Hän alkoi Uudelleen kehua kansalle pitämäänsä puhetta ja toivoi minunkin ylistävän hänen kaunopuheisuuttaan, mutta sanoin, että puhe, jonka hän oli pitänyt Jerusalemissa sotilailleen, miellytti minua enemmän kuin tämä puhe. Horemheb loukkaantui suuresti ja sanoi: »On aivan eri asia puhua sotilaille ja puhua kansalle, ja saat vielä kuulla minun puhuvan sotilaille suoraa puhetta, kunhan kerkiän. Mutta puhe, jonka pidin Sekhmetin temppelin edessä, oli tarkoitettu myös jälkipolville, sillä arvaan hyvin, että se kirjoitetaan kiveen ja säilytetään tuleviin aikoihin. Silloin sanat on valittava toisin kuin puhuttaessa sotilaille ennen taistelua ja puheeseen on sekoitettava kauniita ja suuria sanoja, jotka nousevat kuin häkä kansan päähän ja sokaisevat ihmisten silmät, niin että he näkevät mustan valkoisena. En kai turhaan ole oppinut lukemaan ja tutkinut vanhoista kirjoituksista, mitä faraot ja sotapäälliköt ovat puhuneet kansalle. Mutta koska olet ymmärtämätön, on minun selitettävä sinulle, että puheeni sisälsi kaiken sen, mitä puheet kaikkina aikoina ovat sisältäneet, kun sota puhalletaan alkaneeksi. Ensinnäkin julistin sodan heettiläisiä vastaan puolustussodaksi ja innostin kansaa nousemaan hyökkääjää vastaan, joka tunkee hävittäen yli Egyptin rajojen. Tämä on suurin piirtein totta, enkä edes salannut, että saman tien aion kaapata myös Syyrian takaisin Egyptille. Toiseksi osoitin, että kaikille, jotka minua seuraavat vapaaehtoisesti, käy hyvin, kun taas niille, jotka on pakkokeinoin saatava sotaan, käy kaikki hullusti. Kolmanneksi selitin, että tämä on pyhä sota, ja vetosin kaikkiin Egyptin jumaliin. Tosin en käsitä, että toinen maa olisi lopulta sen pyhempi kuin toinen, tai että Egyptin jumalat olisivat sen mahtavampia kuin heettiläisten jumalat, mutta sikäli kuin olen kirjoituksia lukenut ja kuullut vanhojen soturien kertovan kuuluu asiaan vedota jumaliin, kun sota alkaa, ja etevä sotapäällikkö muistaa aina puhuessaan jumalia. Kansa näet pitää sellaisesta, olipa siitä varsinaista hyötyä tai ei, ja sinunkin, Sinuhe, on myönnettävä, että puheeni tehosi suuresti kansaan, vaikka varmuuden vuoksi olin sijoittanut omia miehiäni kansan sekaan aloittamaan huudot ylistyksekseni. Huomaa myös, Sinuhe, että lupasin heille voiton liioittelematta vaikeuksia, jotka ovat edessämme, sillä vaikeudet ja kärsimykset kansa saa kyllä aikanaan kokea eikä ole syytä peloitella sitä liian varhain. Mutta voitto tässä sodassa on monen tuskan takana ja lähtiessäni harjaantumattomin joukoin ilman keihäitä ja sotavaunuja heettiläisiä vastaan minulla on tunne, kuin olisin poika, joka astuu tökkimään kuivalla kaislalla jalopeuraa kuonoon. Silti en suinkaan epäile lopullista voittoa, sillä minut on luotu tekemään suuria tekoja, mutta pelkään, että hyvin monen on kuoltava sitä ennen.» »Horemheb», kysyin häneltä. »Onko sinulle mikään pyhää?» Hän mietti hetken ja sanoi: »Suuren sotapäällikön ja hallitsijan on nähtävä kaikkien sanojen ja kuvitelmien lävitse ja osattava itse käyttää sanoja ja kuvitelmia aseena kädessään. Myönnän, Sinuhe, että tämä on koko lailla raskasta ja tekee elämän ilottomaksi, mutta kenties tunne, että hallitsee muita ihmisiä tahdollaan ja saa heidät tekemään suuria tekoja, korvaa muun ilon. Kun olin nuorempi, uskoin keihääseeni ja haukkaani. Nyt uskon enää omaan tahtooni ja tiedän, että oma tahtoni on kohtaloni. Mutta tahtoni kuluttaa minua, niinkuin tahko hioo kiveä. Siksi minulla ei ole ainoatakaan levon hetkeä, ei yöllä eikä päivällä, ei valvoen eikä unissa, eikä minulla, kun haluan hetken levähtää, ole muuta keinoa kuin juoda itseni raskaaseen humalaan. Kun olin nuorempi, uskoin ystävyyteen ja uskoin myös rakastavani erästä naista, jonka halveksuminen ja vastarinta yllyttivät minut vimmaan, mutta nyt tiedän, ettei kukaan ihminen ole minulle itse tarkoituksensa, vaan jokainen ihminen on minulle vain välikap
pale ja tuo nainenkin on enää minulle vain välikappale. Minä, Horemheb, olen kaiken keskus, minusta lähtee kaikki ja minuun palaa kaikki. Minä olen Egypti ja kansa. Siksi tehdessäni Egyptin jälleen suureksi ja mahtavaksi teen itseni suureksi ja mahtavaksi. Tämä on vain oikein ja kohtuullista, kuten ymmärrät, Sinuhe.»
