Eje sanoi: »Sinun on luovuttava vallasta, farao Ekhnaton, jos aiot säilyttää henkesi. Hallitkoon Sekenre sijastasi ja palatkoon Thebaan ja uhratkoon Ammonille, niin papit voitelevat hänet faraoksi ja panevat hänen päähänsä punaisen ja valkoisen kruunun.»
Mutta Horemheb sanoi: »Keihääni pelastavat kruunusi sinulle, farao Ekhnaton, jos palaat Thebaan ja uhraat Ammonille, Papit ehkä napisevat, mutta rauhoitan heidät ruoskallani ja he unohtavat napinansa, kun julistat pyhän sodan valloittaaksesi Syyrian takaisin Egyptille.»
Farao Ekhnaton katsoi heihin molempiin riutunein kasvoin ja hymyillen kuollutta hymyä. »Elän ja kuolen faraona», hän sanoi. »Koskaan en alistu uhraamaan väärälle jumalalle enkä koskaan alistu julistamaan sotaa pelastaakseni verellä valtani. Farao on puhunut.» Sen sanottuaan hän peitti vaatteensa liepeellä kasvonsa ja meni pois jättäen meidät kolme yksin suureen saliin kalmanhaju sieraimissamme.
Eje levitti voimattomasti kätensä ja katsoi Horemhebiin. Myös Horemheb levitti kätensä ja katsoi häneen. Minä istuin lattialla, koska voimaa ei enää ollut polvissani, ja katselin heitä. Äkkiä Eje hymyili viekkaasti ja sanoi: »Horemheb, keihäät ovat vallassasi ja valtaistuin on sinun. Ota siis päähäsi molemmat kruunut, joita himoitset.»
Mutta Horemheb nauroi hänelle pilkallisesti ja sanoi: »Niin tyhmä en ole. Pidä itse sontaiset kruunusi, jos haluat, sillä keihäät puhkaisevat takapuoleni, jos yritän istuutua niiden kärjille eikä minulla ole kuninkaallista verta takanani. Tiedät hyvin, ettei mikään voi palata ennalleen kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut, vaan Egyptiä uhkaa nälkä ja sota, ja jos nyt ottaisin kruunun, syyttäisi kansa minua kaikesta pahasta, mikä tulee tapahtumaan, ja sinun olisi helppo kaataa minut, kun katsot ajan kypsäksi.»
Eje sanoi: »Siis Sekenre, jos hän suostuu palaamaan Thebaan. Ellei hän, niin Tut. Tut varmasti suostuu. Heidän vaimonsa ovat pyhää verta. Kantakoot he kansan vihan, kunnes ajat paranevat.»
»Sinä aiot siis hallita heidän varjossaan», sanoi Horemheb. Mutta Eje sanoi: »Unohdat, että sinulla on armeija ja sinun on torjuttava heettiläiset.' Jos sen pystyt tekemään, ei kukaan ole sinua väkevämpi Kemin maassa.»
Näin he kinastelivat keskenään, kunnes huomasivat, että heidän kohtalonsa oli sidottu toisiinsa eivätkä he voineet tulla toimeen ilman toisiaan. Siksi Eje sanoi lopuksi: »Myönnän avoimesti, että parhaani mukaan olen yrittänyt kaataa sinut, Horemheb, mutta nyt olet kasvanut minua väkevämmäksi, haukan poika, enkä enää tule toimeen ilman sinua, sillä jos heettiläiset hyökkäävät maahan, ei minulla tule olemaan iloa vallastani enkä edes kuvittele, että joku Pepitamon pystyisi käymään sotaa heettiläisiä vastaan, vaikka hän kelpaakin hyvin verenlaskijaksi ja pyöveliksi. Olkoon siis tämä päivä liittomme päivä, Horemheb, sillä yhdessä voimme hallita Egyptiä, mutta erillämme kukistumme molemmat. Ilman minua on armeijasi voimaton ja ilman armeijaasi sortuu Egypti. Vannokaamme siis kaikkien Egyptin jumalien nimeen, että tästä päivästä lähtien pidämme yhtä. Olen jo vanha mies, Horemheb, ja haluan maistaa vallan makeutta, mutta sinä olet nuori ja sinulla on aikaa odottaa.»
»En himoitse kruunuja, vaan himoitsen hyvää sotaa sontakärsilleni», sanoi Horemheb. »Mutta tästä kaikesta tahdon takeen, Eje, sillä muuten petät minut heti tilaisuuden tullen äläkä väitä vastaan. Minä näet tunnen sinut.»
Eje levitti kätensä ja sanoi: »Minkä takeen voisin sinulle antaa, Horemheb? Eikö armeija ole ainoa kestävä tae?»
Horemhebin kasvot tummenivat ja hän katsoi vaivaantuneesti pitkin seiniä ja kaapi sandaalillaan kivilattiaa, ikään kuin olisi halunnut kaivaa varpaansa hiekkaan. Sitten hän sanoi: »Tahdon prinsessa Baketatonin puolisokseni. Totisesti, aion särkeä ruukun hänen kanssaan, vaikka taivas ja maa repeisivät, etkä sinä voi siitä minua estää.»
