Horemheb hieroi nenäänsä kämmenellään ja katsoi ovelasti minuun sanoen: »Neuvosi on viisautesi arvoinen, Sinuhe, ja epäilemättä olisin jo aikaa sitten noudattanut neuvoasi, jos olisin viisas. Mutta rakastan suuresti sontakärsiäni enkä voinut hylätä heitä erämaahan kuolemaan, vaikka helposti olisin voinut yksin paeta ja antaa hävittää vesisäiliöt ja siten lykätä sodan tulevaan vuoteen. Mistä johtuu, etten paennut, sitä en tosiaankaan tiedä, sillä niin olisi jokainen järkevä mies tehnyt minun sijassani, ja olisinhan jälkeenpäin voinut rakentaa muistomerkin näille kärsilleni ja hakata heidän nimensä kiveen ja tehdä siten heidät ikuisiksi. Mutta niin en kuitenkaan tehnyt eikä meillä sen tähden ole muuta neuvoa enää kuin voittaa heettiläiset täällä erämaassa. Niin yksinkertainen on asia, Sinuhe. Me voitamme heettiläiset, koska meillä ei ole muuta keinoa, ja kenties tein varsin viisaasti kutsuessani armeijan erämaahan, sillä täällä ei miehillä enää ole paikkaa mihin juosta pakoon, vaan heidän on taisteltava henkensä edestä, tahtoivat tai eivät. Mutta luulen, että minun on paras mennä kärryihini nukkumaan ja juoda viiniä, jotta aamulla olen kohmelossa, sillä kohmelossa olen hyvin ärtyinen ja taistelen paremmin kuin selvin päin.»
Hän meni sotavaunujensa luokse ja kallisti viiniruukun leukaansa vasten ja kuulin viinin pulputuksen hiljaisessa yössä, kunnes taas jostakin kauempaa alkoi kuulua hyökkäysvaunujen ryskettä ja parkaisuja egyptiläisten huutaessa hädissään ja paetessa esteiden luota sikinsokin pimeään. Hänen miehensä katselivat kateellisesti häntä ja hän ojensi ruukun jokaiselle, joka astui hänen ohitseen, ja antoi miestensä juoda samasta ruukusta, mistä hän itse joi. Juottaessaan heitä hän sätti heitä ja sanoi: »Mahanne ovat kuin pohjattomat säkit ja juotte ruukkuni tyhjäksi, niin etten enää saa kunnon humalaa, ja sontaisilla turvillanne likaatte ruukkuni.» Hän löi heitä nyrkillään hartioihin ja puhutteli jokaista nimeltä ja muistutti heille heidän tekojaan Ghazan edustalla, missä he muka olivat sotkeutuneet omiin ohjaksiinsa, niin että omat hevoset olivat päässeet potkimaan heitä.
Tällä tavoin kului yö ja aamu nousi kalmanharmaana haamuna erämaasta tuoden kuoleman hajun ja korppikotkia mukanaan. Maassa esteiden edessä oli kuolleita hevosia ja kaatuneita sotavaunuja ja korppikotkat nokkivat vaunuista pudonneiden heettiläisten silmiä. Aamun koittaessa Horemheb antoi puhaltaa torviin ja keräsi joukkonsa vuoren juurelle ja puhui joukoilleen.
2
Heettiläisten sammuttaessa hiekalla nuotioitaan kautta erämaan ja valjastaessa hevosiaan ja teroittaessa aseitaan Horemheb puhui joukoilleen nojaten rosoiseen kallioon ja pureskellen samalla kuivaa leipää ja haukaten sipulia kourastaan palan paineeksi. Hän puhui joukoilleen ja sanoi:
»Kun katsotte eteenne, näette suuren ihmeen, sillä totisesti Ammon on antanut heettiläiset käsiimme ja teemme tänä päivänä suuria tekoja. Kuten näette, ei heettiläisten jalkaväki ole ehtinyt paikalle, vaan viipyy erämaan laidassa, koska sillä ei ole vettä kylliksi, vaan hyökkäysvaunujen on raivattava tie ja vallattava vesisäiliöt, jos heettiläiset mielivät jatkaa hyökkäystään Egyptiin. Jo nyt heidän hevosensa ovat janoiset ja heiltä puuttuu rehua, sillä olen polttanut kaikki heidän varastonsa ja särkenyt vasaroilla heidän vesiruukkunsa täältä Syyriaan asti. Siksi heettiläisten on hyökkäysvaunuillaan tänä päivänä murrettava auki tie tai muuten heidän on palattava vaunuineen takaisin Syyriaan tai leiriydyttävä odottamaan uusia varastoja pystymättä enää taisteluun. Jos he olisivat viisaita, he luopuisivat taistelusta ja palaisivat takaisin Syyriaan, mutta he ovat ahneita miehiä ja he ovat sijoittaneet kaiken Syyrian kullan ja hopean ruukkuihin, jotka ovat täynnä vettä pitkin erämaata selkämme takana, eivätkä he luovu niistä ilman taistelua. Siksi sanon, että Ammon on antanut heidät meidän käsiimme, sillä kun he ryntäävät vastaamme, heidän hevosensa sotkeutuvat esteisiimme eivätkä he voi käyttää voimaansa meitä vastaan, sillä heettiläisten voima on heidän hyökkäysvaunujensa vastustamattomassa rynnäkössä, mutta ojat, joita niin urheasti ja voimianne säästämättä olette kaivaneet, ja kivilohkareet ja pingoitetut köydet murtavat kärjen heidän hyökkäykseltään.»
