Mutta ystävälleni Thotmekselle sanoin: »Farao Ekhnaton kohotti sinut tomusta rinnalleen ja teki sinut ystäväkseen. Miksi siis veistät hänen kuvansa, ikään kuin katkerasti vihaisit häntä, ja miksi olet sylkenyt hänen vuoteeseensa ja häpäissyt hänen ystävyytensä.»
Thotmes sanoi: »Älä sekaannu asioihin, joita et ymmärrä, Sinuhe. Kenties vihaan häntä, mutta sitä enemmän vihaan itseäni. Minussa palaa luomisen kuume eivätkä käteni vielä koskaan ole olleet taitavammat kuin nyt ja kenties tyydyttämättömänä itseään vihatessaan taiteilija luo suuremmin kuin kylläisenä ja rakastavin mielin. Kaikki värit ja muodot minä luon itsestäni ja moninaisuuden minä luon itsestäni ja jokaisessa veistoksessa veistän itseni kiveen elämään ikuisesti. Siksi ei kukaan ihminen ole minun veroiseni, vaan minä olen enemmän kuin kaikki muut ihmiset eikä minulle ole mitään lakeja, joita en voisi rikkoa, vaan taiteessani minä olen kaikkien lakien yläpuolella ja olen enemmän jumala kuin ihminen. Värejä ja muotoja luodessani kilpailen hänen Atoninsa kanssa ja voitan hänen Atoninsa, sillä kaikki, mitä Aton luo itsestään, on häviävää, mutta minkä minä luon, se säilyy ikuisesti.»
Mutta näin puhuessaan hän oli juonut viiniä jo aamupäivällä ja annoin hänelle anteeksi hänen sanansa, sillä tuska paistoi hänen kasvoistaan ja hänen silmistään näin, että hän oli hyvin onneton.
Kaiken tämän tapahtuessa korjattiin sato pelloilta ja tulva nousi jälleen ja tulva laskeutui ja tuli talvi ja talven mukana tuli nälkä Egyptinmaahan, niin ettei kukaan enää tiennyt mitä onnettomuutta huominen päivät toisi mukanaan. Talven tullessa levisi myös tieto, että Aziru oli avannut useimmat Syyrian kaupungit heettiläisille ja että heettiläiset hyökkäysvaunut olivat ajaneet läpi Siinain erämaan ja hyökänneet Tanikseen ja tuhosivat alamaata Taniksen ympärillä virtaan asti.
2
Näiden tietojen levitessä saapuivat Eje Thebasta ja Horemheb Memfiistä Akhetatoniin neuvotellakseen farao Ekhnatonin kanssa ja pelastaakseen, mitä vielä oli pelastettavissa. Tässä neuvottelussa olin läsnä lääkärinä, koska pelkäsin faraon kiihottuvan ja sairastuvan uudelleen kaiken pahan tähden, mikä hänen täytyi kuulla ja niellä. Mutta farao oli sulkeutunut ja kylmäkiskoinen eikä menettänyt malttiaan, vaan kuunteli mitä Ejellä ja Horemhebillä oli sanottavana.
Pappi Eje puhui hänelle ja sanoi: »Faraon aitat ovat tyhjät eikä Kushin maa tänä vuonna ole lähettänyt veroja kuten ennen, vaikka panin näihin veroihin kaiken toivoni. Suuri nälkä vallitsee maassa ja ihmiset kaivavat mudasta vesikasvien juuria ja syövät niitä ja he repivät hedelmäpuiden kuoret ja syövät ne ja heinäsirkkoja, kuoriaisia ja sammakoltakin he syövät. Monet ovat jo kuolleet ja vielä useammat tulevat kuolemaan, sillä ankarastikaan säännöstellen faraon vilja ei riitä kaikille ja kauppiaitten vilja on liian kallista, jotta köyhä kansa voisi sitä ostaa. Suuri levottomuus on vallannut ihmisten mielet ja maalaiset pakenevat kaupunkeihin ja kaupunkilaiset pakenevat maalle ja kaikki sanovat: Tämä on Ammonin kirous ja kärsimme faraon uuden jumalan tähden. Sen tähden, farao Ekhnaton, tee sovinto pappien kanssa ja anna Ammonille hänen valtansa takaisin, jotta ihmiset saisivat rukoilla häntä ja uhrata hänelle ja rauhoittuisivat. Anna Ammonille hänen maansa takaisin, jotta Ammon kylväisi maansa, sillä kansa ei uskalla kylvää Ammonin maata ja myös sinun maasi on jäänyt kylvämättä, koska kansa sanoo, että sekin on kirottu maa. Tee sen tähden sovinto Ammonin kanssa ja tee se ajoissa, sillä muuten pesen käteni enkä enää voi vastata seurauksista.»
Mutta Horemheb sanoi: »Burraburiash on ostanut rauhan heettiläisiltä ja Aziru on taipunut heidän painostukseensa ja avannut heille kaupunkinsa ja yhtynyt heihin. Heidän sotilaittensa määrä Syyriassa on kuin meren hiekka ja heidän sotavaununsa ovat lukuisat kuin tähdet taivaalla, ja tämä on Egyptin loppu, sillä he ovat viekkaudessaan vieneet ruukuissa vettä erämaahan, koska heillä ei ole laivastoa. Määrättömän paljon vettä he ovat vieneet ruukuissa erämaahan, niin että kevään tullen erämaan halki voi marssia suurinkin armeija nääntymättä janoon. Mutta suuren osan ruukuista he ovat ostaneet Egyptistä, ja kauppiaat, jotka ovat myyneet heille tyhjiä ruukkuja, ovat ahneudessaan omin käsin kaivaneet oman hautansa. Myös ovat Azirun ja heettiläisten sotavaunut malttamattomuudessaan tehneet väkivaltaisia tiedusteluretkiä Tanikseen ja Egyptin alueelle ja siten rikkoneet rauhan. Tosin nämä loukkaukset ovat vähäpätöisiä eikä heidän aiheuttamansa vahinko ole suuri, mutta olen antanut levittää kansan keskuuteen tietoja kauheasta häväistyksestä ja heettiläisten julmuudesta, niin että kansa on kypsä sotaan. Vielä on aikaa, farao Ekhnaton. Anna puhaltaa torviin, kohota viirit liehumaan ja julista sota. Kerää kaikki asekuntoiset miehet harjoituspaikkoihin, anna koota kaikki kupari maasta keihäitä ja nuolenkärkiä varten ja katso, valtasi on pelastuva. Minä sen pelastan ja annan Egyptille verrattoman sodan ja lyön heettiläiset ja valloitan Syyrian sinulle takaisin. Tämän kaiken voin tehdä, jos Egyptin kaikki varat ja vilja annetaan armeijani käyttöön. Silloin nälkä tekee pelkuristakin sotilaan. Ammon tai Aton, samantekevää, sillä kansa on unohtava Ammonin saadessaan sodan ja sen levottomuus purkaantuu sodassa ulospäin ja voitokas sota vahvistaa valtasi entistä lujemmaksi. Minä lupaan sinulle voitokkaan sodan, Ekhnaton, sillä olen Horemheb, haukan poika, ja minut luotiin suuriin tekoihin ja tämä on minun hetkeni, jota ikäni olen odottanut.»
Tämän kuultuaan Eje sanoi kiireesti: »Älä usko Horemhebiä, farao Ekhnaton, rakas poikani, sillä petos puhuu hänen kielensä alta ja hän himoitsee valtaasi. Tee sovinto Ammonin pappien kanssa ja julista sota, mutta älä suinkaan anna päällikkyyttä Horemhebille, vaan anna päällikkyys jollekulle vanhalle, kokeneelle soturille, joka on kirjoituksista tutkinut sodankäyntiä suurten faraoitten aikana ja johon voit täydesti luottaa.»
Horemheb sanoi: »Ellemme seisoisi faraon edessä, pappi Eje, löisin kämmenelläni vasten sontaista suutasi. Mittaat minua oman mittasi mukaan ja petos puhuu kielesi alta, sillä salaa olet jo käynyt neuvotteluja Ammonin pappien kanssa ja tehnyt sovinnon heidän kanssaan faraon selän takana. Mutta minä en petä poikaa, jonka heikkouden kerran peitin olkavaatteellani Theban vuorten luona erämaassa, vaan minun päämääräni on Egyptin suuruus ja vain minä voin enää pelastaa Egyptin.»
Farao Ekhnaton kysyi heiltä: »Oletteko puhuneet?» Ja he sanoivat yhteen ääneen: »Olemme puhuneet.» Silloin farao sanoi: »Minun on valvottava ja rukoiltava, ennen kuin teen päätökseni. Mutta kutsukaa huomispäivänä kokoon kaikki kansa, kutsukaa kokoon kaikki, jotka minua rakastavat, ylhäiset ja alhaiset, herrat ja palvelijat, ja vuorten louhijatkin kutsukaa kaupungistaan, sillä tahdon puhua heissä kansalleni ja ilmaista heille päätökseni.»
He tekivät hänen käskynsä mukaan ja kutsuivat kansan kokoon seuraavaksi päiväksi, Eje luullen hänen tekevän sovinnon Ammonin kanssa ja Horemheb uskoen hänen julistavan sodan Azirua ja heettiläisiä vastaan. Mutta koko sen yön farao valvoi ja rukoili kävellen rauhatta huoneissaan nauttimatta mitään ruokaa ja puhuttelematta ketään ihmistä, niin että lääkärinä olin levoton hänen tähtensä. Seuraavana päivänä hänet kannettiin kansan eteen ja kansan edessä hän istuutui valtaistuimelleen ja hänen kasvonsa olivat kirkkaat ja loistavat kuin aurinko, kun hän kohotti kätensä ja puhui kansalle valtaistuimeltaan ja sanoi: