Hän haisteli inhoten leipää kädessään ja viskasi sen pois ja kohotti ruukun suulleen ja joi runsaasti vettä kohmeloonsa. Sitten hän jatkoi sanoen: »Oikeastaan minun lienee aivan turha puhua teille ja tuhlata teille neuvojani, sillä kuullessanne heettiläisten sotakarjunnan ja heidän vaunujensa ryskeen alatte kuitenkin itkeä ja piilotatte päänne hiekkaan, kun teillä ei täällä ole äitienne vaatetta, jonka alle voisitte piiloutua. Siltä varalta minun on kerrottava, että jos heettiläiset pääsevät murtautumaan lävitse ja saavuttavat vesisäiliöt takanamme, on jokainen teistä hukassa ja hengetön ennen iltaa ja parhaassa tapauksessa roikkuu nahkanne muutaman kuunkierron jälleen Bybloksen ja Sidonin eukkojen kainalossa torilaukkuina, ellette ehkä rääy muurilla jäsenet ruhjottuina tai kierrä jauhinkiviä Azirun leirissä puhkaistuin silmin. Näin tapahtuu, jos heettiläiset murtautuvat lävitse, sillä silloin olemrne saarroksissa eikä meillä ole pakotietä, vaan olemme kaikki hukassa. Mutta huomautan, ettei meillä ole pakotietä nytkään, vaan jos luovutamme rakentamistamme esteistä ja lähdemme marssimaan taaksepäin, hajoittavat heettiläisten hyökkäysvaunut meidät, niinkuin tulva hajoittaa kuivat oljet. Tämän sanon, jottei kenenkään päähän pälkähtäisi juosta päistikkaa erämaahan pakoon. Mutta estääkseni teitä erehtymästä suunnasta, missä vihollinen on, sijoitan viisisataa urhoollista sontakärsääni taaksenne sopivan välimatkan päähän, jotta he kerrankin saavat nauraa kyllikseen nähdessään teidän taistelevan, sillä tämän naurun he totisesti ovat ansainneet, ja jokaisen, joka yrittää paeta tai erehtyy suunnasta, he surmaavat veitsillään tai suorittavan sen pienen leikkauksen, jonka avulla villistä sonnista tulee säyseä vetohärkä. Siksi tietäkää, että jos edessänne häämöttää kenties kuolema, niin takananne odottaa vielä varmempi kuolema, mutta edessänne häämöttää myös voitto ja kunnia, sillä en epäile, että voitamme tänä päivänä heettiläiset, jos jokainen mies tekee parhaansa. Nähkääs, rakkaat sontarottani, meidät on kaikki sotkettu samaan puuroon eikä meillä ole muuta keinoa kuin voittaa heettiläiset eikä taas heidän voittamisekseen ole muuta keinoa kuin karata heidän päälleen ja puhkaista heidän nahkansa erilaisilla aseilla, joita käsiinne on jaettu, ja päästää heidän verensä vuotamaan. Tämä on ainoa keino ja siksi seuraan itse teidän mukananne ja taistelen rinnallanne ruoska kourassa eikä ole minun syyni, jos ruoskani huitaisee useammin teitä kuin heettiläisiä, vaan tämä tulee riippumaan kokonaan teistä itsestänne, uljaat sontarottani.»
Miehet kuuntelivat häntä lumoutuneina muistamatta vaihtaa edes jalkojensa asentoa ja unohtaen heettiläisetkin. Minun on myönnettävä, että aloin hermostua, sillä heettiläisten sotavaunut lähestyivät jo esteitä etäisinä pölypilvinä joka taholta, mutta luulen, että Horemheb kulutti tahallaan aikaa tartuttaakseen oman rauhallisuutensa miehiin ja säästääkseen heiltä hyökkäyksen lannistavan odotuksen. Lopuksi hän löi korkealta paikaltaan silmäyksen erämaahan, kohotti kätensä ja sanoi:
»Ystävämme heettiläiset ovat tulossa vaunuineen ja kiitän tästä kaikkia Egyptin jumalia, sillä totisesti Ammon on sokaissut heidät luottamaan liiaksi voimaansa ja taistelee puolellamme. Menkää siis, Niilin mutarotat, ja jokainen mies asettukoon paikalle, joka hänelle on määrätty, eikä kukaan saa sen jälkeen ilman käskyä väistyä paikalta, joka hänelle on määrätty. Ja te, rakkaat sontakärsäni, menkää te näiden etanoiden ja jänisten jäljessä ja pitäkää huoli heistä ja tarpeen vaatiessa kuohitkaa heidät kuin pässit, jos he yrittävät paeta. Voisin sanoa teille: Taistelkaa Egyptin jumalien puolesta, taistelkaa mustan maan puolesta, taistelkaa vaimojenne ja lastenne puolesta. Mutta tämä on turhaa pötyä, koska olisitte valmiit heittämään vetenne vaimojenne silmille, jos vain hengissä pääsisitte juoksemaan pakoon. Siksi sanon: Egyptin mutarotat, taistelkaa itsenne tähden, taistelkaa oman henkenne puolesta, älkääkä väistykö, sillä teillä ei ole muuta pelastusta. Nyt juoskaa, poikani, juoskaa nopeasti, sillä muuten ehtivät heettiläisten hyökkäysvaunut ennen teitä esteille ja taistelu päättyy ennen kuin ehtii edes alkaa.»
