Mutta Horemheb sanoi: »Tähän asiaan minä en sotke sormiani, jotka ovat kyllin sontaiset muutenkin kosketeltuani Ejen käsiä. Silti on totta, mitä Eje sanoo. Farao Ekhnatonin on kuoltava, jotta Egypti pelastuisi. Muuta neuvoa ei enää ole.»
Hihitin edelleen kädet suun edessä, kunnes rauhoituin ja sanoin: »Lääkärinä en voi puhkaista hänen kalloaan, koska siihen ei ole riittävää syytä ja ammattini velvoitukset sitovat minua. Mutta olkaa huoletta, ystävänä sekoitan hänelle hyvän lääkkeen. Sen juotuaan hän nukkuu eikä koskaan herää ja siten sidon itseni teihin, niin ettei teidän koskaan tarvitse pelätä minun puhuvan pahaa teistä.»
Tämän sanottuani otin kirjavan lasiastian, jonka Hrihor kerran oli minulle antanut, ja sekoitin lääkkeen viiniin kultaisessa maljassa eikä se tuoksunut pahalta. Maljan otin käteeni ja menimme farao Ekhnatonin huoneeseen kaikki kolme. Hän oli riisunut kruunut päästään ja laskenut ruoskan ja käyräsauvan käsistään kruunujen viereen ja lepäsi vuoteellaan kasvot harmaina ja silmät punoittaen. Eje meni uteliaasti hypistelemään kruunuja ja koetteli kultaisen ruoskan painoa kädessään ja sanoi: »Farao Ekhnaton, ystäväsi Sinuhe on sekoittanut sinulle hyvän lääkkeen. Juo se, niin paranet, ja huomenna keskustelemme uudelleen kaikista ikävistä asioista.»
Farao nousi istumaan vuoteellaan ja otti maljan käteensä ja katsoi vuorotellen meitä jokaista ja hänen uupunut katseensa tunkeutui lävitseni, niin että selkäruotoni tärisi hänen katseensa voimasta. Sitten hän sanoi minulle: »Sairas eläin armahdetaan nuijalla. Sinäkö armahdat minut, Sinuhe? Jos niin on, kiitän siitä sinua, sillä pettymykseni on katkerampi maista kuolemaa ja kuolema on tänään minulle suloisempi myrhan tuoksua.»
»Juo, farao Ekhnaton», sanoin hänelle. »Juo Atonisi tähden.»
Myös Horemheb sanoi: »Juo, Ekhnaton, ystäväni. Juo, jotta Egypti pelastuisi. Minä peitän olkavaipallani heikkoutesi, kuten kerran ennen erämaassa Theban ulkopuolella.»
Farao Ekhnaton joi maljasta, mutta hänen kätensä vapisi niin pahasti, että viiniä läikkyi hänen leualleen. Silloin hän tarttui maljaan molemmin käsin ja joi sen tyhjäksi ja laskeutui jälleen pitkäkseen vuoteelleen nojaten niskansa niskapuuhun. Tuijotimme häneen kauan kaikki kolme eikä hän enää puhunut meille mitään, vaan tuijotti himmein, punoittavin silmin näkyihinsä. Jonkin ajan kuluttua hänen ruumiinsa alkoi vavista kuin hän olisi palellut, ja Horemheb riisui olkavaatteensa ja levitti sen hänen ylitseen, mutta Eje otti hänen kruununsa ja koetteli molemmin käsin niitä päähänsä.
Tällä tavoin kuoli farao Ekhnaton ja minä juotin hänelle kuoleman ja hän joi kuoleman minun kädestäni. Mutta miksi sen tein, sitä en tiedä, koska ihminen ei tunne omaa sydäntään. En kuitenkaan luule, että tein sen niin paljon Egyptin tähden, vaan enemmänkin Meritin ja pienen Thotin tähden, joka oli poikani. Enkä tehnyt sitä niin paljon rakkaudesta häntä kohtaan kuin vihani ja katkeruuteni tähden ja kaiken sen pahan tähden, mitä hän oli saanut aikaan. Mutta ennen kaikkea muuta sen varmaan tein, koska tähtiin oh kirjoitettu, että minun oli saatava mittani täytenä. Nähdessäni hänen kuolevan luulin saaneeni mittani täytenä, mutta ihminen ei tunne omaa sydäntään ja ihmisen sydän on kyllästymätön ja kyllästymättömämpi kuin krokotiili virrassa.
Nähtyämme hänen kuolevan lähdimme pois kultaisesta talosta kieltäen palvelijoita häiritsemästä häntä, koska hän nukkui. Vasta seuraavana aamuna palvelijat löysivät hänen ruumiinsa ja kohottivat suuren valituksen ja valitus ja itku täytti kultaisen talon, vaikka luuIen, että monet tunsivat mielensä keventyvän hänen kuolemansa tähden. Mutta kuningatar Nefritite seisoi hänen vuoteensa ääressä vuodattamatta kyyneliä eikä hänen ilmettään kukaan pystynyt tutkimaan. Kauniilla kädellään hän kuitenkin kosketteli farao Ekhnatonin laihoja sormia ja siveli hänen poskiaan, kun saavuin toimittaakseni velvollisuuteni mukaan ruumiin Kuoleman taloon. Kuoleman talo ja kultainen talo olivat näet ainoat talot, jotka enää elivät Akhetatonin kaupungissa. Siten saatoin farao Ekhnatonin Kuoleman taloon ja uskoin hänen ruumiinsa ruumiinpesijäin ja balsamoijain käsiin, jotta he säilyttäisivät hänen ruumiinsa elämään ikuisesti.
