Näin kului kaksi kertaa kolmekymmentä päivää eikä Atonin valtakunta maan päällä kestänyt sen kauempaa, vaan hajosi, sillä Kushin maasta laivoissa tuodut neekerijoukot ja Ejen palkkaamat shardanat piirittivät kaupungin ja sulkivat kaikki tiet ja sulkivat myös virran, niin ettei enää kukaan päässyt pakenemaan. Sarvet nousivat kapinaan kaikkialla kaupungissa ja papit jakoivat heille aseita Ammonin luolista ja aseitten puutteessa he olivat karkaisseet tulessa keppiensä kärjet ja vahvistaneet kuparilla keittiönuijansa ja taikinankaulimensa ja takoneet naistensa korut nuolenkärjiksi. Sarvet nousivat kapinaan ja heidän mukanaan nousivat kapinaan kaikki, jotka tahtoivat hyvää Egyptille, ja myös säyseät ja pitkämieliset ja rauhalliset ihmiset nousivat kapinaan sanoen: »Tahdomme vanhan järjestyksen palaavan, sillä olemme saaneet kurkkua myöten kylliksemme uudesta järjestyksestä ja Aton on jo kylliksi rosvonnut meitä.»
4
Mutta minä, Sinuhe, sanoin kansalle: Kenties on paljon väärää tapahtunut näinä päivinä ja kenties vääryys on polkenut oikeutta ja moni viaton on joutunut kärsimään väärän asemesta, mutta siitä huolimatta Ammon on pelon ja pimeyden jumala ja hallitsee ihmisiä heidän tietämättömyytensä tähden. Aton on ainoa jumala, sillä hän elää meissä itsessämme ja ulkopuolellamme, eikä ole mitään muita jumalia. Taistelkaa sen tähden Atonin puolesta kaikki orjat ja köyhät, kantajat ja palvelijat, sillä enää teillä ei ole mitään menettämistä, ja jos Ammon voittaa, saatte totisesti maistaa orjuutta ja kuolemaa. Taistelkaa farao Ekhnatonin tähden, sillä hänen kaltaistaan ei vielä koskaan ole syntynyt maan päälle ja jumala puhuu hänen suunsa kautta eikä tällaista tilaisuutta maailman uudistamiseksi ole koskaan ollut eikä hänen jälkeensä enää ole tuleva.»
Mutta orjat ja kantajat nauroivat minulle ääneen ja sanoivat: »Älä puhu meille pötyä Atonista, Sinuhe, sillä kaikki jumalat ovat samanlaisia ja kaikki faraot ovat samanlaisia. Mutta olet hyvä mies, Sinuhe, vaikka oletkin kovin yksinkertainen, ja olet sitonut ruhjoutuneet kätemme ja parantanut puhkotut polvemme pyytämättä meiltä lahjoja. Pudota sen tähden kädestäsi tuo nuija, jota kuitenkaan et jaksa heiluttaa, sillä ei sinusta ole sotijaksi ja sarvet tappavat sinut, jos näkevät nuijan kädessäsi, emmekä tahdo sinulle pahaa. Meistä sen sijaan ei ole väliä, vaikka kuolemme, sillä olemme tahrineet kätemme vereen ja eläneet hyviä päiviä ja maanneet loistokatosten varjossa ja juoneet kultaisista maljoista, vaikka emme enää tiedä, oliko se kaiken arvoista. Joka tapauksessa juhlamme on nyt lopussa ja aiomme kuolla ase kädessä, sillä maistettuamme vapautta ja hyviä päiviä ei orjuus enää maistu meille. Paranna sinä haavamme ja lievitä kipumme, jos haluat, mutta älä heilu keskellämme nuija kourassa, sillä tämä näky naurattaa meitä niin suuresti, että käännymme naurusta kaksinkerroin ja keihäät putoavat käsistämme ja olemme helppo saalis naakereille ja shardanoille ja Ammonin sarville.»
