Mutta heettiläisten kevyiden hyökkäysvaunuryhmäin käydessä rynnäkköön näin näyn, joka oli ihmeellinen, sillä Horemheb, joka oli seurannut joukkojaan, juoksi näkyviin esteiden takaa ja hän juoksi yksin suoraan ryskyviä hyökkäysvaunuja kohden ja tunsin hänet hyvin, sillä hän oli päätä pitempi kaikkia matalia Niilin miehiä. Tämän nähdessäni nousin seisomaan ja huusin ja puristelin nyrkkejäni, mutta Horemheb tempasi maasta heettiläisten viskaaman keihään, jonka päässä hulmusi merkkiviiri, ja viskasi sen kauas pois, niin että se upposi jälleen täristen törröttämään hiekkaan. Hänen sotilaanälynsä oli nopeampi kaikkien muiden älyä, ja ennen kaikkia muita hän tajusi näiden merkkikeihäiden tarkoituksen, sillä ennen hyökkäystä heettiläiset lähettivät kokeneimmat miehensä yksinäisten hevosten selässä merkitsemään keihäillä ja viireillä kohdat, joissa esteet olivat heikoimmat ja läpimurto saattoi onnistua parhaiten.
Mutta egyptiläisistä tämän tajusi ainoastaan Horemheb ja hänellä oli mielenmalttia viskata merkkikeihäs väärään kohtaan eksyttämään heettiläisiä. Muutamat miehet, jotka seurasivat hänen esimerkkiään ja juoksivat esteiden eteen, tempasivat vain keihäät maasta ja palasivat takaisin tuoden viirit voitonmerkkeinä mukanaan. Kuitenkin myös tämä oli omiaan hämmentämään heettiläisten hyökkäystä, ja luulen, että vain Horemhebin nopea äly pelasti Egyptin sinä aamuna, sillä jos heettiläiset olisivat voineet kohdistaa ensimmäisen hyökkäyksen koko rajun painon niihin kohtiin, jotka ratsumiehet olivat keihäillään merkinneet läpimurtoa varten, eivät egyptiläiset varmaan olisi pystyneet heitä torjumaan.
Silloin en kuitenkaan vielä tajunnut tätä kaikkea, vaan Horemhebin juoksu hyökkääviä sotavaunurivistöjä vastaan oli mielestäni järjetön pojankuje ja soimasin häntä sen tähden ja luulin hänen vain esimerkillään tahtovan rohkaista miehiään. Silti ei liene maailmassa suurempaa urheutta kuin lähteä yksin juoksemaan avoimeen maastoon hyökkääviä sotavaunuja vastaan, mutta varmaan kokenut sotilas sen voi tehdä joutumatta suureenkaan vaaraan, jos osaa arvioida voimansa ja taitonsa ja sotavaunujen nopeuden ja ehtii takaisin suojaan ennen kuin sotavaunut murskaavat hänet alleen. Siten Horemheb ei kenties joutunut suureenkaan vaaraan, mutta koko sotajoukko huusi ääneen nähdessään hänen tekonsa ja unohti vaaransa ylistäessään häntä hänen rohkeutensa tähden.
Joka tapauksessa Horemhebin ehtiessä takaisin joukkojensa suojaan myös heettiläisten kevyet hyökkäysvaunut saapuivat esteiden luokse ja iskeytyivät niihin lukuisina kiiloina seuraten merkkilippujaan. Tästä ensimmäisestä yhteentörmäyksestä seurasi niin tavaton melu ja melske ja pöly kohosi ilmaan hevosten kavioista ja vaunujen pyöristä niin sakeana, etten enää vuorelta voinut erottaa taistelun kulkua. Sen vain ehdin nähdä, että ampujain nuolet kaatoivat muutamia hevosia jo esteiden edessä, mutta heettiläiset kaarsivat taitavasti kaatuvat vaunut ja jatkoivat hyökkäystään. Jälkeenpäin minulle selvisi, että parissa kohdassa kevyet hyökkäysvaunut pääsivät kaikkien esteiden lävitse, vaikka heettiläiset kärsivätkin suuria tappioita. Vaunut eivät kuitenkaan jatkaneet matkaansa, vaan pysähtyivät ryhmittäin ja varamiehet hyppäsivät vaunuista kierittämään sivuun kalliolohkareita ja raivaamaan tietä raskaille hyökkäysvaunuille, jotka olivat jääneet odottamaan vuoroaan esteiden eteen nuolenkantomatkan ulkopuolelle.
