi olivat kuninkaallista verta enää vain Ekhnatonin muut tyttäret sekä Ekhnatonin sisar Baketaton eikä miespuolista kuninkaallista verta ollut lainkaan Ekhnatonin rinnalla, siitä oh kuninkaallinen äiti Teje noidantempuillaan ja rikoksillaan pitänyt huolen. Eikä kukaan tiennyt, että minä, Sinuhe, kenties kannoin suonissani kuninkaallista verta, suuren faraon ja Mitannin prinsessan verta. Vain pyhä veri oikeutti faraoiden valtaistuimeen, ja siksi minulla kenties oli oikeus faraoiden valtaistuimeen ja punaiseen ja valkoiseen kruunuun, vaikka kukaan ei sitä tiennyt.
Mutta pelkkä ajatus sai sydämeni vapisemaan, sillä valta hirvitti minun lampaansydäntäni nähtyäni, millainen oh vallan kylvö, eikä sydämestäni mikään ollut pe loittavampaa kuin valtaistuimen ja kruunujen kauhistava vastuu enkä voinut ymmärtää, miten kukaan ihminen vapaaehtoisesti saattoi tavoitella tällaista vastuuta. Siksi pidin Ejen puhetta Horemhebin salaisista ajatuksista mielettömyytenä ja siunasin mielessäni kohtaloa, joka oli saattanut minut purjehtimaan virran poikki kaislaveneessä köyhien kaupunginosaan syntymäni yönä, ja siunasin kuningatar Tejen mustia sormia, jotka olivat sitoneet kaislat ja vapauttaneet minut kruunujen painosta ja kaikesta vastuusta. Mutta niin mieletön ja epäjohdonmukainen on ihmisen mieli, että kaikista järkeni vakuutuksista huolimatta sydämeni kärsi katkeruutta ja tunsi vääryyden tapahtuneen minua kohtaan, vaikka järki sanoi, että tämä vääryys oli siunaus minulle, koska sydämeni ei suinkaan ollut hallitsijan sydän vaan hiljaisen ihmisen sydän.
Harhaillessani tällä tavoin eteeni katsomatta palatsin käytävissä kuumien ja katkerien ajatusten vallassa törmäsin tietysti suoraan Mehuneferin, neulakotelon hoitajan, syliin, vaikka olin päättänyt tehdä kaikkeni välttääkseni häntä. Mutta kenties salaiset ajatukseni johtivat minut tahdostani välittämättä suoraan hänen luokseen, sillä monesti ihminen ei itse tiedä, mitä hänen jalkansa tekevät,. Joka tapauksessa pelästyin kauheasti nähdessäni hänen paksulti maalatut kasvonsa ja pienet, mustat silmänsä, ja lukemattomien korujen helinä hänen kaulassaan ja ranteissaan toi mieleeni sotavaunujen ryskeen ja kilpien helinän juostessani erämaan hiekassa ranteet sidottuina Azirun miesten sotavaunuihin. Mutta Mehunefer pelästyi yhtä pahasti kuin minä nähdessään minut ja tarttui kiireesti käsivarteeni ja vilkuili ympärilleen ja veti minut piiloon pylväiden taakse, vaikka kovasti vastustelin. Pylväiden takana hän hyväili poskiani käsillään ja vilkuili pelokkaasti ympärilleen ja sanoi: