Keskellä tätä kaikkea kauheata sekamelskaa kulki Horemheb joukon luota toisen luokse ja sätti heitä peloittavin sanoin ja sivalteli heitä suopeasti kultaisella ruoskallaan ja puhutteli nimeltä niitä, joiden oli nähnyt kunnostautuvan taistelussa, ja sanoi heitä lapsikseen ja rakkaiksi sontarotikseen. Hän antoi jakaa heille viiniä ja olutta ja antoi heidän ryöstää kaikki kaatuneet, sekä heettiläiset että egyptiläiset, jotta he olisivat tunteneet saaneensa myös saalista. Mutta kallein saalis, minkä hän oli saanut, olivat raskaat sotavaunut ja vahingoittumattomina säilyneet hevoset, jotka purivat ja potkivat vimmatusti ympärilleen, kunnes niille annettiin rehua ja vettä yllin kyllin ja hevosten käsittelyyn tottuneet Horemhebin miehet puhuttelivat niitä lempeästi ja suostuttelivat ne Egyptin palvelukseen. Hevonen on näet viisas vaikka peloittava eläin ja ymmärtää ihmisen puhetta. Siksi ne suostuivat Horemhebin palvelukseen saatuaan kylliksi rehua ja vettä. Mutta miten ne saattoivat ymmärtää egyptinkieltä totuttuaan kuulemaan vain heettiläisten käsittämätöntä kieltä, sitä en voi ymmärtää. Horemhebin miehet vakuuttivat kuitenkin minulle niiden käsittävän kaiken, mitä niille puhuttiin, ja minun oli uskottava heitä nähdessäni näiden isojen ja villien eläinten alistuvan heidän käsiteltäväkseen ja sallivan heidän riisua painavat ja kuumat villapanssarit niiden hikisestä selästä.
Vielä samana yönä Horemheb lähetti sanan molemmille sivustoille erämaan rosvoille ja vapaajoukoille kehoittaen kaikkia rohkeita miehiä palkkautumaan hyökkäysvaunujoukkoihin hänen sontakärsikseen, sillä erämaan miehet osasivat käsitellä hevosia paremmin kuin egyptiläiset, jotka pelkäävät hevosia. Kaikki hevosmiehet noudattivat riemuiten hänen kutsuaan ja iloitsivat suuresti raskaista vaunuista ja uljaista hevosista. Yhtä suuresti iloitsivat myös erämaan sudet ja shakaalit ja korppikotkat, jotka saapuivat suurina joukkoina repimään ruumiita tekemättä erotusta egyptiläisten ja heettiläisten välillä.
Tätä kaikkea en kuitenkaan joutanut ajattelemaan, sillä minulla oli kylliksi työtä parantaessani haavoittuneita ja neuloessani umpeen haavoja ja kiskoessani paikoilleen nyrjähtäneitä jäseniä ja puhkoessani kalloja, jotka heettiläisten sotanuijat olivat iskeneet kasaan. Vaikka minulla oli lukuisia jäsentenkatkojia ja haavanneulojia apunani, kesti tätä työtä kolme päivää ja kolme yötä, ennen kuin kaikki haavoittuneet oli sidottu, ja tänä aikana ehtivät myös kuolla ne, joiden haavat olivat liian hankalia parannettavaksi. Tätä työtäni en kuitenkaan saanut tehdä rauhassa, vaan korviani häiritsi alinomainen taistelun ryske, sillä heettiläiset eivät vieläkään uskoneet tappiotaan. Seuraavana päivänä he kävivät rynnäkköön kevyin hyökkäysvaunuin vallatakseen takaisin menettämänsä hyökkäysvaunut, ja vielä kolmantena päivänä he yrittivät murtaa esteet, sillä he eivät rohjenneet palata Syyriaan suurten päälliköittensä eteen kertomaan tappioistaan.
Mutta kolmantena päivänä Horemheb ei enää tyytynyt puolustautumaan, vaan antoi avata esteet ja lähetti omat sontakärsänsä ja heettiläisiltä vallatut sotavaunut taisteluun ja nämä karkottivat edellään heettiläisten kevyet vaunut ja hajoittivat ne kärsien kuitenkin paljon tappioita, koska heettiläiset olivat nopeampia ja tottuneempia hyökkäysvaunusotaan, niin että sain jälleen paljon työtä. Mutta nämä tappiot olivat väistämättömiä, sanoi Horemheb, sillä vain taistelussa hänen uudet sontakärsänsä saattoivat oppia käsittelemään hevosia ja vaunuja ja oli parempi harjoittaa heitä vihollisen ollessa alakynnessä ja pelon vallassa kuin vihollisen levänneenä ja varustautuneena levittäessä hyökkäysvaununsa Egyptin hyökkäysvaunuja vastaan.
»Emme me koskaan voita Syyriaa, ellei meillä ole hyökkäysvaunuja panna hyökkäysvaunuja vastaan», sanoi Horemheb. »Siksi koko tämä sota esteiden suojassa on vain lapsen leikkiä emmekä voita sillä mitään, vaikka estämmekin heettiläisten hyökkäyksen Egyptiin.»
Hän toivoi kovin heettiläisten lähettävän myös jalkaväkensä erämaahan taistelemaan häntä vastaan, sillä erämaassa ilman riittäviä vesivarastoja heettiläiset olisivat olleet hänelle helppo saalis. Mutta heettiläiset olivat viisaita ja oppivaisia ja pitivät väkensä Syyriassa toivoen puolestaan, että Horemheb voittonsa sokaisemana lähettäisi joukkonsa erämaasta Syyriaan, missä ne olisivat olleet helppo saalis heettiläisten levänneille ja kokeneille joukoille ja sotavaunuille. Kuitenkin heidän tappionsa herätti suurta levottomuutta Syyriassa ja useat kaupungit nousivat kapinaan Azirua vastaan ja sulkivat porttinsa häneltä kyllästyneinä Azirun vallanhimoon ja heettiläisten ahneuteen ja toivoen pääsevänsä Egyptin suosioon kuvitellen pikaista voittoa. Syyrian kaupungit ovat näet aina olleet eripuraisia keskenään ja Horemhebin vakoojat yllyttivät kansan levottomuutta kaupungeissa ja levittivät kauhistuttavia ja liioittelevia huhuja heettiläisten suuresta tappiosta erämaassa.
Lepuuttaessaan joukkojaan voiton vuorella ja neuvotellessaan vakoojiensa kanssa ja punoessaan uusia suunnitelmia Horemheb lähetti jälleen kaikkia mahdollisia teitä piiritettyyn Ghazaan viestin: »Pitäkää Ghaza.» Hän näet tiesi, ettei Ghaza enää voinut kauan kestää piiritystä, ja voittaakseen Syyrian takaisin hänellä täytyi olla tukikohta rannikolla. Odotellessaan hän antoi levittää miestensä keskuuteen tietoja Syyrian rikkauksista ja Ishtarin temppelin papittarista, jotka huvittavat taidokkaasti urheita sotureita. Enkä tiennyt, mitä hän odotti, kunnes jonakin yönä Syyrian puoleisesta erämaasta hiipi esteiden luokse nääntynyt ja janoinen mies ja antautui vangiksi ja pyysi pääsyä Horemhebin puheille. Sotilaat pilkkasivat häntä hänen röyhkeytensä tähden, mutta Horemheb otti hänet vastaan ja nähdessään Horemhebin hän kumarsi syvään laskien kätensä polvien tasalle, vaikka hänen asunsa oli syyrialainen. Sen tehtyään hän pani kämmenensä toisen silmänsä päälle, ikään kuin hänen silmäänsä olisi kivistänyt. Tämän nähdessään Horemheb sanoi: »Kas vain, ei suinkaan sontakuoriainen ole pistänyt sinua silmään?» Satuin olemaan hänen teltassaan tämän tapahtuessa ja pidin tätä kaikkea tyhmänä lörpötyksenä, koska sontakuoriainen on vaaraton eläin eikä pistä ketään. Mutta janoinen mies sanoi: »Totisesti sontakuoriainen on pistänyt minua silmään, sillä Syyriassa on kymmenen kertaa kymmenen sontakuoriaista ja ne ovat kaikki hyvin myrkyllisiä.»
Horemheb sanoi: »Tervehdin sinua, urhoollinen mies, ja voit puhua avoimesti, sillä tämä lääkäri teltassani on tyhmä mies eikä kuitenkaan ymmärrä mitään.» Sen kuultuaan vakooja sanoi: »Herrani Horemheb, heinät ovat saapuneet.» Mitään muuta hän ei sanonut, mutta arvasin hänen sanoistaan, että hän oli Horemhebin vakoojia, ja Horemheb meni kiireesti ulos teltasta ja antoi sytyttää merkkitulen vuoren harjalle, niin että hetken kuluttua leimusivat kaikilla harjanteilla merkkitulet voiton vuorelta alamaahan asti. Tällä tavoin Horemheb lähetti viestin Tanikseen, että laivaston oli purjehdittava merelle ja Ghazaan ja antauduttava taisteluun Syyrian merivoimien kanssa, ellei taistelua voinut välttää.
Seuraavana aamuna Horemheb antoi puhaltaa torviin ja armeija lähti marssimaan erämaan halki Syyriaa kohden ja hyökkäysvaunut ajoivat tiedusteluryhminä joukkojen edellä puhdistaen tien vihollisista ja määräten joukkojen leiripaikat matkan varrella. Mutta miten Horemheb saattoi uskaltautua taisteluun avoimessa maastossa heettiläisten kanssa, sitä en voinut ymmärtää. Joukot seurasivat kuitenkin mielellään häntä uneksien Syyrian rikkauksista ja runsaasta saaliista, vaikka katsellessani heitä olin näkevinäni kaikkien kasvoissa kuoleman merkin. Silti nousin kantotuoliini ja seurasin heitä ja taaksemme jäi voiton vuori ja taaksemme jäivät heettiläisten ja egyptiläisten luut valkenemaan hyvässä sovussa esteiden sulkemassa laaksossa.
3