Hän päästi miehet luotaan ja joukot lähtivät juoksemaan esteiden luokse määrätyille paikoilleen ja huusivat karjuen juostessaan, mutta karjuivatko he innostuksesta vai pelosta, sitä en totisesti voi sanoa, enkä usko, että he tiesivät sitä itsekään. Horemheb seurasi heitä laiskasti astuen, mutta minä jäin istumaan vuoren rinteelle seuratakseni taistelua turvallisen välimatkan päästä, koska olin lääkäri ja henkeni oli kallis.
Heettiläiset olivat ajaneet vaununsa esiin tasangolle kukkulain juurelle ja pysäyttäneet ne taistelujärjestykseen. Heidän kirjavat viirinsä ja siivekkäiden aurinkojen välke vaunuista ja hevosten päässä huojuvat sulat ja kirjavat villavaipat, jotka suojelivat hevosten selkää nuolilta, olivat upea ja peloittava näky. Oli ilmeistä, että he aikoivat suunnata hyökkäyksensä täydellä painolla ja kaikin voimin aukeaan maastoon, johon vesivarastojen luokse johtava tie oli raivattu ja jonka Horemheb kiireesti oli sulkenut heikoilla esteillä, kääntymättä soliin, jotka johtivat ahtaina kukkulain välitse molemmin puolin, ja hajoamatta kauas erämaahan, jossa vapaajoukot ja rosvot suojelivat Horemhebin molempia sivustoja. Jos he näet olisivat hajaantuneet kauas erämaahan, olisi matka vesisäiliöiden luokse käynyt heidän hevosilleen liian pitkäksi. Heiltä näet puuttui vettä ja rehua hevosilleen ja he luottivat voimaansa ja sotataitoonsa, jota mikään kansa heidän tiellään ei vielä ollut kestänyt. Heidän hyökkäysvaununsa taistelivat kuuden vaunun ryhminä ja kymmenen kuuden vaunun ryhmää muodosti erillisen rykmentin ja kaikkiaan luulen, että heitä oli kuusikymmentä rykmenttiä Horemhebin harjaantumattomia joukkoja vastassa, sillä heettiläiset olivat täsmällistä väkeä ja rakastivat selviä numeroita. Mutta raskaat hyökkäysvaunut, joihin jokaiseen kuului kolme hevosta ja kolme miestä, muodostivat heidän rintamansa keskustan, ja katsellessani raskaita hyökkäysvaunuja en voinut käsittää, miten Horemhebin joukot voisivat estää niiden rynnäkön, sillä ne liikkuivat hitaasti ja painavina kuin laivat erämaassa rusentaen kaiken alleen tiellään.
Joka tapauksessa he antoivat puhaltaa torviin ja päälliköt kohottivat viirinsä ja hyökkäysvaunut lähtivät liikkeelle hitaasti kiihtyvää vauhtia, mutta niiden ehdittyä lähelle esteitä huomasin ihmeekseni, että niiden välistä pujahti täyttä laukkaa irrallisia hevosia ja jokaisen hevosen selkään tarrautuneena riippui mies pidellen kiinni sen harjasta ja takoen kantapäillään hevosen kylkiä yllyttääkseen sitä kovempaan vauhtiin. Enkä voinut käsittää, miksi he lähettivät vaunujensa varahevoset suojattomina rintamansa edelle, kunnes näin, että miehet kurottuivat maahan hevosten selästä riippuen kiinni niiden harjoista ja sivalsivat veitsin ja kirvein poikki kaislaköydet, jotka oli pingoitettu paalujen väliin pitkin maata, jotta hyökkäysvaunujen hevoset olisivat kompastuneet ja sotkeutuneet niihin. Mutta muut hevoset lennättivät suoraan esteiden väliin ryhtymättä taisteluun ja pelkäämättä egyptiläisten keihäitä ja nuolia ja miehet kohosivat pystyyn hevosten selässä ja heittivät keihäänsä. Eivätkä he heittäneet keihäitään egyptiläisiä kohden, vaan he heittivät keihäänsä maahan, niin että ne jäivät törröttämään pystyyn maahan ja jokaisen keihään päässä huojui värillinen viiri. Kaikki tämä tapahtui salamannopeasti ja nopeammin kuin olen voinut sen kertoa, enkä voinut käsittää heidän tarkoitustaan, sillä katkaistuaan kompastusköydet ja viskattuaan kukin keihäänsä maahan miehet käänsivät hevosensa ja karauttivat takaisin täyttä laukkaa ja pakenivat piiloon hyökkäysvaunujen välitse jääden hyökkäysvaunujen taakse, joskin muutamat heistä putosivat nuolten lävistäminä hevostensa selästä ja useat hevoset kaatuivat ja jäivät rajusti potkivina ja kamalasti huutaen maahan makaamaan.