Mutta Kaptah alkoi vavista ja sanoi: »Herrani, en suinkaan enää vanhoina päivinäni halua ruveta tekemään työtä käsilläni, ja he ovat jo panneet ylhäiset vääntämään jauhinkiviä myllyissä ja lyövät heitä kepeillä ja ylhäisten ja rikkaiden vaimot ja tyttäret he ovat panneet palvelemaan orjia ja kantajia ilotaloissa eikä tämä kaikki suinkaan ole hyvä, vaan tämä on paha. Herrani Sinuhe, älä vaadi minua tälle tielle, sillä ajatellessani sitä muistan pimeää taloa, johon kerran sinua seurasin, vaikka vannoin sinulle, etten koskaan siitä puhuisi sinulle, mutta nyt puhun, koska minun täytyy. Herrani, jälleen olet päättänyt astua pimeään taloon etkä tiedä, mikä sinua siellä odottaa, ja jos sinne astut, näet kenties, että sinua odottaa mätänevä hirviö ja löyhkäävä kuolema. Sillä kaiken sen perusteella, mitä jo olemme nähneet, tämä farao Ekhnatonin jumala on yhtä kauhea kuin Kreetan jumala ja panee Egyptin parhaat ja lahjakkaimmat miehet hyppimään härkien edessä ja vie heidät pimeään taloon, josta ei ole paluuta, vaikka he menevät sinne riemuiten ja hyppien ja luottaen taitoonsa ja luullen löytävänsä sieltä kaiken lännen kenttien autuuden. Ei, herrani, Minotauroksen taloon en enää uudelleen seuraa sinua.»
Eikä hän itkenyt ja parkunut niinkuin ennen, vaan puhui minulle vakavasti ja vannotti minua luopumaan aikeestani, ja lopuksi hän sanoi: »Ellet ajattele itseäsi ja minua, ajattele ainakin Meritiä ja pientä Thotia, jotka rakastavat sinua. Vie heidät pois täältä ja piilota heidät turvalliseen paikkaan, sillä Ammonin alkaessa viljan jauhannan ei heidän henkensä enää ole täällä turvassa.»
Mutta kiihkoni oli sokaissut minut ja hänen varoituksensa olivat hulluutta mielestäni ja sanoin kopeasti hänelle: »Kukapa vainoisi naista ja pientä poikaa? Minun talossani he ovat turvassa, sillä Aton voittaa ja Atonin täytyy voittaa. Muuten ei elämä ole elämisen arvoista enää. Onhan kansalla oma järkensä ja kansa tietää faraon tahtovan sille pelkkää hyvää. Miten olisi mahdollista, että kansa palaisi mieluummin jälleen pelon ja pimeyden valtaan. Juuri Ammonin talo on tuo pimeä talo, josta puhut, eikä suinkaan Atonin talo. Muutamat lahjotut vartijat ja muutamat pelkurimaiset ylhäiset eivät toki pysty kaatamaan Atonia, kun hänellä on koko kansa takanaan.»
Kaptah sanoi: »Puhuin jo puhuttavani enkä palaa siihen. Silti sappeni kiehuu kertoakseni sinulle erään pienen salaisuuden, mutta koska salaisuus ei ole minun, en voi sitä kertoa eikä se kenties tehoisi sinuun, kun olet hulluutesi vallassa. Älä siis syytä minua, herrani, jos jälkeenpäin hierot polvesi ja kasvosi kiviin epätoivosi vallassa. Älä syytä minua, jos hirviö nielee sinut. Minusta ei liene väliä, koska olen vain entinen orja eikä minulla ole lapsia, jotka murehtisivat kuolemaani. Siksi seuraan sinua, herrani, myös tälle viimeiselle tielle, vaikka tiedän, että kaikki tämä tapahtuu turhan tähden. Astukaamme siis yhdessä pimeään taloon, herrani, kuten kerran ennen ja minä seuraan sinua, mutta jos sallit, otan viiniruukun taas mukaan matkalleni.»
Tästä päivästä lähtien Kaptah alkoi juoda ja hän joi aamusta iltaan ja illasta aamuun, mutta kesken humalansa hän täytti käskyni ja antoi palvelijansa jakaa aseita satamassa sinisten ja punaisten keppien ympärillä ja kutsutti salaa vartijoiden päälliköitä Krokotiilinpyrstöön ja lahjoi heitä liittymään köyhien puolelle rikkaita vastaan. Eikä Kaptah juodessaan suuresti eronnut muista ihmisista, sillä myös muut ihmiset joivat lakkaamatta ja Thotmes joi ja orjat joivat rosvoamansa saaliin ja rikkaat myivät viimeiset korunsa ostaakseen viiniä, ja kaikki sanoivat: »Syökäämme ja juokaamme, sillä kukaan ei tiedä, mitä huominen päivä tuo tullessaan.»
