»Minulla on vasemman rintani alla pieni luomi, kuten näet. Se on niin pieni, että sitä tuskin huomaa, joten sinun on tuotava silmäsi lähemmäksi, jotta näkisit sen. Pienuudestaan huolimatta tämä luomi häiritsee suuresti minua ja soisin sinun leikkaavan sen pois veitselläsi, sillä muutamat hovin naiset, jotka ovat olleet Akhetatonissa, kertovat sinun suorittavan taitavasti tällaisia leikkauksia ja tekevän nämä leikkaukset mieluisiksi sekä potilaalle että itsellesi.»
Hänen ruusuinen rintansa oli tosiaan varsin kukkea ja sitä kannatti katsella, mutta hänen sanoistaan ja käytöksestään huomasin, että häneen oli jo tarttunut Theban kiihko, eikä minulla ollut halua ryhtyä murtamaan sinettejä faraon ruukuista. Siksi sanoin pahoitellen, ettei minulla ollut lääkärinlipasta mukanani, ja poistuin kiireesti hänen luotaan, koska varmuus on paras ja Merit oli jäsenilleni kaikkia Babylonin prinsessoja mieluisampi. Mutta opin hänestä nähdessäni hänen kauttaan Theban ja kultaisen talon muukalaisen silmin ja ymmärsin, miten suuri oh kultaisen talon turmelus, koska se jo oli tartuttanut hänet lapsen tavoin apinoimaan Egyptin huonoimpia tapoja. Siksi olen tämän kertonut. Minun on kuitenkin myönnettävä, että poistuessani hänen luotaan tunsin eräänlaista haikeutta, mutta tapahtuiko tämä hänen tähtensä vai kaikkien muiden ajatusten tähden, jotka surisivat päässäni, sitä en tiedä. Joka tapauksessa minun oli hänet tavattuani helpompi poistua kultaisesta talosta kuin jos olisin poistunut vain Ejen lyömät piikit sydämessäni.
Vielä minun on kerrottava, että Thebassa oleskellessani pappi Hrihor antoi yön pimeässä kantaa itsensä taloni eteen ja tuli tapaamaan minua. Hän muistutti minua kaikesta mikä oli tapahtunut välillämme ja sanoi minulle: »Sinuhe, muista lupauksesi! Laiva kiitää jo pitkin vuolasta virtaa, mutta vielä ehdit hypätä laivaan, jos tahdot.»
»En muista luvanneeni sinulle mitään», sanoin hänelle arvoni säilyttäen. Silloin hän hymyili minulle viisaan miehen hymyä pyöritellen Ammonin pyhää sormusta peukalossaan kasvot kiiltävinä pyhästä öljystä ja sanoi: »Kenties ei pääsi luvannut, mutta sydämesi lupasi, vaikka et itse sitä tiedä. Pääsi on kuitenkin pidettävä kiirettä ehtiäkseen sydämesi mukana, sillä ensi talvena tulee nälkä Kemin maahan ja taudit seuraavat nälän kintereillä ja veri on virtaava tautien kintereillä eikä silloin viisainkaan enää tiedä, mitä saattaa tapahtua.»
»Tulva on ehkä helppo nostaa», sanoin hänelle, »mutta noustessaan tulva paisuu ja pyyhkäisee kaikki padot tieltään. Kenties nostamasi tulva pyyhkäisee sinutkin tieltään, Hrihor, sinut ja pappisi, enkä lainkaan voi sanoa, olisinko siitä pahoillani. Suuri tulva voi näet tehdä paljon vahinkoa, mutta kerran laskeuduttuaan se jättää hedelmällistä mutaa jälkeensä enemmän kuin koskaan ennen, niin että sato on oleva satakertainen.»
Hrihor ei kiivastunut, vaan säilytti viisaan lempeytensä ja sanoi: »Luulet varmaan olevasi viisas, Sinuhe, puhuessasi näin monimutkaisesti, mutta vertauksesi on väärä. Sanoisin mieluummin, että pimeässä taotaan miekkaa ja näet jo säkenien suihkivan miekanterästä. Miekkaa taotaan ja se taotaan faraon hulluudella ja ristien kiihkolla ja nälällä ja taudeilla ja verelläkin se taotaan, kunnes se on lävistävä Egyptin sydämen. Mutta kun miehen sydän on lävistetty, hän makaa pitkällään eikä nouse ja vain madot hyötyvät hänestä ja lihovat. Tahdotko jättää Egyptin matojen valtaan, Sinuhe? Mutta tulva tai miekka, samantekevää. Laiva kiitää eteenpäin ja vauhti kiihtyy, mutta vielä voit hypätä mukaan, Sinuhe, jos tahdot. Ellet tahdo, putoat kenties veteen ja hukut, jos hyppäät liian myöhään. Ja sinä hyppäät, Sinuhe, sen verran luulen tuntevani ihmisten sydämiä, että voin sen sinulle vakuuttaa.»
Saatoin vastata hänelle vain: »Huomisesta päivästä ei tiedä kukaan.» Hän uskoi minut heikoksi, mutta hän ei tiennyt, että suonissani kenties virtasi kuninkaallinen veri. Tämä saattaa selittää monia tekojani, joita en itse ymmärrä enkä itse voi selittää. Mutta kenties tämäkin on vain valhe ja kuvitelma, kaikkien muiden kuvitelmain kaltainen, ja kenties on niin, ettei kukaan ihminen tunne omaa sydäntään, vaan sydän saattaa ihmisen tekemään tekoja, joita hän ei itse ymmärrä, niin pahoja kuin hyviäkin tekoja.
Kaiken tämän puhuttuaan Hrihor poistui luotani pimeässä emmekä eronneet vihamiehinä, mutta ystävinäkään emme eronneet. Olin viipynyt Thebassa koko kevään ja tuli kesä ja kuumuus ja kärpäset köyhien kaupunginosaan, mutta silti viivytin oloani Thebassa enkä tahtonut poistua sieltä. Lopulta farao Ekhnaton antoi tiedustella minua, koska hänen päänsärkynsä oh jälleen pahentunut, enkä voinut enää viivyttää lähtöäni. Siksi hyvästelin Krokotiilinpyrstössä Kaptahia ja Kaptah sanoi:
»Herrani, olen ostanut sinulle kaiken viljan, mitä on saatavana, ja vilja on varastoituna monessa kaupungissa, ja olen myös piilottanut viljaa, sillä viisas katsoo eteensä eikä taakseen, koska kaikenlaisia järjettömiä määräyksiä ja lakeja tulee lakkaamatta häiritsemään kauppiaan luvallista ammattia ja saattaisi kenties tapahtua, että viljasi takavarikoitaisiin, jos tulee nälänhätä, ja myytäisiin kansalle ja veronkantajat pistäisivät voiton kukkaroihinsa, vaikka tällaista ei koskaan ennen ole tapahtunut eikä ole hyvän tavan mukaista kajota toisen omaisuuteen ja viljaan. Mutta uskon jo, että mitä hyvänsä saattaa tapahtua, koska on tullut sellainenkin määräys, ettei tyhjiä ruukkuja enää saa viedä Syyriaan, niin että ruukut on suurin kustannuksin laivattava salaa sinne ja tämä vähentää minun voittoani. Enkä totisesti tiedä, seisonko enää päälläni vai jaloillani, sillä tämä määräys on yhtä mieletön kuin syyrialaisten halu ostaa tyhjiä ruukkuja. Samoin on kielletty viemästä viljaa Syyriaan, mutta tämä on luonnollinen ja ymmärrettävä määräys ja tulee liian myöhään, koska koko Egyptissä ei enää ole ostettavana jyvääkään, jonka voisi lähettää Syyriaan. Tällaisia määräyksiä tai lakeja en lainkaan vastusta, koska ne rauhoittavat kansaa ja niiden antamista vitkastellaan hyvän tavan mukaan niin kauan, että kauppias ehtii saada voittonsa eikä enää häviä niiden takia mitään. Mutta tyhjiä ruukkuja koskeva laki on paheksuttava ja mieletön, vaikka sen tietysti voi kiertää täyttämällä ruukut ennen kuljetusta vedellä, niin että ne eivät enää ole tyhjiä ruukkuja, eikä pelkästä vedestä vielä tarvitse maksaa vientiveroa, vaikka faraon veronkantajat ovatkin jo kaikki muut verotuskeinot keksineet.»
Vielä Kaptah sanoi: »Ole hyvällä mielellä, herrani, sillä ensi talven jälkeen olet viljasi tähden oleva rikkain mies Egyptissä, niin että vain farao on sinua rikkaampi, ellei mitään odottamatonta tapahdu. Kuitenkin minun on tunnustettava, että olen suuresti levoton ajan rauhattomuuden ja sarvien ja ristien tähden. Joskin tunnustan farao Ekhnatonin eteväksi hallitsijaksi, koska hänen hallitusaikanaan olen suuresti rikastunut, soisin kuitenkin hänen hallituksensa jo päättyvän ja kaiken palaavan ennalleen, jotta voisin rauhassa ja turvallisin mielin nauttia rikkaudestani hyvien lakien ja järjestyksen suojassa. Enkä enää ymmärrä lainkaan orjiani, sillä he käyttäytyvät julkeasti ja käyvät röyhkeämmiksi päivä päivältä eivätkä enää suostu syömään pilaantunutta viljaa ja härskiä öljyä, vaan viskaavat ruokaastiansa päällysmiesten silmille enkä edes rohkene kurittaa heitä kepilläni, sillä on tapahtunut, että orja on karannut herransa kimppuun ja katkaissut hänen keppinsä ja lyönyt herraansa ja karannut eikä tällaista ole vielä koskaan ennen tapahtunut. Siksi olisi syytä ripustaa muutamia orjia muurille pää alaspäin muille varoitukseksi enkä valittaisi vahinkoani, vaikka nämä orjat otettaisiin minun orjieni joukosta.»
Muistutin hänelle, että hän itse oli ollut orja ja kokenut orjan elämän, mutta Kaptah närkästyi tästä suuresti ja sanoi: »Totisesti orja on orja ja herra on herra ja tämä järjestys on paras mahdollinen ja niin on ollut ja niin on aina oleva. Eikä tässä järjestyksessä ole mitään vikaa, siitä olen minä itse paras todistus, sillä minä, joka olin orja, olen nyt rikas mies ja paisun lihavuuttani oman kykyni ja taitoni ansiosta ja sama voi tapahtua kenelle orjalle hyvänsä, jos hänellä on älyä ja taitoa ja hän osaa valehdella ja varastaa yhtä hyvin kuin minä. Eikö tämä järjestys siis ole paras mahdollinen järjestys, koska se antaa samat mahdollisuudet jokaiselle. Sitä paitsi orjan ravinto on aina ollut pilaantunut vilja ja härski öljy ja hapan olut eikä tässä asiassa ole mitään muuttamista. Samoin on orjaa lyötävä kepillä usein ja kiivaasti, jotta hän uskoisi ja kunnioittaisi herraansa ja ylistäisi muillekin herransa käsivarren väkevyyttä, sillä orja, jota ei lyödä kepillä, käy heti julkeaksi ja luulee herraansa heikoksi. Tämän kaiken tiedän parhaiten minä, joka itse olen ollut orja, sillä kyllin monta kertaa ovat takapuoleni ja sääreni turvonneet makeista kepiniskuista eikä tämä vahingoittanut minua lainkaan, vaan opetti minut varastamaan ja valehtelemaan entistä ovelammin, niin että suon mielelläni saman opetuksen myös omille orjilleni.»