Tällä tavoin oli lain ja hyvän tavan mukaan nuori Sekenre farao, mutta hän oli surusta tyrmistynyt ja tuijotteli ympärilleen osaamatta puhua selvää sanaa, siliä hän oli tottunut saamaan kaikki ajatuksensa farao Ekhnatonilta. Eje ja Horemheb puhuttelivat häntä ja sanoivat, että hänen oli kiireesti matkustettava Thebaan uhraamaan Ammonille, jos hän halusi säilyttää kruunut päässään. Hän ei kuitenkaan uskonut heitä, sillä hän oli lapsekas poika ja näki unia silmät auki. Siksi hän sanoi: »Olen julistava Atonin kirkkautta kaikille kansoille ja rakennan temppelin isälleni, Ekhnatonille, ja palvelen häntä jumalana hänen temppelissään, sillä hän ei ollut muiden ihmisten kaltainen.»
Tämän saman Sekenren lapsellisuudesta kerrottiin, että vartijajoukkojen lähtiessä hyvässä järjestyksessä pakoon kirotusta kaupungista hän oli juossut heidän jälkeensä ja itkien rukoillut ja vannottanut heitä palaamaan faraon tähden ja sanonut heille: »Ette toki voi tällä tavoin hylätä kotejanne ja vaimojanne ja lapsianne.» Mutta shardanat ja syyrialaiset pilkkasivat häntä ja nauroivat hänelle ja muuan shardanain aliupseeri paljasti kalunsa ja näytti sitä hänelle sanoen: »Missä tämä kapine on, siellä ovat kotimme ja vaimomme ja lapsemme.» Tällä tavoin Sekenre lapsellisuudessaan häpäisi kuninkaallisen arvonsa rukoilemalla ja kerjäämällä palkkasotureita palaamaan.
Huomattuaan hänen päänsä kovuuden Eje ja Horemheb lähtivät pois hänen luotaan, ja seuraavana päivänä tapahtui, että hän meni nälissään keihästämään kaloja virralle ja hänen kaislaveneensä kaatui ja krokotiilit söivät hänen ruumiinsa. Niin ainakin kerrottiin, mutta miten tämä kaikki tapahtui, sitä en tiedä. En kuitenkaan usko Horemhebin surmauttaneen häntä, vaan paremminkin sen teki Eje, jolla oli kiire palata Thebaan valtansa tähden.
Tämän jälkeen Eje ja Horemheb menivät nuoren Tutin luokse ja hän leikki palatsissa huoneensa lattialla nukeillaan hautajaisia tapansa mukaan ja hänen puolisonsa Anksenaton leikki hänen kanssaan. Horemheb sanoi: »Hei, Tut, sinun on aika nousta tuolta sontaiselta lattialta, sillä sinä olet nyt farao.»
Tut nousi heti tottelevaisesti lattialta ja meni istumaan kultaiselle istuimelle ja sanoi: »Olenko minä farao? En lainkaan ihmettele sitä, sillä olen aina tuntenut olevani parempi muita ja on vain oikein, että minusta tulee farao. Ruoskallani olen rankaiseva kaikkia väärintekijöitä ja kayräsauvallani kaitsen hyviä ja hurskaita.»
Eje sanoi: »Älä höpötä tyhmyyksiä, Tut. Sinä teet kaiken, niinkuin minä sanon, eikä siinä ole mitään mutisemista. Ensimmäiseksi meidän on matkustettava Thebaan juhlasaatossa ja Thebassa kumarrat Ammonia hänen suuressa temppelissään ja uhraat Ammonille ja papit voitelevat sinut ja panevat päähäsi punaisen ja valkoisen kruunun. Ymmärrätkö?»
Tut mietti hetken ja kysyi: »Jos matkustan Thebaan, rakennetaanko minulle samanlainen hauta kuin kaikille suurille faraoille ja täyttävätkö papit hautani leikkikaluilla ja kultaisilla istuimilla ja uljailla vuoteilla, sillä nämä Akhetatonin haudat ovat ahtaita ja ikäviä enkä välitä pelkistä maalauksista hautani seinissä, vaan tahdon mukaani oikeita leikkikaluja ja myös hienon, sinisen veitseni, jonka sain heettiläisiltä, tahdon mukaani hautaan.»
»Varmasti papit rakentavat sinulle hienon haudan», vakuutti Eje. »Olet viisas poika, Tut, ajatellessasi ensimmäiseksi hautaasi, kun sinusta tulee farao, viisaampi kuin itse tiedätkään. Mutta aluksi sinun on muutettava nimesi. Tutankhaton ei kelpaa Ammonin papeille. Olkoon siis nimesi tästä päivästä Tutankhamon.»