Myös tuli eräänä päivänä Krokotiilinpyrstöön muuan Theban runoilija, joka juomisistaan oli niin paljon velkaa Kaptahille, että Kaptahin oli pakko juottaa hänelle jatkuvasti viiniä saadakseen joskus omansa takaisin. Hän tuli silmät loistavina ja haroi käsillä hiuksiaan ja sanoi: »Olen keksinyt suuren asian ja tämä asia on suurin ja tärkein, mitä vielä milloinkaan on keksitty, ja ajatukseni on ihmeellisempi kaikkia faraonkin ajatuksia ja näkyjä. Kaikki, mikä ympärillämme tapahtuu, on pahaa ja väärin ja vääryys voittaa oikeuden ja julmuus voittaa hyvyyden ja ilkeys voittaa viattomuuden. Mutta tätä ei maksa surra, sillä tämä kaikki on vain unta ja kuolemassa heräämme unesta ja uni on poissa eikä häiritse meitä enää. En sanoisi mitään, jos näkisimme hyviä unia, kuten ennen, mutta nyt näemme kaikki pahaa unta ja unemme on niin levoton ja paha, että herääminen on unennäköä parempi. Siksi sanon: Ei ole Thebaa eikä ole virtaa eikä ole Egyptiä, ei ole peltoja eikä kaupunkeja, ei ole rikkaita eikä köyhiä, ei herroja eikä orjia, vaan tämä kaikki on ikävää ja pahaa unta, jota minä näen, ja faraokin näkyineen on vain unta, jota minä näen. Mutta nyt olen suuresti kyllästynyt uneeni, sillä tämä uni on pahempi kuin monen päivän kohmelo. Siksi aion herättää itseni unesta eikä herättyäni enää ole Egyptiä eikä faraota.» Tämän sanottuaan hän otti esiin partaveitsenä käyttämänsä piipuukon ja veti kurkkunsa auki korvasta korvaan niin äkkiä, ettei kukaan ehtinyt häntä estää, ja hänen verensä tahri istuimen ja matot, niin että Kaptahille koitui hänen kuolemastaan vielä suurempi vahinko kuin hänen elämästään.
Mutta hänen sanansa levisivät kautta Theban ja monet rauhalliset ja sävyisät ihmiset, jotka olivat kyllästyneet ajan kiihkoon, sanoivat toisilleen: »Elämämme on vain paha uni ja kuolema on suloinen herääminen. Astukaamme siis tyynin mielin elämän pimeästä käytävästä kuoleman aamuun.» Tällä tavoin monet ihmiset surmasivat itsensä ja muutamat surmasivat myös vaimonsa ja lapsensa, jottei heidän olisi tarvinnut nähdä ja kokea kaikkea pahaa, mikä Thebassa tapahtui Atonin tähden.
Sillä nälkä ja kiihko vallitsi Thebassa näinä aikoina, jolloin Atonin valtakunta tuli maan päälle, ja houre valtasi ihmisten mielet, niin että he juopuivat viiniä juomatta. Eikä enää ollut väliä, kuka kantoi ristiä, kuka ei, vaan ainoa mikä merkitsi, oli ase ja luja nyrkki ja vahva ääni, sillä kuka jaksoi huutaa äänekkäimmin, hänen sanaansa kuunneltiin. Jos joku näki kadulla leivän toisen kädessä, niin hän tempasi leivän ja sanoi: »Anna minulle leipäsi, sillä emmekö kaikki ole veljiä keskenämme Atonin edessä eikä sovi, että minä näen nälkää veljeni ahmiessa leipää mahansa täyteen.» Jos joku näki vastaantulijan pukeutuneen hienoon pellavaan, niin hän sanoi: »Anna minulle vaatteesi, sillä olemmehan veljiä keskenämme Atonin nimeen eikä sovi, että veli pukeutuu veljeään paremmin.» Jos jonkun kaulassa tai vaatteissa tavattiin sarvi, hänet pantiin vääntämään myllynkiviä tai kaivamaan juuria maasta tai repimään palaneita taloja, mutta muutamia kolhittiin hengiltä ja muutamia viskattiin veteen krokotiilien syötäväksi, sillä krokotiilit saapuivat jo Theban satamalaiturien luokse eikä kukaan häirinnyt niitä ja niiden leukojen louskutus ja pyrstöjen läiske sekaantui sinisten ja punaisten keppien luona riitelevän kansan ääniin.
Eikä enää ollut mitään järjestystä, sillä ne, jotka huusivat äänekkäimmin, sanoivat: »Meidän on pidettävä yllä järjestys ja kuri Atonin nimeen. Kerätkäämme sen tähden kaikki vilja ja jakakaamme se keskenämme eikä kukaan enää saa ryöstää omin päin, vaan me, jotka olcmme väkevimmät, ryöstämme yhdessä jakaaksemme saaliin muiden kesken.» Siten äänekkäimmät kerääntyivät yhteen ja löivät kepeillä niitä, jotka yrittivät ryöstää omin päin, ja ryöstivät enemmän kuin koskaan ennen ja surmasivat jokaisen, joka teki vastarintaa, ja söivät itsensä kylläisiksi ja pukeutuivat kuninkaalliseen pellavaan ja kantoivat kultaa ja hopeaa kaulassaan ja ranteissaan. Heidän joukossaan oli miehiä, joiden nenä ja korvat oli leikattu häpeällisten rikosten tähden, ja heillä oli kahleiden jäljet nilkoissaan ja kepinlyöntien arpia selässään, mutta he ylpeilivät suuresti näistä jäljistä ja paljastivat häpeänsä kansan nähtäväksi ja sanoivat: »Kaiken tämän olemme kärsineet Atonin tähden, emmekö siis ole ansainneet hyvitystä siitä?» Eikä heitä voinut erottaa niistä, jotka oli sarvina lähetetty kaivoksiin ja kivilouhoksiin ja jotka nyt palasivat risteinä sekaantuen kansan joukkoon. Mutta kultaiseen taloon virran toisella rannalla ei kukaan kajonnut, koska se oli faraon talo ja Eje kantoi siellä yhä faraon käyräsauvaa ja ruoskaa ja suojeli siellä Ammonin pappeja.