Hänen sanansa olisivat kenties voineet tehota johonkuhun toiseen, joka ei tuntenut häntä, mutta minä olin nähnyt hänet kerskailevana nuorukaisena ja olin Hetnetsutissa nähnyt hänen vanhempansa, jotka haisivat juustolta ja karjalta, vaikka hän oli kohottanut heidät ylhäisiksi. Siksi en osannut suhtautua häneen kyllin vakavasti, vaikka hän ilmeisesti yritti sanoillaan tehdä itsensä jumalalliseksi edessäni. Mutta salasin ajatukseni häneltä ja aloin kertoa hänelle prinsessa Baketamonista, joka oli kovin närkästynyt, kun ei ollut Tutankhamonin juhlasaattueessa saanut mielestään kyllin arvokasta sijaa. Horemheb kuunteli minua ahneesti ja tarjosi minulle viiniä, jotta olisin kertonut hänelle vielä enemmän Baketamonista. Tällä tavoin joimme viiniä lipuessamme alas virtaa Memfistä kohden ja heettiläisten sotavaunujen hävittäessä alamaata.
NELJÄSTOISTA KIRJA
Pyhä sota
1
Kerätessään joukkoja ja varastoja Memfikseen Horemheb kutsutti luokseen kaikki Egyptin rikkaat ja puhui heille ja sanoi: »Te olette kaikki rikkaita miehiä ja minä olen vain paimenpoika, joka on syntynyt sontaa varpaiden välissä. Mutta Ammon on siunannut minut ja farao on antanut sodan johdettavakseni ja vihollinen, joka uhkaa maata, on erittäin julma ja hirvittävä, kuten varmaan hyvin tiedätte. Olen mielikseni kuullut teidän kaikkien puhuvan suurella äänellä ja sanovan, että sota vaatii jokaiselta uhrauksia, ja siksi olette pienentäneet orjienne ja maamiesten viljamittoja ja korottaneet kautta Egyptin kaikkien tavarain hintoja. Teoistanne ja sanoistanne ymmärrän, että itse asemanne velvoituksen mukaisesti olette valmiit suuriinkin uhrauksiin. Tämä on hyvä ja miellyttää suuresti minua, sillä saadakseni varoja sodankäyntiin, joukkojen palkkaamiseen ja sotavaunujen rakentamiseen ja moneen muuhun asiaan, joita tt ette ymmärrä, mutta jotka kuuluvat etevään sodankäyntiin, olen päättänyt lainata teiltä osan omaisuudestanne ja sitä varten olen hankkinut veroluetteloista teitä koskevat tiedot, mutta tyytymättä tähän olen antanut hankkia teistä myös muita tietoja, niin että luulen tietäväni myös kaiken sen omaisuuden, minkä veronkantajilta olette salanneet väärän faraon aikana. Nyt hallitsee kuitenkin oikea farao Ammonin nimeen eikä teidän suinkaan tarvitse enää salailla omaisuuttanne, vaan voitte avoimesti ja ylpein mielin uhrata sen sodankäyntiin. Sen tähden jokaisen teistä on viipymättä lainattava minulle puolet omaisuudestanne ja minusta on samantekevää, suoritatteko maksun kultana tai hopeana vai viljana, karjana, hevosina ja vaunuina, kunhan teette sen nopeasti.»
Tämän kuullessaan Egyptin rikkaat puhkesivat valittamaan korkealla äänellä ja repivät vaatteensa ja sanoivat: »Väärä farao on jo köyhdyttänyt meidät ja olemme varattomia miehiä, ja tiedot, jotka meistä olet kerännyt, ovat valheellisia tietoja. Mutta mitä takeita annat meille, jos lainaamme sinulle puolet omaisuudestamme, ja millaisen koron aiot maksaa meille?»
Horemheb katseli heitä ystävällisesti ja sanoi: »Takeeni on voitto, jonka aion mahdollisimman pian saavuttaa teidän avullanne, hyvät ystävät. Ellen näet saavuta voittoa, tulevat heettiläiset ja vievät teiltä kaiken, niin että takuu on mielestäni täysin riittävä. Koroista taas aion sopia kunkin kanssa erikseen ja toivon sopimusteni miellyttävän teitä jokaista. Mutta puhkesitte parkumaan liian varhain, sillä en vielä ollut puhunut loppuun. Viipymättä vaadin siis teiltä puolet omaisuudestanne lainaksi, vain lainaksi, hyvät miehet. Neljän kuunkierron jälkeen on teidän jälleen lainattava puolet minulle puolet siitä, mikä teille vielä jäi, ja vuoden kuluessa puolet siitä, mikä tällä tavoin on jäänyt teille. Itse osaatte parhaiten laskea, miten paljon teille jää, mutta olen varma, että teille jää aivan riittävästi täyttääksenne keittokuppinne lopun ikänne, enkä siis suinkaan rosvoa teitä.»