»Sinuhe, Sinuhe, pieni koiraskyyhkyni, uskollinen härkäni, tulit siis vihdoin minua noutamaan. Vakuutankin sinulle, ettei suinkaan olisi ollut synti, vaikka olisit ollut ystäväni. Sen sanoakseni matkustin jäljessäsi Akhetatoniin, mutta palvelijasi kohtelivat julkeasti minua ja veivät minut takaisin laivaan, ja kun hyppäsin laivasta veteen päästäkseni takaisin rantaan, he viskasivat minut uudelleen veteen ja sohivat minua seipäillä, niin että olin vähällä hukkua ja minun oh uitava takaisin laivaan ja soutajat nostivat minut airoillaan takaisin laivaan, mikä oli minulle suuri häpeä. En kuitenkaan kanna sinulle tästä kaunaa, Sinuhe, vaan uskon, että se oli palvelijaisi ymmärtämättömyyttä etkä ollut siihen syypää. Jälkeenpäin kuulinkin sinun matkustaneen Akhetatonista Syyriaan vaarallisessa tehtävässä ja saavuttaneen suurta mainetta tällä matkalla. Mutta Sinuhe, en tiedä, miten voin kertoa sinulle kaiken ja pelkään haavoittavani sydäntäsi.»
Hän väänteli käsiään ja oli suuren hädän vallassa ja hänen mustat silmänsä väistelivät minua, niin että aloin pelätä entistä enemmän enkä voinut enää ymmärtää muuta kuin että hän kenties aikoi hulluudessaan väittää minun tehneen lapsen hänen kanssaan, vaikka totisesti en ollut kajonnut häneen sillä tavoin. Mutta hän alkoi itkeä ja tarrautui käsivarsiini ja sanoi:
»Sinuhe, Sinuhe, rakas ystäväni, minä olen vain heikko nainen eikä sinun olisi pitänyt hylätä minua yksin. Enkä tiedä, miten voit ymmärtää minua, kun itse olet niin uskollinen ja ujo, mutta toivon sinun ymmärtävän. Tiedä siis, että viipyessäsi poissa toinen mies katsoi himoiten minuun ja minä lankesin.» Hän itki katkerasti ja taputteli käsillään poskiani lohduttaakseen minua ja jatkoi: »Itse asiassa hän ei ole lainkaan hullumpi mies ja olen mielistynyt häneen, vaikka hän ei olekaan sinun kaltaisesi, vaan vahva kuin härkä ja lyö minua ja repii minua korvista. Siksi rukoilen sinua, Sinuhe, mene pois, jottei hän näkisi sinua täällä seurassani, sillä silloin hän löisi minua entistä hirveämmin enkä soisi sitä, vaikka hänen tuottamansa kipu toisinaan onkin minusta varsin suloinen. Anna anteeksi minulle, Sinuhe, jos tällä tavoin särjen sydämesi, mutta kauempaa en enää uskalla viipyä seurassasi.»
Hän katsoi pelokkaasti minuun peläten varmaan minunkin lyövän häntä. Helpotukseni oli kuitenkin niin suuri, että mieluummin olisin nauranut ja hyppinyt ilosta, mutta tekeydyin surulliseksi ja sanoin hänelle: »Kaunis Mehunefer, suon sinulle onnesi, koska sinun onnesi on minun onneni. Tiedä kuitenkin, että kuvasi on aina säilyvä sydämessäni enkä koskaan unohda sinua.»
Tämä oli aivan totta, sillä tiesin, etten koskaan voisi unohtaa tätä hirveätä naista, mutta hän tuli liikutetuksi ja taputteli poskiani ryppyisillä käsillään ja luulen, että hän olisi koskenut suullaan suutani, ellei olisi pelännyt rakastajansa näkevän. Lopuksi hän sanoi: »Sinuhe, viinin ja suruni liikuttamana taisin puhua sinulle kummallisia asioita suuren kuninkaallisen äidin kuolinyönä enkä enää edes muista kaikkea, mitä puhuin, ja toivon, ettet sinäkään muista. Mutta jos muistat, tiedä, että kaikki mitä sanoin oli silkkaa valhetta ja viini puhui suuni kautta enkä minä. Suuri, kuninkaallinen äiti oli hyvä ja kunnioitettava nainen ja uhraamme joka päivä hänen muistolleen ja puhumme pelkkää hyvää hänestä etenkin sen jälkeen, kun hänen Kaansa on alkanut näyttäytyä puutarhahuoneessa ja istuu toisinaan öisin kuninkaan istuimella valtaistuinsalissa kuninkaallinen parta leuassaan.»
