Sen sijaan saapui Akhetatoniin heettiläisten lähetyskunta, johon kuului lukuisia ylhäisiä päälliköitä. He sanoivat saapuneensa vahvistamaan perinnäistä ystävyyttä Egyptin ja Khattien maan välillä ja samalla tutustumaan Egyptin tapoihin, joista he olivat kuulleet paljon hyvää, sekä Egyptin armeijaan, jonka järjestyksestä ja aseistuksesta he uskoivat oppivansa paljon hyödyllistä. He käyttäytyivät miellyttävästi ja ryhdikkäästi ja toivat hovin ylhäisille mukanaan suuria lahjoja. Nuorelle Tutille, Anksenatonin aviomiehelle ja farao Ekhnatonin vävylle, he muun muassa lahjoittivat veitsen, joka oh sinistä metallia ja terävämpi ja kestävämpi kaikkia muita veitsiä, niin että poika oli kovin mielissään eikä tiennyt, miten parhaiten olisi osannut heitä palvella. Vain minulla Akhetatonissa oli samanlainen veitsi, jonka kerran olin saanut heettiläisten satamapäälliköltä parannettuani hänet, kuten olen kertonut, ja neuvoin Tutia syyrialaiseen tapaan silaamaan sen kullalla ja hopealla, kuten itse olin antanut tehdä Simyrassa. Tällä tavoin siitä tuli loistava koruase ja Tut mielistyi siihen niin suuresti, että sanoi haluavansa sen kerran hautaan mukanaan. Hän oli näet heiveröinen ja sairas poika ja ajatteli kuolemaa enemmän kuin hänen ikäisillään yleensä on tapana.
Nämä heettiläiset päälliköt olivat tosiaan miellyttäviä ja sivistyneitä miehiä ja heidän rintakilvissään ja viitoissaan säihkyivät siivekkäiden aurinkojen ja kaksoiskirveiden kuvat. Heidän isot, uljaat nenänsä, tahdonlujat leukansa ja kesyttömät villipedonsilmänsä hurmasivat suuresti hovin naisia, jotka naisten tapaan rakastivat kaikkea uutta. Siten he saivat paljon ystäviä Akhetatonissa ja aamusta iltaan ja illasta aamuun heitä juhlittiin ylhäisten palatseissa, kunnes he olivat lopen uupuneita ja valittivat hymyillen päänsä särkyvän. Ja hymyillen he sanoivat:
»Tiedämme, että maastamme kerrotaan monenlaisia hirveitä juttuja, joita kateelliset kansat ovat sepittäneet meistä. Siksi iloitsemme suuresti voidessamme itse näyttää itsemme teille, niin että näette omin silmin, että olemme sivistyneitä ihmisiä ja useat meistä osaavat lukea ja kirjoittaa. Emmekä suinkaan syö raakaa lihaa ja juo lasten verta, kuten meistä kerrotaan, vaan osaamme syödä sekä syyrialaiseen että egyptiläiseen tapaan. Myös olemme rauhallisia ihmisia emmekä haasta riitaa, vaan annamme teille kaikenlaisia lahjoja emmekä halua teiltä vastalahjaksi muuta kuin tietoa, josta meillä saattaa olla hyötyä koettaessamme kehittää kansaamme yhä korkeammalle tietoon ja sivistykseen. Nimenomaan shardanainne tapa käyttää aseita kiinnostaa meitä suuresti ja samoin ihailemme siroja ja kullalla silattuja sotavaunujanne, joille meidän raskaat ja kömpelöt vaunumme koristeettomuudessaan eivät lainkaan voi vetää vertoja. Eikä teidän sovi uskoa Mitannin pakolaisten levittämiä pötypuheita meistä, sillä heidän suustaan puhuu pelkkä katkeruus, kun he pelkuruudessaan pakenivat maastaan ja hylkäsivät omansa. Voimme vakuuttaa, ettei heille olisi tapahtunut mitään pahaa, jos he olisivat jääneet maahansa, ja neuvomme edelleen heitä palaamaan maahansa ja elämään sovussa kanssamme, emmekä kanna heille lainkaan kaunaa heidän pötypuheittensa tähden, sillä ymmärrämme hyvin heidän katkeruutensa. Mutta myös teidän on ymmärrettävä, että Khattien maa on ahdas maa ja että meillä on paljon lapsia, koska suuri kuninkaamme Shubbiluliuma rakastaa suuresti lapsia. Sen tähden tarvitsemme tilaa lapsillemme ja uusia laitumia karjallemme ja Mitannissa oli meille tilaa, koska Mitannin naiset synnyttävät vain yhden tai korkeintaan kaksi lasta. Sitä paitsi emme sietäneet nähdä, millainen sorto ja vääryys vallitsi Mitannin maassa, ja totta puhuen Mitannin omat asukkaat kutsuivat meitä avukseen, niin että marssimme heidän maahansa vapauttajina emmekä suinkaan valloittajina. Nyt on meillä Mitannissa kylliksi tilaa itsellemme ja lapsillemme ja karjallemme, emmekä edes uneksi enää mistään uusista valloituksista, koska olemme rauhallista kansaa ja haluamme vain kylliksi tilaa kansallemme ja sen saatuamme olemme täysin tyytyväisiä.»
He kohottivat maljansa suorin käsin ja ylistivät suuresti Egyptiä ja naiset katselivat halukkaasti heidän jänteviä niskojaan ja villipedonsilmiään ja he sanoivat: »Egypti on ihana maa ja rakastamme sitä. Mutta kenties myös meidän maassamme olisi jotakin oppimista ja uskomme, että kuninkaamme mielellään kustantaa matkan ja oleskelun maassamme sellaisille Egyptin ylhäisille, jotka pitävät meistä ja haluavat oppia tapojamme. Kenties hän lisäksi antaa heille lahjojakin, sillä hän pitää suuresti egyptiläisistä ja rakastaa lapsia. Lapsista puheen ollen kuninkaamme haluaa vaimojemme synnyttävän paljon lapsia, mutta Egyptin kauniiden naisten ei silti suinkaan tarvitse pelätä meitä, sillä osaamme toki iloita heidän kanssaan sivistyneiden ihmisten tavoin, emmekä tee heitä raskaiksi, vaan iloitsemme egyptiläiseen tapaan, kuten syömmekin täällä egyptiläiseen tapaan.»
Tällä tavoin he puhuivat paljon kaunista Akhetatonin ylhäisille eikä kukaan salannut heiltä mitään, mutta heidän mukanaan tuli mielestäni kalman haju Akhetatoniin ja muistin heidän tylyä maataan ja seivästettyjä noitia tienvarsilla heidän maassaan. Siksi en murehtinut heidän lähtiessään Akhetatonista.
Eikä Akhetaton enää ollut kaltaisensa, vaan kiihko oli vallannut sen asukkaat eikä koskaan aikaisemmin ollut syöty ja juotu, iloittu ja leikitty Akhetatonissa yhtä kiihkeästi kuin tänä aikana. Illasta aamuun paloivat soihdut ylhäisten talojen edessä ja aamusta iltaan kajahteli soitto ja nauru ylhäisten taloista ja kiihko tarttui myös palvelusväkeen ja orjiin, niin että palvelijat ja orjat saattoivat keskellä päivää horjua juopuneina pitkin katuja ketään kunnioittamatta eivätkä kepiniskutkaan parantaneet heitä. Alutta kaikki tämä ilo oli sairasta iloa eikä tyydyttänyt ihmisiä, vaan poltti heitä kuin kuluttava kuume, sillä he tahtoivat iloita, jotta olisivat unohtaneet tulevaisuuden. Kesken ilon ja laulun ja viinin humalan laskeutui usein äkkiä kuolemanhiljaisuus yli Akhetatonin, niin että nauru jähmettyi kurkkuun ja ihmiset katsoivat pelästyneinä toisiinsa unohtaen sanat, joita olivat aikoneet sanoa. Myös levisi Akhetatoniin outo, äitelä, vastenmielinen haju, jonka syytä kukaan ei tiennyt ja jota hyvät hajut ja suitsukkeet eivät pystyneet poistamaan ihmisten sieraimista. Tämän hajun tunsi selvimmin varhain aamuisin ja iltaisin auringon laskiessa eikä se tullut virrasta eikä kalalammikoista eikä Atonin pyhästä järvestä eikä se hävinnyt, vaikka viemärijohtoja revittiin auki ja puhdistettiin, ja monet sanoivat, että se oli kirouksen ja Ammonin haju.
Myös taiteilijoihin tarttui outo kiihko ja he piirsivät ja maalasivat ja veistivät innokkaammin kuin koskaan ennen, ikään kuin olisivat tunteneet ajan liukuvan pois sormiensa välistä ja halunneet tyhjentää kaiken taitonsa ennen aikansa päättymistä. Kiihkoisasti he liioittelivat totuuttaan, niin että totuus vääristyi irvikuvaksi heidän talttojensa ja piirtimiensä jäljissä, ja kilpailivat keskenään keksiäkseen yhä eriskummaisempia ja liioittelevampia muotoja totuudelleen, kunnes he väittivät voivansa ilmaista ilmeen ja liikkeen vain muutamalla viivalla ja täplällä. Ihmisen silmän ilmeen ja uneksinnan he tyytyivät ilmaisemaan yhdellä ainoalla kaartuvalla viivalla ja farao Ekhnatonista he piirsivät kuvia, jotka kauhistuttivat vanhoja ihmisiä, liioitellen hänen kaulansa laihuutta ja turvonneita reisiään, vaikka niissä ei totisesti enää ollut liioittelemisen varaa. He piirsivät farao Ekhnatonista sellaisia kuvia, että niitä saattoi mielestäni hänestä piirtää vain ihminen, joka katkerasti vihasi häntä. Mutta itse he ylpeilivät suuresti saavutuksistaan ja veistoksistaan ja kuvistaan ja sanoivat: »Totisesti, näin ei vielä koskaan ennen ole piirretty ja veistetty. Tämä on totuus.»