Horemheb sylkäisi sipulinkuoria suustaan ja puraisi uudelleen kuivaa leipää vahvoin hampain ja pureskeli sitä, kunnes joukot alkoivat tömistellä jalkojaan ja huutaa innokkaasti kuin lapset, jotka haluavat kuulla lisää satuja. Silloin Horemheb rypisti otsaansa ja sanoi: »Sethin ja kaikkien paholaisten nimeen, ovatko armeijan muonittajat leiponeet rotan papanoita leipääni vai kohmeloko maistuu näin sonnalta suussani? Tietäkää näet, mutarottani, etten viime yönä voinut olla juomatta itseäni vankkaan humalaan pelkästä ilosta ajatellessani, miten heettiläiset joutuvat keihäittenne ulottumiin tyhmyytensä tähden. Mutta joka tapauksessa näiden rotanpapanain vuoksi annan ripustaa pari armeijan muonamestaria muurille pää alaspäin. Sitä en kylläkään tee teidän tähtenne, niin että teidän on turha nauraa ja mylviä kuin härät edessäni, vaan teen sen ainoastaan oman ylhäisen suuni tähden. Minun puolestani syöttäkööt teille vaikka pelkkää karjanlantaa jauhojen seassa, minua se ei liikuta, sillä minulle omien sontakärsäini hevosten pudottamat kakkarat ovat arvokkaampia kuin koko teidän laumanne. Pelkään, nähkääs, juuri teidän päästävän heettiläiset käsistäni kurjuutenne tähden, koska ette suinkaan ole sotilaita vaan vain haisevia mutarottia. Siksi minun on huomautettava teille, että nuo seipäät, joita pitelette käsissänne, ovat keihäitä eikä niiden kärkiä suinkaan ole tarkoitettu selän raapimista varten, vaan teidän on niillä puhkaistava heettiläisten mahat. Ja jousimiehille huomautan, että luulette varmaan olevanne suuria sankareita helisyttäessänne jousienne jänteitä ja ampuessanne nuolenne korkealle ilmaan ja kiljuessanne kuin lapset: Katsokaa, miten nuoleni lentää korkealle, Vaan teidän on tähdättävä nuolenne heettiläisiin, ja jos olisitte oikeita sotilaita ja osaisitte tähdätä kuin sotilaat, puhkoisitte nuolillanne heettiläisten silmät. Mutta tällaisia ohjeita minun on aivan turha antaa teille ja sen tähden kehoitan teitä tähtäämään vain hevosia, koska hevoset ovat isompi maali ettekä kuitenkaan osuisi miehiin, jotka seisovat vaunuissa. Kuta lähemmäksi päästätte hevoset, sitä varmemmin osutte niihin taitamattomuudestanne huolimatta, ja neuvon teitä päästämään hevoset hyvin lähelle, sillä jokaisen, joka ampuu nuolensa hukkaan, pieksen omin käsin, niin että hän toivoo, ettei koskaan olisi syntynyt maailmaan pieksettäväkseni. Meillä ei näet ole varaa hukata yhtäkään nuolta. Muistakaa, että niiden kärjet on taottu Egyptin vaimojen rintakoruista ja ilotyttöjen nilkkarenkaista, jos tämä tieto teitä ilahduttaa. Ja keihäsmiehille sanon: Hevosten tullessa tukekaa keihäänne maahan molemmin käsin ja ohjatkaa keihäänkärki hevosten mahaan, niin teillä ei itsellänne ole mitään hätää, vaan ehditte ajoissa hypähtää syrjään, ennen kuin hevoset kaatuvat päällenne. Jos sorrutte maahan, katkaiskaa veitsillänne hevosten jaikajänteet, sillä se on ainoa keinonne pelastua, ennen kuin rattaanpyörät vierivät ylitsenne ja murskaavat jäsenenne. Niin on asia, Niilin mutarotat.»