Eje huudahti ja sanoi: »Ahaa. Nyt ymmärrän, mihin pyrit, ja olet ovelampi kuin luulin, niin että kunnioitan sinua. Hän on jo muuttanut nimensä jälleen Baketamoniksi eikä papeilla ole mitään häntä vastaan ja hänen suonissaan virtaa suuren faraon pyhä veri. Totisesti, hänet naidessasi saat laillisen oikeuden kruunuun, Horemheb, ja paremman oikeuden kuin Ekhnatonin tyttärien puolisot, sillä heidän takanaan on vain väärän faraon veri. Totisesti, olet laskenut laskusi hyvin taitavasti, Horemheb, mutta tähän en voi suostua, en ainakaan vielä, sillä silloin olen kokonaan käsissäsi eikä minulla enää ole mitään valtaa sinuun.»
Mutta Horemheb huusi ja sanoi: »Pidä sontaiset kruunusi, Eje. Enemmän kuin kruunuja himoitsen häntä ja olen himoinnut häntä siitä hetkestä asti, jolloin ensimmäisen kerran näin hänen kauneutensa kultaisessa talossa. Himoitsen sekoittaa vereni suuren faraon vereen, jotta kupeistani syntyisivät Egyptin kuninkaat. Sinä himoitset vain kruunua, Eje. Ota siis kruunut, kun katsot ajan kypsäksi, ja keihääni tukevat valtaistuintasi, mutta anna prinsessa minulle, niin minä hallitsen vasta sinun jälkeesi, vaikka eläisit vielä kauan, sillä minulla on aikaa odottaa, kuten itse sanoit.»
Eje hieroi suutaan kädellään ja mietti kauan ja hänen ilmeensä kävi hetki hetkeltä tyytyväisemmäksi, sillä hän huomasi löytäneensä koukun, jolla saattoi kiskoa Horemhebin leuasta mihin halusi. Mutta minä istuin lattialla kuunnellen heidän keskusteluaan ja ihmettelin ihmisten sydämiä, kun he saattoivat jakaa kruunuja keskenään, vaikka farao Ekhnaton yhä eli ja hengitti viereisessä huoneessa. Lopulta Eje sanoi: »Olet odottanut jo kauan prinsessaasi ja maltat kai vielä jonkin aikaa odottaa, sillä sinun on käytävä ensin katkera sota eikä sota sovi häävalmisteluihin. Myös prinsessan suostutteleminen vaatii aikaa, koska hän suuresti halveksii sinua, kun olet syntynyt sontaa varpaiden välissä. Mutta minulla ja vain minulla on keinoni suostutella hänet, ja kaikkien Egyptin jumalien nimeen vannon sinulle, Horemheb, että sinä päivänä, jona painan päähäni punaisen ja valkoisen kruunun, olen omin käsin särkevä ruukun teidän välissänne ja saat prinsessasi. Tämän pitemmälle en enää voi tinkiä, sillä myös silloin annan itseni sinun käsiisi.»
Eikä Horemheb enää malttanut tinkiä, vaan sanoi: »Olkoon niin ja viekäämme siis koko tämä sontainen juttu hyvään loppuun asti enkä usko sinun turhia vitkastelevan, koska niin suuresti himoitset kruunuja, jotka itse asiassa ovat vain lasten leikkikaluja.» Hän oli innossaan kokonaan unohtanut minut, mutta katsellessaan ympärilleen hän huomasi minut ja tyrmistyi suuresti ja sanoi: »Sinuhe, oletko yhä täällä? Tämä on paha päivä, sillä olet kuullut asioita, joiden kuuleminen ei sovi arvottomille korville, ja siksi luulen, että minun täytyy tappaa sinut, vaikka en suinkaan tee sitä mielelläni, koska olet ystäväni.»
Hänen sanansa alkoivat kovin naurattaa minua, kun ajattelin, että he molemmat, Eje ja Horemheb, olivat arvottomia ja jakoivat kruunuja keskenään, kun taas minä istuin lattialla, vaikka olin kenties ainoa arvollinen ja suuren faraon ainoa miespuolinen perijä ja suonissani virtasi pyhä veri. Siksi en voinut hillitä nauruani, vaan panin käteni suun eteen ja hihitin kimeästi kuin vanha akka. Eje loukkaantui suuresti naurustani ja sanoi:
»Sinun ei suinkaan sovi nauraa, Sinuhe, sillä nämä ovat vakavia asioita eikä nyt ole nauramisen aika. Emme kuitenkaan tapa sinua, vaikka sen ansaitsisit, vaan parempi oli, että kuulit kaiken ja voit olla todistajana välillämme. Etkä koskaan voi puhua kenellekään, mitä tänään olet täällä kuullut, sillä tarvitsemme sinua ja sidomme sinut itseemme ja sidomme sinut itseemme kaikkia valoja lujemmin, sillä käsität kai itsekin, että farao Ekhnatonin on korkea aika kuolla. Siksi sinun on hänen lääkärinään puhkaistava hänen kallonsa vielä tänään ja pidettävä huoli, että veitsesi uppoaa kyllin syvälle hänen päähänsä, niin että hän kuolee hyvän tavan mukaan.»