Heidän puheensa sai minut häpeämään, niin että pudotin nuijan kädestäni ja hain talostani lääkärinlippaani Krokotiilinpyrstöön hoitaakseni heidän haavojaan. Kolme päivää ja kolme yötä taisteltiin Thebassa ja lukemattoman monet vaihtoivat ristinsä sarviin ja liittyivät sarvien puolelle ja vielä useammat pudottivat aseet käsistään ja piiloutuivat taloihin ja viinikellareihin, viljasäiliöihin ja tyhjiin koreihin satamassa. Mutta orjat ja sataman kantajat taistelivat, ja urheimmin taistelivat ne, jotka olivat pitäneet pienintä ääntä, ja heidän rinnallaan taistelivat ne, joilta nenä ja korvat oli leikattu ja jotka sen tähden tiesivät, että heidät kuitenkin tunnettaisiin. Kolme päivää ja kolme yötä taisteltiin Thebassa ja orjat ja kantajat sytyttivät taloja palamaan ja taistelivat öisin tulipalojen valossa, ja myös neekerit ja shardanat sytyttivät taloja palamaan ja rosvosivat taloja ja löivät maahan jokaisen, joka heidän eteensä osui, olipa tämä risti tai sarvi. Heidän päällikkönsä ja kaupungin piirittäjä oli sama Pepitaton, joka oli surmauttanut kansaa oinasten tiellä ja Ammonin temppelin edessä, mutta nyt hänen nimensä oli jälleen Pepitamon ja Eje oli valinnut hänet, koska hän oli arvossa korkein ja oppinein faraon päälliköistä.
Mutta minä, Sinuhe, sidoin orjien haavoja ja paransin kantajien puhkottuja päitä Krokotiilinpyrstössä ja Merit leikkasi kaikki vaatteeni ja omat vaatteensa ja Kaptahin vaatteet heidän siteikseen ja pieni Thot kantoi viiniä niille, joiden kipuja täytyi lievittää. Ne, jotka voivat, palasivat haavaisinakin taisteluun ja viimeisenä päivänä taisteltiin enää vain satamassa ja köyhien kaupunginosassa ja sotaan tottuneet neekerit ja shardanat aseineen leikkasivat kansaa kuin viljaa, niin että veri juoksi pitkin ahtaita kujia ja verta valui kivilaitureilta virtaan. Eikä kuolema koskaan ennen ollut leikannut niin runsasta satoa Kemin maassa kuin sinä päivänä, sillä jos mies kaatui ja makasi pitkällään voimatta nousta, puhkoivat neekerit ja sarvet hänet keihäillään ja saman tekivät orjat ja kantajat sarville, jotka joutuivat heidän käsiinsä. Mutta kaikesta tästä en tiennyt paljon, sillä sidoin haavoja Krokotiilinpyrstössä enkä katsellut ympärilleni, ja tämän kaiken tein farao Ekhnatonin tähden, niin luulen, vaikka en varmasti tiedä sitä, koska ihminen ei tunne omaa sydäntään.
Mutta kantajat ja orjat olivat valinneet vahvimmat ja äänekkäimmät miehensä päälliköikseen ja nämä päälliköt tulivat Krokotiilinpyrstöön kesken taistelun virvoittaakseen itseään viinillä ja he olivat juopuneet verestä ja taistelun huumasta ja nauroivat minulle ja taputtelivat olkapäitäni kovilla kämmenillään ja sanoivat: »Olemme varanneet sinulle satamassa mukavan korin, johon voit piiloutua, Sinuhe, sillä et kai halua tänä iltana riippua meidän rinnallamme muurilla pää alaspäin. Eikö sinun olisi jo aika piiloutua, Sinuhe, sillä hyödytöntä on enää sitoa haavoja, jotka kohta viilletään uudelleen auki.» Mutta vastasin heille ja sanoin: »Olen kuninkaallinen lääkäri eikä kukaan rohkene kajota minuun kädellään.» Silloin he nauroivat minulle entistä enemmän ja joivat runsaasti viiniä ja palasivat taisteluun.
Vihdoin Kaptah tuli luokseni ja sanoi: »Talosi palaa, Sinuhe, ja sarvet ovat puhkoneet veitsillään Mutin, koska hän uhkaili heitä pesukartulla, kun he sytyttivät talosi palamaan. Sinun on jo aika pukea yllesi hienoin pellava ja pukea yllesi kaikki arvosi merkit, jotta pelastuisit. Hylkää sen tähden nämä haavoittuneet orjat ja rosvot ja seuraa minua takahuoneeseen, jotta pukeutuisimme yhdessä ottaaksemme arvomme mukaisesti vastaan pappi Ejen päälliköt. Olen näet piilottanut muutamia viiniruukkuja näiltä rosvoilta voidakseni lepyttää papit ja upseerit ja jatkaa kunniallisen ammattini harjoittamista.»
Myös Merit pani kätensä kaulaani ja rukoili minua ja sanoi: »Pelasta itsesi, Sinuhe, ja ellet tahdo tehdä sitä itsesi tähden, tee se minun ja pienen Thotin tähden.»