Tämän heettiläisten menestyksen takia kokenut sotilas olisi havainnut kaiken olevan hukassa, mutta Horemhebin harjaantumattomat mutarotat näkivät vain hevosten kieriskelevän kuolintuskissa esteiden luona ja teutaroivan kuopissa. He näkivät heettiläisten kärsineen raskaita tappioita ja pysähtyneen hyökkäyksessään ja luulivat omalla uljuudellaan ja taidollaan pysäyttäneensä heettiläisten hyökkäyksen. Siksi he karjuen innostuksesta ja pelosta karkasivat keihäineen pysähtyneiden hyökkäysvaunujen kimppuun ja pujottelivat veitsineen maata pitkin katkomaan hevosten jaikajänteet ja kiskoivat ajajat vaunuista ja jousimiehet ampuivat miehiä, jotka kierittelivät kiviä syrjään. Horemheb antoi heidän riehua niinkuin halusivat, ja heidän lukumääräinen ylivoimansa auttoi heitä, niin että he valtasivat lukuisia hyökkäysvaunuja ja luovuttivat ne kiihkosta puhkuen Horemhebin sontakärsille, koska eivät itse osanneet käyttää niitä, vaan roikkuivat peläten hevosten suupielissä ja pelkäsivät putoavansa vaunuista, jos kiipeisivät niihin. Eikä Horemheb suinkaan selittänyt heille, että taistelu olisi lopussa raskaiden hyökkäysvaunujen saapuessa, vaan luotti onneensa ja syvään hautaan, jonka oli antanut luoda keskelle laaksoa joukkojen taakse ja peittänyt pensailla ja risuilla. Sen luokse kevyet hyökkäysvaunut eivät ehtineet luullessaan jo selvittäneensä kaikki esteet.
Raivattuaan kylliksi leveän alan raskaille hyökkäysvaunuille heettiläiset, jotka vielä olivat hengissä, nousivat jälleen vaunuihinsa ja ajoivat kiireesti pakoon, mikä herätti suurta riemua Horemhebin joukoissa, niin että he jo luulivat voittaneensa ja kiirehtivät keihästämään kuoppiin sortuneita ja jalkansa katkaisseita hevosia ja heettiläisiä, jotka yrittivät vaunuista pudottuaan ryömiä piiloon kivien väliin. Mutta Horemheb antoi kiireesti puhaltaa torviin ja kierittää kiviä paikoilleen ja pystyttää keihäitä esteiksi hiekkaan kärjet vinosti hyökkääjiä vastaan, sillä muuta hän ei enää voinut tehdä, vaan hänen oli pakko vetää joukkonsa molemmille sivuille esteihin murrettujen aukkojen kohdalta välttääkseen turhaa mieshukkaa. Raskaiden hyökkäysvaunujen suuret sirpit olisivat näet pyörien liikkeitten mukaan raksuttaen leikanneet maahan hänen joukkonsa kuin kypsän viljan.
Tämän hän teki viimeisessä hetkessä, sillä tuskin ehti kulua pienimmän vesimitan aika eikä pölypilvi laaksossa vielä ollut hälvennyt, kun heettiläisten raskaat hyökkäysvaunut, heidän armeijansa kukka ja ylpeys, tulivat pauhaten ja ryskyen ja murskaten alleen kaikki esteet. Niitä vetivät painavat, suuret hevoset, jotka olivat rinnanmitan Egyptin hevosia korkeampia ja joiden päätä suojelivat metallinaamiot ja kylkiä paksut villapanssarit. Niiden pyörät tunkivat painollaan kevyesti sivuun raskaatkin kivijärkäleet ja ne hyökkäsivät suoraan pölypilviin ja hevoset katkoivat rintansa voimalla maahan pystytetyt keihäät, niin että niiden varret murtuivat kuin kuivat kaislat. Suuri parku ja valitus kohosi laaksosta niiden rynnätessä eteenpäin, ja kuullessani vaununpyöräin alle murskautuvien ja sirppien kahtia leikkaamien miesten kauheat huudot nousin jälleen seisomaan ja katselin ympärilleni, mutta missään suunnassa ei avautunut minulle pakotietä.
Kunnes laakson pauhaavasta pölypilvestä murtautuivat näkyviin heettiläisten suuret vaunut ja niiden hevoset ravasivat eteenpäin kirjavissa villapanssareissaan outojen, uskomattomien petojen kaltaisina pronssisarvet törröttäen pitkinä piikkeinä päänaamioista. Ne työntyivät ryskyen eteenpäin pitkänä rivistönä eikä mikään mahti maailmassa mielestäni voinut pysäyttää niiden etenemistä eikä niiden edessä enää näkynyt minkäänlaista estettä eikä egyptiläisiä ollut katkaisemassa niiden tietä halki erämaan vesivarastojen luokse, sillä egyptiläiset olivat Horemhebin käskystä vetäytyneet laaksosta molemmille sivustoille kukkuloiden rinteille. Heettiläiset kohottivat vaunuistaan suuren huudon ja ajoivat eteenpäin ja pölypilvet kohosivat kierteinä ilmaan heidän jäljessään sumentaen näköpiirin, niin että heittäydyin kasvoilleni maahan ja itkin katkerasti Egyptin tähden ja suojattoman alamaan tähden ja kaikkien niiden tähden, joiden nyt täytyi kuolla Horemhebin typerän itsepintaisuuden ja päähänpistojen tähden.