Joka tapauksessa heidän perääntymisensä ja pakonsa herätti suurta innostusta jalkaväessämme ja keihäsmiehet heristelivät huutaen heille keihäitään ja jousimiehet ampuivat hyödyttömästi koko joukon nuolia hukkaan pakenevien hyökkäysvaunujen jälkeen. Silti kaikki vilkuilivat salavihkaa taivaanrantaan, josta pölytuprut kohoilivat pilviseinän kaltaisina, mutta miehet rohkaisivat toisiaan sanoen Horemhebista: »Ei hätää, sillä hänen väkevä käsivartensa suojelee meitä. Ei hätää, sillä hän iskee haukkana heettiläisten niskaan ja repii silmät heidän päästään ja sokaisee heidät.»
Mutta jos he luulivat saavansa levätä päästessään Horemhebin leiriin, niin he erehtyivät suuresti, ja jos he luulivat hänen ylistävän heitä heidän nopean marssinsa ja erämaan hiekassa nahattomiksi kuluneiden jalkapohjainsa takia, niin he erehtyivät yhtä suuresti. Sillä Horemheb otti meidät vastaan silmät väsymyksestä veristävinä ja kasvot vimmastuneina ja läiskytelien kultaista ruoskaansa, joka oli veren ja pölyn tahrima, hän karjui meille: »Missä olette vitkastelleet, senkin sontiaiset? Missä olette kuhnailleet, pahan hengen lapset? Totisesti suon mielelläni kallojenne valkenevan hiekassa jo huomispäivänä, niin suuresti häpeän katsellessani teitä. Te tulette kontaten kuin kilpikonnat ja haisette hieltä ja sonnalta, niin että minun on suljettava sieraimeni sormillani, kun parhaat mieheni vuotavat verta lukemattomista haavoista ja jalot hevoseni läähättävät henkiheittoina. Mutta nyt kaivakaa, Egyptin miehet, kaivakaa henkenne edestä ja tämä työ sopiikin parhaiten teille, koska olette ikänne tottuneet kaivamaan mutaa, milloin ette kaivele nenäänne tai takapuoltanne sontaisilla sormillanne.»
Eivätkä Egyptin harjaantumattomat sotilaat suinkaan suuttuneet hänen sanoistaan, vaan riemuitsivat niistä ja toistelivat toisilleen niitä ääneen nauraen ja jokaisella oli tunne, kuin hän olisi päässyt suojaan peloittavasta erämaasta nähdessään Horemhebin. He unohtivat nahattomat jalkansa ja kuiviksi käpristyneet kielensä ja alkoivat kaivaa Horemhebin ohjeiden mukaan syviä ojia maahan ja nuijia puupylväitä kivien väliin ja pingoittaa kaislaköysiä pylväiden väliin ja kierittää ja kiskoa suuria kallionlohkareita vuorilta solaan.
Horemhebin uupuneet hyökkäysvaunumiehet nousivat vuortenkoloista ja telttakankaittensa alta ja laahustivat ontuen heidän luokseen näyttääkseen heille haavojaan ja kerskaillakseen heille teoillaan, eikä ollut ketään, joka ei henkihieverissäkin olisi noussut kerskailemaan teoistaan ja rohkaisemaan siten kaivajia ja keihäsmiehiä ja ampujia ja herättämään heissä kateutta. Nähdessään näet aamulla heettiläisten lähenevän erämaan laidassa pilvenpyörteen kaltaisina he olivat olleet varmat kuolemastaan ja jalkaväen saapuminen rohkaisi heitä, sillä aina on miellyttävämpää kuolla suuressa joukossa kuin yksitellen eikä hyökkäysvaunumiehiä ollut jäljellä enää viittäsataa taistelukelpoista miestä niistä kahdestatuhannesta viidestäsadasta, jotka olivat lähteneet, ja heidän hevosensa kompastelivat väsymyksestä ja riiputtivat päätään turpa hiekkaa viistäen.
Tällä tavoin saapui yhtämittaisina rivistöinä päivän kuluessa suurin osa armeijaa Horemhebin leiripaikalle, ja jokaisen miehen, joka saapui, Horemheb lähetti heti kaivamaan ojia maahan ja rakentamaan esteitä sulkeakseen erämaan heettiläisten hyökkäysvaunuilta. Taaksepäin hän lähetti sanan vitkasteleville ja marssista uupuneille joukoille, että kaikkien oli saavuttava yön kuluessa varustettuun leiriin, sillä jotka jäisivät erämaahan aamun tullen, kuolisivat julmalla tavalla heettiläisten käsissä, jos näiden hyökkäysvaunut pääsisivät murtautumaan lävitse erämaasta ja solista. Mutta saapuvien lukumäärää ei kukaan laskenut eikä Horemheb sallinut kenenkään laskea heitä, koska heidän lukumääränsä tietäminen ei enää hyödyttänyt ketään ja heidän lukumääränsä kuitenkin oli pieni heettiläisten koko sotavoiman rinnalla.
Kuitenkin Egyptin miehet rohkaistuivat suuresti nähdessään oman paljoutensa keskellä autiota erämaata ja luottivat sokeasti Horemhebiin uskoen, että hän pelastaisi heidät heettiläisten käsistä ja löisi heettiläiset. Mutta rakentaessaan esteitä ja pingoittaessaan kaislaköysiä pylväiden väliin hiekan tasalle ja vierittäessään kivilohkareita he näkivät heettiläisten hyökkäysvaunujen saapuvan pölypilvien kietomina ja kuulivat heettiläisten sotakarjunnan. Silloin heidän nenänsä kylmeni ja he katselivat ympärilleen ja pelkäsivät suuresti sotavaunuja ja niiden peloittavia sirppejä.
Mutta yö oli tulossa eivätkä heettiläiset halunneet käydä hyökkäykseen tuntematta vastassaan olevaa maastoa ja Horemhebin joukkojen vahvuutta. Sen tähden he leiriytyivät erämaahan ja keräsivät hevostensa syötäväksi piikkipensaita ja sytyttivät nuotioita, niin että yöllä erämaa oli nuotioiden pilkuttama niin kauas kuin silmä kantoi. Mutta koko yön heidän tiedustelijansa ajoivat kevyissä sotavaunuissa esteisiin ja surmasivat vartijoita ja kävivät kahakoita kautta rintaman, jonka Horemheb oli levittänyt kauas molemmille puolille erämaahan. Mutta molemmilla sivustoilla, mihin esteitä ei enää voinut rakentaa, erämaan rosvot ja vapaajoukot yllättivät heettiläiset ja kiskoivat suopungeilla yön pimeässä heidät alas vaunuista ja valtasivat heidän vaununsa ja hevosensa, niin ettei monikaan tiedustelija palannut ajettuaan liian kauaksi erämaahan heettiläisten varustamalta tieltä.
Joka tapauksessa yö oli täynnä vaunujen ryskettä, kuolinparkaisuja, nuolten viuhuntaa ja aseitten helinää, niin että sotaan tottumattomat joukot pelkäsivät suuresti eivätkä rohjenneet nukkua. Mutta Horemheb lohdutti heitä ja sanoi: »Nukkukaa hyvin, mutarottani, nukkukaa ja levätkää ja voidelkaa öljyä haavaisiin jalkapohjiinne, sillä minä valvon untanne ja varjelen teitä.» Minä en kuitenkaan nukkunut, vaan kiersin koko yön leirissä ja paransin Horemhebin hyökkäysvaunumiesten haavoja ja Horemheb yllytti minua sanoen: »Paranna heidät, Sinuhe, kaikella taidollasi, sillä urheampia sotilaita ei maailma vielä koskaan ole nähnyt ja jokainen heistä on sadan ja tuhannenkin mudantonkijan arvoinen. Paranna heidät, sillä rakastan suuresti näitä sontakärsiäni, ja he osaavat taltuttaa hevoset ja käyttää ohjasta eikä minulla ole koulutettuja miehiä panna heidän sijalleen, vaan tästä lähtien on jokaisen itse opittava vasta taistelussa hallitsemaan hevosia ja hyökkäysvaunuja. Siksi annan sinulle debenin kultaa jokaisesta miehestä, jonka parannat taistelukelpoiseksi.»
Mutta olin suuresti ärtynyt hankalasta matkasta halki erämaan, vaikka olinkin suorittanut sen kantotuolissa istuen, ja kurkkuni oli kuiva erämaan kitkerästä pölystä ja vihoittelin mielessäni ajatellessani, että minun oli Horemhebin typerän itsepintaisuuden tähden kuoltava heettiläisten käsissä, vaikka muuten en pelännytkään kuolemaa. Siksi sanoin äkäillen hänelle:
»Pidä itse kultasi tai jaa se näille orvoille kärsillesi, jotta he edes hetken ennen kuolemaansa tuntisivat itsensä rikkaiksi. Sillä huomenna me epäilemättä kuolemme kaikki, kun olet johdattanut meidät ansaan tänne peloittavaan erämaahan. Jos parantelen innokkaasti näitä kärsiäsi, niin teen sen vain itseni tähden, koska luullakseni he ovat ainoat miehet koko armeijassa, jotka pystyvät taistelemaan, mutta muut ja etenkin ne, jotka tulivat kanssani, hukkaavat päänsä ja juoksevat parkuen pakoon nähdessään ensimmäisen heettiläisen silmästä silmään. Olen nähnyt heidän näet säikkyen vauhkoilevan murtuvaa oksaa pimeässä ja olen kuullut heidän yhteen ääneen huutavan Egyptin jumalia avukseen, kun erämaassa jänis on hypähtänyt kivenkolosta heidän tiensä poikki. Epäilemättä he ovat urheita puhkomaan toistensa kalloja Theban kaduilla ja isona joukkona he ehkä uskaltaisivat katkaista yksinäisen kulkijan kurkun rosvotakseen hänen kukkaronsa, mutta erämaassa he ovat kuin lampaat, jotka sinä johdatat lahtipenkkiin, ja he seuraavat sinua nöyrästi määkien hajaantuakseen seuraavassa hetkessä silmittömään pakoon. Sen tähden minä vain itseni tähden parannan näitä kärsiäsi toivoen, että jokin uskomaton onnen käänne heidän urheutensa ansiosta pelastaisi henkemme. Mutta viisainta olisi, jos valitsisit nopeimmat hevoset ja nousisit kevyihin vaunuihin ja ottaisit minut taaksesi, niin kenties selviäisimme vielä hengissä alamaahan ja voisit koota uuden ja paremman armeijan.»