Tällä tavoin kävi kaikki entistä sekavammaksi mielessäni, sillä mahdollista oli, että Mehunefer tosiaan oli valehdellut minulle ja keksinyt juttunsa kerskaillakseen viinin päihdyttämättä. Mutta keskustelumme keskeytyi Mehuneferin kirkaisuun ja hän hypähti äkkiä erilleen minusta ja juoksi teeskentelevästi kaikin ilon ilmein shardanaaliupseeria vastaan, joka tuli meitä kohden käytävää pitkin. Tämä aliupseeri oli kookas ja lihava mies ja hänen silmänsä punoittivat oluesta ja muljahtelivat hänen päässään kuin härän silmät ja hänen kätensä olivat kuin lapiot. Kupariheloin koristetulla ruoskallaan hän sivalsi Mehuneferiä selkään ja ravisti häntä niskasta ja sanoi: »Sethin ja kaikkien paholaisten nimeen, joko taas hiiviskelet muiden miesten kanssa, senkin vanha lehmänkasa.» Arvasin tästä, että aliupseeri oli Mehuneferin rakastaja, josta hän oli kertonut, ja hiivin nopeasti pois, sillä hän oli totisesti iso ja peloittava mies.
Kävin vielä naistalossa tervehtimässä Babylonin prinsessaa, joka oli särkenyt ruukun farao Ekhnatonin kanssa, sillä kuningatar Nefritite oli kiireesti lähettänyt hänet Akhetatonista Thebaan, missä faraon muut vaimot oleskelivat. Hän oli näet kaunis, nuori nainen. Hän puhutteli suopeasti minua, koska osasin hänen kieltään, ja hän oli opetellut jo egyptinkieltä ja puhui sitä hullunkurisesti ja viehättävästi. Joskin hän oli kovin tyytymätön siihen, ettei farao ollut täyttänyt velvollisuuttaan häntä kohtaan, hän nautti silti olostaan Thebassa ja viihtyi Egyptissä paremmin kuin Babylonissa suljettuna palatsin naistaloon. Hän ihmetteli ja ihaili suuresti Theban elämää ja sanoi minulle:
»En koskaan ole tiennyt, että nainen saattaa olla niin vapaa kuin Egyptissä. Minun ei näet tarvitse peittää kasvojani miehiltä ja saan puhutella, ketä haluan, eikä minun tarvitse kuin käskeä, niin minut soudetaan Thebaan ja olen tervetullut ylhäisten pitoihin eikä kukaan pidä pahana, jos sallin kauniiden miesten panna kätensä kaulalleni ja koskea suullaan poskiani. Soisin kuitenkin, että farao täyttäisi velvollisuutensa minua kohtaan, jotta sen jälkeen olisin vielä vapaampi ja voisin iloita kenen kanssa haluan, sillä mikäli olen oikein ymmärtänyt, Egyptissä on tapana, että jokainen iloitsee kenen kanssa haluaa, kunhan tekee sen niin, että muut eivät saa sitä tietää. Luuletko, että farao pian kutsuu minut luokseen täyttääkseni velvollisuuteni häntä kohtaan, sillä muiden iloitessa ympärilläni ja kertoessa minulle kaikenlaista hupaista minua alkaa suuresti häiritä, että olen yhä koskematon, vaikka ruukku on jo aikaa särjetty edessäni.»
Hän oli varsin kaunis ja hänen ihonsa oli vaaleampi ja silmänsä tulisemmat kuin Egyptin naisten, niin että hyvin ymmärsin miesten halun panna kätensä hänen kaulalleen. Hänen silmissään kimmelsi tosiaan kokonainen joukko pieniä, ilkikurisia veitikoita, kun hän katsoi minuun, niin että jouduin suuresti hämilleni hänen puheistaan enkä osannut vastata hänelle. Hän avasi hieman vaatteitaan ja sanoi:
»Arvaan, että farao on huolissaan terveydestäni ja on lähettänyt sinut lääkärinä tutkimaan minua. Mutta voin vakuuttaa sinulle, että Egyptin ilmanala sopii erinomaisesti terveyteeni, ja ainoa asia mistä huolehdin on se, että kenties olen hieman lihava ollakseni täysin Egyptin miesten makuun. Sano sinä minulle, olenko liian lihava ja onko minulla syytä laihduttaa itseäni. Sano se rehellisesti minulle egyptiläisenä miehenä ja ystävänä voidakseni korjata itsessäni tämän vian, sillä Babylonissa nainen oli miehelle sitä mieluisampi, mitä lihavampi hän oli, ja siksi siellä söin uutterasti makeisia ja join kermaa kasvattaakseni lihaa luitteni ympärille.»
Unohdin olevani lääkäri ja katselin häntä egyptiläisenä miehenä ja ystävänä, kuten hän pyysi, ja vakuutin hänelle, ettei hänessä suinkaan ollut mitään vikaa ja että useimmat miehet pitivät enemmän pehmeistä matoista kuin kovista eikä tässä ollut eroa Babylonin ja Egyptin miesten kesken. Neuvoin häntä kuitenkin luopumaan makeisista ja kermasta, koska sekä farao että suuri kuninkaallinen puoliso olivat laihoja ja pitkäkaulaisia ja sen tähden hyvä tapa vaati, että myös hovin ylhäiset olivat laihoja ja pitkäkaulaisia ja naisten vaatteet suunniteltiin sen mukaisesti. Luulen, että vakuutusteni alttius kuitenkin herätti hänessä vääriä toiveita, sillä hän katsoi luottavasti minuun ja sanoi: