Mutta ennen kuin aloitan kirjani, annan sydämeni valittaa valituksensa, sillä näin valittaa murheesta musta maanpakolaissydämeni.
Ken on kerran juonut Niilin vettä, hän kaipaa Niilin luokse takaisin. Hänen janoaan ei tyydytä mikään muu mainen vesi.
Ken on kerran Thebassa syntynyt, hän kaipaa Thebaan takaisin, sillä ei ole maan päällä toista kaupunkia, Theban kaltaista. Ken on kujan varrella syntynyt, hän kaipaa kujalle takaisin, seetripuupalatsista hän kaipaa takaisin savimajaan, myrhan ja hyvien voiteiden tuoksusta hän kaipaa lantatulen ja öljyssä paistettujen kalojen käryyn.
Kultaisen maljani vaihtaisin köyhän saviruukkuun, jos kerran vielä saisin polkea jalallani Kemin maan pehmeätä mutaa. Pellavavaatteeni vaihtaisin orjan paahtuneeseen nahkaan, jos kerran vielä saisin kuulla virran kaislikon kohinan kevättuulessa.
Niili tulvii, jalokivinä kohoavat kaupungit vihreästä vedestä, pääskyset palaavat, kurjet kahlaavat liejussa, mutta minä olen poissa. Miksi en ole pääskynen, miksi en ole kurki väkevin siivin lentääkseni vartijoiden ohitse takaisin Kemin maahan?
Pesäni rakentaisin Ammonin kirjavien pylväiden keskelle, obeliskien leimutessa tulta ja kultaa, vihkisavun ja lihavien uhriteuraiden tuoksussa. Pesäni rakentaisin köyhien kujan savimajan katolle. Härät kiskovat rekiä, käsityöläiset liimaavat kaislasta paperia, kauppiaat huutavat kaupaksi tavaroitaan, kuoriainen kierittää lantapalloa pitkin kivettyä katua.
Kirkas oli nuoruuteni vesi, suloinen oli hulluuteni. Katkera ja hapan on vanhuuden viini eikä hienoin hunajaleipä vastaa köyhyyteni karkeata leipäpalaa. Kääntykää vuodet, vierikää vastaani menneet vuodet, purjehdi Ammon taivasta lännestä itään, jotta vielä kerran saisin nuoruuteni takaisin. Sanaakaan en muuta, pienintä tekoa en vaihda toiseksi. Oi, solakka ruokokynä, oi, sileä kaislapaperi, antakaa minulle takaisin turhat tekoni, nuoruuteni ja hulluuteni.
Tämän kirjoitti Sinuhe, maanpakolainen, köyhempänä Kemin maan kaikkia köyhiä.
2
Senmut, jota sanoin isäkseni, oli köyhien lääkäri Thebassa. Kipa, jota sanoin äidikseni, oli hänen vaimonsa. Eikä heillä ollut lasta. Vasta heidän vanhuutensa päivinä minä tulin heidän luokseen. Yksinkertaisuudessaan he sanoivat minua jumalien lahjaksi aavistamatta pahaa, minkä tämä lahja tuli tuottamaan heille. Äitini Kipa nimitti minut Sinuheksi sadun mukaan, sillä hän piti saduista ja myös minä olin hänen käsityksensä mukaan vaaroja paeten tullut hänen luokseen, niinkuin sadun Sinuhe saatuaan vahingossa faraon teltassa tietää peloittavan salaisuuden karkasi ja pakeni ja vietti lukuisia vuosia ja koki monenlaisia seikkailuja vieraissa maissa.
Mutta tämä oli vain yksinkertaista juttelua, hänen lapsekkaan mielensä mukaista, ja hän toivoi myös minun aina pakenevan vaaroja välttyäkseni vastoinkäymisistä. Siksi hän nimitti minut Sinuheksi. Kuitenkin Ammonin papit sanovat, että ihmisen nimi on enne. Siksi kenties nimeni saattoi minut vaaroihin ja seikkailuihin ja vieraihin maihin. Nimeni kai saattoi minut osalliseksi peloittavista salaisuuksista, kuninkaiden ja heidän vaimojensa salaisuuksista, jotka voivat tuottaa kuoleman. Lopuksi nimeni teki minusta karkotetun ja maanpakolaisen.
