Joka tapauksessa tästä kaikesta oli suurta hyötyä Horemhebille, siliä merellä vallitsi täydellinen sekasorto ja kaikki kävivät sotaa kaikkia vastaan kaapatakseen laivoja. Myös Tyroksessa oli puhjennut kapina Azirua vastaan ja kapinasta hengissä säästyneet pakenivat laivoissa Egyptiin ja antautuivat Horemhebin palvelukseen. Tällä tavoin Horemheb saattoi kerätä laivaston ja varustaa sen sotakelpoiseksi kokeneella väellä, mutta mitä tämä kaikki tuli maksamaan, sitä en edes yritä laskea, sillä sotalaivojen rakentaminen ja varustaminen käy kalliimmaksi ja nielee enemmän kultaa kuin mikään sota mitä käydään maissa.
Kaiken tämän tapahtuessa Ghaza piti yhä puoliaan Syyriassa ja elonkorjuun jälkeen tulvan alkaessa nousta Horemheb lähti joukkoineen liikkeelle Memfiistä. Maitse ja meritse hän lähetti viestejä Ghazaan piirittäjäin ohitse, ja vene, joka yön pimeässä purjehti Ghazan satamaan viljasäkkejä mukanaan, toi Horemhebin viestin: »Pitäkää Ghaza! Pitäkää Ghaza mihin hintaan hyvänsä!» Muurinmurtajien jyskyttäessä Ghazan portteja ja rakennusten kattojen palaessa kaupungissa kenenkään joutamatta niitä sammuttamaan saattoi nuolenkärjessä viuhahtaa viesti: »Horemheb käskee: Pitäkää Ghaza.» Ja heettiläisten viskellessä suljetuissa saviruukuissa myrkyllisiä käärmeitä muurien sisäpuolelle saattoi saviruukku haljetessaan sisältää viljaa ja Horemhebin viestin: »Pitäkää Ghaza!» Miten Ghaza saattoi kestää heettiläisten ja Azirun yhdistyneitten sotavoimain piirityksen, sitä en voi ymmärtää, mutta linnoituksen yrmeä päällikkö, joka oli nähnyt minut nostettavan korissa muurille suureksi häpeäkseni, ansaitsi varmaan hyvin saavuttamansa maineen säilyttäessään Ghazan Egyptille.
Virran alkaessa nousta lähti Horemheb liikkeelle Memfiistä ja antoi joukkojensa marssia nopeasti Tanista kohden ja sulki heettiläisten hyökkäysvaunuosaston virran mutkaan, missä heettiläiset laidunsivat hevosiaan luullen virran suojelevan heitä yllätyksiltä kolmelta taholta. Mutta yön pimeässä Horemhebin joukot kaivoivat syvemmiksi kesän kuivana aikana kuivuneet kasteluojat, jotka olivat jääneet hoitamatta, niin että nouseva virta täytti ojat. Aamulla heettiläiset huomasivat joutuneensa suljetuiksi saareen, jota vesi piiritti joka taholta, niin että heidän hyökkäysvaununsa olivat voimattomat. Sen havaitessaan he alkoivat särkeä hyökkäysvaunujaan ja surmata hevosiaan, mutta tämän nähdessään Horemheb vimmastui suuresti, koska oli tehnyt kaiken vain saadakseen hyökkäysvaunut ja hevoset vahingoittumattomina käsiinsä. Siksi hän antoi puhaltaa torviin ja hyökkäsi heettiläisiä vastaan ja harjaantumattomat egyptiläiset joukot voittivat helposti ja hakkasivat maahan heettiläiset, jotka olivat laskeutuneet maahan vaunuistaan ja taistelivat jalkaisin. Tällä tavoin Horemhebin käsiin joutui satakunta hyökkäysvaunua ja kolmattasataa hevosta ja hän antoi kiireesti maalata hyökkäysvaunuihin Egyptin tunnukset ja leimata hevoset Egyptin sotahevosten merkillä. Mutta enemmän kuin saalis merkitsi voitto, sillä tämän jälkeen egyptiläiset eivät enää uskoneet heettiläisiä voittamattomiksi.
Tämän taistelun jälkeen Horemheb keräsi kaikki hyökkäysvaunut ja hevoset ja ajoi niiden etunenässä Tanikseen jättäen hitaat jalkajoukot ja muonakaravaanit saapumaan jäljessä. Hurja into leimusi hänen kasvoistaan ja hän sanoi minulle: »Jos kerran aiot lyödä, lyö ensin ja lyö kovaa.» Siksi hän karautti hyökkäysvaunuineen Tanikseen välittämättä alamaassa rosvoilevista heettiläisjoukoista, ja Taniksesta hän jatkoi matkaansa suoraan erämaahan ja löi heettiläisten vartiojoukot vesiruukkuvarastojen luona ja valtasi vesisäiliön toisensa jälkeen erämaassa. Heettiläiset olivat näet varustaneet tuhansia ja satojatuhansia ruukullisia vettä erämaahan jalkaväkeään varten, koska eivät olleet merikansaa eivätkä rohjenneet yrittää maihinnousua meritse Egyptiin. Hevosia säästämättä hän ajoi eteenpäin joukkoineen ja paljon hevosia kuoli ja nääntyi tämän hurjan ajoretken aikana, mutta ne, jotka näkivät hänen etenemisensä, kertoivat, että sadat hyökkäysvaunut kiitäessään erämaassa kohottivat tomupatsaan, joka kohosi taivaaseen asti, niin että hän lensi eteenpäin myrskypyörteen kaltaisena. Joka yö syttyivät myös yhä uudet merkkitulet vuorten harjanteille kautta Siinain, niin että vapaajoukot hyökkäsivät piilopaikoistaan ja tuhosivat heettiläisten vartiojoukot ja varastot joka taholla erämaassa. Tällä tavoin syntyi taru, että Horemheb hyökkäsi läpi Siinain erämaan Syyriaan päivisin myrskynpatsaan ja öisin tulipatsaan hahmossa. Tämän sotaretken jälkeen hänen maineensa näet kasvoi niin suureksi, että kansa alkoi kertoa taruja hänestä, kuten jumalista kerrotaan taruja, eikä ainoastaan Egyptin kansa kertonut taruja hänestä, vaan myös syyrialaiset kertoivat hänestä taruja ja heillä saattoi olla täysi syy kertoa niitä.
