Silloin rikkaat viskautuivat parkuen hänen eteensä ja itkivät katkerasti ja takoivat otsansa verille lattiaan ja huusivat mieluummin antautuvansa heettiläisille. Horemheb sanoi kummastusta teeskennellen:
»Jos niin on, teen tietenkin tahtonne mukaan ja luulen, että sotilaani, jotka panevat nahkansa ja henkensä peliin sodassa, pahastuvat suuresti kuullessaan, että ette halua tehdä mitään uhrauksia sodan tähden. Totta puhuen luulen melkein, että sotilaani odottavat kaikkien ovien edessä köysiä käsissään vyöttääkseen teidät köysillä ja kuljettaakseen teidät laivoihin ja luovuttaakseen teidät heettiläisten käsiin, kuten itse toivotte. Tämä pahoittaa suuresti mieltäni enkä käsitä, mitä iloa teillä on omaisuudestanne, joka jää tänne ja jonka otan haltuuni, kun väännätte silmät puhkaistuina heettiläisten kivimyllyjä. Mutta itse sen tahdotte ja siksi on paras, että kerron sotilaille tahtonne.»
Tämän kuullessaan rikkaat huusivat hädissään ja syleilivät käsillään hänen polviaan ja suostuivat kaikkeen, mitä hän pyysi, katkerasti kiroten häntä. Mutta hän lohdutti heitä sanoen:
»Kutsuin teidät luokseni, koska tiesin teidän rakastavan Egyptiä ja olevan valmiit suuriin uhrauksiin Egyptin tähden. Myös olette Egyptin rikkaimmat miehet ja jokainen teistä on tullut omin neuvoin rikkaaksi. Siksi olen varma, että tulette pian uudelleen rikkaiksi, sillä rikas tulee aina rikkaammaksi, vaikka häntä välistä likistetäänkin, niin että liika mehu pursuu hänestä. Te, hyvät miehet, olette minun kallis puutarhani, jota suuresti rakastan, ja joskin likistän teitä kuin granaattiomenaa, niin että siemenet purskuvat sormieni lomitse, en suinkaan hyvänä puutarhurina vahingoita puita, jotka kantavat hedelmää, vaan tyydyn vain aika ajoin korjaamaan sadon. Teidän on myös muistettava, että annan teille suuren sodan, suuremman kuin uneksittekaan, ja sodan aikana mies, joka on kylliksi rikas, tulee aina rikkaammaksi ja yhä rikkaammaksi hän tulee, kuta kauemmin sotaa kestää, eikä tätä voi estää mikään mahti maailmassa, ei edes faraon veronkantolaitos. Siksi teidän päinvastoin tulee olla kiitollisia minulle ja annan teille täyden siunaukseni lähettäessäni teidät takaisin koteihinne. Menkää siis rauhassa ja ahkeroikaa itsenne jälleen lihaviksi kuin tiineet syöpäläiset, koska sitä ei kuitenkaan kukaan voi estää. Eikä minulla ole mitään vastaan, jos silloin tällöin lähetätte minulle ylimääräisiäkin lahjoja, sillä teidän on muistettava, että aion valloittaa takaisin Syyrian, ja tiedätte hyvin, mitä merkitsee Egyptille ja viime kädessä juuri teille, jos muistan teitä hyvin mielin valloitettuani Syyrian. Parkukaa siis, jos tahdotte ja jos se teitä helpottaa, sillä kuuntelen mielelläni parkuanne, koska se helisee kultana korvissani.»
Tällä tavoin hän lähetti rikkaat luotaan ja he menivät parkuen ja valittaen ja repien vaatteitaan, mutta päästyään ulos ovista he lakkasivat parkumasta ja alkoivat innokkaasti laskea menetyksiään ja suunnitella, miten korvaisivat ne. Mutta Horemheb sanoi minulle: »Annoin heille sodan lahjana ja tästä lähtien he voivat syyttää heettiläisiä kaikesta pahasta, mikä tapahtuu heidän rosvotessaan kansaa, samalla tavoin kuin farao voi syyttää heettiläisiä nälästä ja kurjuudesta, joka sodan mukana tulee Kemin maahan. Sillä viime kädessä joutuu tietysti kansa maksamaan kaiken ja rikkaat ryöstävät kansalta takaisin moninkertaisesti sen, minkä he lainaavat minulle, minkä jälkeen minun sopii uudelleen likistää heitä, niin että rasva tirisee. Minulle tämä sopii paremmin kuin sotaverojen kantaminen, sillä jos kantaisin kansalta veroja sotaa varten, he kiroisivat nimeäni, mutta ryöstäessäni rikkailta sodan kustannuksen kansa siunaa nimeäni ja sanoo minua oikeamieliseksi. Minun on näet huolellisesti varjeltava mainettani sen korkean aseman tähden, johon olen nousemassa.»
Tällä välin leimusi suistomaa liekeissä ja partioivat heettiläiset polttivat kyliä ja syöttivät versovan viljan hevosilleen. Pakolaisia saapui joukoittain Memfikseen ja he kertoivat kauhistavia tarinoita heettiläisten hävitysvimmasta, niin että pelko täytti sydämeni ja jäseneni alkoivat vavista ja vannotin Horemhebia kiirehtimään. Mutta hän hymyili tyynesti ja sanoi:
»Egyptin on ensin maistettava heettiläisiä, jotta kansa uskoisi, ettei ole pahempaa kohtaloa kuin heettiläisten orjuus. Olisin mieletön, jos lähtisin liikkeelle harjoittamattomin joukoin ja ilman sotavaunuja. Mutta ole huoletta, Sinuhe. Ghaza on yhä meidän, Ghaza on se kulmakivi, jonka varaan tämän sodan rakennan, eivätkä heettiläiset uskalla lähteä pääjoukkoineen erämaahan, ennen kuin Ghaza on heidän käsissään, sillä heillä ei ole ehdotonta ylivaltaa merellä. Minulla on myös miehiä erämaassa yllyttämässä rosvoja ja vapaajoukkoja enkä suinkaan ole toimeton, vaikka malttamattomuudessasi soimaat minua toimettomuudesta. Järin suuri vaara ei näet uhkaa Egyptiä, ennen kuin heettiläiset saavat jalkaväkensä erämaan lävitse mustaan maahan. Heidän sotataitonsa rakentuu hyökkäysvaunujen käyttöön, mutta mustassa maassa kasteluojat estävät hyökkäysvaunujen liikkeitä ja he kuluttuvat aikansa hukkaan ajaessaan hankalasti paikasta toiseen ja hävittäessään merkityksettömiä kyliä ja tallatessaan peltoja. Kuta vähemmän on viljaa maassa, sitä auliimmin asuvat Egyptin miehet leijonanhäntäini alle, missä jokainen tietää saavansa mitallisen viljaa ja oluttakin.»
Kaikkialta Egyptistä saapuikin miehiä Memfikseen, nälkäisiä miehiä ja miehiä, jotka Atonin tähden olivat menettäneet kotinsa ja perheensä eivätkä pitäneet enää väliä hengestään, ja miehiä, jotka himoitsivat saalista ja seikkailuja. Horemheb julisti papeista välittämättä armahduksen kaikille, jotka olivat sekaantuneet Atonin valtakunnan rakentamiseen, ja vapautti vangit kivilouhoksista asepalvelukseen. Tällä tavoin Memfis muistutti pian suurta sotaleiriä ja elämä kävi rauhattomaksi siellä ja ilotaloissa ja oluttuvissa tapeltiin ja lyötiin haavoja joka ilta ja rauhallinen väki sulkeutui taloihinsa ja eli päivänsä pelossa ja vavistuksessa. Mutta työpajoista kaikui kalkutus ja jyske seppien takoessa nuolenkärkiä ja keihäänteriä, ja niin suuri oli pelko ja viha heettiläisiä kohtaan, että köyhätkin naiset lahjoittivat kuparikorunsa taottavaksi nuolenkärjiksi.
Meren saarista ja Kreetasta tuli yhä laivoja Egyptiin, ja sodan takia Horemheb osti pakolla kaikki laivat ja palkkasi niiden merimiehet ja kapteenit palvelukseensa. Myös Kreetan sotalaivoja hän kaappasi ja taivutti niiden miehistön palvelemaan Egyptiä, sillä Kreetan sotalaivoja purjehti hajallaan pitkin merta satamasta satamaan haluamatta palata Kreetaan takaisin ja tietämättä, mitä Kreetassa tapahtui. Kerrottiin näet, että Kreetassa oli puhjennut orjien kapina ja että ylhäisten kaupunki ylätasangolla oli palanut viikkokausia loimuavina soihtuina, jotka näkyivät kauas merelle. Mutta mitään varmaa ei kukaan tiennyt Kreetan tapauksista ja Kreetan merimiehet valehtelivat tapansa mukaan, niin ettei kukaan uskonut heidän kertomuksiaan. Niinpä jotkut väittivät, että heettiläiset olivat hyökänneet Kreetaan, mutta miten se olisi voinut tapahtua, koska heettiläiset eivät ole merikansaa, sitä en voi ymmärtää. Toiset taas kertoivat, että pohjoisesta oli purjehtinut laivoissa tuntematon, valkoinen kansa hävittämään ja ryöstämään Kreetaa ja voittanut Kreetan laivaston, kun suurin osa sotalaivoista oli vartioimassa meritietä Syyrian rannikolla. Mutta yhtäpitävästi kreetalaiset sanoivat kaiken tämän johtuvan siitä, että Kreetan jumala oli kuollut. Siksi he mielellään palkkautuivat Egyptin palvelukseen, mutta Syyriaan purjehtineet laivat palkkautuivat Azirun ja heettiläisten palvelukseen.