Mutta yhtä lapsellinen kuin oli Kipapoloisen ajatus hänen antaessaan minulle tuon nimen, yhtä lapsellista olisi kuvitella, että nimellä olisi mitään merkitystä ihmisen kohtaloihin. Samoin olisi minun käynyt, vaikka nimeni olisi ollut Kepru tai Kafran tai Mose, niin uskon. Kuitenkaan ei voi kieltää, että Sinuhesta tuli maanpakolainen, kun sen sijaan Heb, haukan poika, kruunattiin Horemhebinä punaisella ja valkoisella kruunulla ylämaan ja alamaan hallitsijaksi. Niin että nimen enteellisyydestä uskokoon kukin, mitä hyvänsä itse haluaa. Onpahan kullakin uskossansa lohdutus elämän vastoinkäymisissä ja pahuudessa.
Minä synnyin suuren kuninkaan farao Amenhotep Ilclass="underline" n hallitessa, ja samana vuonna syntyi hän, joka tahtoi elää totuudesta ja jonka nimeä ei enää saa mainita, koska se on kirottu nimi, vaikka silloin ei vielä tietenkään kukaan sitä tiennyt. Siksi palatsissa vallitsi suuri riemu hänen syntyessään ja kuningas uhrasi lukuisia uhreja Ammonin suuressa temppelissä, jonka hän itse oli rakennuttanut, ja myös kansa iloitsi tietämättä, mitä oli tuleva. Suuri, kuninkaallinen puoliso Teje oli näet turhaan odottanut poikalasta, vaikka hän oli ollut suuri kuninkaallinen puoliso jo kaksikymmentäkaksi vuotta ja hänen nimensä oli kirjoitettu kuninkaan nimen rinnalle temppeleissä ja kuvissa. Siksi hän, jonka nimeä ei saa mainita, julistettiin suurin juhlamenoin kuninkaallisen vallan perijäksi, niin pian kuin papit olivat ehtineet suorittaa ympärileikkauksen.
Mutta hän syntyi vasta keväällä kylvön aikaan, kun taas minä, Sinuhe, tulin jo edellisenä syksynä tulvan ollessa korkeimmillaan. Mutta syntymäni päivää en tiedä, sillä tulin Niiliä pitkin pienessä kaislaveneessä, joka oli tiivistetty piellä, ja äitini Kipa löysi minut rannan kaislikosta lähellä oman talonsa kynnystä, niin korkealle oli vesi silloin noussut. Pääskyset olivat juuri tulleet ja visersivät pääni ympärillä, mutta itse olin vaiti ja hän luuli minun kuolleen. Hän vei minut taloonsa ja lämmitti minua hiilivalkean ääressä ja puhalsi henkeä suuhuni, kunnes aloin hiljaa vaikertaa.
Isäni Senmut palasi kotiin sairaskäynneiltään kantaen kahta sorsaa ja vakallista jauhoja. Hän kuuli vikinäni ja luuli äitini Kipan hankkineen kissanpoikasen ja alkoi torua häntä. Mutta äitini sanoi: »Ei se ole kissa, vaan minä olen saanut pojan! Iloitse, mieheni Senmut, meille on syntynyt poika.»
Isäni suuttui ja sanoi häntä pölhöksi, mutta Kipa näytti minua hänelle ja avuttomuuteni liikutti isäni mieltä. Tällä tavoin he ottivat minut omaksi lapsekseen ja antoivat myös naapurien uskoa, että olin Kipasta syntynyt. Se oli hänen turhamaisuuttaan enkä tiedä, monetko häntä uskoivat. Mutta kaislaveneen, jossa olin tullut, Kipa talletti ja ripusti huoneen kattoon vuoteen yläpuolelle. Isäni otti parhaan kupanastmnsa ja vei sen temppeliin antaen kirjoittaa minut syntyneiden kirjaan omana poikanaan ja Kipan synnyttämänä. Mutta ympärileikkauksen hän suoritti itse, koska oli lääkäri ja pelkäsi pappien veitsiä, jotka jättivät märkiviä haavoja. Siksi hän ei sallinut pappien kajota minuun. Mutta kenties hän teki sen myös säästäväisyydestä, sillä köyhien lääkärinä hän ei suinkaan ollut varakas mies.
Tätä kaikkea en tosin itse muista nähneeni ja eläneeni, mutta äitini ja isäni ovat kertoneet minulle kaiken niin monta kertaa ja samoin sanoin, että uskon sen, enkä tiedä syytä, miksi he olisivat minulle valehdelleet. Mutta koko lapsuuteni ajan luulin, että he olivat oikeat vanhempani, eikä mikään suru sumentanut lapsuuttani. Totuuden he kertoivat minulle vasta, kun pojankiharani leikattiin ja minusta tuli nuorukainen. Sen he tekivät, koska pelkäsivät ja kunnioittivat jumalia eikä isäni tahtonut, että eläisin valheessa koko ikäni.