Horemheb valtasi siis vesivaraston toisensa jälkeen Siinaissa yllättäen täydellisesti heettiläiset, jotka eivät osanneet kuvitella hänen uskaltavan hyökätä erämaahan heidän etujoukkojensa hävittäessä alamaata ja tuntien hyvin Egyptin heikkouden. Eikä heidän sotajoukkonsa ollut koossa, vaan heidän oli ollut pakko hajoittaa se Syyrian kaupunkeihin ja kyliin odottaessaan Ghazan antautumista, koska Ghazan ympäristö ja erämaan reuna ei voinut elättää suunnatonta armeijaa, jonka heettiläiset olivat keskittäneet Syyriaan laskeakseen Egyptin valtansa alle. Heettiläiset olivat näet erittäin perusteellisia sodankäynnissään ja ryhtyivät hyökkäykseen vain ollessaan varmoja ylivoimastaan ja heidän päälliköillään oli savitauluihinsa merkittyinä jokainen laidun ja juottopaikka ja kylä alueella, johon he aikoivat hyökätä. Näiden valmistelujen tähden he olivat viivytelleet hyökkäystään ja Horemhebin hyökkäys yllätti heidät, koska kukaan ei vielä koskaan aikaisemmin ollut rohjennut ensimmäisenä hyökätä heitä vastaan ja koska he luulivat, ettei Egyptillä ollut kylliksi hyökkäysvaunuja näin suureen hyökkäykseen. Siksi he hämmentyivät suuresti Horemhebin hyökkäysvaunujen ilmestyessä erämaan laitaan Syyriassa ja kuluttivat paljon aikaa hukkaan vakoillessaan ja tiedustellessaan hyökkäysvaunujen määrää ja hyökkäyksen tarkoitusta.
Mutta hyökkäyksen tarkoitusta ei tiennyt kukaan muu kuin Horemheb eikä hän itsekään tiennyt sitä, sillä myöhemmin hän kertoi minulle, että hänen tarkoituksensa oli ollut vain parhaassa tapauksessa saada hävitetyksi heettiläisten vesisäiliöt erämaassa häiritäkseen siten heidän hyökkäystään ja lykätäkseen sen vuodella eteenpäin voidakseen tällä välin rauhassa harjoittaa joukkoja ja varustaa ne suureen sotaan. Mutta yllättävä menestys huumasi hänet ja hänen sotavaunujensa ajajat sokaistuivat helpoista voitoistaan. Siksi hän myrskytuulena ajoi hyökkäysvaununsa suoraan Ghazan edustalle ja iski piirittäjäin selkään ja hajoitti heidät ja tuhosi heidän sotakoneensa ja muurinmurtajansa ja sytytti heidän leirinsä palamaan. Mutta Ghazaan asti hän ei päässyt, sillä huomatessaan hänen hyökkäysvaunujensa vähälukuisuuden piirittäjät kääntyivät häntä vastaan eikä Ghazan päällikkö yrmeänä ja jäykkäniskaisena halunnut avata Ghazan portteja edes hänelle täyden sekasorron vallitessa.
Tällä tavoin Horemheb olisi ollut hukassa, jos piirittäjillä olisi ollut hyökkäysvaunuja käytettävänään, mutta heettiläisten ja Azirun sotavaunut olivat hajallaan pieninä osastoina pitkin Syyriaa, koska hyökkäysvaunuja ei tarvittu Ghazan piiritykseen ja he halusivat lepuuttaa ja syöttää hevosensa ennen suurta hyökkäystä Egyptiin. Siten Horemheb pääsi palaamaan takaisin erämaahan ja ehti hävittää vesisäiliöt erämaan laidasta Syyriassa, ennen kuin vimmastuneet heettiläiset saivat keskitetyksi kylliksi hyökkäysvaunuja häntä vastaan. Varovaisina sodankävijöinä he eivät näet halunneet panna vaaranalaisiksi kalliita hyökkäysvaunujaan pienin ryhmin, vaan tahtoivat olla varmoja voitosta ja siksi vitkastelivat kootakseen kylliksi sotavaunuja Horemhebia vastaan, vaikka sadankin vaunun taisteluryhmä olisi voinut iskeä hajalle Horemhebin pitkästä matkasta uupuneet ja taisteluista nääntyneet sotavaunut.