Kipujen vallatessa hänet hän voihki ja valitti ja sanoi: »Sinuhe, sairas eläin armahdetaan nuijalla ja keihäs armahtaa haavoittuneen leijonan, mutta ihmistä ei kukaan armahda. Pettymykseni on katkerampi maista kuolemaa enkä pelkää kuolemaa, koska hänen valkeutensa paistaa sydämessäni ja ruumiini saattaa kuolla, mutta henkeni on elävä ikuisesta ikuiseen ja hänessä paistava yli kaiken maailman. Auringosta olen syntynyt, Sinuhe, ja aurinkoon olen jälleen palaava ja ikävöin jo takaisin aurinkoon kaiken pettymykseni tähden.»
Tällaista hän puheli minulle sairastaessaan enkä tiedä, desikö hän itsekään kaikkea, mitä puhui. Mutta syksyn tullessa hän alkoi jälleen toipua hoitoni ansiosta, vaikka kenties olisi ollut parempi, etten olisi hoitanut häntä, vaan olisin antanut hänen kuolla. Lääkäri ei kuitenkaan voi sallia potilaansa kuolevan, jos hänen taitonsa riittää parantamaan potilaan, ja tämä on usein lääkärin kirous, mutta sille lääkäri ei voi mitään, vaan hänen on parannettava hyvät ja pahat, hurskaat ja väärät tekemättä eroa heidän välillään. Syksyn tullessa hän alkoi toipua ja toipuessaan hän sulkeutui itseensä eikä enää puhunut minulle eikä puhunut muillekaan, vaan hänen silmänsä kävivät koviksi ja hän oli paljon yksin.
Mutta hän oli puhunut totta sanoessaan ystäviensä sylkevän vuoteeseensa, sillä synnytettyään hänelle viisi tytärtä kuningatar Nefritite kyllästyi häneen ja alkoi vihata häntä eikä enää ajatellut mitä teki, vaan tahtoi loukata häntä kaikin tavoin. Siksi ohranjyvän alkaessa kuudennen kerran viheriöidä Nefrititelle lapsi, joka eli hänen kohdussaan, oli enää vain nimellisesti faraoiden verta, sillä hän oli antanut vieraan siemenen vuotaa kohtuunsa eikä hän kerran murrettuaan rajansa enää katsonut mitään rajoja, vaan iloitsi kenen kanssa hyvänsä, joka sattui sillä hetkellä häntä miellyttämään, ja myös ystäväni Thotmesin kanssa hän oli iloinnut. Eikä hänen suinkaan tarvinnut kauan etsiä vuodekumppaneita, sillä hänen kauneutensa oli yhä kuninkaallinen, vaikka hänen keväänsä olivat jo kukkineet, ja hänen katseessaan ja pilkallisessa hymyssään oli jotakin, joka pakotti miehiä hänen puoleensa kuin noituus, niin etteivät he voineet hillitä itseään. Tahallaan ja tarkoituksella hän katkeruutensa ja vihansa tähden kohdisti juonensa faraolle uskollisiin ja vieroitti heidät Ekhnatonista iloitsemalla heidän kanssaan, niin että suojelevan rakkauden piiri farao Ekhnatonin ympärillä väljeni etäiseksi.
Hänen tahtonsa oli luja ja älynsä peloittavan terävä, ja nainen on vaarallinen, jos hänen pahaan tahtoonsa yhtyy äly ja kauneus, ja vielä vaarallisempi hän on, jos kaikkeen tähän yhtyy hänessä suuren kuninkaallisen puolison valta. Hän oh kytkenyt itsensä lujiin kahleihin, tämä Nefritite, monen vuoden ajan. Liian monta vuotta hän oli tyytynyt hymyilemään ja hallitsemaan kauneudellaan ja tyytynyt koruihin ja viiniin, runoihin ja keimailuun. Mutta jokin murtui hänessä varmaan, kun hän oli synnyttänyt viidennen tyttären ja uskoi, ettei koskaan voisi synnyttää poikaa, ja pani tämän Ekhnatonin syyksi. Totta onkin, että tämä oli vastoin kaikkea luonnon järjestystä ja saattoi hämmentää naisen mielen. On kuitenkin muistettava, että hänen suonissaan virtasi pappi Ejen musta veri, valheen, petoksen ja vääryyden vallanhimoinen veri, eikä ollut ihme, että hän tuli sellaiseksi kuin tuli.
Mutta hänen puolustuksekseen on sanottava, että aikaisemmin kaikkien näiden vuosien aikana kukaan ei voinut sanoa hänestä pahaa sanaa eikä hänestä kerrottu mitään pahaa juorua, vaan hän oli uskollinen ja ympäröi farao Ekhnatonin kaikella rakastavan naisen hellyydellä ja puolusti hänen hulluuttaan ja uskoi hänen näkynsä. Siksi monet ihmiset hämmästyivät hänen äkillistä muutostaan ja pahuuttaan ja pitivät sitäkin merkkinä kirouksesta, joka lepäsi Akhetatonin yllä kuin kuolettava varjo. Sillä hänen turmeluksensa oli niin suuri, että kerrottiin hänen iloitsevan myös palvelijain ja shardanain ja haudanlouhijain kanssa, vaikka en tahtoisi tätä uskoa. Saadessaan puheenaiheen ihmiset näet mielellään liioittelevat ja paisuttavat kaikkea tapahtunutta, vaikka hänen pahuudessaan ei olisi ollut paisuttelemisen varaa, vaan hän oli kyllin paha sinänsä.
En tahdo kuitenkaan tuomita häntä liian ankarasti, sillä kuka hyvänsä nainen saattaisi kiihtyä, jos olisi aikansa kaunein nainen ja kuningatar, älykäs, hienostunut ja kaikkien ihailema, mutta eläisi kytkettynä näyistään kiihkoilevaan mieheen, joka antaisi hänen lehmän tavoin kantaa joka vuosi ja siittäisi vain tyttäriä ja puhuisi vain Atonista vuoteessakin. Sitä paitsi silmiensä kerran avauduttua ja hellyytensä vaihduttua katkeruudeksi Nefritite älykkäänä naisena näki farao Ekhnatonin kylvävän pelkkää kirousta ympärilleen ja horjuttavan omaa valtaansa väistämätöntä tuhoa kohti. Siksi hänen turmeltunut kiihkonsa miehiin ei kenties ollut vain myöhään puhjennutta intohimoa, vaan hän tahtoi ajoissa kylmäverisen laskelmallisesti voittaa faraolle uskolliset ja maan ylhäiset puolelleen ja käytti tähän taaniinta keinoa, mikä kauniille naiselle on suotu. Mutta kaikki nämä ajatukset ovat vain minun omia ajatuksiani hänestä ja yhtä hyvin voi olla toisin kuin toisin.
Joka tapauksessa farao Ekhnaton sulkeutui yksinäisyyteen ja hänen ruokansa oli köyhän leipä ja hänen juomansa oli Niilin vesi, sillä hän tahtoi puhdistaa ruumiinsa saadakseen kirkkautensa takaisin ja uskoi lihan ja viinin sumantaneen hänen näkynsä.
Eikä ulkomaailmasta kuulunut enää mitään hyvää Akhetatoniin, vaan Aziru lähetti Syyriasta faraolle lukuisia savitauluja tehden monenlaisia valituksia. Hänen miehensä tahtoivat palata koteihinsa, hän kirjoitti, paimentaakseen lampaita ja hoitaakseen karjaa ja viljelläkseen maata ja iloitakseen vaimojensa kanssa, koska he olivat rauhallisia miehiä ja rakastivat vain rauhaa. Mutta Siinain erämaasta tunkeutuivat rosvojoukot lakkaamatta laillisten rajakivien yli ja hävittivät Syyriaa ja nämä rosvojoukot olivat aseistetut egyptiläisin asein ja heitä johtivat egyptiläiset upseerit ja heillä oli käytössään egyptiläisiä sotavaunuja, niin että he olivat alinomaisena vaarana Syyrialle eikä Aziru voinut päästää miehiään koteihinsa. Myös Ghazan sotilaskomentaja käyttäytyi erittäin sopimattomasti ja vastoin rauhansopimuksen kirjainta ja henkeä, koska hän sulki Ghazan portit rauhallisilta kauppiailta ja karavaaneilta ja oman häijyn harkintansa mukaan valikoi ne, jotka päästi Ghazaan tekemään kauppaa. Myös muita vaUtuksia Aziru esitti eikä hänen valituksillaan ollut loppua ja toinen mies hänen asemassaan olisi jo aikaa menettänyt kärsivällisyytensä, niin hän kirjoitti, mutta hänen pitkämielisyytensä oli suuri, koska hän rakasti vain rauhaa. Tästä asiain kehityksestä täytyi kuitenkin tulla loppu, koska hän ei muuten voinut enää taata seurauksia.
Myös Babylon oli erittäin loukkaantunut, koska Egypti kilpaili Babylonin kanssa Syyrian viljamarkkinoilla, eikä kuningas Burraburiash ollut lainkaan tyytyväinen lahjoihin, jotka hän oli saanut faraolta myötäjäisinä, vaan piti niitä riittämättöminä ja luetteli koko joukon vähimmäisvaatimuksia, jotka faraon piti täyttää säilyttääkseen ystävyyden Burraburiashin kanssa. Babylonin vakinainen lähettiläs Akhetatonissa kohautteli olkapäitään, levitteli käsiään ja repi partaansa sanoen: »Herrani on kuin leijona, joka levottomana kohottautuu pesässään ja aukaisee sieraimensa tuuleen haistellakseen, mitä tuuli tuo mukanaan. Hän pani toivonsa Egyptiin, mutta jos Egypti on tosiaan niin köyhä, ettei voi lähettää hänelle riittävästi kultaa, jotta hän voisi palkata vahvoja miehiä raakalaismaista armeijaansa ja rakentaa sotavaunuja, silloin en tiedä mitä tapahtuu. Vahvan ja rikkaan Egyptin kanssa herrani haluaa aina olla ystävä, ja tämä liitto takaisi maailman rauhan, koska sekä Egypti että Babylon ovat kyllin rikkaita eikä niiden tarvitse käydä sotaa, vaan ne haluavat säilyttää kaiken ennallaan rikkautensa tähden. Mutta heikon ja köyhän Egyptin ystävyys ei herralleni merkitse mitään, vaan on hänelle vain taakka, ja voin kertoa herrani suuresti tyrmistyneen ja kauhistuneen, kun Egypti luopui Syyriasta heikkoutensa tähden. Oma suu on lähempänä kuin pussin suu ja Babylonin on ajateltava Babylonia. Vaikka rakastan suuresti Egyptiä ja toivon Egyptille kaikkea hyvää, on maani etu minulle kuitenkin tärkeämpi kuin Egyptin etu enkä ihmettele, vaikka minun pian olisi matkustettava pois täältä ja palattava Babyloniin, joskin se tuottaisi minulle suurta mielipahaa.» Näin hän puhui eikä kukaan järkevä ihminen voinut kieltää hänen sanojensa viisautta. Tällä tavoin kuningas Burraburiash lakkasi lähettämästä leikkikaluja ja värillisiä munia kolmevuotiaalle puolisolleen Akhetatoniin, vaikka tämä oli faraon tytär ja hänen suonissaan virtasi pyhä veri.